Iällä ei ole merkitystä – Wasa Teaterin Tårtljus on koskettava näytelmä äideistä ja tyttäristä

Tove Qvickström esittää pääosaa, Stinaa näytelmässä Tårtljus.
Sekä Qvickström että muut näyttelijät ovat näyttämöllä koko näytelmän keston ajan.
KUVA: FRANK A. UNGER

Noah Haidle: Tårtljus. Ohjaus Bobo Lunden, lavastus Pia Enroth, puvustus Helena Andersson, maskeeraus Josephine Derghokasian, valosuunnittelu Kristoffer Svenn. Rooleissa mm. Tove Qvickström, Lina Ekblad, Johan Fagerudd, Tuuli Heinonen, 

Suomen kantaesitys Wasa Teaterissa 14.9.2024. Näin esityksen 28.9. Viimeinen esitys 26.10.2024.
**************************

Juuri nyt kannattaa käydä Wasa Teaterissa katsomassa Suomen kantaesitys Tårtljus-näytelmästä. Jäljellä on enää kolme esitystä, viimeiset tulevana lauantaina 26.10.

Amerikkalaisen näytelmäkirjoittajan Noah Haidlen näytelmä Birthday Candles, ruotsiksi Tårtljus eli kakkukynttilät, on kerrassaan hurmaava.

Tarina kertoo Stina Askolinista (Tove Qvickström), joka vanhenee näytelmän alun 17-vuotiaasta näytelmän lopun 107-vuotiaaksi.

Ensin hän on teinityttö, joka harjoittelee koulunäytelmän vuorosanojaan ja haaveilee suuresta maailmasta. Äiti (Lina Ekblad) tekee hänelle syntymäpäiväkakkua ja opettaa samalla kakun perusreseptin tyttärelleen.

Sitten äiti haihtuu pois, ja äkkiä Stina onkin morsian.
Pian hän on tyttären ja poikalapsen äiti, leipoo itse omat syntymäpäiväkakkunsa ja yrittää sietää ylimielistä puolisoaan.

Aika kuluu, ja kohta Stinan poika esittelee hermostuneen miniäkokelaan (Tuuli Heinonen), joka tulee Stinan syntymäpäiville.
Pian Stina onkin eronnut ja mummo, jolta pojantytär kyselee neuvoja ja haaveilee suuresta maailmasta. Hänelle Stina opettaa äitinsä kakkureseptin. 

Tuuli Heinonen (vas. edessä) esittää hermostunutta miniää, joka tulee Stinan
(Tove Qvickström, edessä oik.) syntymäpäiville ja möläyttelee hölmöjä.
KUVA: FRANK A. UNGER

Syntymäpäivästä syntymäpäivään

Näytelmä etenee Stinan syntymäpäivästä syntymäpäivään, ja vuodet vaihtuvat melkeinpä näyttelijöiden ympäripyörähdyksellä.

Vuodesta toiseen Stinan syntymäpäivän muistaa hänen nuoruusaikainen ystävänsä ja naapurinsa Kennet, joka antaa Stinalle syntymäpäivälahjaksi kultakalan näytelmän alussa.
Kultakalalla on tärkeä symbolinen merkitys näytelmässä.

Samoin kuin kultakala kiertää kehää pyöreässä maljassaan, niin kiertää näytelmätekstikin ja henkilöhahmojen elämäntilanteet ympäri ja ympäri.

Samoja repliikkejä toistellaan. Lapset kysyvät samoja neuvoja vanhemmiltaan tai kuittailevat samalla tavalla vanhemmilleen. Ja lapset pohtivat samoja asioita kuin Stina elämänsä eri vaiheissa: mikä minusta tulee isona, kelpaanko, löydänkö rakkautta, jne. 

Stina (Tove Qvickström) saa syntymäpäivälahjaksi kultakalan ihailijaltaan Kennetiltä (Johan Fagerudd). Kultakala Atmanin roolissa näyttelee kuusi oikeata kultakalaa, jotka vuorottelevat näyttämöllä.
KUVA: FRANK A. UNGER

Näytelmä kestää Wasa Teaterissa 90 minuuttia ilman väliaikaa, ja sinä aikana päähenkilö Stina vanhenee 90 vuotta. Vanheneminen tehdään eleettömästi, hiustyyleillä, ryhdillä ja eleillä, ilmeillä. 

Se korostaa näytelmän sanomaa: Iällä ei oikeastaan ole merkitystä, koska meissä on kaikissa myös aikaisemmat minät: lapsi, nuori, nuori aikuinen, keski-ikäinen, jne. 

Näytelmässa pohditaan moneen kertaan: Olenko heittänyt elämäni hukkaan?

Toisaalta käy selväksi, että jokaisella on omanlaisensa elämänpolku, kestääpä se lyhyen tai pitkän aikaa. Ja se on hyvä niin.

Oleellisempi kysymys mielestäni onkin se toinen, jonka näytelmä esittää: Huomaanko sen kaiken hyvän, mitä minulla juuri nyt on? Sitä kannattaa miettiä ja siitä kiittää esimerkiksi joka vuosi syntymäpäivänä.

Tällaiset pohdiskelevat hetket ja koko näytelmän tematiikka on oivallista katsottavaa äideille yhdessä tyttärien kanssa.

Stinan (Tove Qvickström) metamorfoosi nuoresta aikuiseksi, sitten morsioksi, äidiksi, mummoksi, jne. tehdään vähäeleisesti muun muassa kampausta muuttamalla. Tässä hänen hiuksiinsa sitoo nauhaa Jon Henriksen.
KUVA: FRANK A. UNGER

Loistava ensemble

Wasa Teaterin ensemble tekee jälleen kerran tiivistä ja hyvää yhteistyötä. Tove Qvickström kannattelee loistavasti tarinaa eteenpäin, ja muut näyttelijät vaihtavat henkilöhahmosta toiseen. 

Ilahduttavaa on nähdä Johan Fagerudd pitkästä aikaa Wasa Teaterin näyttämöllä, ja tällä kertaa roolissa, joka ei ole niin itsekäs ja ylimielinen kuin useat hänen aikaisemmat roolinsa. Täydet pisteet usean sivuroolin hoitamisesta saa Tuuli Heinonen, joka tekee jokaisen roolihahmonsa riemastuttavasti ja täysin eri tavalla kuin muut hahmot.

Pia Enrothin lavastus on kekseliäs. Keskellä on oikea uuni, jossa paistuu oikea kakku, ja keittiön tiski, joka muuntuu moneksi. 

Sivuilla, erilaisista esineistä kyhättyjen "väliverhojen" takana, istuvat vuoroaan odottavat näyttelijät, jotka samalla muuntautuvat roolista toiseen.

Kristoffer Svennin valosuunnittelulla on tärkeä osa juuri tässä näytelmässä, sillä valoilla nostetaan näyttelijöitä esiin hämärältä sivunäyttämöltä. Lisäksi lamput, jotka syttyvät kuin kakkukynttilät, ovat hieno idea.

Tämä koskettava näytelmä pitää ehdottomasti suomentaa ja saada kiertoon myös suomenkielisille näyttämöille! Wasa Teaterissa näytelmään on saatavissa suomenkielinen tekstitys.

Sain esitykseen lehdistölipun.

Huippuballadeja, pettymyksiä ja miettimisen aihetta –
Vänd om min längtan Wasa Teaterissa

Vänd om min längtan -musikaali kertoo siirtolaiseksi Kanadaan lähtevän,
mutta takaisin kotiin Pohjanmaalle palaavan Marian (Sarah Nedergård) tarinan.
KUVA: FRANK A. UNGER/WASA TEATER

Ann-Luise Bertell, Thomas Enroth, Åsa Jinder, Nils-Petter Ankarblom: Vänd om min längtan. 
Ohjaus Erik-André Hvidsten, kapellimestari Ralf Nyqvist, lavastus Anders Karls, koreografia Karoliina Lahdenperä, puvustus Karoliina Koiso-Kanttila, valosuunnittelu Kristoffer Svenn, äänisuunnittelu Stefan Backas, maskit ja peruukit Fia Derghokasian. 

Rooleissa Sarah Nedergård, Markus Lytts, Carola Sarén, Maria Udd, Filip Ohls, Thomas Lundin, Isa Lindgren-Backman, Lilli Sukula-Lindblom, Jon Henriksen ja Ester Rudnäs.

Kantaesitys 16.9.2023 Wasa Teaterissa Vaasassa.
Näin esityksen 22.3.2024.
Viimeinen esitys 4.5.2024.

***************

Wasa Teater kuuluu Suomen kolmen suuren ruotsinkielisen ammattiteatterin joukkoon. Muut ovat Åbo Svenska Teater ja Svenska Teatern i Helsingfors.

Wasa Teater ei jää piiruakaan jälkeen kahdesta muusta: Jo usean vuoden ajan se on kantaesittänyt uusia, kotimaisia musikaaleja ja puhenäytelmiä, jotka ovat löytäneet yleisönsä ja joita on tultu katsomaan myös kauempaa, niin ympäröivästä maakunnasta kuin muualta Suomesta.

Näin on tänäkin näytäntövuonna.

Paranna ikäväni

Viime syyskuussa kantaesityksensä saanut Vänd om min längtan -musikaali perustuu Wasa Teaterin teatterinjohtajan, kirjailija Ann-Luise Bertellin samannimiseen romaaniin (2016).

Suomeksi nimi tarkoittaa ”Paranna ikäväni”, mutta romaani on suomennettu nimellä Ikävän jälkeen (2022).

Minun mielestäni ”Paranna ikäväni” kertoo juuri naulan kantaan siitä, mistä tarinassa on kyse. Nuo sanat toistuvat useaan kertaan musikaalissa sekä tekstissä että laulussa.

Vänd om min längtan -musikaalissa seurataan Vöyrin metsäkulmalla asuvan, Kanadaan siirtolaiseksi lähtevän ja kuitenkin Vöyrille palaavan Marian elämää lapsuudesta vanhuuteen.

Tarina alkaa, kun Maria on vanha. Häntä näyttelee Lilli Sukula-Lindblom. Maria kärsii muistisairaudesta, ja häntä hoidetaan vanhainkodissa Vöyrillä.

Eräänä päivänä hänen luonaan vierailee nainen, Lidia Paulson (Isa Lindgren-Backman), joka sanoo olevansa Marian tytär. Maria on dementoitunut, hän ei saa sanaa suustaan, eikä tunnista vierasta naista, joka sinnikkäästi tivaa häneltä, muistaako äiti Lidiaa.

Musikaalissa on kehystarina, jossa seurataan Mariaa vanhana (Lilli Sukula-Lindblom).
Häntä tulee Amerikasta tapaamaan tytär Lidia (Isa Lindgren-Backman).
KUVA: FRANK A. UNGER/WASA TEATER

Sitten siirrytään takaumana Marian muistoihin. Köyhään lapsuuteen, kun isä (Jon Henriksen) kuolee tapaturmassa hevosen kanssa. Äiti (Maria Udd) menee uudelleen naimisiin, mutta isäpuoli (Thomas Lundin) on ilkeä. Hän muuttuu sitä ilkeämmäksi, mitä enemmän lapsia siunaantuu taloon.

Nuoren Marian (Sarah Nedergård) turva on isoveli Harald (Markus Lytts), joka lähtee Kanadaan ja lähettää lopulta matkalipun myös Marialle.

Toisessa näytöksessä seurataan Marian elämää Kanadassa, ihastumista ja naimisiin menoa Eddien (Jon Henriksen) kanssa, työtä pesulassa, Lidia-tyttären syntymää, avioeroa ja paluuta kotimaahan ilman tytärtä.

Tarinalla on vastineensa tosielämässä, se perustuu osittain Ann-Luise Bertellin äidinäidin elämäntarinaan.

Tekstitys suomeksi

Wasa Teaterissa on viime vuosina nähty useita näytelmiä, joissa on puhuttu eri murteita ruotsinkieliseltä Pohjanmaalta, varsinkin Vöyrin murretta. Tämä on saattanut rajata pois suomenkielistä, mutta ruotsia jotenkin osaavaa yleisöä, joka on kuitenkin tärkeä kohderyhmä teatterille.

Tällä kertaa musikaalissa puhutaan vain yleisruotsia, johtuneeko norjalaisesta ohjaajasta vai mistä. Joka tapauksessa selkeä yleisruotsi tekee musikaalista nautittavan myös suomenkielisille katsojille. Tarinan seuraamista helpottaa suunnattomasti sekin, että saatavilla on suomenkielinen tekstitys.

Ohjaus ontuu hieman

Erik-André Hvidstenin ohjaus kulkee sujuvasti, ja rooleihin on löydetty juuri oikeanlaiset näyttelijät. Kaksi asiaa ohjauksessa tökkäsi kuitenkin silmääni.

Kesken Marian lapsuus- ja nuoruustarinan Lidia kärrää toistuvasti vanhan, pyörätuolissa istuvan Marian näyttämölle ja kyselee tältä epätoivoisena, eikö äiti tunne häntä.
Tällaiset häiritsevät keskeytykset muuten juohevasti juoksevassa tarinassa ärsyttävät, koska asia tuli jo alkukohtauksessa selväksi, eikä näissä kärräämiskohtauksissa tarina etene mitenkään.
Tuntui siltä, että Lidiaa esittävä, upeasti laulava Isa Lindgren-Backman itsekin oli turhautunut, koska hän ei saanut roolistaan irti kohtaus kohtaukselta mitään uutta.

Petyin ohjaukseen myös musikaalin musiikillisessa huippukohdassa, niin sanotussa kello 11:n numerossa, jossa nuori ja vanha Maria sekä Lidia laulavat yhdessä laulun Inte se tillbaka.
Tällainen naisia, sukupolvia ja muistoja yhdistävä, upea voimaballadi olisi ansainnut huikean komean ylöspanon. Sellaista ei nähty, vaan kolme naista seisoa tönöttivät etunäyttämöllä. Ja lauloivat kyllä upeasti.

Sarah Nedegård tekee upeaa työtä nuorena Mariana. Hän on näyttämöllä lähes koko ajan ja laulaa kuin enkeli.
KUVA: FRANK A. UNGER/WASA TEATER

Painettua käsiohjelmaa ei pidä vähätellä

Tässä kohtaa on muuten mainittava suurensuuri pettymys siitä, että Wasa Teater on luopunut painettujen käsiohjelmien tekemisestä.

Mielestäni musikaalien käsiohjelmia ei tulisi vähätellä!
Niistä katsoja saa yleensä arvokasta lisätietoa katsomiskokemuksensa laajentamiseksi. Käsiohjelma jää myös mukavaksi muistoksi teatterissa käymisestä, ja sitä on kiva näyttää ystävillekin, että olin katsomassa tällaista.
On myös tosi kätevää kesken esityksen pikaisesti vilkaista käsiohjelmasta, mikä onkaan tuon ja tuon uskottavan näyttelijän nimi.
Lisäksi musikaalien käsiohjelmissa kerrotaan yleensä kaikkien laulunumeroiden nimet.

Wasa Teater on tässä kohtaa siirtynyt digiaikaan, mikä on mielestäni väärä veto, kun tiedetään, että teatterissa käy erityisesti vanhempaa ikäpolvea. Heitä ei todellakaan kiinnosta skannata mitään QR-koodia saadakseen lukea ohjaajan tervehdyksen ja nähdäkseen näyttelijöiden nimet.
Minä skannasin, mutta valitettavasti en löytänyt digitaalisesta käsiohjelmasta minkäänlaista listaa musikaalin musiikkinumeroista.
Niinpä en olisi tiennyt tuon kehumani Inte se tillbaka -voimaballadinkaan nimeä, jollei se löytyisi Youtubesta.

Pääset kuuntelemaan laulun tästä:

https://www.youtube.com/watch?v=hMFedzIJBtM

Nedergård ja Lytts loistavat

Sarah Nedergård tekee jälleen kerran hienoa työtä musikaalin pääroolissa. Aiemmin hänet on nähty muun muassa Vaasan kaupunginteatterin The Sound of Music -musikaalin Mariana ja West Side Storyn Mariana.

Vänd om min längtanin Mariana Nedergård näyttelee ryhtiä myöden uskottavasti niin ilkeää isäpuolta pelkäävää pikkutyttöä, komeaan Eddieen suinpäin rakastuvaa nuorta naista kuin itsensä löytänyttä, hehkuvanpunaiseen jakkupukuun pukeutunutta nuorta naista.

Yhtä upean elämänkaaren piirtää esiin Markus Lytts Harald-isoveljenä, joka iloisesta velikullasta muuttuu viinaanmeneväksi raukaksi.

Markus Lytts kuuluu Wasa Teaterin näyttelijäkunnan kantaviin voimiin. Mies taipuu monenlaisiin rooleihin ja laulaa upeasti.
KUVA: FRANK A. UNGER/WASA TEATER

Jo mainittujen lisäksi muutkin näyttelijät hoitavat tonttinsa moitteettomasti. Erityisesti haluan mainita, että onpa mukava nähdä taas taitava tanssiva näyttelijä Filip Ohls Vaasassa. Hän oli ennen koronapandemiaa kiinnitettynä Vaasan kaupunginteatterissa.

Thomas Enrothin säveltämässä musikaalissa on oikeaoppisen musikaalin tapaan oma laulunsa kullakin merkittävällä roolihahmolla. Monet niistä ovat melko hidastempoisia balladeja.

Haraldin laulu, Skuggan av den jag är, on mielestäni tämän musikaalin upein biisi.
Tämänkään kappaleen nimeä en tietäisi, jollei Wasa Teater olisi ladannut sitä Youtubeen:

https://www.youtube.com/watch?v=w9p2BjvKHX0

Musiikillinen lowpoint, suorastaan pohjanoteeraus, on pesulakohtauksen discobiisi. Energinen, mutta tyylitön renkutus on täysin irti tarinan ajankohdasta ja myös muusta musikaalin musiikista!

Kiitoksen ansaitsee orkesteri, joka soittaa suvereenin Ralf Nyqvistin johdolla. Hyvältä kuulostava kokonaisuus, tätä yhtä kappaletta lukuun ottamatta, mutta se taas ei ole orkesterin vika.

Paljas lavastus

Anders Karlsin suunnittelema lavastus on kovin yksinkertainen musikaaliksi.
Näyttämöä hallitsee valtava, kallellaan oleva taulun tai peilin kehys. Suuren osan tarinaa näyttämöllä ei muuta olekaan.
Kehys toimii myös sänkynä ja puuna, josta Marian pikkuveli putoaa ja kuolee.
Rakennelma symboloi muistojen kehystä, eikä se ole ihan ehjä, niin kuin eivät muistot tai niitä kertovat ihmisetkään.

Paljaan lavastuksen pelastaa Kristoffer Svennin suunnittelema valosuunnittelu. Valot maalaavat tunnelmaa eri väreillä ja rytmillä ja poimivat spottiin voimakkaasti esiin henkilöhahmoja tarinan käännekohdissa.

Marian (Sarah Nedergård) ja Eddien (Jon Henriksen) hääyötango on hieno, niin lauluna kuin koreografiana.
KUVA: FRANK A. UNGER/WASA TEATER

Koska musiikki on monessa kohdin hidasta ja balladinomaista, kuten jo mainitsin, ja sitä lauletaan seisoa pönöttäen, läheskään kaikessa musiikissa ei valitettavasti ole liikettä.

Karoliina Lahdenperä on kuitenkin suunnitellut kerrassaan hienon koreografian kuumaan tangoon, joka kuvaa Marian ja Eddien hääyötä.

Musikaalin aiheet, siirtolaisuus, perheväkivalta ja sukupolvien välinen kuilu, koskettavat tietysti monia katsojia.
Mutta vielä laajemmin koskettaa musikaalin teema: ikuinen kaipuu jonnekin muualle tai jotakuta tai jotakin muuta kohtaan. Sen myötä ihminen on aina hiukan rikkinäinen ja joskus surullinenkin.

Vänd om min längtan -musikaalissa kaivataan jonnekin muualle, pois köyhästä kodista, mutta toisaalta kaivataan kotiinkin. On myös kaipuu kuulua jollekin toiselle, äidinkaipuu ja kaipuu tulla hyväksytyksi ja muistetuksi.

Kaipuu kiemurtelee ja koukeroi pitkin tarinaa, ja – mikä parasta – saa katsojan pohtimaan myös omaa ikäväänsä. Mutta mihin? Sen vuoksi suosittelen tätä musikaalia, esityskautta on vielä runsas kuukausi jäljellä.

Uuden kotimaisen musikaalin
kantaesitys Vaasassa syksyllä

Sarah Nedergård nähdään syksyn uutuusmusikaalin pääroolissa Wasa Teaterissa.
KUVA: FRANK A. UNGER/ WASA TEATER

Uusi, kotimainen musikaali tapaa olla Tapaus isolla kirjaimella. Niiden perään haikaillaan vuolaasti mediassakin aina silloin tällöin.

2000-luvulla kotimaisia uutuusmusikaaleja on totuttu näkemään etenkin Turun ja Tampereen teattereissa, mutta osataan Pohjanmaallakin.

Nimittäin Vaasan ruotsinkielinen ammattiteatteri, Wasa Teater, tuo syksyllä ensi-iltaan jälleen upouuden kotimaisen musikaalin.

Viime vuosina Wasa Teaterin kantaesitysmusikaalit ovat olleet huumoriryhmä KAJ:n käsialaa. Ensimmäinen oli Gambämark, joka veti lähes 23 000 katsojaa näytäntövuonna 2018–19.
Viime näytäntövuonna 2021–22 KAJ:n Botnia Paradise -musikaali teki Wasa Teaterin kaikkien aikojen yksittäisen näytelmän katsojaennätyksen ja keräsi 27 500 katsojaa.

Nyt asialla ovat muut tekijät.

Balladi ennakkomaistiaisena

Vänd om min längtan perustuu nykyisen teatterinjohtajan, kirjailijanakin tunnetun Ann-Luise Bertellin samannimiseen romaaniin, ja Bertell kirjoittanut myös musikaalin käsikirjoituksen. 

Musikaalin ohjaa norjalainen laulaja, näyttelijä Erik-André Hvidsten, joka on näytellyt musikaaleissa niin Helsingin, Turun kuin Vaasankin ruotsinkielisissä teattereissa, Ruotsin ja Norjan musikaalinäyttämöiden lisäksi.

Musiikin on säveltänyt Thomas Enroth ja sovittanut Nils-Petter Ankarblom. Laulut on sanoittanut ruotsalainen Åsa Jinder.

Ennakkotietojen mukaan musikaalissa on laajasti erityyppisiä musiikkityylejä.

Teatteri on vastikään julkaissut videon, jossa musikaalissa esiintyvä näyttelijä, muusikko Marcus Lytts esittää upean, voimakkaan balladin Skuggan av den jag är.
Siitä tulee epäilemättä yksi musikaalin mieleenpainuvimmista sävelmistä.

Voit kuunnella sen tästä linkistä: Skuggan av den jag är

Monia koskettava siirtolaistarina

Vänd om min längtan -romaani on suomennettu nimellä Ikävän jälkeen. Tammi julkaisi sen keväällä 2022.

Kirja on Bertellin oman suvun tarinoihin perustuvan trilogian aloitusosa. Tänä näytäntövuotena Wasa Teaterissa on pyörinyt trilogian toiseen osaan perustuva näytelmä Heiman, joka on kirjana suomennettu nimellä Oma maa. Romaani on ollut mm. Finlandia- ja Runeberg-palkintoehdokkaana.

Vänd om min längtan kertoo Maria Alinasta, joka lähtee Pohjanmaalta, Vöyriltä, siirtolaiseksi Kanadaan. Hän muuttaa sodan jälkeen takaisin juurilleen, mutta hänen tyttärensä jää Atlantin taa.
Vanhana muistisairaus vinouttaa Maria Alinan elämää.
Kaipaus ja suru ovat tarinassa vahvasti läsnä. Kantavana teemana on myös puhumattomuus, ihmisen sydämeensä kätkemät asiat, ja mikä vaikutus vaikenemisella on.

Vankkaa osaamista näyttämöllä

Näyttämöllä nähdään useista musikaaleista pohjalaisilla näyttämöillä tutut Markus Lytts, Carola Sarén, Maria Udd, Filip Ohls ja Isa Lindgren-Backman sekä muun muassa Thomas Lundin.

Pääroolissa Maria Alinana on Sarah Nedergård, joka tänä näytäntövuonna säteilee Vaasan kaupunginteatterissa Mariana musikaalissa West Side Story.
Kirjoitukseni West Side Storysta voit lukea tästä linkistä: West Side Story tässä blogissa

Vänd om min längtan saa kantaesityksensä Wasa Teaterin suurella näyttämöllä 16.9.2023, ja esitykset jatkuvat toukokuulle 2024.

Musikaaliesityksiin tulee suomenkielinen tekstitys.

Vaasalaisteattereissakin koronaohjelmistoa

Kun teatterit on suljettu ja esitykset peruttu koronaepidemian takia, monien teatterien omilla verkkosivuilla on erilaista ohjelmaa teatterin ystäville.

Jotkut teatterit striimaavat suoria esityksiä tai sivulta pääsee katsomaan näytelmätallennetta, joissakin teattereissa ilmaiseksi, joissakin teattereissa pientä maksua vastaan.

Lisäksi teatterien sivuilla on monenlaista tarinaa teatterin tekemisestä.

Vaasan kaksi ammattiteatteria, Vaasan kaupunginteatteri ja Wasa Teater ovat hyviä esimerkkejä korona-ajan ohjelmiston tarjoajina.

Vaasan kaupunginteatterissa saa tänään lauantaina ”ensi-iltansa” kahden hengen näytelmä Laaki ja vainaa. Manu Havisalmen ja Ville Virkkusen kirjoittama komedia nähdään ensi kertaa videotallenneversiona 18.4. kello 19.

Sen jälkeen tämä puolituntinen näytelmätallenne on katsottavissa ilmaiseksi aina 31.5.2020 saakka.

Komedian näyttelijät ovat talon omaa väkeä, monista musikaalirooleistakin tutut Oiva Nuojua ja Ville Seivo. Seivo myös ohjaa näytelmän.

Komediaa, jossa työntekijä kavaltaa pomoltaan miljoonapotin, ei ole aiemmin esitetty Pohjanmaalla. Seivo on freelance-vuosinaan esittänyt näytelmää Helsingissä ja ehdotti sitä Vaasan kaupunginteatterin poikkeusajan ohjelmistoon.

Teatterin tiedotteessa näyttelijä Oiva Nuojua kertoo komedian valmistumisesta:

– Poikkeusoloissa näytelmää harjoitellessa ja lavatapahtumia suunnitellessa oli erikoista, kun fyysistä kontaktia ei saanut ottaa ja turvaväli täytyi muistaa pitää. Hankalaa näyttelijöille, jotka elävät kontaktista.

Näytelmä harjoiteltiin kasaan kuudessa päivässä:

– Aina harjoituspäivän päätteeksi kuvattiin läpimeno, ja sitten illalla, kun lapset menivät nukkumaan, katsottiin videotallenne kotisohvilla ja tehtiin muistiinpanoja. Vielä ennen hammaspesuja viestiteltiin tai soiteltiin, mikä päivän läpimenossa toimi ja mikä ei.

Laaki ja vainaa -esityksen pääset katsomaan ilmaiseksi Vaasan kaupunginteatterin omalta sivulta:

https://www.vaasa.fi/koe-ja-nae/kulttuuria-vaasassa-ja-seudulla/vaasan-kaupunginteatteri/laaki-ja-vainaa/

Jos sinua kiinnostaa näyttelijäntyö, kannattaa kuunnella podcast-sarja Hietanen & Härkönen Vaasan kaupunginteatterin verkkosivuilta.

Muutaman minuutin kestävissä jaksoissa näyttelijät Ville Härkönen ja Jari Hietanen turisevat muun muassa yleisön roolista teatterissa, teatterin rituaalisuudesta ja huonoista teatteriesityksistä.

Podcasteja ja muuta teatterin poikkeusajan ohjelmistoa pääset ilmaiseksi kuuntelemaan täältä:

https://www.vaasa.fi/koe-ja-nae/kulttuuria-vaasassa-ja-seudulla/vaasan-kaupunginteatteri/poikkeusajan-ohjelmistoa/

Kaupungin toinen ammattiteatteri, Wasa Teater on korona-aikaan ladannut sivuilleen useita videoita, joissa päästään kurkistamaan kulissien taakse, teatterin arkeen.

Kiinnostavaa on nähdä ja kuulla muun muassa, miten Anna Vesterback valmistaa näyttelijälle peruukin käsin solmimalla.

Myös monista musikaalirooleista tutun näyttelijän Johan Aspelinin johdolla tutustutaan myös teatteritekniikkaan.

Videoissa on kevyt, humoristinen ote, ja asiat ymmärtää kyllä, vaikkei jokaista ruotsin sanaa tuntisikaan.

Wasa Teaterin ”karanteeniteatterin” videoihin pääsee täältä:

https://www.wasateater.fi/om-oss/wasa-karantanteater/

On erittäin kiinnostavaa, kun teatterilaiset paljastavat asioita kulissien takaa ja omasta valmistautumisestaan rooliin ja esitykseen.

Nämä tarinat auttavat katsojaa ymmärtämään yhä paremmin, kuinka paljon ja kuinka monen eri ammattilaisen panoksen vaatii se, että jokin näytelmä saadaan esityskuntoon.

Jotain hyvää siis koronaviruskin saa aikaan!

Vaasan historiasta naisen silmin

Sannah Nedergård ja Ksenia Timoshenko tekevät napakymppiroolit
arkana Hildana ja rohkeana Hellinä Wasa Teaterin näytelmässä Bomullsängeln.
KUVA: FRANK A. UNGER

Bomullsängeln.

Kantaesitys Wasa Teaterissa 29.11.2019. Susanna Alakosken romaanin mukaan dramatisoinut Annina Enckell. Ohjaus Ulrika Bengts, lavastus Milja Salovaara, puvut Linn Wara, musiikki Peter Hägerstrand, valot Joonas Tikkanen, äänet Tim Stratton, koreografia Soile Ojala.

Rooleissa mm. Johan Aspelin, Viktor Idman, Sannah Nedergård, Tove Qvickström, Ksenia Timoshenko.

********************

Wasa Teaterin katsomossa kuului olevan ilahduttavan paljon suomenkielisiä katsojia, kun olin lauantaina katsomassa Bomullsängeln-näytelmää. Se kertoo Vaasan puuvillatehtaan naisista, puuvillaenkeleistä.

1850-luvun lopulla perustettu puuvillatehdas oli Vaasassa suuri ja merkittävä työnantaja. Sinne tuli paljon väkeä töihin sekä suomenkieliseltä että ruotsinkieliseltä Pohjanmaalta.

Siksi on ilahduttavaa, että myös suomenkieliset katsojat löytävät tiensä WT:n katsomoon, kun esitetään näytelmää, joka liittyy suoraan Vaasan historiaan. Monen nykyvaasalaisen isoäiti, äiti, täti tai muu tuttu on käynyt Puuvillassa töissä.

Bomullsängelnin päähenkilö on Hilda, uskovainen tyttö, joka on arka ja tottelevainen. Hänen paras ystävänsä on rohkea Helli, joka haluaa perustaa ammattiyhdistyksen puuvillaenkeleille ja on muutenkin kovaan ääneen työväen asialla. Naiset ottavat välillä ankarasti yhteen, mutta ystävyys säilyy silti hyvänä läpi vuosikymmenten.

Naisten välinen ystävyys ja solidaarisuus onkin tämän näytelmän kantavin teema. Jokainen elää elämäänsä tavallaan ja parhaansa mukaan. Ja vaikkei ystävä aina ymmärrä, hän pysyy ystävänä silti.

Tarinassa Hilda ja Helli tulevat vuonna 1923 maalta Vaasaan, töihin Puuvillaan. Palkka on pieni ja asumisolot ankeat Kapernaumissa Palosaarella. Tehtaalla pomot ovat miehiä, joilta ei sympatiaa heru. Ankarissa oloissa naiset tukeutuvat toisiinsa ja syntyy yhteisöjä, joissa kaikki tietävät kaikkien asiat.

Hilda rakastuu tehtaalla asentajana työskentelevään Arvoon, joka on myös uimahyppääjä. Heille syntyy kaksi lasta, Greta ja Jonni, joille Helli on yhtä läheinen kuin oma äiti.

Paikallisväriä on ripoteltu tekstiin: Arvo käy hyppäämässä Hietasaaren uimatornista, ja Hildan tytär Greta saa töitä tarjoilijana Hietalahden Villasta.

Hilda (Sannah Nedergård) rakastuu Arvoon (Viktor Idman).
KUVA: FRANK A. UNGER

Ulrika Bengtsin ohjaama näytelmä on kaksijakoinen: ensimmäisessä näytöksessä valaistaan Hildan lapsuutta takaumien kautta, kuvataan työn raskautta, rakastumista ja Gretan syntymää.

Toisessa näytöksessä mukana on yhtäkkiä kertoja, joka on aikuinen Greta. Äkkiä loikitaan vuosia harppauksilla eteenpäin aina siihen saakka, kunnes Hildan lapset ovat lähteneet kotoa.

Silti pienet yksityiskohdat ovat niitä, jotka jäävät katsojan mieleen ja liikuttavat.

Kertojan tuleminen mukaan vasta toisessa näytöksessä on hiukan outo ratkaisu. Ihan kuin olisi siirrytty toiseen näytelmään. Tulee myös sellainen olo, että dramatisoinnissa on tullut kiire. Kertojalle on helppo lykätä tekstiä puhuttavaksi, jos jotain olleellista ei pystytä kohtauksilla näyttämään.

Näytelmä on syntynyt poikkeuksellisella tavalla: dramaturgi Annina Enckell on kirjoittanut näytelmää samaan aikaan, kun kirjailija Susanna Alakoski on kirjoittanut romaania, johon näytelmä perustuu. Bomulsängeln-romaani ilmestyi tämän vuoden elokuussa.

Päärooleissa Sannah Nedergård Hildana ja Ksenia Timoshenko Hellinä ovat napakymppejä. Ilmeet, olemukset, äänenkäyttö kuvaavat osuvasti kahta täysin eriluonteista naista.

Muilla näyttelijöillä on useita eri rooleja. Mieleen jäävät erityisesti Tove Qvisckström modernina, omapäisenä Greta-tyttärenä ja Viktor Idman notkeana uimahyppääjä-Arvona.

Hyvin muuntautumiskykyinen Johan Aspelin saa nilkistä tehtaan pikkupomon roolista paljon irti, kun taas Hietalahden Villan hovimestari on maneerien kasautuma.

Milja Salovaaran suunnittelema lavastus on viitteellinen. Minun makuuni se on liian paljas.

Esimerkiksi tehdas tehdään siten, että muutama köysi riippuu katosta, ja niitä sitten kiskotaan ja pyöritetään ankaraa työtä markkeeraten. Lavalla on myös muutama puuvillasäkki, jotka ovat esimerkiksi pöydänjalkoja, sänkyjä ja sohvia.

Peter Hägestrandin musiikki ja Tim Strattonin suunnittelema äänimaailma täydentävät oivasti lavastusta ja luovat tunnelmaa.

Bomullsängeln-näytelmän lavastus on melko viitteellinen. Katosta riippuvat köydet kuvaavat puuvillatehdasta.
KUVA: FRANK A. UNGER

Bomullsängeln jatkaa oivasti Wasa Teaterin traditiota esittää draamoja paikallisista tai ainakin pohjalaisista aiheista. 

Vaasan ja pohjalaisten historiaa on kuvattu esimerkiksi näytelmissä Två ljus i fönstret (kantaesitys 14.11.2009) ja Colorado Avenue (kantaesitys 25.9.1999). Noissa näytelmissä aiheena olivat suuret, koko kansakuntaa liikuttaneet aiheet, kuten siirtolaisuus ja kansalaissota.

Bomullsängeln zoomaa lähemmäs ja tuo hienosti esiin naisten näkökulmaa teollisuus-Suomessa.

Näytelmä on myös sukua Vaasan kaupunginteatterissa 9 vuotta sitten nähdylle Ruukinkuja-näytelmälle, joka kertoi niin ikään Puuvillan työntekijöistä ja elämästä Vaasan Palosaarella.

Kirjailija Susanna Alakoski on kertonut, että hän tarttui Vaasan Puuvilla -aiheeseen, koska hänen oma isoäitinsä työskenteli siellä, muttei koskaan kertonut työstään.

Sama tilanne saattaa olla monella muullakin. Tämän näytelmän nähtyään ymmärtää paremmin, millaista puuvillaenkelin työ oli. Toivottavasti myös nuoret löytävät katsomoon ja oppivat arvostamaan suvun äitien töitä.

Näytelmään on tekstitys suomeksi. Tekstityskoneita saa teatterin aulasta ilmaiseksi.

Näin esityksen 7.12.2019. Sain esitykseen lehdistölipun.

Viulunsoittaja katolla on aina ajankohtainen

Muistaa sen tytön pienen voinhan?
Muistaa sen pojan pienen voin.
Milloin mä vanhenin,
he milloin varttui noin? 

Näin alkaa monien tuntema laulu Nousee päivä, laskee päivä.  Harva muistaa, että laulu on peräisin teatterin näyttämöltä, musikaalista Viulunsoittaja katolla.
Musikaalin hääkohtauksesta laulu on ponkaissut monien suomalaistenkin parien hääohjelmaan.

Viulunsoittaja katolla -musikaalin huippukohta on vanhimman tyttären häät, joita vietetään juutalaisten perinteiden mukaisesti, kunnes ne ikävästi keskeytetään. Kuva Wasa Teaterin versiosta syksyltä 2019.
KUVA: FRANK A. UNGER

FAKTA:

Viulunsoittaja katolla

Käsikirjoitus Joseph Stein, musiikki Jerry Brock, laulujen sanat Sheldon Harnick.

Musikaalin kantaesitys oli Broadwaylla 22.9.1964. 

Sitä esitettiin Broadwaylla aikanaan ennätyksellisen pitkään, 

yhtäjaksoisesti yli 3 200 esitystä, lähes 8 vuotta.

Suomen ja koko Euroopan kantaesitys oli Helsingin kaupunginteatterissa 17.2.1966. 

Sitä esitettiin Helsingissä yhtäjaksoisesti 6 näytäntövuotta, ja sen näki runsaat 316 000 katsojaa.

Suomen suosituin musikaali, kiertänyt eniten ammattiteattereita.

On myös suosittu harrastaja- ja kesäteatterien ohjelmistossa.

Ennen tätä syksyä Viulunsoittajaa esitettiin Wasa Teaterissa viimeksi näytäntövuonna 1990-91. 

Vaasan kaupunginteatterissa sitä ei ole esitetty koskaan, mutta kaupunginteatterin edeltäjässä, 

Vaasan Suomalaisessa Teatterissa se pyöri vuosina 1969-71. 

Seinäjoen kaupunginteatterissa Viulunsoittajaa on esitetty niin ikään

kahtena näytäntövuonna 2003-2005. 

Kokkolan kaupunginteatterissa musikaali riemastutti näytäntövuonna 1977-78.

Viulunsoittaja katolla on Wasa Teaterin 100-vuotisjuhlanäytelmä, jonka ensi-ilta on 21.9.2019.

Viulunsoittaja katolla -musikaalissa kuvataan monessa musiikkinumerossa 1900-luvun alun juutalaisia perinteitä. Yksi niistä on hääkohtauksen pullotanssi, jossa nuoret miehet tanssivat tasapainotellen pulloa päänsä päällä. Juuri tämä tanssi herätti runsaasti ihmetystä ja ihailua musikaalin kantaesityksessä Broadwaylla vuonna 1964. Kuva Helsingin kaupunginteatterin Viulunsoittajasta vuodelta 2012.
KUVA: TAPIO VANHATALO

Viulunsoittaja katolla on Suomessa eniten esitetty musikaali.
Siitä on nähty ammattiteattereissa yli 50 erilaista versiota, ja se on myös harrastaja- ja kesäteatterien suosikkiohjelmistoa.
Monissa teattereissa sitä on esitetty useita kertoja, esimerkiksi Tampereen Työväen Teatterissa se on nähty 1960-, 70-, 90- ja 2010-luvuilla.
Syyskuussa Viulunsoittaja tulee pitkästä aikaa Pohjanmaalle, kun se saa ensi-iltansa 21.9. Wasa Teaterin 100-vuotisjuhlanäytelmänä.
Vaikka teos on tuttu ja loppuratkaisukin monen tiedossa, tämä musikaali kiinnostaa katsojia. Minkä takia?

Musikaalin kaunis musiikki ja tutut kappaleet ovat tietenkin yksi syy. Musiikki antaa myös hyviä mahdollisuuksia näyttäville tanssinumeroille.
Suurin syy Viulunsoittajan suosioon on kuitenkin musikaalin lämminhenkisessä tarinassa, jossa on huumoria ja monta teemaa ja joka tuntuu olevan ikuisesti ajankohtainen.
Eri aikoina, eri puolilla maailmaa pienen, köyhän Anatevkan kylän väki ja heidän kohtalonsa koskettavat teatterien katsojia. Kyläläisten yhteenkuuluvuus, naapuriapu ja yhteiset kokemukset tuntuvat ulottuvan näyttämöltä katsomon viimeiselle riville asti.

Tarina tarjoaa katsojille runsaasti samastumiskohteita.
Päähenkilönä on köyhä maitomies Tevje, joka painaa pitkää päivää ja jolla on teräväkielinen vaimo Golde. Jo tästä asetelmasta moni löytää itsensä.

Helsingin kaupunginteatterissa nähtiin Viulunsoittaja katolla -musikaalin Euroopan kantaesitys 17.2.1966. Sitä esitettiin yhtäjaksoisesti huikeat kuusi näytäntövuotta. Näytäntövuonna 2012-13 nähtiin Helsingin kaupunginteatterin viimeisin versio Viulunsoittajasta. Riitta Havukainen ja Esko Roine esittivät Goldea ja Tevjeä.
KUVA: TAPIO VANHATALO

Pariskunnalla on viisi tytärtä, joille Tevjen pitäisi perinteiden mukaan löytää hyvät, mielellään varakkaat aviomiehet. Siitähän kaikki vanhemmat haaveilevat, että lapsilla olisi turvattu tulevaisuus.
Mutta tyttäretpä haaveilevatkin komeista nuorista miehistä ja rakkaudesta, niin kuin nuorten kuuluukin.
Rakkaus onkin yksi musikaalin teemoista. Tarinassa lauletaan niin naimakauppojen järjestämisestä, rakastumisesta kuin järjestetyn avioliiton rakkaudestakin.
Koko musikaalin huippukohta on häät, rakkauden juhla.

Musikaalin aloituslaulu kertoo perinteistä, siitä, miten Anatevkassa on eletty ja asuttu, pukeuduttu ja käyttäydytty maailman sivu. Näin meillä on aina tehty -ajattelua on katsojan helppo ymmärtää.
Tevjen neuvo on, että ilman perinteitä elämä on yhtä kiikkerää kuin viulunsoittajana katolla.

Mutta kaikki muuttuu, ja yksi musikaalin teemoista onkin muutos ja sen hyväksyminen.
Tevjen tyttäret rakastuvat yksi kerrallaan ja valitsevat itse puolisonsa, mikä Tevjen on hankala niellä. Kuinka vaikeaa onkaan ymmärtää nykynuoria!
Suuria muutoksia tapahtuu Tevjen perheen lisäksi myös hänen ympärillään koko yhteiskunnassa. Anatevkalaiset ovat juutalaisia, jotka ovat vähemmistöryhmä Venäjään kuuluvassa Ukrainassa 1900-luvun alkuvuosina, johon Viulunsoittajan tarina sijoittuu.
Venäläiset sotilaat tekevät uhkaavia hyökkäyksiä, ja lopulta juutalaiset pakotetaan lähtemään ja jättämään kotinsa. Muutos rikkoo perheitä ja naapurisuhteita ja ottaa koville.

Moni suomalainen katsoo tätä musikaalia kyynelsilmin muistaen Karjalan evakot ja heidän asuttamisensa toisen maailmansodan jälkeen. Vieläkin tehdään matkoja juurille rajan taa. Yhtymäkohtia löytyy myös anatevkalaisten ja tämän päivän pakolaisten välillä.
Evakkoon lähtemisen teema onkin tuttu monessa valtiossa, eri kansojen ja heimojen keskuudessa.
Se on myös yksi syy Viulunsoittajan maailmanlaajuiseen suosioon.

Monet luulevat, kaikki musikaalit ovat hömppää, tarinaltaan kevyttä höttöä.
Musikaaleissa käsitellään kuitenkin myös vakavia asioita, kuten puhenäytelmissäkin.
Ennakkoluulot ja rasismi ovat teemana Viulunsoittajan lisäksi esimerkiksi Vaasan ylioppilasteatteri Rampin tämän kesän Hairspray-musikaalissa.
Niin kauan kuin erilaisia vähemmistöjä sorretaan missä tahansa maailman kolkassa, Viulunsoittaja pysyy ajankohtaisena.
Wasa Teaterin lisäksi Viulunsoittaja keikkuu katolla tänä syksynä myös esimerkiksi Lontoon West Endissä. Britanniasta on juuri kantautunut uutisia, että hyökkäykset juutalaisyhteisöjä kohtaan ovat kasvaneet.

Lähteet: TINFOn Ilona-esitystietokanta sekä
Gerald Bordman: American Musical Theatre. A Chronicle. Expanded edition 1986.

Tämä essee julkaistiin sanomalehti Pohjalaisessa 14.8.2019.