Vihdoinkin arvostusta rouva Runebergille

Tiia Ollikainen tekee selkeän, upean roolisuorituksen Fredrika Runeberginä, joka jää miehensä Johan Ludvigin (Jorma Tommila) varjoon.
KUVA: LINUS LINDHOLM/ VAASAN KAUPUNGINTEATTERI

Fredrika R. Käsikirjoitus Heini Tola ja Anneli Kanto. Ohjaus Heini Tola, lavastus- ja pukusuunnittelu Maria Antman, äänisuunnittelu Niklas Nybom, valosuunnittelu Olli Haakana. Rooleissa Tiia Ollikainen, Jorma Tommila, Saana Rautavaara ja Antti Peltola. Ensi-ilta Vaasan kaupunginteatterissa 23.2.2023.

********************************************
Vaasan kaupunginteatterissa viime torstaina ensi-iltansa saanut puhenäytelmä Fredrika R. on perinteistä draamaa.
Se ei kuitenkaan ole kuivaa ja vanhanaikaista, vaan mennyttä ja nykypäivää oivaltavasti yhdistävää. Eikä huumoria ja hulluttelua, teatterin perusmausteitakaan, ole unohdettu.
Visuaalisuus on erittäin minimalistista, minkä vuoksi tekstiä kuuntelee sitäkin tarkemmin.
Esityksiä on kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä eli Julia-salissa 12.5.2023 saakka.

Edelläkävijänainen

Fredrika R. kertoo kansallisrunoilijaksi kohotetun Johan Ludvig Runebergin vaimosta, Fredrika Runebergistä, o.s. Tengström.
Tyttönimeä korostetaan näytelmässä monta kertaa, ikään kuin sen alleviivaamiseksi, että Fredrikalla oli oma henkilöllisyys.
Hän oli oma yksilönsä, vaikka muut aikalaiset ja jälkipolvet näkivät hänet aina vain Runebergin vaimona. Fredrika jäi kuuluisan miehensä varjoon, vaikka hänellä oli meriittejä omastakin takaa.

Molemmat olivat syntyisin Pietarsaaresta, minkä voi kuvitella olevan yksi syy, miksi tätä näytelmää esitetään juuri Vaasan kaupunginteatterissa. Onhan kaupunkien välillä vain noin 100 kilometriä, ja pohjalainen mentaliteetti yhdistää.

Näytelmässä tuleekin ilmi molempien puolisoiden itsepäisyys ja voimakas oma tahto, mutta myös sivistys ja kulttuurin merkityksen ymmärtäminen ja vaaliminen.

Pääosan elämästään Runebergit elivät kuitenkin etelässä, Helsingissä ja Porvoossa.
Näytelmässä käydään läpi heidän elämänsä, etenkin Fredrikan.
Jo lapsesta lähtien Fredrikalla oli palava halu oppia tietämään kaikesta kaiken. Hän oppi lukemaan 5-vuotiaana ja luki kaiken, minkä käsiinsä sai. Erittäin epätavallista tyttölapselle 1800-luvun alun Suomessa, vaikka säätyläistyttö olikin.
Hän myös kirjoitti itse, mutta salaa, sillä kirjoittava nainen oli kummajainen. Aikaa myöten hänestä tuli merkittävimpiä varhaisia naiskirjailijoita ja ensimmäisiä romaanikirjailijoita Suomessa.Hän oli myös naisten oikeuksien puolestapuhuja.

Sivistys ja se, että Fredrika sekä osasi lukea että kirjoittaa, olivat niitä asioita, joihin Johan Ludvig hänessä ihastui, ainakin näytelmässä. Naimisiin mentyään mies ei kieltänyt Fredrikalta kirjoittamista, vaan osoitti tukensa sille.

Mutta kun lapsia tuli kuin liukuhihnalta, mies huiteli, missä ja kenen helmoissa sattui, ja kaikki kodin- ja lastenhoito jäi vaimolle, hänellä ei ollut enää aikaa kirjoittaa.
Fredrikalle kirjoittaminen oli elinehto, henkireikä, ja kun kun se halu piti tukahduttaa, hän alkoi sairastella.
Fredrika R. onkin yhtä paljon näytelmä voimakkaasta naisesta ja naisten oikeudesta ilmaista itseään kuin avioliittokuvaus.

Tiia Ollikainen esittää kuulaasti Fredrika Runebergin monien tunteiden kirjoa näytelmässä Fredrika R.
KUVA: LINUS LINDHOLM/VAASAN KAUPUNGINTEATTERI

Tasaisia näyttelijäsuorituksia

Fredrika R. perustuu historiallisiin faktoihin. Näytelmä keskittyy paljon tunteisiin, joita nuo oikeat tapahtumat nostattivat. Niitähän emme voi todella tietää, eli se on fiktiota.

Näyttelijät ovat hyvin tasaisia ja onnistuvat rooleissaan. Tiia Ollikainen loistaa älykkäänä, kunnianhimoisena ja humaanina, solidaarisena Fredrikana.
Jorma Tommila esittää upeasti Johan Ludvigin elämänkaaren. Yleensä yrmeitä pahisrooleja vetävä Tommila on ilo silmälle nuorena, avoimena, hymyilevänä runoilijanalkuna. Ja kun Vänrikki Stoolin tarinat on julkaistu, hän esiintyy lähes rocktähden elkein. Tommila tuo tarkasti esiin myös vanhan Runebergin itsekkyyden ja sokeuden omille virheilleen.

Antti Peltolalla on 17 roolia, tuomarista toimittajaan ja jopa hevoseen. Hän esittää myös Suomen Suuria Miehiä, kuten Snellmannia ja Topeliusta.

Roolin vaihto käy kätevästi pyörähtämällä kävelyvauhdissa. Tuo kohtaus on hienosti toteutettu, samoin suurmiesten kinastelu keskenään, rooleissa siis vain yksi näyttelijä. Ei voi kuin ihailla!

Ja Peltolan hevonen on aivan yliveto, upea kevennys paikoin ahdistavaankin tarinaan.

Saana Rautavaara urakoi suunnilleen saman verran rooleja kuin Peltola, muun muassa Runebergin kaikki naisystävät. Hän selviää niistä kaikista hienosti. Paras veto, missä olen nähnyt Rautavaaraa Vaasassa tähän asti!
Sivurooleissa on hienosti yhdistetty nykypäivää, kuten mikrofoneja ja paparazzeja 1800-luvun maailmaan.

Visuaalisuus minimalistista

Näytelmässä on tekstiä valtavan paljon, ja jossain vaiheessa katsoja alkaa puutua. Ohjaaja Heini Tola olisi voinut tiivistää 2,5-tuntista esitystä.

Tai kerrontaa olisi voinut edes selkiyttää esimerkiksi niin, että vuosiluvut, ajan kuluminen olisi osoitettu visuaalisesti, eikä sanallisesti selittämällä toistuvasti, mitä vuotta nyt eletään ja mikä on ajan henki.

Maria Antmanin suunnittelema lavastus ja puvustus ovat minimalistiset. Näyttämöllä on koko ajan neljä puulaatikkoa, jotka muuttuvat milloin miksikin. Vaatteitakin on vain muutamia. Se on hyvä vastapaino sille, että teksti on aikamoista tykitystä ja vaatii katsojalta keskittymistä.

Vaasassa nähdään on vasta toinen esitys Anneli Kannon ja Heini Tolan kirjoittamasta näytelmästä Fredrika R. Ensi kerran tätä näytelmää on esitetty vuonna 2007 Teatteri Avoimissa Ovissa Helsingissä.

Mutta enpä ihmettelisi, vaikka näytelmä saisi vauhtia Vaasasta ja singahtaisi muihinkin teattereihin.
Tarinat vahvoista naisista kiinnostavat aina. Ja valitettavasti, vaikka asiasta kuinka paljon puhuttaisiin, aina tulee uusia, fiksuja naisia, jotka joutuvat taistelemaan oikeuksiensa ja oman äänensä puolesta, kun miehet polkevat ja alistavat heitä. Ja se on yhtä puhuttelevaa näytelmänä joka kerta.

Sain ensi-iltaesitykseen lehdistölipun.

Mariat säteilevät kauniisti Vaasassa –West Side Story on suurten tunteiden vauhdikasta vuoristorataa

Sarah Nedergård säteilee Mariana Vaasan kaupunginteatterin West Side Storyssa.
Ei ihme, että Jussi Lukácsin esittämä Tony rakastuu häneen.
Kuva: Linus Lindholm/Vaasan kaupunginteatteri

West Side Story. Käsikirjoitus Arthur Laurents, suomennos Sami Parkkinen. Säveltäjä Leonard Bernstein, laulujen sanat Stephen Sondheim. Ohjaus Seppo Välinen, kapellimestari Sauli Perälä, koreografia Reija Wäre. Lavastus Teppo Järvinen, puvustus Paula Varis, valot Olli Haakana, äänet Niklas Nybom. Rooleissa mm. Sarah Nedergård, Jussi Lukács, Sofia Arasola, Petteri Hautala, Maija Andersson, Jarno Hyökyvaara, Pekka Hiltunen. Ensi-ilta Vaasan kaupunginteatterissa 16.9.2022.

****************************************

Vaasan kaupunginteatterin tämän näytäntövuoden suursatsaus on West Side Story, vauhdikas ja tunteikas kulta-ajan musikaali. 

Esitykset jatkuvat 1.4.2023 saakka.

1950-luvun New Yorkiin sijoittuvassa tarinassa nuorten rakkaus sykkii kuuman punaisena muutoin harmaassa, nuorten mieliä rusentavassa suurkaupungissa.

Tarinan päärooleissa, toisiinsa rakastuvina Tonyna ja Mariana on kaksoismiehitys. Näin molemmat pääparit syksyn esityksissä. Tässä oma näkemykseni tästä musikaalista ja hieman sen historiaa.

Tätä päivää

Musikaali perustuu löyhästi William Shakespearen Romeo ja Julia -näytelmään.

Idea tehdä 400-vuotiaasta tarinasta moderni musikaali oli vuonna 1957 nähdyn kantaesityksen ohjaajan ja koreografin, Jerome Robbinsin.

Vaasan kaupunginteatterin produktion markkinoinnissa on ehkä liikaakin korostunut Romeo ja Julia -lähtökohta, sillä vuosikymmenien myötä West Side Story on ansainnut maineensa ja asemansa teattereissa ihan omista lähtökohdistaan, itsenäisenä teoksena.

Toki tarina kertoo kahden nuoren salamarakastumisesta, joka vie jalat alta ja muuttaa nuorten maailman täysin. Loppuratkaisu on kuitenkin erilainen kuin Romeossa ja Juliassa.

Eivätkä päähenkilöt edusta kilpailevia perheitä, vaan kahta eri kulttuuria, toisiaan vihaavia katujengejä. Jetsit ovat amerikkalaisia ja Sharksit maahanmuuttajia Puerto Ricosta. Yhdessä he vihaavat auktoriteetteja. Niitä edustavat tarinassa poliisit.

West Side Storyn tarinaa ei tarvitse tuoda tähän päivään, sillä se on tätä päivää samalla tavoin kuin se oli syntyajankohtanaan 1950-luvulla.

Kantaväestön ja maahanmuuttajien riidat ovat arkea eri puolilla maailmaa. Kaduilla maleksivat jenginuoret eivät voi hyvin, ja kotona on monenlaisia ongelmia. Turhautumista puretaan vihanpitoon muualta tulleiden kanssa, ja koston kierre vain jatkuu. Kenelle kadut kuuluvat, kuka siellä saa kulkea rauhassa? Entä hyväksytäänkö sekasuhteet? Kuka saa rakastua keneenkin?

Teoksen teemoina ovat rakkaus ja aikuiseksi kasvaminen, mutta myös rasismi ja suvaitsemattomuus.

West Side Story kuuluu musikaaligenren kulta-ajan merkkipylväisiin, joka on jäänyt elämään tarinana ja musiikkina ja josta nähdään aina uusia näyttämöversioita.

Se kuuluu myös genren uudistajiin. Aikanaan West Side Story oli ensimmäinen musikaali, jonka henkilöt olivat kadun nuoria, joiden puhe oli aggressiivista ja rumaa, sellaista kuin kaduilla puhuttiin. Siihen saakka musikaalien kieli ja laulut olivat olleet kovin siloiteltuja.

Aina joskus kuulee vieläkin puhuttavan vähättelevästi musikaaleista. Että ne ovat sellaista höttöä, unelmaa ja hauskuutta. Näin ajattelevien ihmisten toivon löytävän West Side Storyn katsomoon, sillä tämä teos ei ole höttöä, vaan asiaa. Se on tragedia, vaikka onkin musikaali.

Sarah Negergård laulaa upeasti ja ilmentää Marian nuoruutta ja viattomuutta. Jussi Lukács on hyväuskoinen Toni.
Kuva: Linus Lindholm/Vaasan kaupunginteatteri

Säteilevät Mariat

Kinastelevien jengien toisiinsa rakastuvat nuoret ovat Jetsien Tony ja Maria, jonka veli Bernardo johtaa Sharkseja.

Vaasan versiossa Paula Variksen suunnittelemassa puvustuksessa ei käytetä jengitunnuksia. Se hankaloittaa tarinaan sisäänpääsyä, sillä ensimmäisissä kohtauksissa katsojan on vaikea erottaa, kuka kuuluu mihinkin jengiin, kun kaikkien vaatetus on musta-valko-harmaata.

Myöhemmin Jetsit tunnistaa sinisävyisistä ja Sharksit punasävyisistä vaatteista.

Vaasassa päärooleissa on kaksoismiehitys. Ensi-illassa 16.9.2022 Tonya esitti Jussi Lukács ja Mariaa Sarah Nedergård.

Sofia Arasola näyttelee hyvin Marian heräävää seksuaalisuutta. Petteri Hautala on huolehtiva, mutta hanakka Tony.
Kuva: Linus Lindholm/Vaasan kaupunginteatteri

Petteri Hautalan näin Tonyna ja Sofia Arasolan Mariana 12.11.22.

Lukácsia on vaikea uskoa nyrkkeileväksi jengiläiseksi, mutta rakastuneen ja hyväuskoisen nuoren miehen hän tekee uskottavasti. Lukács on itse toisen polven maahanmuuttaja ja osaa ehkä siksi samaistua Tonyn rooliin. Minua sykähdytti erityisesti hänen tulkintansa kauniista Maria-balladista. Hän antoi tulla niin tunteella, että lauloi suoraan sydämeeni.

Hautalan ääni on jotenkin pehmeä, se ei kanna ihan katsomon perälle saakka. Mutta Hautala on reippaampi, hanakampi Tony. Molempi parempi.

Sarah Nedergård esitti Maria-nimistä roolia myös edellisessä musikaalissaan Vaasan kaupunginteatterissa. Koronasyksynä 2020 ehdin nähdä The Sound of Musicin ennen koronasulkua, ja ihastuin Nedergårdin viattomaan nunnakokelaaseen.

Myös West Side Storyssa Nedergård säteilee iloisen, nuoren, viattoman tytön roolissa. Rakastuminen ”väärään” poikaan syöksee Marian tunteiden vuoristorataan, ja tämänkin Nedergård tulkitsee hyvin.

Sofia Arasola tulkitsee Marian nupullaan olevaa seksuaalisuutta ja siihen liittyvää nuoren naisen määrätietoisuutta hienovireisesti.

Vaasan kaupunginteatterin molemmat Mariat laulavat upeasti vaativat roolinsa. Heidän vastapareinaan Jussi Lukács ja Petteri Hautala eivät yllä aivan samalle tasolle laulullisesti.

Marian esittäjät myös näyttävät puertoricolaisilta. Kampaukset ja maskit ovat Maija Hauta-Ahon ja Saila Pohjavaaran suunnittelemia.

America-laulu on Anitan (Maija Andersson) bravuuri.
Kuva: Linus Lindholm/Vaasan kaupunginteatteri

Suuresta roolimäärästä haluan nostaa esiin erityisesti Anitan, Bernardon tyttöystävän roolin, jolla on vaa’ankieliasema. Hänen toimintansa vaikuttaa lopputulokseen.

Näin kahdesti Anitan roolissa kerrassaan loistavan Maija Anderssonin. Hän vakuuttaa ja valloittaa varmalla, viimeisen päälle sisäistetyllä suorituksellaan.

Nuorista katujengijätkistä testosteroni tuoksuu takariville saakka. Se kiihkeys on nuoruutta aidoimmillaan.

Vaasan kaupunginteatterissa Actionin roolissa Antti Kerosuo ylinäyttelee uhoa ärsyttävyyteen saakka. Gee Officer Krupke (Hei konstaapeli Krupke) -laulu on Actionin bravuuri. Huumorinumerossa on huikea koreografia käsilläseisonnasta lähtien.

Antti Kerosuo vierailee Actionin roolissa Vaasan kaupunginteatterin West Side Storyssa. Jengiläisten uho on suurta.
Kuva: Linus Lindholm/Vaasan kaupunginteatteri

Juuri tämän poliiseja ja muita auktoriteetteja irvailevan laulun paikka musikaalin libretossa on ollut liikkuva. Arthur Laurentsin kirjoittamassa, alkuperäisessä tekstissä sen paikka on toisen näytöksen lopulla, jossa se Vaasassakin kuullaan.

Se on hieman kummallinen kohtaus huumorilaululle, kun osa jengiläisistä on juuri kuollut. Niinpä vuonna 1961 ilmestyneeseen elokuvaversioon tämä laulu siirrettiin laulujen alkuperäissanoittajan, Stephen Sondheimin toiveesta tarinan alkupuolelle kohtaukseen, jossa poliisit käyvät paimentamassa jengiläisiä olemaan tappelematta. Taistelu vastustajien kanssa on kuitenkin jengiläisten tarkoitus, joten auktoriteettien irvailulaulu tässä kohtaa on loogisesti oikeassa paikassa, Tonight (Tää yö) -balladin ja vauhdikkaan America-numeron jälkeen.

Suomessakin on nähty West Side Storyn näyttämöversioita, joissa tämä laulu esitetään eri kohtauksessa kuin alkuperäisplarissa. Lahden kaupunginteatterin versiossa vuonna 1988 Gee Officer Krupke oli koko show’n ensimmäinen laulunumero, jopa ennen Jets (Jetit) -laulua. Se tavallaan paalutti koko tarinan perusvireen hieman erilaiseksi kuin laulujen tavallinen järjestys.

Vauhdikas koreografia

Vaasan kaupunginteatterissa Seppo Välisen ohjaus ja Reija Wären koreografia kulkevat käsi kädessä. Puheesta lauluun liu’utaan sulavasti, ja kaikki liikkuminen, pienimmätkin eleet, on mietitty tarkasti.

Ryhmäkohtaukset ovat näyttäviä, sillä ensemblessa on riittävästi tanssivia ja näytteleviä, nuoria osaajia. Monissa jengiläisten rooleissa on avustajia, joista osa on teatterialan opiskelijoita muun muassa Taideyliopiston Teatterikorkeakoulusta.

West Side Story on nimenomaan tanssin juhlaa, niin kuin nuorisomusikaalit usein ovat. Wären koreografiassa on paljon hyppimistä, pomppimista, kiipeilyä ja akrobatiaa niin, että katsoja pidättelee välillä henkeä ja toivoo, ettei näyttelijöille käy hullusti. Lopputulos on vauhdikas kokonaisuus ja yhtymäkohdat esimerkiksi elokuvaversion tansseihin ovat ilmeiset.

Vaasan kaupunginteatterin West Side Storyn joukkokohtaukset ovat näyttäviä, sillä lavalla on tarpeeksi  näyttelijöitä, jotka selviävät loistavasti vauhdikkaista koreografioista. Lavastuksessa on sopivasti tilaa ja tasoja näyttävälle koreografialle.
Kuva: Linus Lindholm/Vaasan kaupunginteatteri

Liikkuva lavastus

Teppo Järvisen suunnittelema tyylikäs lavastus vaihtuu sujuvasti tilanteesta ja tunnelmasta toiseen. Vaikutuksen tekevät elokuvista tutut, New York -kuvastoon kuuluvat metalliset paloportaat. Niillä kiipeillään, roikutaan ja tunnustetaan syviä tunteita.

Lavastuksen perusväri on harmaa, mutta harmaita pintoja pestään Olli Haakanan tekemässä valosuunnittelussa voimakkailla punaisilla, sinisillä ja vaikkapa violeteilla väreillä. Niissä on musikaalin vaatimaa visuaalisuutta.

Jännä lavastuksen yksityiskohta on Marian huone, jonka seinä muuttuu katsojille läpinäkyväksi, kun joku on eteisessä odottamassa huoneeseen pääsyä.

Lavastuksessa on luonnollisesti paljon tyhjää, jotta tansseille on tilaa, mutta näyttämökuvaa hallitsee kaiken yllä kulkeva silta, josta jengien jäsenet tarkkailevat tilanteita. Ja toisaalta, onhan tarinassakin kyse eräänlaisesta sillanrakentamisesta.

Laulut elävät teatterin ulkopuolellakin

West Side Storyn on säveltänyt Leonard Bernstein, joka tunnetaan myös klassisen musiikin taitajana ja sinfoniasäveltäjänä.

Hänen säveltämänsä ensimmäinen musikaali oli nimeltään On the Town (1944), toinen Wonderful Town (1953). Lisäksi hän on säveltänyt muun muassa operetin Candide (1956). Hänen tunnetuin teoksensa on kuitenkin musikaali West Side Story.

Siinä yhdistyvät monimutkaiset klassisen musiikin kuviot jazzin ja latinaisamerikkalaisen musiikin rytmeihin. Melodinen, monipuolinen musiikki on sävelletty isolle orkesterille ja on vaativaa esitettävää sekä soittajille että laulajille.

Vaasan kaupunginteatterin versiossa musiikki on vahvaa. Sauli Perälän kipparoimassa orkesterissa on peräti 12 soittajaa, jotka soittavat upeasti. Soundi on täyteläinen, muttei päällekäyvä.

West Side Storyssa on useita klassikoiksi muodostuneita kappaleita, jotka jäävät soimaan päähän. Tunnetut kappaleet elävät omaa elämäänsä teatteriteoksen ulkopuolella, esimerkiksi useiden jazzlaulajien ohjelmistossa.

Tällaisia ovat muun muassa lemmenduetto Tonight (Tää yö) ja balladit Maria ja Somewhere (Jossain). Tämä musikaali kannattaa nähdä jo pelkästään näiden kappaleiden tähden.

Westiksen historiaa

West Side Story sai kantaesityksensä Broadwaylla 26.9.1957. Sitä esitettiin New Yorkissa yhtäjaksoisesti 732 kertaa, jonka jälkeen se lähti kiertueelle.

West Side Storyn suomenkielinen kantaesitys – ja samalla Pohjoismaiden kantaesitys – nähtiin Tampereen Teatterissa vuonna 1963, ja show pyöri siellä kolmen vuoden ajan.

Sen jälkeen sitä on esitetty noin parissakymmenessä ammattiteatterissa ympäri Suomen. West Side Story on suomennettu useaan kertaan katu-uskottavuuden saamiseksi. Teoksen hahmot ovat nuoria, ja nuorten slangihan muuttuu koko ajan. Suomennoksia ovat tehneet ainakin Sauvo Puhtila, Jukka Asikainen, Juha Siltanen, Jukka Virtanen ja Kristiina Drews sekä Sami Parkkinen, jonka versio nähdään Vaasassa.

West Side Story oli Tampereen Teatterin 100-vuotisjuhlanäytelmänä vuonna 2004. Nyt sama musikaali on kantava teos Vaasan kaupunginteatterin 80-vuotisjuhlavuodessa.

Tämä on ensimmäinen kerta, kun West Side Storya esitetään Vaasan kaupunginteatterissa. Toivon, että nuoret löytävät katsomoon, koska musikaali kertoo nuorten elämästä ja esitys on raikas ja koskettava.

Muistan nähneeni Westiksen ensi kerran Lahden kaupunginteatterissa keväällä 1988. Mieleen on jäänyt valtavan suuri ja tyhjä näyttämö sekä silloinen Tonyn esittäjä, nuori Pentti Hietanen, joka totisesti esitti vahvasti laulunsa, mutta tanssia hän ei osannut. Hänen kanssaan roolissa vuorotteli muuten Pave Maijanen, jonka vetoa en nähnyt. Hietanen uusi roolinsa Tonyna Helsingin kaupunginteatterissa 1996.

Keväällä 1992 näin Westiksestä mielestäni tähän mennessä kiinnostavimman version. Se oli Helsingin kaapelitehtaalle toteutettu, taidekorkeakoulujen opiskelijoiden opintoihin kuuluva yhteistyöproduktio, jonka ohjasi Leena Havukainen.

Silloin Mariaa näytteli Sanna Saarijärvi, Anitaa Mari Vainio ja Tonya Toni Wahlström. Varsinkin Marian ja Anitan vahvat roolit jäivät mieleeni, samoin Kari-Pekka Toivosen Riff. Näyttämöllä nähtiin monia tulevia näyttelijäsuuruuksia. Nuorina opiskelijoina he olivat juuri sopivanikäisiä esittämään katujengiläisiä.

West Side Storysta on tehty kaksi elokuvaversiota. Vuoden 1961 elokuva sai 10 Oscaria, muun muassa parhaan elokuvan palkinnon. Mariaa esitti nuori Natalie Wood.

Steven Spielberg ohjasi uuden elokuvaversion vuonna 2021.
*****************

Tämä tekstini on julkaistu paljon lyhyempinä versioina maakuntalehti Ilkka-Pohjalaisessa 17.9.2022 verkkosivulla, 18.9.2022 printtilehdessä sekä kaupunkilehti Vaasassa 21.9.2022.

Lähteinä: Petr Gradenwitz: Leonard Bernstein. The Infinite Variety of a Musician. (1987), West Side Story -DVD (1961 versio) oheismateriaaleineen, Ilona-esitystietokanta, Anne-Maarit Nurmen pro gradu: Teatterimusikaalin lajipiirteitä ja vanhoja käsiohjelmia eri teattereista.