Ristus notta naurattaa

Millainen isä, sellainen tytär, silmälaseja myöten, vai kuinka? Kekkosen tytär -näytelmässä tilanteet vaihtuvat nopeasti. Kuvassa Vladimir (Topi Kohonen), Maija (Anna Lemmetti-Vieri), Kata (Emmi Kangas)
ja Sutinen (Jari Hietanen).
KUVA: LINUS LINDHOLM

Kekkosen tytär.

Kantaesitys Vaasan kaupunginteatterissa 15.2.2020. Käsikirjoitus Taina Latvala, dramatisointi Outi Rossi. Ohjaus ja lavastus Erik Kiviniemi, pukusuunnittelu Kati Ala-Hiiro.

Rooleissa Emmi Kangas, Anna Lemmetti-Vieri, Jari Hietanen, Ville Härkönen, Topi Kohonen ja Anna Pukkila.
*****************

Lapualaasia pistetähän ny halavalla Vaasan kaupunkinteatteris. Ketkä pistää?
No, lapualaaset.

Lapualaislähtöisen kirjailijan Taina Latvalan neljäs Vaasan kaupunginteatterille kirjoittama tilausnäytelmä Kekkosen tytär sai kantaesityksensä lauantai-iltana.

Nykypäivän Lapualle sijoittuvan näytelmän on ohjannut kaupunginteatterista hiljattain eläkkeelle jäänyt johtaja Erik Kiviniemi, jonka omat sukujuuret ulottuvat Lapualle.

Kun kerran Lapuasta on kyse, tarinassa viitataan niin Kosolaan kuin Jäätteenmäkeenkin ja puhutaan leviää, mutta pieteetillä. Murretta osaamaton pysyy hyvin kärryillä.

Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään lapualaisten sisäpiirin juttu. Ehei, osansa pilkkakirveen tasaiseen tahtiin käyvistä iskuista saavat lapualaisten lisäksi kaikki kepulaiset ja hiukan kokoomuslaisetkin sekä ennakkoluuloiset, ahdasmieliset maalaisjuntit.

Näytelmässä tölväistään myös politiikan maailmaa ylipäätään, niin kunnanvaltuuston kuin valtakunnan tasolla: taulukauppoja, lehmänkauppoja, mediapeliä, hyvä veli -verkostoa, kiipijöitä ja kähmijöitä.

Latvalan kynästä on lähtenyt niin terävää tekstiä, että katsomo hörähteli ainakin ensi-illassa vähän väliä. Ja Kiviniemi on ohjauksessa ollut napakka. Pallo pomppii ilmassa koko ajan, ja katsojan kiinnostus pysyy yllä loppukohtaukseen saakka.

Näytelmän ennakkojutuissa viitattiin siihen, että Kekkosen tytär voisi olla jopa farssi, mutta tämä on kyllä ihan puhdas komedia. 

Tahti ei ylly niin villiksi, eivätkä teot ja juonenkäänteet niin hulvattomiksi, että farssin kriteerit täyttyisivät.

Hauskan tekstin alta voi löytää ikuisia teemoja, kuten toisen ihmisen kunnioittaminen ja oman itsensä löytäminen.

Anna Lemmetti-Vieri tekee Maijasta höpsön mummon, joka ihailee
presidentti Kekkosta ja pukeutuu kuin Sylvi Kekkonen.
KUVA: LINUS LINDHOLM

Kekkosen tytär kertoo lapualaisesta leskirouvasta Maija Vähä-Peltolasta, jolla alkaa olla muistivaikeuksia. Mutta presidentti Kekkosen vierailun Lapualla hän muistaa hyvin ja puhuu Kekkosesta taukoamatta vieläkin.

Maijaa käy auttelemassa kotihoitaja, Venäjältä Suomeen muuttanut Vladimir, jonka henkilöhistoriasta paljastuu kiinnostavia yksityiskohtia.

Maijalla on kaksi tytärtä, 60-luvulla syntynyt Katariina ja 70-luvulla syntynyt Leena. Molemmat ovat hyvinkoulutettuja, fiksuja naisia, jotka erinäisten henkilökohtaisten sotkujen ja ongelmien takia asuvat nyt väliaikaisesti äitinsä luona suvun vanhassa kotitalossa.

Nurkissa häärivät myös Katan ex-sulhanen Pertti, joka havittelee Lapuan kaupunginjohtajan pestiä, ja sukulaismies Sutinen, joka on oikea Isä Aurinkoinen. Hän tuntee kaikki, osaa ja tietää kaiken parhaiten ja junailee kunnan, kepun ja muidenkin asioita oman mielensä mukaan.

Maija paljastaa Katalle, että tämä saattaa olla Kekkosen tytär, ja Sutinen alkaa tehdä Katasta presidenttiehdokasta. Siitähän pyörähtää käyntiin peli, joka saa hurjat mittasuhteet.

Anna Lemmetti-Vieri joutuu jälleen kerran näyttelemään vanhan akan roolia, mutta Maijasta hän tekee lämpimän, hieman höpsön mummon, josta ei voi olla tykkäämättä.

Emmi Kangas irrottelee Katan roolissa. Ajoitukset ovat kohdallaan, ja muodonmuutos sohvaperunasta presidenttiehdokkaaksi on kerrassaan upea.

Kati Ala-Hiiron pukusuunnittelun helmiä ovat Katan pikkumusta ja villasukkien käyttäminen, niin kuin maalaistaloon sopiikin.

Leena (Anna Pukkila) on ahdistunut ja burn outissa. Hän tulee lepäämään lapsuudenkotiinsa,
mutta joutuukin keskelle hullunmyllyä.
KUVA: LINUS LINDHOLM

Anna Pukkila tekee takakireän Leenan hiukan yksipuolisesti. Hän on ahdistunut alusta loppuun. Katsojalle jää tunne, että Leenasta löytyisi joitain muitakin tunteita kuin Pukkila antaa ilmi.

Jari Hietanen on tyylilleen uskollinen Sutisen roolissa. Mitä enemmän muut puhuvat totta, sitä enemmän Sutinen hermostuu, ja Hietasen ääni kohoaa ja koko mies tärisee. Ville Härkönen on uskottava Perttinä, niljakkaana ketkuna. Topi Kohonen tekee tyylikkäästi Vladimirin roolin.

******************

Taina Latvalasta on tullut neljän näytelmän myötä melkeinpä kaupunginteatterin ”talon kirjailija”. Kerta kerralta näytelmät ovat kehittyneet. Hänen kuvaamansa pohjalaiset ihmiset ja aiheet ovat kiinnostaneet katsojia, ja yleisöä on tullut maakunnastakin Vaasaan teatteriin.

Mielestäni maakuntateatterin yksi tehtävä onkin tuoda näyttämölle paikallisia ja alueellisia aiheita.

Kiinnostuneena odotan, miten paikallisuus näkyy marraskuussa aloittaneen uuden teatterinjohtajan, Seppo Välisen kaudella tulevina näytäntövuosina.

Näin Kekkosen tyttären kantaesityksen 15.2.2020. Sain esitykseen lehdistölipun.

Sugar – rakkaus voittaa kaiken

Sugar (Emmi Kangas) ja Junior (Oiva Nuojua) tutustuvat ja rakastuvat.
Sugar-musikaali hauskuuttaa Vaasan kaupunginteatterissa tänä syksynä.
KUVA: LINUS LINDHOLM

Sugar – Piukat paikat. Musikaalin käsikirjoitus Peter Stone, laulujen sanat Bov Merrill, sävellys Jule Styne.

Ensi-ilta Vaasan kaupunginteatterissa 14.9.2019. Ohjaus Rikard Bergqvist, lavastus ja puvut Tomas Sjöstedt, koreografia Camilla Ekelöf, valosuunnittelu Joakim Brink, kapellimestari Sauli Perälä. Suomennos Mikko Koivusalo.

Rooleissa mm. Emmi Kangas, Oiva Nuojua, Ville Seivo, Timo Luoma, Miika Alatupa ja Heidi Kirves.

**************************

Vaasan kaupunginteatterin musikaali Sugar – Piukat paikat alkaa visuaalisesti komealla tableau-kohtauksella. Alkusoiton aikana pyörönäyttämö pyörii ja katsoja näkee paikalleen jähmettyneitä hahmoja, jotka vievät heti ajatukset 1930-luvun lamaan ja Chicagoon. Gangstereita, pikkuvarkaita, köyhiä ruokajonossa. Upea aloitus!

Tarina kertoo kahdesta työttömästä muusikosta, Joesta ja Jerrystä, jotka sattuvat gangstereiden tekemien murhien silminnäkijöiksi. Pitääkseen oman henkensä he pakenevat, muuntautuvat naisiksi ja liittyvät tyttöorkesteriin. Orkesteri matkaa Chicagosta esiintymään Miamiin, Floridan aurinkoon. Orkesterin laulusolistina on hurmaava Sugar Kane, joka etsii Floridan miljonääreistä miestä itselleen. Yksi miljonääreistä on Osgood Fielding.

Sugar on päällisin puolin komedia. Musikaalissa on runsaasti nokkelaa sanailua ja hassuja tilanteita.

Ja sekin naurattaa, kun miehet pukeutuvat tätimäisiin mekkoihin!

Kun drag queeneja on näyttämöllä (La Cage aux Folles, Kinky Boots), eivät he ole ollenkaan naurettavia, vaan upeita.

Mutta kun Joe ja Jerry ilmestyvät tyttöorkesteriin Josephinena ja Daphnena, yleisö repeää nauruun.

Se on kutkuttavaa, että yleisö tietää heidän olevan miehiä, mutta orkesterin jäsenet eivät tiedä.

Daphne (Ville Seivo) ja Josephine (Oiva Nuojua) ovat upouusia tyttöjä Söpö-Suen tyttöorkesterissa.
KUVA: LINUS LINDHOLM

Joen ja Jerryn rooleissa on eroja, vaikka he ovat selvästi parivaljakko.

Joe vaikuttaa järkevältä kaverilta, joka keksii keinot pulmaan kuin pulmaan. Hän on kuin kotonaan naisen hahmossa, mutta pääsee myös välillä muuntautumaan Junioriksi, nuoreksi miljonääriksi. Oiva Nuojua näyttää nauttivan roolistaan, joka on monipuolinen ja selkeä.

Sen sijaan Ville Seivo, joka on vetänyt upeasti useita musikaalirooleja Vaasassa, vaikuttaa monessa kohtauksessa lähinnä kiusaantuneelta.

Vaikka Jerry ei aluksi olekaan innoissaan Daphnen roolista ja haluaa takaisin mieheksi, illallisella Osgoodin (Timo Luoma) kanssa tapahtuu muutos. Daphne riemuitsee aidosti kihlauksestaan, mutta tuo höpsöys ei tässä versiossa oikein välity katsomoon asti.

Daphnen ja Osgoodin ensikohtaaminen hotellin edustalla on kuitenkin yksi musikaalin huippuhetkistä Seivon ja Luoman hurmaavan yhteistyön ansiosta.

Jerry/Daphne (Ville Seivo)  ja Joe/Josephine (Oiva Nuojua) ovat parivaljakko, mutta silti erilaisia luonteeltaan.
KUVA: LINUS LINDHOLM

Osgood ja hänen miljonäärikaverinsa vaikuttavat näinä #metoon jälkeisinä aikoina elostelevilta vanhoilta äijiltä, jotka jahtaavat naisia. He ovat nykysilmin vastenmielisempiä kuin käsikirjoittajalla oli ehkä alunperin tarkoitus.

Karikatyyrimäisten miljonäärien laulu- ja tanssinumero on tarkoitettu koomiseksi kohtaukseksi. Tarkka kuuntelija huomaa laulun kertovan siitä, että vanhatkin miehet tarvitsevat rakkautta.

Näin miljonäärit liittyvät musikaalin kaikenkattavaan teemaan. Se on rakkaus, joka voittaa kaiken.

Osgood rakastuu Daphneen, eikä haittaa, että hän on mies.

Joe rakastuu Sugariin ja Sugar Joeen, eikä haittaa, että hän ei ole miljonääri.

Rakkaus ymmärtää ja antaa anteeksi kaiken.

Rakkaus-teema huipentuu Sugarin hahmossa.

Hän ei ole mikään varsinainen ruudinkeksijä, onpahan vain tyttö, joka etsii rakkautta. Hän on sen löytänytkin monta kertaa, mutta pettynyt kerta toisensa jälkeen. Silti hän on valmis rakastumaan uudelleen.

Roolin taakkana on sen alkuperäisesittäjä. Sugar-musikaali perustuu elokuvaan Piukat paikat (Some Like It Hot, 1959), jossa Sugaria esitti unohtumaton Marilyn Monroe.

Hänen saappaisiinsa on vaikea astua, vaikka tarina on siirtynyt valkokankaalta teatterinäyttämölle, eli laji on vaihtunut täysin. 

Vaikka näyttelijä loisi omanlaisensa Sugarin roolin, moni katsoja miettii ehkä alitajuisesti Marilyniä. Siinä on tuon roolin painolasti.

Siro Emmi Kangas ei ole hunajaisin Sugar, jonka olen nähnyt, mutta hän laulaa ja tanssii upeasti ja tuo hyvin esiin yksinäisen tytön haavoittuvuuden ja tarpeen saada ystäviä ja rakkautta.

Visuaalisesta puolesta täytyy kehua Camilla Ekelöfin suunnittelemia näyttäviä koreografioita.

Esimerkiksi junassa esitettävä laulu Miamin auringosta on tehty hauskasti. Siinä ei tanssita, vaan koreografia tehdään avaamalla ja sulkemalla junan makuupaikkojen verhoja.

Ensimmäisen näytöksen lopussa Nuojua ja Seivo heittäytyvät upeaan tanssiin Mielessä on Sugar -kappaleessa, ja toisen näytöksen Sugar Shell -laulussa on sekä tanssien että pukujen puolesta erittäin tyylikäs toteutus.

Lisäksi gangsterit tanssivat stepaten. Steppitanssi erottaa tämän pahisjengin muista, hyvistä roolihahmoista, jotka eivät steppaa. Steppi on yleensä iloista tanssia, joten gangsterien askeltamisesta syntyy kiinnostava kontrasti. Steppirautojen nakutus kertoo vaarasta.

Kokonaisuuden kruunaa upea, jazz-henkinen musiikki. Kapellimestari Sauli Perälän johtama orkesteri soittaa tiukkaa rytmiä erinomaisesti!

Heidi Kirves näyttelee tiukkaa orkesterinjohtajaa Söpö-Sueta. Hänen apulaisestaan Bienstockista on Vaasan kaupunginteatterin versiossa tehty nainen, roolissa on Anna Lemmetti-Vieri.
KUVA: LINUS LINDHOLM

On kiinnostavaa, että Sugar – Piukat paikat on yksi suomalaisten suosikkimusikaaleista, sillä musikaalien pääkallopaikoilla se ei ole menestynyt häävisti.

Sugar sai ensi-iltansa New Yorkin Broadwaylla keväällä 1972, ja sitä esitettiin siellä vain runsaan vuoden verran, 505 kertaa. Se on Broadwaylla vähän.

Kesti 20 vuotta, ennen kuin Sugar tehtiin Lontoon West Endissä. Se sai ensi-iltansa keväällä 1992, ja esitykset lopetettiin jo samana kesänä.

Suomessa nähtiin Sugarin ensiesitys 10 vuotta ennen Lontoota. Suomen kantaesitys oli Tampereen Teatterissa 8.12.1982, ja sitä esitettiin yhtäjaksoisesti viisi näytäntövuotta. Ohjaaja oli Heikki Värtsi, ja päärooleissa olivat Tapani Perttu (Joe), Seppo Mäki (Jerry) ja Marjut Sariola (Sugar).

Sittemmin Sugar, Joe ja Jerry kumppaneineen ovat naurattaneet suomalaiskatsojia jo 15 ammattiteatterissa ja lukuisissa harrastaja- ja kesäteattereissa.

Lähteet: Gerald Bordman: American Musical Theatre – A Chronicle, thisistheatre.com, Teatterin tiedotuskeskuksen Ilona-tietokanta, Tampereen Teatterin Sugar-käsiohjelma.

Näin ennakkoesityksen 13.9.2019 ja esityksen 9.11.2019. Sain molempiin esityksiin lehdistölipun.