Xanadu on kepeä kesämusikaali

Mikael Saari esittää Kaliforniassa 1980-luvulla asuvaa kuvataiteilijaa, joka rakastuu naiseen,
joka onkin ikinuori muusa (Natalil Lintala) Kreikan Olympokselta.
KUVA: JUKKA KONTKANEN/ SEINÄJOEN KAUPUNGINTEATTERI

Douglas Carter Beane, Jeff Lynne, John Farrar: Xanadu.
Suomennos Mikko Koivusalo, ohjaus Pauliina Salonius, koreografia Jyri Numminen, musiikkin tuotanto ja laulujen harjoitus Pekka Siistonen, lavastus Juho Lindström, puvustus Timjami Varamäki, äänisuunnittelu Sami Lust, kampaukset ja maskit Aliina Ilonen. Rooleissa mm. Natalil Lintala, Mikael Saari, Antti Reini, Annina Rubinstein, Eeva Markkinen.Seinäjoen kaupunginteatterin tuotanto, Suomen kantaesitys 8.7.2023 Törnävän kesäteatterissa.

***********

Seinäjoen kaupunginteatteri tekee huimaa kulttuurityötä: Jo neljättä kertaa peräkkäin Törnävänsaarella esitetään kesämusikaalia, joka on Suomen kantaesitys.

Ja se, että näitä musikaaleja esitetään kesäteatteriesityksenä, ei vähennä tai himmennä mitenkään teosten merkitystä. Kaikki tuotannot on tehty teatteriammattilaisten voimin ja kauttaaltaan laadukkaina esityksinä.

Tämän kesän teos on Xanadu, 1980-luvun Kaliforniaan sijoittuva popmusikaali. Se sai ensiesityksensä Broadwaylla vuonna 2007. Teatterimusikaali perustuu samannimiseen elokuvaan vuodelta 1980. Siitä muistetaan erityisesti Olivia Newton-Johnin laulama tunnusbiisi Xanadu, joka kohosi aikansa hitiksi.

Musikaalin käsikirjoitus on Douglas Carter Beanen, ja musiikin ja laulujen sanat ovat tehneet Electric Light Orchestrasta (ELO) tuttu Jeff Lynne sekä John Farrar.

Klassinen rakkaustarina

Musikaali alkaa Kreikan Olympos-vuorelta, jossa asuu jumalia ja muusia. Päähenkilö on muusa nimeltä Kleio, joka ihmishahmoksi muuntautuneena tutustuu ja rakastuu nuoreen kuvataiteilijaan, Sonny Maloneen 1980-luvun Kaliforniassa.

Myös Sonny rakastuu muusaan, jota hän luulee tavalliseksi tytöksi nimeltä Kira.

Sonny haluaa muuttaa kovan liikemiehen Danny Maguiren omistaman, hylätyn teatteritilan rullaluistindiscoksi. Teatterin nimi on Xanadu. Kira auttaa Sonnya toteuttamaan haaveensa.

Kleion isä, ylijumala Zeus on kieltänyt muusia rakastumasta ihmiseen, tavalliseen kuolevaiseen. Nyt Kleioa uhkaa kauhea kohtalo, joutuminen Manalaan.

Niinpä hän jättää Sonnyn ja päättää palata takaisin Olympokselle anomaan anteeksiantoa Zeukselta.

Tarinassa on merkittävä rooli Kleion sisaruksilla. Muusia on kaikkiaan yhdeksän. 
Tai no, näyttämöllä on seitsemän, mutta pari rouvaa katsomosta suostutellaan olemaan muusia myös. Heidän ei onnekseen tarvitse nousta lavalle.

Lopulta kaikki käy hyvin ja nuoret saavat toisensa.

Xanadun tarina on kliseinen, mutta sopii silti hyvin kesäteatteriesitykseksi.
KUVA: JUKKA KONTKANEN/ SEINÄJOEN KAUPUNGINTEATTERI

Juonen peruskuvio on siis hyvin kliseinen: tyttö ja poika rakastuvat, riitaantuvat, toinen jättää toisen, mutta vaikeuksien jälkeen he saavat toisensa.

Kliseisyys ei kuitenkaan häiritse ollenkaan. Tällainen kepeä, hyvän mielen tarina ryyditettynä menevällä musiikilla sopii kesämusikaaliksi mainiosti.

Katsojan ei tarvitse alkaa miettiä tarinaan kätkeytyvää sanomaa, eikä ottaa kantaa mihinkään. Saa vain nauttia ja jammailla mukana.

Upea puvustus

Musikaalin kepeyttä kuvaavat hyvin lavastuksen runsaat, vaaleanpunaiset hattarapilvet. Niiden kontrastina Juho Lindströmin suunnittelemassa lavastuksessa näkyvät 1980-luvun muotivärit, musta ja sähkönsininen.

Lavastus on melko staattinen, perusnäyttämökuva pysyy samana koko ajan. Eikä lavastukseen ole kätketty senkaltaisia kikkoja ja yllätyksiä kuin edellisvuosina on nähty. Minulle lavastus oli pettymys.

Perusnäyttämökuva pysyy suunnilleen samanlaisena koko musikaalin ajan,
mutta näyttämöllä nähdään erilaisia hahmoja, kuten Meduusa ja kyklooppi.
KUVA: JUKKA KONTKANEN/ SEINÄJOEN KAUPUNGINTEATTERI

Sen sijaan Timjami Varamäen suunnittelemat puvut ovat mielestäni kerrassaan upeat! Puvustus on täysin linjassa musikaalin muiden osa-alueiden, kuten hyvin toteutetun musiikin ja upean laulamisen kanssa. 

Kiinnitin huomiota Varamäen taitoihin Vaasan kaupunginteatterissa viime kaudella nähdyssä Puhtaana käteen -farssissa ja toivoin, että hänen töitään nähtäisiin pohjalaisnäyttämöillä jatkossakin – ja nyt nähdään.

Ikinuoret muusat on puettu kukin omaan, voimakassävyiseen väriinsä, mutta antiikin naisten asuja muistuttavissa mekoissa on yhteisenä värinä kulta.

Kullakin muusalla on oma tunnusvärinsä, mutta jokaisen puvussa on sipaisu kultaa,
joka sitoo heidät yhteen, kertoo, että he ovat sisaruksia.
KUVA: JUKKA KONTKANEN/ SEINÄJOEN KAUPUNGINTEATTERI

Kun tullaan nykyaikaan, 1980-luku näkyy pukeutumistyylissä: Valkoiset tennissukat, revityt farkkushortsit, säärystimet, ja lookin kruunaa otsan yli sidottu bandana-huivi.

Voimakas värien käyttö näyttää olevan Varamäen tavaramerkki, ja hyvä niin. Erityisesti minua ihastuttivat voimakkaasti kimaltelevat, eriväriset asut ja rullaluistimet monissa kohtauksissa. Ne ovat musikaaleille tyypillistä bling-blingiä.

Hämmentäviä ohjauksellisia ratkaisuja

Tämänkin musikaalin suomennos on Mikko Koivusalon tekemä, kuten Törnävän edellisetkin kesämusikaalit. Jälleen mukana on nokkelia ratkaisuja, kuten muusa/muusi -sanojen taivutuksella leikkimistä. Ja laulujen sanat ovat niin kohdallaan melodian kanssa, että niitä ei käännöksiksi lainkaan mielläkään.

Xanadun on ohjannut Seinäjoen kaupunginteatterin taiteellinen johtaja Pauliina Salonius. Kokonaisuus soljuu hyvin, mutta muutama asia minua ihmetytti näkemässäni esityksessä.

Muusat puhuvat ja elehtivät kauttaltaan erittäin teennäisesti, ylinäytellen. Luonnollisempi puhetapa ja vähemmän yliampuvat eleet olisivat riittäneet hyvin. Käyhän dialogissa ja puvustuksessa hyvin ilmi, että nämä sisarukset ovat yliluonnollisia olentoja.

Kun tarinassa on takaumakohtaus 1940-luvulle upeine asuineen, siirtymä ei ole kovin selkeä. Minulta kesti hetken, ennen kuin tajusin, että näyttämöllä oli samaan aikaan nuori ja vanha Danny. Jos esitys olisi sisätilassa, tuo kohtaus olisi epäilemättä toteutettu valaistuksen keinoin toimivammin kuin valoisassa kesäillassa ulkona.

Takaumakohtaus oli hämmentävä, mutta sen puvut upeita.
KUVA: JUKKA KONTKANEN/ SEINÄJOEN KAUPUNGINTEATTERI

Tässä esityksessä on myös runsaasti kohtauksia, joissa osallistetaan yleisöä, varsinkin ensimmäisessä näytöksessä. Se on hauska keino, kun sitä käytetään säästellen, mutta nyt yleisön joukkoon tuleminen toistuvasti menee kosiskeluksi, jota näkee yleensä vain harrastajavoimin tehdyissä kyläkesäteattereissa. Katsojien huomio kiinnittyy väärään asiaan, tarinan sijasta kanssakatsojiin.

Ongelmallisia ovat myös viittaukset paikallisuuteen, esimerkiksi Sepsi ja Kurikka. Pohjalaisviittaukset eivät oikein toimi ulkopaikkakuntalaisille, jotka eivät ymmärrä vitsiä. Lisäksi ne toimivat brechtiläisittäin, etäännyttävät katsojaa ja estävät uppoutumista tarinaan. Miksi 1980-luvun nuori kalifornialainen puhuu yhtäkkiä Suomen kansallispelistä, pesäpallosta?

Loistavat näyttelijät loistavat laulutaidoillaan

Musikaalin näyttämöllä nähdään huikeita esiintyjiä. Heikkoa lenkkiä ei ole.

Onkin ilahduttavaa huomata aina uudelleen, kuinka paljon Suomessa on kehitytty musikaalinäyttelemisessä tällä vuosituhannella. Nykyään osataan laulaa, tanssia ja näytellä yhtä aikaa, eikä pinnistely näy millään osa-alueella, vaan kaikki käy kuin luonnostaan.

Natalil Lintala on kaunis muusa ja laulaa erinomaisesti.
KUVA: JUKKA KONTKANEN/ SEINÄJOEN KAUPUNGINTEATTERI

Natalil Lintala Kleio-muusana laulaa kerrassaan upeasti. Yhtä ihanasti soivat toisten muusien ja useissa muissa rooleissa esiintyvien Annina Rubinsteinin, Eeva Markkisen ja Katriina Sinisalon sekä Hely Nylundin äänet. Ja mikä parasta, kaikkien äänet soivat hyvin yhteen.

Rubinstein ja Markkinen nähtiin muutama kesä sitten Törnävän Spamalot-musikaalissa ja Sinisalo kahdessa edellisessä Törnävä-musikaalissa, Something Rotten – Jotain mätää ja Murhan rakkauden käsikirja herrasmiehille.

Eeva Markkinen ja Annina Rubinstein ovat armoitettuja musikaalinäyttelijöitä.
Spamalotista tutun kaksikon tiimityöstä saa nauttia jälleen Törnävällä.
KUVA: JUKKA KONTKANEN/ SEINÄJOEN KAUPUNGINTEATTERI

Naisääniä täydentävät upeasti Mikael Saari Sonnyna sekä useita rooleja urakoivat Ville Mäkinen ja Jyri Numminen.

Saari oli myös viime kesän musikaalin Murhan rakkauden käsikirja herrasmiehille pääroolissa.

Numminen on tehnyt myös kekseliäät koreografiat tähän discopoppi-musikaaliin, jossa jorataan muun muassa Travolta-liikkein. Nummisen koreografioita nähtiin myös musikaaleissa Spamalot ja Something Rotten – Jotain mätää.

Tämän kesän ”tähtinäyttelijäksi” on valittu Antti Reini, joka näyttelee Zeusta ja Danny Maguirea. Reini on kertonut haastatteluissa, että hän ei ole ennen tehnyt musikaalia eikä kesäteatteriakaan, ja haluaa nyt kokeilla molempia.

Yllättäen kokenut näyttelijä vaikutti hieman jännittävän ensimmäisessä näytöksessä, mutta rentoutui ja löysi oman tyylinsä paremmin toisessa näytöksessä. Reini ei varsinaisesti ole valovoimaisin näkemäni näyttelijä, mutta hänellä on rouheaa karismaa ja vetää osansa varsin kelvollisesti.

ELO-yhtyeen musiikki saa jalan vipattamaan

Xanadun musiikki on samaa kuin elokuvassa, johon teatteriversio perustuu, mutta sinne on lisätty myös muita ELO-yhtyeen biisejä, muun muassa Evil Woman (Paha nainen). Pekka Siistonen on tehnyt erinomaiset sovitukset ja taustanauhat, elävää orkesteria ei lavalla nähdä.

Koko illan odotetuin numero on tietysti nimibiisi Xanadu, mutta myös ensimmäisen näytöksen päättävä Et mennä saa (Don’t Walk Away) kohoaa upeaksi anthemiksi kohtauksessa, jossa Kleio/Kira on jättänyt Sonnyn.

Xanadun esitykset jatkuvat 18.8. saakka.

Xanadun esitykset jatkuvat 18.8. saakka. Törnävän katsomo on katettu,
mutta näyttelijät esiintyvät taivasalla.
KUVA: ANNE LAURILA

Ensi kesänä Törnävän valtaa Tootsie. Sekin teatterimusikaali perustuu samannimiseen kasarielokuvaan, jonka tähtenä oli Dustin Hoffman.

Tootsie ei ole Törnävällä Suomen kantaesitys, sillä se nähdään Lahden kaupunginteatterissa, jossa ensi-ilta on 6.9.2023. Lahteen Tootsien suomentaa Mikko Koivusalo. Koreografina on Jyri Numminen ja puvustajana Riikka Aurasmaa, jolta on nähty upeita musikaalipuvustuksia Seinäjoella. Lahteen Tootsien ohjaa Tommi Kainulainen.

Näin Xanadun 21.7.2023, ja sain esitykseen lehdistölipun.

Laadukas murhatarina Englannista on perinteinen musikaali

 

Mikael Saari esittää tyhjätasku Monty Navarroa ja Tuomas Uusitalo useita D'Ysquith-serkkuja, muun muassa rikasta jaarlia. KUVAT: JUKKA KONTKANEN/SEINÄJOEN KAUPUNGINTEATTERI

Murhan ja rakkauden käsikirja herrasmiehille.

Suomen kantaesitys Seinäjoen kaupunginteatterin tuotantona Törnävän kesäteatterissa Seinäjoella 9.7.2022.
Käsikirjoitus ja laulujen sanat Robert L. Freedman, sävellys ja laulujen sanat Steven Lutvak. Suomennos Mikko Koivusalo.
Ohjaus Mikko Kouki. Musiikin tuotanto ja laulujen harjoitus Jussi Vahvaselkä. Lavastus Jani Uljas, puvustus Elina Vättö, koreografia Jouni Prittinen, kampaus ja maskit Petriina Suomela.
Rooleissa mm. Mikael Saari, Tuomas Uusitalo, Linda Hämäläinen, Reeta Vestman, Sonja Pajunoja, Antti LJ Pääkkönen, Arne Nylander.
Esityksiä 20.8.2022 saakka.
*********

Seinäjoen kaupunginteatteri jatkaa tänä kesänä kulttuuritekojaan tuomalla Suomen kantaesitykseen jo kolmatta kertaa peräkkäin Broadway-musikaalin.
A Gentleman's Guide to Love and Murder sai ensi-iltansa Broadwaylla New Yorkissa syksyllä 2013, ja sitä esitettiin yhtäjaksoisesti runsaat pari vuotta. Musikaali on kerännyt useita palkintoja, muun muassa parhaan musikaalin Tony-palkinnon vuonna 2014.

Murhan ja rakkauden käsikirja herrasmiehille sai ensi-iltansa lauantaina 9. heinäkuuta Seinäjoen Törnävän kesäteatterissa Mikko Koukin tarkasti rytmitettynä ohjauksena.

Musikaalin suomennos on edelliskesien tapaan Mikko Koivusalon, ja se on viimeisen päälle tehty! Varsinkin laulujen sanoja kuunnellessa huomaa, kuinka nokkelia käännökset ovat.

Monty Navarro kirjoittaa elämäntarinaansa vankilassa ja kertoo, miten tähän on tultu.

Tarina alkaa Englannista 1909, kun Montague ”Monty” Navarro kuulee, että hän ei olekaan hiljattain kuolleen yksinhuoltajasiivoojan tyhjätasku poika, vaan aatelista D’Ysquith-sukua.

Perimysjärjestyksessä hänen edellään on 8 sukulaista, jotka nuorimies päättää murhata tullakseen rikkaaksi lordiksi.
Sukulaiset ovat erikoista porukkaa, niin kuin sukulaiset tuppaavat olemaan.

Montyn kuvioissa pyörii sukulaisten lisäksi kaunis ja turhamainen rakastajatar, sì bella Sibella, jonka kanssa Montyn sydämestä kilpailee yksi D’Ysquith-serkuista.

Monty (Mikael Saari) ja Sibella (Linda Hämäläinen) taistelevat rakkauden
ja kunnian/rahanhimon ristiaallokossa.

Edelliskesinä Seinäjoen kaupunginteatteri ehti totuttaa katsojat ylihyviin musikaaleihin.

Spamalot (2019) ja Something Rotten (2021) olivat niin riemastuttavan hauskoja, että katsojat nauraa räkättivät mahat kippurassa. Molempien musiikissa oli useita kappaleita, jotka jäivät soimaan päähän esityksen jälkeen.

Näin ei ole laita tänä kesänä, eikä vertailulta voi välttyä, valitettavasti.
Esitys hymyilyttää, mutta kaipasin enemmän irrottelua ja hulluttelua.

Murhan ja rakkauden käsikirja herrasmiehille on kuitenkin viimeisen päälle huolellinen ja laadukas esitys, onhan kyseessä kaupunginteatterin tuotanto.
Näyttelijät ovat varmoja ammattilaisia, jotka osaavat myös laulaa hyvin.

Musikaalin ensemble laulaa vahvasti.

Jani Uljaan suunnittelema lavastus on pelkistetympi ja väreiltään tylsempi kuin minä olen tottunut häneltä näkemään. Ilahduttavia yksityiskohtia ovat puhuvat/laulavat taulut ja ihana, ruusuin koristeltu keinu.
Elina Vättö on suunnitellut hienot, aikakauden mukaiset puvut ja Petriina Suomela kampaukset ja maskit. Myös äänet ja kaikki muu ylöspano on ensiluokkaista.

Vaikka musikaalikomediasta on kyse, mikään naurupommi tämä ei ole.
Enkä olisi ensi-iltaesityksen jälkeen osannut hyräillä yhtäkään kappaletta. Mieleen jäi ylipäätään vain, että esityksessä oli yksi kaunis rakkausballadi, kappale nimeltä Sibella. 

Yksi D'Ysquith-serkuista, pappi Ezekiel (Tuomas Uusitalo) ja Monty (Mikael Saari) vaarallisessa kellotornissa.

Musikaalikomedian koomisuus syntyy pitkälti siitä, että Tuomas Uusitalo näyttelee kaikkiaan yhdeksää D’Ysquith-suvun jäsentä. Hän tuskin ehtii lavalta pois yhdestä ovesta, kun astelee jo sisään toisesta ovesta uudessa roolissa. Puvut, hatut, puhetapa ja olemus muuttuvat sekunneissa. Huikeaa työtä!

Erinomainen roolityö on myös Monty. Valloittava Mikael Saari näyttelee tarkasti. Jo pelkkä kulmakarvan kohotus ja ilmeettömät ilmeet kertovat paljon.

Suuren vaikutuksen tekee kaunisääninen ja uskottavasti hepsankeikka-Sibellaa näyttelevä Linda Hämäläinen.

Tasaisesta ensemblesta nostan esiin Arne Nylanderin, jonka basso säväyttää, ja Sonja Pajunojan, joka näytteli muutama vuosi sitten pääroolia Suomen suurimman teatterin eli Helsingin kaupunginteatterin historian suurimpiin tuotantoihin kuuluvassa Pienessä merenneidossa.

Phoebe D'Ysquith (Reeta Vestman) tavoittelee Montyn (Mikael Saari) sydäntä.

Erikoisesta aiheestaan huolimatta Murhan ja rakkauden käsikirja herrasmiehille on perinteinen musikaali.

Johtuneeko aristokraattisista henkilöhahmoista, silkkipytyistä näyttämöllä vai musiikin luonteesta, mutta mieleeni tulivat väkisinkin My Fair Lady ja Laitakaupungin lordi -musikaalit. Jos tykkää sellaisesta, hiukan pompöösistä, kannattaa suunnata tänä kesänä Törnävälle.

Lyhennelmä tästä ensi-iltakritiikistäni on julkaistu kaupunkilehti Vaasan printtilehdessä 13.7. ja verkkosivulla 14.7.2022. Sain ensi-iltaan lehdistölipun.

Korona-pelko tyhjensi katsomoa Turussa

Marketta Tikkanen on valloittava nimihenkilö Turun kaupunginteatterin Amélie-musikaalissa.
KUVA: OTTO-VILLE VÄÄTÄINEN

Amélie.

Suomen kantaesitys 13.9.2019 Turun kaupunginteatterissa. Libretto Craig Lucas, laulujen sanat Daniel Messé ja Nathan Tysen, sävellys Daniel Messé, suomennos Mikko Koivusalo. Ohjaus ja koreografia Reija Wäre, musiikin sovitus ja harjoitus Jussi Vahvaselkä. Lavastus Jani Uljas, pukusuunnittelu Erika Turunen, valosuunnittelu Kalle Ropponen, äänisuunnittelu Iiro Laakso videosuunnittelu Sanna Malkavaara. Rooleissa mm. Marketta Tikkanen, Mikael Saari, Kirsi Tarvainen, Lasse Lipponen, Jouni Innilä.

*****************

Olipa epätodellinen ja hämmentynyt olo Turun kaupunginteatterin suuren näyttämön katsomossa torstai-iltana 12.3. 

Kun Amélie-musikaali oli alkamassa ja katsomon ovet suljettiin, seitsemällä ensimmäisellä tuolirivillä istui yhteensä kuusi katsojaa.

Vasta 8. riviltä lähtien oli yleisöä, mutta eivät loputkaan rivit täynnä olleet. Suuren puolen katsomossa on 15 penkkiriviä.

Valojen himmentyessä luikahdin 10. rivin reunapaikalta huippupaikalle 6. rivin keskelle, ja sain rauhassa olla siinä.

Säälin näyttelijöitä: on varmaan epäkiitollista näytellä, kun eturivissä istuu kolme ihmistä, ja sen jälkeen on monta penkkiriviä tyhjää. Väliaplodit laulujen jälkeen olivat väistämättä laimeat.

Väliajalla ihmisiä pyydettiin siirtymään katsomon etuosaan, mutta yllättävän harva noudatti pyyntöä. Suomalainen on kuuliainen. Jos on lippu ostettu 14. riville, niin siellä sitten istutaan, vaikka edessä olisi monta riviä tyhjiä penkkejä.

Samana päivänä Suomen hallitus linjasi, että kaikki yli 500 ihmisen tilaisuudet perutaan. 

Turun kaupunginteatteri tiedotti iltapäivällä, että illan esitys näytellään normaalisti.

Lipun ostaneet tekivät omat päätöksensä, ja arvioisin, että noin puolet katsojista perui tulonsa teatteriin.

Minulla kävi tuuri, että ehdin nähdä Amélien torstai-iltana. Huomisen eli lauantain Amélie-iltanäytös on peruttu.

Eri teattereilla näyttää olevan erilainen käytäntö korona-viruksen uhatessa suomalaisia yhä pahemmin. 

Jotkut teatterit ovat peruneet kaikki kevään näytökset, jotkut peruvat osan esityksistä, ja jotkut rajoittavat talossa olevien ihmisten määrän (katsojat mukaan lukien) 500 henkilöön. Tältä näyttää nyt perjantaina puoliltapäivin.

Tunnin kuluttua tai huomenna tilanne saattaa olla jo toinen.

Jos on ostanut lipun johonkin kevään esitykseen johonkin teatteriin, kannattaa seurata teatterin omaa tiedotusta ja toimia sen mukaan.

Osa kulttuuri- ja muista tapahtumista voidaan siirtää esimerkiksi syksyyn, mutta teatterissa tämä ei oikein toimi. Ensi näytäntövuosi on jo suunniteltu, uutta ohjelmistoa pukkaa esiin, ja osaa musikaaleista ja näytelmistä harjoitellaan jo.

Jos esitykset tältä keväältä perutaan, ne menevät sitten todella ohi.

Suomi ei tietenkään ole ainoa maa, jonka teattereita korona koskee.

Broadwaylla teattereita suljetaan myös, ja show’t ovat ohi 12. ainakin huhtikuuta saakka.

***************

Amélie-musikaalissa on kyse henkisten lukkojen avaamisesta.
Ja potrettien ottamisesta valokuva-automaatissa.
KUVA: OTTO-VILLE VÄÄTÄINEN

Entäpä itse esitys Turussa? 

Muistan nähneeni Amélie-elokuvan, johon musikaali perustuu, ja muistan, ettei se tehnyt minuun minkäänlaista vaikutusta, vaikka sitä aikanaan kovasti hypetettiin. En siis odottanut paljoakaan.

Tarina ei tälläkään kertaa kietonut minua pauloihinsa. Musiikista en saanut minkäänlaista otetta, yksikään biisi ei jäänyt soimaan päähän.

Onneksi musikaalit ovat kuitenkin niin runsas taidemuoto, että katsottavaa ja seurattavaa on silti, vaikka tarina ei kosketakaan.

Pääosan esittäjät ovat erinomaisia. 

Marketta Tikkanen on aito ja uskottava Améliena, omassa maailmassaan elävänä, muita ihmisiä karttelevana nuorena naisena. Hän ilmeikkäitä kasvojaan katselin mielikseni, ja laulaminen oli nautittavaa kuultavaa.

Mikael Saari on myös uskottava ujona pornokaupan työntekijänä. Toinen rooli Elton Johnina on vaikuttava ja hauska. Staran maneerit ovat kohdallaan, vaikka loppu meni ehkä hiukan överiksi.

Kirsi Tarvainen tekee lyhyen, mutta mieleenjäävän roolin Amélien äitinä.
KUVA: OTTO-VILLE VÄÄTÄINEN

Kirsi Tarvainen tekee ammattitaidolla sekä Amélien äidin että ravintolan pitäjän roolit. En itse asiassa tajunnut, että Tarvainen oli myös äidin roolissa, ennen kuin luin käsiohjelmasta. Eleet, ilmeet ja habitus ovat näissä kahdessa niin erilaiset.

Amélie-musikaalin kaikki henkilöhahmot ovat jotenkin lukossa, kuvailee ohjaaja Reija Wäre käsiohjelmassa. Jostain syystä samastuin eniten taiteilija Dufayeliin (Jouni Innilä) ja hänen henkiseen lukkoonsa. Hän on 20 vuotta maalannut samaa teosta, kopiota Auguste Renoir’n Soutajien aamiaisesta. Minusta siinä on jotain riipaisevan traagista. Taiteilija, joka ei uskalla tehdä omanlaistaan taidetta. Ennen kuin Amélie muuttaa kaiken, tietenkin.

Erityismaininnan ansaitsee monessa roolissa urakoiva Lasse Lipponen. Hänen notkea puutarhatonttunsa on kerta kaikkiaan riemastuttava!

Amélie on jo neljäs tänä näytäntövuonna näkemäni musikaali, jossa nähdään nukkeja lavalla (ks. edellinen postaus Notre Damen kellonsoittajasta). Jättiläiskokoinen Pörri-kultakala on oikein söpö. Nukketeatteri musikaaleissa on selvästi nyt trendi!

Taiteilija Dufayel (Jouni Innilä) ja Amélie (Marketta Tikkanen) keskustelvat taiteesta.
KUVA: OTTO-VILLE VÄÄTÄINEN

Lavastaja Jani Uljas on luonut Amélie-musikaaliin kauniita näyttömökuvia. Haluaisin itsekin asua samanlaisessa vihreässä talossa kuin Amélie. Ja taiteilija Dufayelin ateljeeta olisin katsellut vaikka kuinka kauan. Kaunista harmoniaa. Erika Turusen suunnittelemat puvut sopivat upeasti kokonaisuuteen.

Kaiken kaikkiaan kelpo esitys, vaikka tarina ei juuri minua koskettanutkaan.

Näin Amélien 12.3.2020. Sain esitykseen lehdistölipun.