Mariat säteilevät kauniisti Vaasassa –West Side Story on suurten tunteiden vauhdikasta vuoristorataa

Sarah Nedergård säteilee Mariana Vaasan kaupunginteatterin West Side Storyssa.
Ei ihme, että Jussi Lukácsin esittämä Tony rakastuu häneen.
Kuva: Linus Lindholm/Vaasan kaupunginteatteri

West Side Story. Käsikirjoitus Arthur Laurents, suomennos Sami Parkkinen. Säveltäjä Leonard Bernstein, laulujen sanat Stephen Sondheim. Ohjaus Seppo Välinen, kapellimestari Sauli Perälä, koreografia Reija Wäre. Lavastus Teppo Järvinen, puvustus Paula Varis, valot Olli Haakana, äänet Niklas Nybom. Rooleissa mm. Sarah Nedergård, Jussi Lukács, Sofia Arasola, Petteri Hautala, Maija Andersson, Jarno Hyökyvaara, Pekka Hiltunen. Ensi-ilta Vaasan kaupunginteatterissa 16.9.2022.

****************************************

Vaasan kaupunginteatterin tämän näytäntövuoden suursatsaus on West Side Story, vauhdikas ja tunteikas kulta-ajan musikaali. 

Esitykset jatkuvat 1.4.2023 saakka.

1950-luvun New Yorkiin sijoittuvassa tarinassa nuorten rakkaus sykkii kuuman punaisena muutoin harmaassa, nuorten mieliä rusentavassa suurkaupungissa.

Tarinan päärooleissa, toisiinsa rakastuvina Tonyna ja Mariana on kaksoismiehitys. Näin molemmat pääparit syksyn esityksissä. Tässä oma näkemykseni tästä musikaalista ja hieman sen historiaa.

Tätä päivää

Musikaali perustuu löyhästi William Shakespearen Romeo ja Julia -näytelmään.

Idea tehdä 400-vuotiaasta tarinasta moderni musikaali oli vuonna 1957 nähdyn kantaesityksen ohjaajan ja koreografin, Jerome Robbinsin.

Vaasan kaupunginteatterin produktion markkinoinnissa on ehkä liikaakin korostunut Romeo ja Julia -lähtökohta, sillä vuosikymmenien myötä West Side Story on ansainnut maineensa ja asemansa teattereissa ihan omista lähtökohdistaan, itsenäisenä teoksena.

Toki tarina kertoo kahden nuoren salamarakastumisesta, joka vie jalat alta ja muuttaa nuorten maailman täysin. Loppuratkaisu on kuitenkin erilainen kuin Romeossa ja Juliassa.

Eivätkä päähenkilöt edusta kilpailevia perheitä, vaan kahta eri kulttuuria, toisiaan vihaavia katujengejä. Jetsit ovat amerikkalaisia ja Sharksit maahanmuuttajia Puerto Ricosta. Yhdessä he vihaavat auktoriteetteja. Niitä edustavat tarinassa poliisit.

West Side Storyn tarinaa ei tarvitse tuoda tähän päivään, sillä se on tätä päivää samalla tavoin kuin se oli syntyajankohtanaan 1950-luvulla.

Kantaväestön ja maahanmuuttajien riidat ovat arkea eri puolilla maailmaa. Kaduilla maleksivat jenginuoret eivät voi hyvin, ja kotona on monenlaisia ongelmia. Turhautumista puretaan vihanpitoon muualta tulleiden kanssa, ja koston kierre vain jatkuu. Kenelle kadut kuuluvat, kuka siellä saa kulkea rauhassa? Entä hyväksytäänkö sekasuhteet? Kuka saa rakastua keneenkin?

Teoksen teemoina ovat rakkaus ja aikuiseksi kasvaminen, mutta myös rasismi ja suvaitsemattomuus.

West Side Story kuuluu musikaaligenren kulta-ajan merkkipylväisiin, joka on jäänyt elämään tarinana ja musiikkina ja josta nähdään aina uusia näyttämöversioita.

Se kuuluu myös genren uudistajiin. Aikanaan West Side Story oli ensimmäinen musikaali, jonka henkilöt olivat kadun nuoria, joiden puhe oli aggressiivista ja rumaa, sellaista kuin kaduilla puhuttiin. Siihen saakka musikaalien kieli ja laulut olivat olleet kovin siloiteltuja.

Aina joskus kuulee vieläkin puhuttavan vähättelevästi musikaaleista. Että ne ovat sellaista höttöä, unelmaa ja hauskuutta. Näin ajattelevien ihmisten toivon löytävän West Side Storyn katsomoon, sillä tämä teos ei ole höttöä, vaan asiaa. Se on tragedia, vaikka onkin musikaali.

Sarah Negergård laulaa upeasti ja ilmentää Marian nuoruutta ja viattomuutta. Jussi Lukács on hyväuskoinen Toni.
Kuva: Linus Lindholm/Vaasan kaupunginteatteri

Säteilevät Mariat

Kinastelevien jengien toisiinsa rakastuvat nuoret ovat Jetsien Tony ja Maria, jonka veli Bernardo johtaa Sharkseja.

Vaasan versiossa Paula Variksen suunnittelemassa puvustuksessa ei käytetä jengitunnuksia. Se hankaloittaa tarinaan sisäänpääsyä, sillä ensimmäisissä kohtauksissa katsojan on vaikea erottaa, kuka kuuluu mihinkin jengiin, kun kaikkien vaatetus on musta-valko-harmaata.

Myöhemmin Jetsit tunnistaa sinisävyisistä ja Sharksit punasävyisistä vaatteista.

Vaasassa päärooleissa on kaksoismiehitys. Ensi-illassa 16.9.2022 Tonya esitti Jussi Lukács ja Mariaa Sarah Nedergård.

Sofia Arasola näyttelee hyvin Marian heräävää seksuaalisuutta. Petteri Hautala on huolehtiva, mutta hanakka Tony.
Kuva: Linus Lindholm/Vaasan kaupunginteatteri

Petteri Hautalan näin Tonyna ja Sofia Arasolan Mariana 12.11.22.

Lukácsia on vaikea uskoa nyrkkeileväksi jengiläiseksi, mutta rakastuneen ja hyväuskoisen nuoren miehen hän tekee uskottavasti. Lukács on itse toisen polven maahanmuuttaja ja osaa ehkä siksi samaistua Tonyn rooliin. Minua sykähdytti erityisesti hänen tulkintansa kauniista Maria-balladista. Hän antoi tulla niin tunteella, että lauloi suoraan sydämeeni.

Hautalan ääni on jotenkin pehmeä, se ei kanna ihan katsomon perälle saakka. Mutta Hautala on reippaampi, hanakampi Tony. Molempi parempi.

Sarah Nedergård esitti Maria-nimistä roolia myös edellisessä musikaalissaan Vaasan kaupunginteatterissa. Koronasyksynä 2020 ehdin nähdä The Sound of Musicin ennen koronasulkua, ja ihastuin Nedergårdin viattomaan nunnakokelaaseen.

Myös West Side Storyssa Nedergård säteilee iloisen, nuoren, viattoman tytön roolissa. Rakastuminen ”väärään” poikaan syöksee Marian tunteiden vuoristorataan, ja tämänkin Nedergård tulkitsee hyvin.

Sofia Arasola tulkitsee Marian nupullaan olevaa seksuaalisuutta ja siihen liittyvää nuoren naisen määrätietoisuutta hienovireisesti.

Vaasan kaupunginteatterin molemmat Mariat laulavat upeasti vaativat roolinsa. Heidän vastapareinaan Jussi Lukács ja Petteri Hautala eivät yllä aivan samalle tasolle laulullisesti.

Marian esittäjät myös näyttävät puertoricolaisilta. Kampaukset ja maskit ovat Maija Hauta-Ahon ja Saila Pohjavaaran suunnittelemia.

America-laulu on Anitan (Maija Andersson) bravuuri.
Kuva: Linus Lindholm/Vaasan kaupunginteatteri

Suuresta roolimäärästä haluan nostaa esiin erityisesti Anitan, Bernardon tyttöystävän roolin, jolla on vaa’ankieliasema. Hänen toimintansa vaikuttaa lopputulokseen.

Näin kahdesti Anitan roolissa kerrassaan loistavan Maija Anderssonin. Hän vakuuttaa ja valloittaa varmalla, viimeisen päälle sisäistetyllä suorituksellaan.

Nuorista katujengijätkistä testosteroni tuoksuu takariville saakka. Se kiihkeys on nuoruutta aidoimmillaan.

Vaasan kaupunginteatterissa Actionin roolissa Antti Kerosuo ylinäyttelee uhoa ärsyttävyyteen saakka. Gee Officer Krupke (Hei konstaapeli Krupke) -laulu on Actionin bravuuri. Huumorinumerossa on huikea koreografia käsilläseisonnasta lähtien.

Antti Kerosuo vierailee Actionin roolissa Vaasan kaupunginteatterin West Side Storyssa. Jengiläisten uho on suurta.
Kuva: Linus Lindholm/Vaasan kaupunginteatteri

Juuri tämän poliiseja ja muita auktoriteetteja irvailevan laulun paikka musikaalin libretossa on ollut liikkuva. Arthur Laurentsin kirjoittamassa, alkuperäisessä tekstissä sen paikka on toisen näytöksen lopulla, jossa se Vaasassakin kuullaan.

Se on hieman kummallinen kohtaus huumorilaululle, kun osa jengiläisistä on juuri kuollut. Niinpä vuonna 1961 ilmestyneeseen elokuvaversioon tämä laulu siirrettiin laulujen alkuperäissanoittajan, Stephen Sondheimin toiveesta tarinan alkupuolelle kohtaukseen, jossa poliisit käyvät paimentamassa jengiläisiä olemaan tappelematta. Taistelu vastustajien kanssa on kuitenkin jengiläisten tarkoitus, joten auktoriteettien irvailulaulu tässä kohtaa on loogisesti oikeassa paikassa, Tonight (Tää yö) -balladin ja vauhdikkaan America-numeron jälkeen.

Suomessakin on nähty West Side Storyn näyttämöversioita, joissa tämä laulu esitetään eri kohtauksessa kuin alkuperäisplarissa. Lahden kaupunginteatterin versiossa vuonna 1988 Gee Officer Krupke oli koko show’n ensimmäinen laulunumero, jopa ennen Jets (Jetit) -laulua. Se tavallaan paalutti koko tarinan perusvireen hieman erilaiseksi kuin laulujen tavallinen järjestys.

Vauhdikas koreografia

Vaasan kaupunginteatterissa Seppo Välisen ohjaus ja Reija Wären koreografia kulkevat käsi kädessä. Puheesta lauluun liu’utaan sulavasti, ja kaikki liikkuminen, pienimmätkin eleet, on mietitty tarkasti.

Ryhmäkohtaukset ovat näyttäviä, sillä ensemblessa on riittävästi tanssivia ja näytteleviä, nuoria osaajia. Monissa jengiläisten rooleissa on avustajia, joista osa on teatterialan opiskelijoita muun muassa Taideyliopiston Teatterikorkeakoulusta.

West Side Story on nimenomaan tanssin juhlaa, niin kuin nuorisomusikaalit usein ovat. Wären koreografiassa on paljon hyppimistä, pomppimista, kiipeilyä ja akrobatiaa niin, että katsoja pidättelee välillä henkeä ja toivoo, ettei näyttelijöille käy hullusti. Lopputulos on vauhdikas kokonaisuus ja yhtymäkohdat esimerkiksi elokuvaversion tansseihin ovat ilmeiset.

Vaasan kaupunginteatterin West Side Storyn joukkokohtaukset ovat näyttäviä, sillä lavalla on tarpeeksi  näyttelijöitä, jotka selviävät loistavasti vauhdikkaista koreografioista. Lavastuksessa on sopivasti tilaa ja tasoja näyttävälle koreografialle.
Kuva: Linus Lindholm/Vaasan kaupunginteatteri

Liikkuva lavastus

Teppo Järvisen suunnittelema tyylikäs lavastus vaihtuu sujuvasti tilanteesta ja tunnelmasta toiseen. Vaikutuksen tekevät elokuvista tutut, New York -kuvastoon kuuluvat metalliset paloportaat. Niillä kiipeillään, roikutaan ja tunnustetaan syviä tunteita.

Lavastuksen perusväri on harmaa, mutta harmaita pintoja pestään Olli Haakanan tekemässä valosuunnittelussa voimakkailla punaisilla, sinisillä ja vaikkapa violeteilla väreillä. Niissä on musikaalin vaatimaa visuaalisuutta.

Jännä lavastuksen yksityiskohta on Marian huone, jonka seinä muuttuu katsojille läpinäkyväksi, kun joku on eteisessä odottamassa huoneeseen pääsyä.

Lavastuksessa on luonnollisesti paljon tyhjää, jotta tansseille on tilaa, mutta näyttämökuvaa hallitsee kaiken yllä kulkeva silta, josta jengien jäsenet tarkkailevat tilanteita. Ja toisaalta, onhan tarinassakin kyse eräänlaisesta sillanrakentamisesta.

Laulut elävät teatterin ulkopuolellakin

West Side Storyn on säveltänyt Leonard Bernstein, joka tunnetaan myös klassisen musiikin taitajana ja sinfoniasäveltäjänä.

Hänen säveltämänsä ensimmäinen musikaali oli nimeltään On the Town (1944), toinen Wonderful Town (1953). Lisäksi hän on säveltänyt muun muassa operetin Candide (1956). Hänen tunnetuin teoksensa on kuitenkin musikaali West Side Story.

Siinä yhdistyvät monimutkaiset klassisen musiikin kuviot jazzin ja latinaisamerikkalaisen musiikin rytmeihin. Melodinen, monipuolinen musiikki on sävelletty isolle orkesterille ja on vaativaa esitettävää sekä soittajille että laulajille.

Vaasan kaupunginteatterin versiossa musiikki on vahvaa. Sauli Perälän kipparoimassa orkesterissa on peräti 12 soittajaa, jotka soittavat upeasti. Soundi on täyteläinen, muttei päällekäyvä.

West Side Storyssa on useita klassikoiksi muodostuneita kappaleita, jotka jäävät soimaan päähän. Tunnetut kappaleet elävät omaa elämäänsä teatteriteoksen ulkopuolella, esimerkiksi useiden jazzlaulajien ohjelmistossa.

Tällaisia ovat muun muassa lemmenduetto Tonight (Tää yö) ja balladit Maria ja Somewhere (Jossain). Tämä musikaali kannattaa nähdä jo pelkästään näiden kappaleiden tähden.

Westiksen historiaa

West Side Story sai kantaesityksensä Broadwaylla 26.9.1957. Sitä esitettiin New Yorkissa yhtäjaksoisesti 732 kertaa, jonka jälkeen se lähti kiertueelle.

West Side Storyn suomenkielinen kantaesitys – ja samalla Pohjoismaiden kantaesitys – nähtiin Tampereen Teatterissa vuonna 1963, ja show pyöri siellä kolmen vuoden ajan.

Sen jälkeen sitä on esitetty noin parissakymmenessä ammattiteatterissa ympäri Suomen. West Side Story on suomennettu useaan kertaan katu-uskottavuuden saamiseksi. Teoksen hahmot ovat nuoria, ja nuorten slangihan muuttuu koko ajan. Suomennoksia ovat tehneet ainakin Sauvo Puhtila, Jukka Asikainen, Juha Siltanen, Jukka Virtanen ja Kristiina Drews sekä Sami Parkkinen, jonka versio nähdään Vaasassa.

West Side Story oli Tampereen Teatterin 100-vuotisjuhlanäytelmänä vuonna 2004. Nyt sama musikaali on kantava teos Vaasan kaupunginteatterin 80-vuotisjuhlavuodessa.

Tämä on ensimmäinen kerta, kun West Side Storya esitetään Vaasan kaupunginteatterissa. Toivon, että nuoret löytävät katsomoon, koska musikaali kertoo nuorten elämästä ja esitys on raikas ja koskettava.

Muistan nähneeni Westiksen ensi kerran Lahden kaupunginteatterissa keväällä 1988. Mieleen on jäänyt valtavan suuri ja tyhjä näyttämö sekä silloinen Tonyn esittäjä, nuori Pentti Hietanen, joka totisesti esitti vahvasti laulunsa, mutta tanssia hän ei osannut. Hänen kanssaan roolissa vuorotteli muuten Pave Maijanen, jonka vetoa en nähnyt. Hietanen uusi roolinsa Tonyna Helsingin kaupunginteatterissa 1996.

Keväällä 1992 näin Westiksestä mielestäni tähän mennessä kiinnostavimman version. Se oli Helsingin kaapelitehtaalle toteutettu, taidekorkeakoulujen opiskelijoiden opintoihin kuuluva yhteistyöproduktio, jonka ohjasi Leena Havukainen.

Silloin Mariaa näytteli Sanna Saarijärvi, Anitaa Mari Vainio ja Tonya Toni Wahlström. Varsinkin Marian ja Anitan vahvat roolit jäivät mieleeni, samoin Kari-Pekka Toivosen Riff. Näyttämöllä nähtiin monia tulevia näyttelijäsuuruuksia. Nuorina opiskelijoina he olivat juuri sopivanikäisiä esittämään katujengiläisiä.

West Side Storysta on tehty kaksi elokuvaversiota. Vuoden 1961 elokuva sai 10 Oscaria, muun muassa parhaan elokuvan palkinnon. Mariaa esitti nuori Natalie Wood.

Steven Spielberg ohjasi uuden elokuvaversion vuonna 2021.
*****************

Tämä tekstini on julkaistu paljon lyhyempinä versioina maakuntalehti Ilkka-Pohjalaisessa 17.9.2022 verkkosivulla, 18.9.2022 printtilehdessä sekä kaupunkilehti Vaasassa 21.9.2022.

Lähteinä: Petr Gradenwitz: Leonard Bernstein. The Infinite Variety of a Musician. (1987), West Side Story -DVD (1961 versio) oheismateriaaleineen, Ilona-esitystietokanta, Anne-Maarit Nurmen pro gradu: Teatterimusikaalin lajipiirteitä ja vanhoja käsiohjelmia eri teattereista.

Farssit ja komedia piristävät talven pimeydessä Pohjanmaalla

 

Vaasan kaupunginteatterissa esitetään farssia Puhtaana käteen.
Merkittävissä rooleissa nähdään Petteri Hautala, Antti Peltola ja Toni Ikola.
Kuva: Linus Lindholm/Vaasan kaupunginteatteri

Pohjalaisteatterit panostavat nauruun tänä talvena. Ja hyvä niin!

Synkässä maailmantilanteessa, kun Ukrainassa käydään sotaa ja kotimaassa riittää huolia erilaisten hinnannousujen takia, ilta teatterissa farssin tai komedian parissa piristää ihmeesti.

Vaasan kaupunginteatterissa pyörii brittifarssi Puhtaana käteen, Wasa Teaterissa ja Seinäjoen kaupunginteatterissa nähdään Suomen kantaesitykset uusista teksteistä. Wasa Teaterin farssi Man får väl ställa upp on alun perin Ruotsista, Seinäjoen Groan ups on englantilainen näytelmä.

Tässä minun arvioitani kaikista kolmesta huvituksesta.

Sosiaaliasiahenkilö (Tiia Ollikainen) pyrkii sisään, mutta Visa Muikku (Toni Ikola) ja Erkki Lehtinen (Antti Peltola)
viivyttävät sitä parhaansa mukaan farssissa Puhtaana käteen.
Kuva: Linus Lindholm/Vaasan kaupunginteatteri

Puhtaana käteen on vuoden naurupommi

Puhtaana käteen. Ensi-ilta Vaasan kaupunginteatterissa 17.11.2022.

Käsikirjoitus Michael Cooney, käännös ja päivitys Tiina Puumalainen, ohjaus Riku Innamaa, puvustus Timajami Varamäki, lavastus Maria Antman. Rooleissa mm. Antti Peltola, Toni Ikola, Tiia Ollikainen, Petteri Hautala, Maija Andersson.

Esityksiä 13.5.2023 saakka.

*******

Vaasan kaupunginteatteri juhlii tänä näytäntövuonna 80-vuotista taivaltaan.

Juhlavuoden yksi vetonaula on ehdottomasti englantilaisen Michael Cooneyn kirjoittama farssi Cash on Delivery, jota Vaasassa esitetään nimellä Puhtaana käteen.

Marraskuussa ensi-iltaan tullutta farssia ehtii vielä hyvin katsomaan, sillä esityksiä on toukokuun puoliväliin asti.

Tätä näytelmää on 2000-luvun aikana esitetty Suomessa useissakin teattereissa, myös nimillä Ilmasta rahaa ja Hätä ei lue lakia.

Suomen kantaesitys tästä farssista on ollut syksyllä 2000 Seinäjoen kaupunginteatterissa, jonne sen ohjasi Tiina Puumalainen.

Vaasassa nähtävään versioon Puumalainen on tehnyt käännökseen päivityksen ja paikallistuksen. Tapahtumat sijoittuvat nyt Vaasaan, ja kohelluksen katalysaattori on Pohjanmaan hyvinvointialueen sosiaaliasiahenkilö.

Tekstin dramatisointi on onnistunut niin hyvin, että voisi luulla tämän olevan ehta kotimainen farssi eikä peräisin lajityypin kehdosta, Englannista.

Puhtaana käteen -farssissa kohellus ja sanoilla leikkiminen viedään niin pitkälle kuin mahdollista. Rytmi on tärkeä, ja se pysyy hyvin. Loppua kohden vauhti on aikamoinen. Tämä farssi on katsojalle todellista naurun juhlaa.

Erkki Lehtinen (Antti Peltola) on merkinnyt lääkärikirjaan muistilaput,
mitä sairauksia hän on jo käyttänyt tekosyinä saadakseen erilaisia sosiaalitukia ja -avustuksia.
Kuva: Linus Lindholm/Vaasan kaupunginteatteri

Huumoria sosiaalituista

Tarinan aiheena ovat sosiaaliturvan porsaanrei’ät. Voi kuulostaa tylsältä, mutta siitä saa monet naurut, kuinka hyvinvointivaltiomme huolehtii kansalaisistaan.

Päähenkilö Erkki Lehtinen on tehnyt tukien huijaamisesta itselleen kokopäivätyön. Hän on hakenut kaiken maailman avustuksia ja niiden lisäosia kuviteltujen vuokralaistensa nimissä.

Kaikki on mennyt hyvin, kunnes ovelle ilmestyy Pohjanmaan hyvinvointialueen erikoisyksikön sosiaaliasiahenkilö Birgitta Jaatinen. Hän tarvitsisi pari allekirjoitusta papereihinsa. Mutta niiden saaminen osoittautuukin hankalammaksi kuin voisi kuvitella.

Sanavalmis Erkki keksii Jaatiselle valheita valheiden perään ja vetää mukaan juonitteluunsa Vertti-setänsä ja ihan oikean vuokralaisensa, Visa Muikun.

Erkki Lehtinen (Antti Peltola) ja Visa Muikku (Toni Ikola) yrittävät hillitä Vertti-setää (Petteri Hautala).
Asiallinen sosiaaliasiahenkilö (Tiia Ollikainen) hieman ryttääntyy tämän asiakaskäyntinsä aikana.
Kuva: Linus Lindholm/ Vaasan kaupunginteatteri

Huikeaa näyttelijäntyötä

Puhtaana käteen pursuaa erikoisia persoonia ja on kauttaaltaan huikeaa näyttelijäntyötä.

Varsinkin vieraileva freelance-näyttelijä, lukuisista tv-sarja- ja elokuvarooleistakin tuttu Antti Peltola on Erkin rooliin todellinen löytö. Erkki on nokkela kaveri, joka yrittää viimeiseen asti pelastaa oman nahkansa. Peltolan pokka pitää ja suu suoltaa paljon puppua pikakiväärin nopeudella. Pitkät raajat tuovat oivasti lisävauhtia koheltamiseen.

Yhtä vakuuttava on Tiia Ollikainen byrokraattisena sosiaalitanttana. Näyttelijä on yhtä perusteellisesti ja tarkasti paneutunut rooliinsa kuin roolihenkilö tukikaavakkeisiinsa.

Valloittava on myös Toni Ikola hiukan nössönä vuokralaisena Visa Muikkuna, joka muuttuu tarinan kuluessa täydellisesti. Ikola on viime aikoina usein nähty pienemmissä rooleissa. Hienoa, että hän pääsee nyt esille revittelemään kunnolla isossa roolissa.

Toinen Vaasan kaupunginteatterin pitkäaikainen luottonäyttelijä, Timo Luoma tekee jälleen kerran huipputyötä empaattisena ja erikoisena seksiterapeuttina.

Farssissa naurattaa nokkelan sanailun lisäksi fyysinen, tarkasti ajoitettu temppuilu. Tätä huumorin lajia toteuttaa varsinkin Petteri Hautala, jonka esittämä iäkäs Vertti-setä on hiukan toisissa maailmoissa koko ajan.

Toinen vieraileva näyttelijä on Samu Loijas, jonka hautausurakoitsijan hahmo jää varmasti mieleen. Maija Andersson ilmentää hyvin aviokriisiä potevan vaimon turhautumista.

Ohjaaja Riku Innamaa on saanut farssin kovan tempon kohdalleen. Tiukempaa ohjausta olisin toivonut Saana Rautavaaran ja Sarah Nedergårdin rooleihin. Kumpikin ylinäyttelee ja puhuu ärsyttävän teennäisesti.

Näytelmä tapahtuu Erkki Lehtisen olohuoneessa, jossa on farssille tyypilliseen tapaan useita ovia eri huoneisiin ja ulos. Maria Antmanin suunnittelema lavastus on yksinkertainen, mutta toimiva. Oleellinen elementti lavastuksessa on vesi, ja sen kanssa pelataan hienosti.

Timjami Varamäen suunnittelemat puvut tekevät vaikutuksen. Ne kertovat osaltaan roolihahmoista kaiken oleellisen, sukkia ja kenkiä myöden. Varamäki on saanut innoituksen näihin pukuihin 1980-luvun englantilaisesta pukeutumistyylistä, mutta tuonut puvut kuitenkin nykyaikaan. Toivottavasti nuoren freelancer-pukusuunnittelijan töitä nähdään vielä paljon jatkossakin Vaasassa.

***************************************************************************************************

Yhdistykset vetävät yhtä köyttä

Eri yhdistysten aktiivit näyttelevät suoraselkäisiä kansalaisia, kun kotiseutuyhdistyksen kattojärjestön pomo (Carola Sarén) tulee vierailulle. 
Kuva: Frank A. Unger/Wasa Teater

Man får väl ställ upp. Suomen kantaesitys Wasa Teaterissa 12.11.2022.

Käsikirjoitus ja ohjaus Adde Malmberg, lavastus Pia Enroth, puvustus Karoliina Koiso-Kanttila. Näyttelijät Johan Aspelin, Jonas Bergqvist, Lina Ekblad, Susanne Marins, Tove Qvickström ja Carola Sarén.

Esityksiä 1.4.2023 saakka.

*********

Wasa Teaterin tämän talven farssi on uudehko teksti Ruotsista. Man får väl ställa upp sai ensi-iltansa Tukholmassa Riksteaternissa vuonna 2019, ja se on kiertänyt ympäri Ruotsia.

Farssin on kirjoittanut ruotsalainen stand up -koomikko, näyttelijä ja ohjaaja Adde Malmberg, joka myös ohjasi näytelmän Wasa Teateriin.
Marraskuussa ensi-iltaan tullutta farssia esitetään aprillipäivään saakka.

Näytelmän aiheena on yhdistystoiminta, joka monelle ihmiselle on henki ja elämä meillä Suomessakin. Tapahtumat sijoittuvat kotiseututalolle, jossa toimii monenlaisia yhdistyksiä. Eri yhdistysten aktiivit ovat ristiin toistensa yhdistysten jäseniä, ja yhteishenki on hyvä, kaveria ei jätetä.

Siihen viittaa näytelmän nimi, Man får väl ställa upp. Sitä on vaikea suoraan suomentaa, mutta se viittaa esimerkiksi siihen, että täytyy olla toisen (yhdistyksen) tukena ja auttaa erilaisissa tempauksissa.

Näytelmän nimi on sanaleikki, sillä ”ställa upp” tarkoittaa sanakirjan mukaan mm. panna esille, järjestää näytteille, asentaa, ja antaa ottaa osaa kilpailuun.
Kaikkia näitä tapahtuu näytelmässä.

Nalle (Jonas Bergqvist) rassaa moottoripyöräänsä, kun taiteilija (Tove Qvickström) ja viulisti (Jonas Aspelin)
yrittävät maanitella häntä siirtämään sen syrjään tärkeän vierailun ajaksi.
Kuva: Frank A. Unger/Wasa Teater

Yhden aktiivin varassa

Kuten Vaasan kaupunginteatterin Puhtaana käteen -farssissa, Wasa Teaterin farssissakin on kyse huijauksesta.

Kuvitteellisen Svanbyn kotiseututalolla toimii monia yhdistyksiä. Sara (Lina Ekblad) on puuhanainen kotiseutuyhdistyksessä.
Hän on huijannut kotiseutuyhdistysten kattojärjestöä ja kaunistellut yhdistyksensä jäsenmäärää, koska on halunnut enemmän rahaa yhdistyksensä toimintaan.

Nyt valtakunnallisen kattojärjestön pomo (Carola Sarén) on tulossa tarkastuskäynnille, koska Svanbyn kotiseutuyhdistys vaikuttaa olevan kovin esimerkillinen ja hyvin toimiva. Ehkä sieltä saadaan esimerkkejä toiminnan viriämiseen myös muissa kotiseutuyhdistyksissä?

Svanbyn kerhotalossa toimii monia muitakin yhdistyksiä, joissa on suurin piirtein yksi aktiivi per yhdistys.
Urheiluseuran yliaktiivinen Lena (Susanne Marins) ei meinaa pysyä hetkeäkään paikallaan, hän on tulossa ja menossa koko ajan.
Moottoripyöräyhdistyksen Nalle (Jonas Bergqvist) rassaa harrikkaansa keskellä kerhotalon salia, mikä rassaa muiden yhdistysihmisten hermoja.
Kennelyhdistyksen tiloissa haukkuu vihainen koira. Kulttuuriväkeä edustavat viulisti Wollmar (Johan Aspelin) ja hössöttävä taiteilija Anne-Maj (Tove Qvickström).

Epätoivoinen Sara tarvitsee muiden apua peittääkseen huijauksensa ja saadakseen asiat näyttämään hyvältä.
Muiden yhdistysten aktiiveilla on omiakin murheita hoidettavana, mutta täytyyhän sitä lopulta auttaa kaveria.

Wasa Teaterin farssi on roolitettu talon ykköskaartilla, Carola Sarén (etualalla) etunenässä.
Taustalla Susanne Marins, Lina Ekblad ja Johan Aspelin.
Kuva: Frank A. Unger/Wasa Teater

Enempäänkin olisi mahdollisuuksia

Näytelmän aihepiiri on herkullinen ja teksti on helposti samastuttava. Kukapa meistä ei kuuluisi yhteen tai useampaankin yhdistykseen ja joutuisi välillä vastentahtoisesti asettumaan kaikkien edun mukaisesti yhdistyksen käytettäväksi.

Juoni ei kuitenkaan ole niin hauska kuin lähtökohta antaa ymmärtää. Lisäksi tapahtumia ei viedä ohjauksellisesti niin pitkälle kuin olisi voinut. Hauskuus jää vähän puolitiehen.

Komiikka perustuu tässä esityksessä paljon repliikkien toistelemiseen ja kompasteluun lattialle levitettyihin pyöränosiin.

Toiston lisäksi tekstissä olisi voinut olla hulluttua ja hullunkurisuutta paljon enemmän. Farssin tapaan ovista tullaan ja mennään, mutta tämä ei jaksa naurattaa.

Näyttelijät tekevät parhaansa. Rooleihin on koottu Wasa Teaterin komedianäyttelijöiden ykköskaarti.

Näkemässäni esityksessä erityisen hyvin näyttelivät yhteen monipuolinen Susanne Marins ja armoitettu komedienne Carola Sarén. He osaavat tasapainoilla huumorin aallonharjalla ja lukevat toisiaan pelkän kulmakarvan asennosta.

Myös Johan Aspelinilla on herkullinen rooli ressukka-viulistina, joka haaveilee pääsystä esiintymään Leipzigin kamarimusiikkifestivaaleille. Henkensä pitimiksi suuren taiteilijan on opetettava piskuisen kunnan kansalaisopistossa sähköbassoa.

****************************************************************************************************

Komedia onkin ihmissuhdedraama

Jani Johansson, Mika Piispa, Antti LJ Pääkkönen, Katriina Sinisalo ja Mari Pöytälaakso näyttelevät ekaluokkalaisia 80-luvun loppupuolella.
Kuva: Jukka Kontkanen/Seinäjoen kaupunginteatteri

Groan ups – Komedia kypsymisestä. Suomen kantaesitys Seinäjoen kaupunginteatterissa 12.11.2022.

Käsikirjoitus Henry Lewis, Jonathan Sayer ja Henry Shields. Suomennos Mikko Koivusalo. Ohjaus Olka Horila, lavastus Juho Lindström, puvustus Riikka Aurasmaa, kampaus ja maskeeraus Johanna Uusitontti.
Rooleissa Katriina Sinisalo, Jani Johansson, Mari Pöytälaakso, Mika Piispa, Antti L.J. Pääkkönen, Henrik Hammarberg ja Sanni Lehto.

Esityksiä 22.4.2023 saakka.
********************
Seinäjoen kaupunginteatterin kantaesitystä Groan ups markkinoidaan komediana, onhan sen alaotsikkona Komedia kypsymisestä.

Odotuksia komediasta vahvistaa tunnettu tekijäjoukko. Näytelmä on saman käsikirjoittajakolmikon kynästä kuin Näytelmä joka menee pieleen ja Tämä on ryöstö!
Nämä hulvattomat komediat on vastikään nähty Seinäjoen kaupunginteatterissa (2019 ja 2021).

Groan ups ei kuitenkaan ole puhdasverinen komedia, vaan pikemminkin ihmissuhdedraama, jossa toki on hauskojakin kohtauksia, mutta pohjasävy vetää vakavaksi.

Tämänkin näytelmän nimessä on sanaleikkiä. "Groan" tarkoittaa suomeksi voihkimista, huokailua, tyytymätöntä mutinaa. Se lausutaan samalla tavalla kuin aikuisia merkitsevä ilmaus "Grown ups".
Ja elämäänsä tyytymättömistä ja turhautumistaan huokailevista aikuisista tässä lopulta onkin kyse.

Marraskuussa ensi-iltansa saanutta näytelmää esitetään huhtikuun loppupuolelle saakka.

Ensimmäisessä näytöksessä leikitellään hauskasti lavastuksen mittasuhteilla.
Kuva: Jukka Kontkanen/Seinäjoen kaupunginteatteri

Kolme osaa

Groan ups on oppitunti aikuiseksi kasvamisesta ja siitä, kuinka nuoruuden tapahtumilla saattaa olla pitkälle elämään ulottuvat seuraukset.
Teemoina ovat muun muassa koulukiusaaminen, oman identiteetin löytyminen ja elämässä menestyminen, mitä se sitten lopulta onkaan.
Näytelmä jakautuu kolmeen osaan.

Ensimmäisessä osassa eletään 1980-luvun loppua. Hallavuoren koulun ala-astelaiset kertovat opettajalle, miten viettivät viikonloppuaan ja mitä kaikkea noloa vanhemmat puuhasivat.

Luokassa on jokaiselle tuttuja tyyppejä omilta kouluajoilta, kuten tunnollinen hikipinko Krista (Mari Pöytälaakso), mämmäri Simo (Antti LJ Pääkkönen), joka joutuu kiusatuksi, tyhjäpää Tuuli (Katriina Sinisalo) ja rauhaton ilveilijä Severi (Jani Johansson).

Olka Horilan ohjauksessa näyttelijäntyö on tasaisen hyvää kauttaaltaan, ja jokainen katsoja löytänee porukasta oman samaistumisenkohteensa.

Tapahtumat sijoittuvat luokkahuoneeseen. Jotta aikuiset näyttelijät saataisiin vaikuttamaan 7-vuotiailta lapsilta, lavastuksessa leikitellään upeasti mittasuhteilla. Juho Lindström on suunnitellut esimerkiksi ylisuuret pulpetit ja tavattoman korkean opettajanpöydän.

Ysiluokan teinien ongelmia pohtivat Krista (Mari Pöytälaakso) ja Tuuli (Katriina Sinisalo).
Kuva: Jukka Kontkanen/ Seinäjoen kaupunginteatteri

Toisessa osassa luokassa vietetään ysiluokan bileitä. Kuiskuttelun ja kiherryksen aiheita ovat ekat suudelmat ja ihastukset.

Katsojalle tulee väkisinkin nostalgian puuskia, kun katsoo yläastelaisten pukeutumista, kampauksia ja meikeillä pelaamista. Riikka Aurasmaan suunnittelemat puvut ja Johanna Uusitontin suunnittelemat kampaukset vievät katsojan aikamatkalle.

Nelikymppiseksi varttuneet entiset luokkatoverit Arttu (Mika Piispa), Severi (Jani Johansson)
ja Krista (Mari Pöytälaakso) iloitsevat jälleennäkemisestä.
Kuva: Jukka Kontkanen/Seinäjoen kaupunginteatteri

Kolmannessa osassa nelikymppiseksi varttuneet tämän päivän aikuiset viettävät koko koulun juhlaa, isoa luokkakokousta.
Nyt nähdään, mitä kenestäkin on tullut ja kuka on menestynyt elämässään – vai onko?
Kiinnostavaa on, että ne piirteet, jotka oli nähtävissä jo 7-vuotiaissa, ovat ihmisissä vielä 40-vuotiaanakin.
Kiinnostavaa on sekin, että vaikka oltaisiin oltu kuinka läheisiä kouluaikana, sen jälkeen jotkut ovat vieraantuneet kauas kavereistaan, toiset taas entisestään lähentyneet. 

Joitakin ei voisi kouluaika enää vähempää kiinnostaa, toiset taas eivät pysty päästämään siitä irti.

Ja edelleen sitä haluaisi tehdä vaikutuksen siihen lapsuuden- ja nuoruudenihastukseen.
Se on hellyttävää, mutta samalla kovin traagista.

Arvioni Puhtaana-käteen farssista on julkaistu lyhyempänä versiona maakuntalehti Ilkka-Pohjalaisessa 19.11.2022 ja kaupunkilehti Vaasassa 23.11.2022.