Huippuballadeja, pettymyksiä ja miettimisen aihetta –
Vänd om min längtan Wasa Teaterissa

Vänd om min längtan -musikaali kertoo siirtolaiseksi Kanadaan lähtevän,
mutta takaisin kotiin Pohjanmaalle palaavan Marian (Sarah Nedergård) tarinan.
KUVA: FRANK A. UNGER/WASA TEATER

Ann-Luise Bertell, Thomas Enroth, Åsa Jinder, Nils-Petter Ankarblom: Vänd om min längtan. 
Ohjaus Erik-André Hvidsten, kapellimestari Ralf Nyqvist, lavastus Anders Karls, koreografia Karoliina Lahdenperä, puvustus Karoliina Koiso-Kanttila, valosuunnittelu Kristoffer Svenn, äänisuunnittelu Stefan Backas, maskit ja peruukit Fia Derghokasian. 

Rooleissa Sarah Nedergård, Markus Lytts, Carola Sarén, Maria Udd, Filip Ohls, Thomas Lundin, Isa Lindgren-Backman, Lilli Sukula-Lindblom, Jon Henriksen ja Ester Rudnäs.

Kantaesitys 16.9.2023 Wasa Teaterissa Vaasassa.
Näin esityksen 22.3.2024.
Viimeinen esitys 4.5.2024.

***************

Wasa Teater kuuluu Suomen kolmen suuren ruotsinkielisen ammattiteatterin joukkoon. Muut ovat Åbo Svenska Teater ja Svenska Teatern i Helsingfors.

Wasa Teater ei jää piiruakaan jälkeen kahdesta muusta: Jo usean vuoden ajan se on kantaesittänyt uusia, kotimaisia musikaaleja ja puhenäytelmiä, jotka ovat löytäneet yleisönsä ja joita on tultu katsomaan myös kauempaa, niin ympäröivästä maakunnasta kuin muualta Suomesta.

Näin on tänäkin näytäntövuonna.

Paranna ikäväni

Viime syyskuussa kantaesityksensä saanut Vänd om min längtan -musikaali perustuu Wasa Teaterin teatterinjohtajan, kirjailija Ann-Luise Bertellin samannimiseen romaaniin (2016).

Suomeksi nimi tarkoittaa ”Paranna ikäväni”, mutta romaani on suomennettu nimellä Ikävän jälkeen (2022).

Minun mielestäni ”Paranna ikäväni” kertoo juuri naulan kantaan siitä, mistä tarinassa on kyse. Nuo sanat toistuvat useaan kertaan musikaalissa sekä tekstissä että laulussa.

Vänd om min längtan -musikaalissa seurataan Vöyrin metsäkulmalla asuvan, Kanadaan siirtolaiseksi lähtevän ja kuitenkin Vöyrille palaavan Marian elämää lapsuudesta vanhuuteen.

Tarina alkaa, kun Maria on vanha. Häntä näyttelee Lilli Sukula-Lindblom. Maria kärsii muistisairaudesta, ja häntä hoidetaan vanhainkodissa Vöyrillä.

Eräänä päivänä hänen luonaan vierailee nainen, Lidia Paulson (Isa Lindgren-Backman), joka sanoo olevansa Marian tytär. Maria on dementoitunut, hän ei saa sanaa suustaan, eikä tunnista vierasta naista, joka sinnikkäästi tivaa häneltä, muistaako äiti Lidiaa.

Musikaalissa on kehystarina, jossa seurataan Mariaa vanhana (Lilli Sukula-Lindblom).
Häntä tulee Amerikasta tapaamaan tytär Lidia (Isa Lindgren-Backman).
KUVA: FRANK A. UNGER/WASA TEATER

Sitten siirrytään takaumana Marian muistoihin. Köyhään lapsuuteen, kun isä (Jon Henriksen) kuolee tapaturmassa hevosen kanssa. Äiti (Maria Udd) menee uudelleen naimisiin, mutta isäpuoli (Thomas Lundin) on ilkeä. Hän muuttuu sitä ilkeämmäksi, mitä enemmän lapsia siunaantuu taloon.

Nuoren Marian (Sarah Nedergård) turva on isoveli Harald (Markus Lytts), joka lähtee Kanadaan ja lähettää lopulta matkalipun myös Marialle.

Toisessa näytöksessä seurataan Marian elämää Kanadassa, ihastumista ja naimisiin menoa Eddien (Jon Henriksen) kanssa, työtä pesulassa, Lidia-tyttären syntymää, avioeroa ja paluuta kotimaahan ilman tytärtä.

Tarinalla on vastineensa tosielämässä, se perustuu osittain Ann-Luise Bertellin äidinäidin elämäntarinaan.

Tekstitys suomeksi

Wasa Teaterissa on viime vuosina nähty useita näytelmiä, joissa on puhuttu eri murteita ruotsinkieliseltä Pohjanmaalta, varsinkin Vöyrin murretta. Tämä on saattanut rajata pois suomenkielistä, mutta ruotsia jotenkin osaavaa yleisöä, joka on kuitenkin tärkeä kohderyhmä teatterille.

Tällä kertaa musikaalissa puhutaan vain yleisruotsia, johtuneeko norjalaisesta ohjaajasta vai mistä. Joka tapauksessa selkeä yleisruotsi tekee musikaalista nautittavan myös suomenkielisille katsojille. Tarinan seuraamista helpottaa suunnattomasti sekin, että saatavilla on suomenkielinen tekstitys.

Ohjaus ontuu hieman

Erik-André Hvidstenin ohjaus kulkee sujuvasti, ja rooleihin on löydetty juuri oikeanlaiset näyttelijät. Kaksi asiaa ohjauksessa tökkäsi kuitenkin silmääni.

Kesken Marian lapsuus- ja nuoruustarinan Lidia kärrää toistuvasti vanhan, pyörätuolissa istuvan Marian näyttämölle ja kyselee tältä epätoivoisena, eikö äiti tunne häntä.
Tällaiset häiritsevät keskeytykset muuten juohevasti juoksevassa tarinassa ärsyttävät, koska asia tuli jo alkukohtauksessa selväksi, eikä näissä kärräämiskohtauksissa tarina etene mitenkään.
Tuntui siltä, että Lidiaa esittävä, upeasti laulava Isa Lindgren-Backman itsekin oli turhautunut, koska hän ei saanut roolistaan irti kohtaus kohtaukselta mitään uutta.

Petyin ohjaukseen myös musikaalin musiikillisessa huippukohdassa, niin sanotussa kello 11:n numerossa, jossa nuori ja vanha Maria sekä Lidia laulavat yhdessä laulun Inte se tillbaka.
Tällainen naisia, sukupolvia ja muistoja yhdistävä, upea voimaballadi olisi ansainnut huikean komean ylöspanon. Sellaista ei nähty, vaan kolme naista seisoa tönöttivät etunäyttämöllä. Ja lauloivat kyllä upeasti.

Sarah Nedegård tekee upeaa työtä nuorena Mariana. Hän on näyttämöllä lähes koko ajan ja laulaa kuin enkeli.
KUVA: FRANK A. UNGER/WASA TEATER

Painettua käsiohjelmaa ei pidä vähätellä

Tässä kohtaa on muuten mainittava suurensuuri pettymys siitä, että Wasa Teater on luopunut painettujen käsiohjelmien tekemisestä.

Mielestäni musikaalien käsiohjelmia ei tulisi vähätellä!
Niistä katsoja saa yleensä arvokasta lisätietoa katsomiskokemuksensa laajentamiseksi. Käsiohjelma jää myös mukavaksi muistoksi teatterissa käymisestä, ja sitä on kiva näyttää ystävillekin, että olin katsomassa tällaista.
On myös tosi kätevää kesken esityksen pikaisesti vilkaista käsiohjelmasta, mikä onkaan tuon ja tuon uskottavan näyttelijän nimi.
Lisäksi musikaalien käsiohjelmissa kerrotaan yleensä kaikkien laulunumeroiden nimet.

Wasa Teater on tässä kohtaa siirtynyt digiaikaan, mikä on mielestäni väärä veto, kun tiedetään, että teatterissa käy erityisesti vanhempaa ikäpolvea. Heitä ei todellakaan kiinnosta skannata mitään QR-koodia saadakseen lukea ohjaajan tervehdyksen ja nähdäkseen näyttelijöiden nimet.
Minä skannasin, mutta valitettavasti en löytänyt digitaalisesta käsiohjelmasta minkäänlaista listaa musikaalin musiikkinumeroista.
Niinpä en olisi tiennyt tuon kehumani Inte se tillbaka -voimaballadinkaan nimeä, jollei se löytyisi Youtubesta.

Pääset kuuntelemaan laulun tästä:

https://www.youtube.com/watch?v=hMFedzIJBtM

Nedergård ja Lytts loistavat

Sarah Nedergård tekee jälleen kerran hienoa työtä musikaalin pääroolissa. Aiemmin hänet on nähty muun muassa Vaasan kaupunginteatterin The Sound of Music -musikaalin Mariana ja West Side Storyn Mariana.

Vänd om min längtanin Mariana Nedergård näyttelee ryhtiä myöden uskottavasti niin ilkeää isäpuolta pelkäävää pikkutyttöä, komeaan Eddieen suinpäin rakastuvaa nuorta naista kuin itsensä löytänyttä, hehkuvanpunaiseen jakkupukuun pukeutunutta nuorta naista.

Yhtä upean elämänkaaren piirtää esiin Markus Lytts Harald-isoveljenä, joka iloisesta velikullasta muuttuu viinaanmeneväksi raukaksi.

Markus Lytts kuuluu Wasa Teaterin näyttelijäkunnan kantaviin voimiin. Mies taipuu monenlaisiin rooleihin ja laulaa upeasti.
KUVA: FRANK A. UNGER/WASA TEATER

Jo mainittujen lisäksi muutkin näyttelijät hoitavat tonttinsa moitteettomasti. Erityisesti haluan mainita, että onpa mukava nähdä taas taitava tanssiva näyttelijä Filip Ohls Vaasassa. Hän oli ennen koronapandemiaa kiinnitettynä Vaasan kaupunginteatterissa.

Thomas Enrothin säveltämässä musikaalissa on oikeaoppisen musikaalin tapaan oma laulunsa kullakin merkittävällä roolihahmolla. Monet niistä ovat melko hidastempoisia balladeja.

Haraldin laulu, Skuggan av den jag är, on mielestäni tämän musikaalin upein biisi.
Tämänkään kappaleen nimeä en tietäisi, jollei Wasa Teater olisi ladannut sitä Youtubeen:

https://www.youtube.com/watch?v=w9p2BjvKHX0

Musiikillinen lowpoint, suorastaan pohjanoteeraus, on pesulakohtauksen discobiisi. Energinen, mutta tyylitön renkutus on täysin irti tarinan ajankohdasta ja myös muusta musikaalin musiikista!

Kiitoksen ansaitsee orkesteri, joka soittaa suvereenin Ralf Nyqvistin johdolla. Hyvältä kuulostava kokonaisuus, tätä yhtä kappaletta lukuun ottamatta, mutta se taas ei ole orkesterin vika.

Paljas lavastus

Anders Karlsin suunnittelema lavastus on kovin yksinkertainen musikaaliksi.
Näyttämöä hallitsee valtava, kallellaan oleva taulun tai peilin kehys. Suuren osan tarinaa näyttämöllä ei muuta olekaan.
Kehys toimii myös sänkynä ja puuna, josta Marian pikkuveli putoaa ja kuolee.
Rakennelma symboloi muistojen kehystä, eikä se ole ihan ehjä, niin kuin eivät muistot tai niitä kertovat ihmisetkään.

Paljaan lavastuksen pelastaa Kristoffer Svennin suunnittelema valosuunnittelu. Valot maalaavat tunnelmaa eri väreillä ja rytmillä ja poimivat spottiin voimakkaasti esiin henkilöhahmoja tarinan käännekohdissa.

Marian (Sarah Nedergård) ja Eddien (Jon Henriksen) hääyötango on hieno, niin lauluna kuin koreografiana.
KUVA: FRANK A. UNGER/WASA TEATER

Koska musiikki on monessa kohdin hidasta ja balladinomaista, kuten jo mainitsin, ja sitä lauletaan seisoa pönöttäen, läheskään kaikessa musiikissa ei valitettavasti ole liikettä.

Karoliina Lahdenperä on kuitenkin suunnitellut kerrassaan hienon koreografian kuumaan tangoon, joka kuvaa Marian ja Eddien hääyötä.

Musikaalin aiheet, siirtolaisuus, perheväkivalta ja sukupolvien välinen kuilu, koskettavat tietysti monia katsojia.
Mutta vielä laajemmin koskettaa musikaalin teema: ikuinen kaipuu jonnekin muualle tai jotakuta tai jotakin muuta kohtaan. Sen myötä ihminen on aina hiukan rikkinäinen ja joskus surullinenkin.

Vänd om min längtan -musikaalissa kaivataan jonnekin muualle, pois köyhästä kodista, mutta toisaalta kaivataan kotiinkin. On myös kaipuu kuulua jollekin toiselle, äidinkaipuu ja kaipuu tulla hyväksytyksi ja muistetuksi.

Kaipuu kiemurtelee ja koukeroi pitkin tarinaa, ja – mikä parasta – saa katsojan pohtimaan myös omaa ikäväänsä. Mutta mihin? Sen vuoksi suosittelen tätä musikaalia, esityskautta on vielä runsas kuukausi jäljellä.