Seinäjoen Evita häikäisee visuaalisuudellaan

 

Ensemblen esittämä Argentiinan aristokraatit ja kenraalit kuuntelevat ja paheksuvat Peroneita. Juan Peronina Esa Ahonen, Chenä Marko Maunuksela ja Evana Helena Rängman.
KUVAT: JUKKA KONTKANEN

Evita.

Ensi-ilta Seinäjoen kaupunginteatterissa 19.9.2020.
Laulujen sanat Tim Rice, sävellys Andrew Lloyd Webber. Ohjaus Tuomas Parkkinen, suomennos Mikko Koivusalo, koreografia Jukka Haapalainen, kapellimestari Timo Ristilä, lavastussuunnittelu Marjatta Kuivasto, pukusuunnittelu Leena Rintala, äänisuunnittelu Sakari Kiiski, valosuunnittelu Hannu Raja-aho, kampaukset ja maskit Johanna Uusitontti.
Rooleissa mm. Helena Rängman, Marko Maunuksela, Esa Ahonen, Petra Pääkkönen, Jari Jaakonaho.

***************

Tuomas Parkkisen ohjauksessa Seinäjoen kaupunginteatterin syksyn musikaalissa korostuvat vastakohtaisuudet. Evitan puitteet ovat kauniit ja sykähdyttävät, kun musikaalin tarinassa on rumuutta ja raadollisuutta.

Köyhä tyttö maaseudulta lähtee kunnianhimoisena pääkaupunkiin, etenee urallaan sänkykamarien kautta, ryhtyy radionäyttelijäksi ja lopulta kohtaa miehen, joka avaa hänelle ovet valtaan ja vaurauteen, Argentiinan presidentin puolisoksi. 

Tarina perustuu tositapahtumiin. Eva Duarten eli Evita Peronin tarina vain ei ole kovin kaunis tai onnellinen, vaikka tuhkimotarina onkin.

Eva Duarte (Helena Rängman) matkustaa maalta kaupunkiin. Bussi on tehty hauskasti vain ratilla, jota pitelee Che (Marko Maunuksela) ja tangolla, josta matkustajat pitävät kiinni. 

Vastakohtaisuus kiehtoo Evassa. Onko hän Santa Evita, suurisydäminen hyväntekijä, kansan ääni, työläisten, naisten ja köyhien puolestapuhuja, millaisena hän itsensä näkee?

Vai onko hän vallanhimoinen, juonitteleva oman edun tavoittelija, joka pistää hyväntekeväisyysrahoja omiin taskuihinsa?
Ratkaisu Evan todellisesta luonteesta jää katsojan päätettäväksi.

Käsikirjoittaja Tim Ricen ideasta syntyneen Evita-musikaalin tapahtumat sijoittuvat 1940- ja 50-luvun Argentiinaan. Melko kaukana ollaan, mutta ohjaaja Parkkinen on mediassa puhunut aiheen ajankohtaisuudesta.
Tämän päivän populistipoliitikot eri puolilla maailmaa lupaavat yhtä hyvää ja kahta kaunista, mutta kuinka puhtaita jauhoja heillä on pussissaan? Entäpä Yhdysvaltain nykyinen presidentti? Donald Trumpia moni pitää häikäilemättömänä, itsekkäänä ja tyhmänä. Silti moni häntä ihailee, uskoo häneen ja on valmis äänestämään vielä toiseksikin kaudeksi Valkoisen talon valtiaaksi.

Tampereen teattereissa paljon näytellyt Helena Rängman vierailee Evitan pääroolissa. Hän laulaa enimmäkseen hyvin, tanssii upeasti ja tuo näyttelemisessään esiin roolinsa ristiriitaisuuden.
Välillä laulukohtaukset menevät nasaaliääniseksi rääkymiseksi. En ole varma, onko se näyttelijän taidonnäyte vai taidonpuute. Joka tapauksessa nämä kohtaukset kertovat minulle Evan rahvaanomaisuudesta kaiken hienostelun keskellä.

Ensi-illassa Rängman keräsi väliaplodeja varsinkin tanssikohtauksissa, kuten pienessä pätkässä irlantilaista tanssia ja tankotanssikohtauksessa, jossa hän lauloi pää alaspäin tangosta roikkuessaan.

Evan (Helena Rängman) vastaparina on kaksi miestä, Juan Peron (Esa Ahonen)
ja Che (Marko Maunuksela).

Voimakkaan naisen vastaparina musikaalissa on kaksi miestä.

Pökkelömäinen, virallinen, omasta asemastaan ja arvostaan ylpeä kenraali Juan Peron ja notkeasti habitustaan muuttava, rohkea ja röyhkeä jokamies Che. Molemmat nähdään Seinäjoella erinomaisina suorituksina.
Esa Ahonen laulaa hienosti Juan Peronin kankeahkon, vaimon varjoon jäävän, julman sotilaan roolin.

Chen roolissa vierailee vuoden 2010 tangokuningas Marko Maunuksela. Hän laulaa roolin varmasti ja flirttailee yleisön kanssa.

Che ärsyttää Evaa totuudenpuhumisellaan ja kommenteillaan ja on silminnäkijä Evan monissa elämänvaiheissa, bussikuskina, tarjoilijana, teloittajana, joka paikkaan ehtivänä apupoikana.

Chellä on paljon laulettavaa, mutta Maunuksela hallitsee roolin ja musiikin suvereenisti.

Petra Pääkkönen esittää Juan Peronin rakastajatarta, Helena Rängman tulevaa vaimoa.

Suomenkielisessä Mamma Mia! -musikaalissa Helsingissä muutama vuosi sitten yhdessä pääroolissa loistanut Petra Pääkkönen esittää Seinäjoella pienen roolin Juan Peronin rakastajattarena, jonka Eva heittää ulos. Pääkkösen ainoa soololaulu on kaunista kuultavaa.

Seinäjoen Evita häikäisee visuaalisuudellaan.
On ilahduttavaa, että ensemble on tarpeeksi iso, jotta suuret joukkokohtaukset näyttävät hyvältä ja laulu kajahtaa komeasti.

Jukka Haapalaisen koreografioimat joukkokohtaukset ovat komeaa katsottavaa.
Ensemble on ilahduttavan iso. Keskellä Helena Rängman Eva Peronina.

Koreografi Jukka Haapalainen, suomen menestynein kilpatanssija ja Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelman tuomari, on ottanut kaiken irti musikaalin lattarimusiikista ja tanssijoiden elastisuudesta. Lanteet pyörivät ja jalkatyö on tarkkaa niin nopeissa kuin hitaissakin rytmeissä. Mieleen jäävät varsinkin kiihkeät joukkokohtaukset, kuten lauluissa Buenos Aires, Uus Argentiina ja Seteleitä sataa.

Marjatta Kuivaston suunnittelema lavastus käyttää hyväksi teatterin uusittua näyttämötekniikkaa. 

Lattian osat nousevat ja laskevat oman koreografiansa mukaan esimerkiksi kohtauksessa, jossa Juan Peron pudottelee kilpailijoitaan pois. Nokkela oivallus on ollut lavastaa huone ”kellarikerrokseen”, joka nousee näkyviin lattian alta.

Marjatta Kuivaston suunnittelemassa lavastuksessa hyödynnetään uutta näyttämötekniikkaa. Esimerkiksi näyttämön lattian alta nousee "kellarikerros", työväen huone,
jonka katolla Eva pitää radiopuhetta.

Leena Rintalan suunnittelemat puvut ovat kerrassaan upeat. Evan tunnusvärit ovat punainen ja valkoinen, ja puvut muuttuvat komeammiksi ja kimaltavammiksi sitä mukaa, kun Eva vaurastuu.
Punaisella värjätään myös kohtaukset, joissa Peronien vastustajia eliminoidaan. Karmaisevan hienoa valosuunnittelua!

Seinäjoen kaupunginteatterissa on uusittu myös äänentoistojärjestelmä, ja sen ansiosta Andrew Lloyd Webberin sävelet saavuttavat katsojan samankuuloisina, istuipa tämä missä kohtaa katsoamoa tahansa.

Läpisävelletyn musikaalin musiikki on vaativaa, mutta Seinäjoella siitä selvitään upeasti.

Kaiken kaikkiaan Evita on mahtipontinen, paatoksellinen, oopperankaltainen  musikaali, jossa ei huumori kuki. Sellaisena se Seinäjoellakin nähdään.

Mahtipontisuuden kulminaatio on toisen näytöksen aloituskappale, tämän musikaalin kuuluisin biisi Don’t Cry For Me, Argentina.

Mikko Koivusalon suomennoksena sen nimi on Kyyneleet pois, Argentiina. Paremmin se tunnetaan edelleen nimellä Et itkeä saa, Argentiina, jota Seija Simola lauloi 70-luvun lopulla.

Alkuperäinen laulu kahmi aikoinaan Britanniassa palkintoja ja oli yksi 1970-luvun lopun soitetuimpia kappaleita.

Päivän sana on korona, ja se on otettu Seinäjoen kaupunginteatterissa hyvin huomioon. Teatterin verkkosivulla on selkeät ohjeet katsojille lippua ostaessa, teatteriin tultaessa ja katsomossa ollessa.

Olin ensi-illassa ja sain lehdistölipun esitykseen.

Knoppitietoa Evitasta

• Säveltäjä Andrew Lloyd Webber ja sanoittaja Tim Rice julkaisivat Evitan musiikin LP-levynä vuonna 1976 mainostaakseen tulevaa teatterimusikaalia. Don’t Cry For Me, Argentina nousi heti listahitiksi. 
• Kun musikaali sitten sai ensi-iltansa Lontoossa 21.6.1978, ihmiset ryntäsivät ostamaan lippuja, koska halusivat kuulla tuon tunnetun kappaleen esitettävän livenä. Show pyöri Lontoossa lakkaamatta lähes 8 vuotta, yli 3 000 esitystä.
• Ensimmäinen Evitan roolin esittäjä Lontoossa oli Elaine Paige, joka singahti tästä roolista musikaalitaivaan suureksi tähdeksi. Hän näytteli sittemmin esimerkiksi Grizabellan roolin Andrew Lloyd Webberin seuraavassa musikaalissa Cats.
• Alkuperäisen käsikirjoituksen mukaan musikaalin avauskohtaus tapahtuu argentiinalaisessa elokuvateatterissa, jossa näytös keskeytetään, koska leviää suruviesti Eva Peronin kuolemasta. Seinäjoen versiossa sama viesti tulee teatteriin näyttelijöiden pukuhuoneeseen, kun he ovat valmistautumassa esitykseen.
• Maailman parhaisiin kuuluva latinopop-tähti Ricky Martin näytteli Chen roolia yhdeksän kuukauden ajan 2012–13, kun Evitaa esitettiin New Yorkin Broadwaylla.
• Seinäjoen kaupunginteatteri on kuudes ammattiteatteri Suomessa, joka ottaa Evitan ohjelmistoonsa. Ennen Seinäjokea musikaali on nähty Kemin kaupunginteatterissa (1986), Tampereen Teatterissa (1994), Helsingin kaupunginteatterissa (2006), Åbo Svenka Teaterissa (2008) ja Tampereen Työväen Teatterissa (2014).
• Kun Eva Peron kuoli, Argentiinassa oli suuri maansuru. Massiivisten hautajaisten jälkeen kansan ihmeteltäväksi asetettiin julkisesti näytteille Evitan 600 hattua ja 400 pukua.

Notre Damen kellonsoittaja sykähdyttää

Petrus Kähkönen kiipeilee lavasteissa Quasimodona.
Marjatta Kuivaston suunnittelema Notre Damen kellonsoittajan lavastus on upea.
KUVA: HEIKKI JÄRVINEN/ TAMPEREEN TEATTERI

Notre Damen kellonsoittaja.

Suomen kaksoisensi-ilta 13. ja 14.9.2019 Tampereen Teatterissa. Sävellys Alan Menken, libretto Peter Parnell, laulujen sanat Stephen Schwartz, suomennos Mikko Koivusalo. Ohjaus Georg Malvius, kapellimestari Martin Segerstråle, lavastus Marjatta Kuivasto, puvustus Ellen Cairns, koreografia Adrienne Åbjörn, valot Raimo Salmi.

Rooleissa mm. Petrus Kähkönen, Josefin Silén, Ilkka Hämälinen, Lari Halme.

****************

Samaan aikaan, kun teatterit ympäri Suomea vuorotellen kertovat ensi syksyn musikaaleistaan, kevään näytäntökausi pyörii vielä täysillä.

Esimerkiksi Tampereen Teatterissa esitetään Notre Damen kellonsoittaja -musikaalia vielä pari kuukautta, 2.5. saakka. Lähes jokainen kevään esitys on loppuunmyyty, kuten syksylläkin. Tämä kertoo huimasta suosiosta.

Notre Damen kellonsoittaja on hyvin perinteikäs musikaali. Tarinasta on tehty monia näyttämöversioita.

Tampereella nähtävä Alan Menkenin säveltämä musikaali perustuu Victor Hugon romaaniin (1831) ja sen pohjalta Disney-yhtiön tekemän animaatioelokuvan (1996) lauluihin. Libreton on kirjoittanut Peter Parnell ja laulujen sanat Stephen Schwartz.

Musikaali ei siis ole näyttämöversio animaatioelokuvasta. Esimerkiksi loppuratkaisu on erilainen kuin elokuvassa.

Tampereella esitys alkaa oikeastaan ennen kuin se alkaakaan, sillä Marjatta Kuivaston suunnittelema upea lavastus levittäytyy katsomon puolelle. Siinä on ihailemista jo ennen kuin ensimmäinen alkulaulun sointu kajahtaa.

Gargoilit ja lasimaalausikkunat koristavat katsomoa parvella.
KUVA: ANNE LAURILA

Istuin parvekkeella, mikä olikin oiva paikka, sillä aivan lähietäisyydellä kaksi gargoilia eli otuksenmuotoista kivipatsasta kurkotti parvekkeen reunan yli permannon suuntaan.

Koko parven reuna on koristeltu, ja parvella on myös isoja, upeita, koristeellisia ikkunoita, joissa on lasimaalaukset.

Katsoja pääsee lavastuksen avulla välittömästi keskiaikaisen katedraalin tunnelmaan. Musikaalin tapahtumathan sijoittuvat Pariin Notre Damen katedraaliin 1400-luvun lopulla.

Tämä on hienoimpia lavastuksia, mitä olen konsanaan musikaaleissa nähnyt!

Musikaali alkaa vaikuttavalla kuorolaulukohtauksella. Tampere Cappella -kuoro on sijoitettu koko esityksen ajaksi parvelle, puolet oikealle, puolet vasemmalle reunalle.

Vaikka kuorossa oli vain 11 laulajaa siinä esityksessä, jonka minä näin, syntyi vaikutelma paljon paljon suuremmasta kuorosta. Kuoro on puettu kivipatsaiksi, joita näkee kirkoissa.

Ellen Cairnsin suunnittelemat musikaalin puvut ovat kauttaaltaan tosi hienot ja onnistuneet.

Esityksen alussa päähenkilöt esitellään nukkeina. Tänä näytäntövuonna nukketeatteri näyttää todella tulleen musikaalilavoille, sillä nukkeja on myös esimerkiksi Helsingin Kaupunginteatterin Pieni merenneito -musikaalissa ja Wasa Teaterin Viulunsoittaja katolla -musikaalissa. Ja kaikissa näissä esityksissä nuket ovat aivan erilaisia, ja niillä on erilainen funktio!
Tampereen Teatterin versiossa nuket korostivat mielestäni esityksen teatterillisuutta. Siis sitä, että me näyttelijät kerromme nyt teille katsojille tällaisen tarinan.

Notre Damen kellonsoittaja kertoo Quasimodosta, kyttyräselkäisestä pojasta, joka on pakotettu elämään Notre Damen katedraalin yläkerroksissa, poissa ihmisten silmistä. Hänen ainoita ystäviään ovat gargoilit, kiviset patsaat.

Patsaiden muuttuminen välillä eläviksi olennoiksi tuokin huumoria muuten aika synkkään tarinaan.

Josefin Silén esittää mustalaistyttö Esmeraldaa ja Petrus Kähkönen Quasimodoa, yhtä kolmesta miehestä, jotka rakastuvat Esmeraldaan. Takana kivipatsaita, jotka välillä heräävät eloon.
KUVA: HEIKKI JÄRVINEN/TAMPEREEN TEATTERI

Quasimodon pakottaa yksinäisyyteen hänen isäntänsä Frollo, arkkidiakoni, ankara kirkon mies. Hän on opettanut Quasimodolle, että tämä on vammainen, ruma hirviö. Koska Quasimodo ei tapaa muita ihmisiä, hän uskoo Frolloa.

Molemmat miehet rakastuvat mustalaistyttö Esmeraldaan, joka laulaa ja tanssii juhlissa, jotka järjestetään kirkon edustalla. Quasimodo katsoo juhlia tornistaan ja haluaisi kuulua muiden ihmisten joukkoon, jotka nauravat ja pitävät hauskaa, ja hän lähteekin sinne.

Siellä on myös juuri sotatantereelta palannut kapteeni Phoebus, Frollon käskyläinen, joka hänkin rakastuu Esmeraldaan.

Viime näytäntövuonna HKT:n Kinky Bootsin Charliena esiintynyt Petrus Kähkönen tekee nyt erilaisen roolin Quasimodona. Vaikka on rooleissa paljon samaakin, nuoren miehen epävarmuutta ja oman paikkansa löytämistä maailmassa.

Kähkönen laulaa upeasti. Varsinkin laulujen loppujen pitkät vokaalit saavat kylmät väreet tanssimaan katsojan selkäpiissä.

Tässä musikaalissa päähenkilöllä ei ole tanssia ollenkaan, sen sijaan hän kiipeilee ketterästi lavasteissa.

Näyttelemisessä on tehty sellainen ratkaisu, että kivipatsaille puhuessaan Kähkönen artikuloi normaalisti, mutta ihmisille puhuessaan hän artikuloi kuin vammautunut. Oikeastaan hän kuullostaa silloin Rölliltä, mikä vie katsojan ajatukset hetkellisesti pois musikaalista. 

Kaiken kaikkiaan Kähkönen valloittaa katsojan lapsenomaisen nuoren miehen roolissaan.

Frollo (Ilkka Hämäläinen) käskyttää ja alistaa Quasimodoa (Petrus Kähkönen).
KUVA: HEIKKI JÄRVINEN/TAMPEREEN TEATTERI

Frollon roolissa on oopperalaulaja Ilkka Hämäläinen. Hän tekee vaikuttavasti ja varmasti diktaattorin roolin. Nimenomaan äänenkäytössä on hieno kontrasti Frollon ja Quasimodon välillä.

Notre Damen musiikki on melko klassista ylipäätään, latinaksi laulavine kirkkokuoroineen ja oopperamaisine aarioineen. 

Joten jos tykkää oopperamaisista musikaaleista, Notre Dame sykähdyttää varmasti.

Lari Halme on kapteeni Phoebus, joka on ensirakastajan rooli. Raamikas Halme selviää siitä hyvin, vaikkei enää kovin nuori olekaan.

Lari Halme näyttelee kapteeni Phoebusta, joka myös rakastuu Esmeraldaan.
KUVA: HEIKKI JÄRVINEN/TAMPEREEN TEATTERI

Entä millainen on Esmeralda, johon kolme miestä käy kuumana?

Göteborgissa musiikkiteatteritaitoja opiskellut, vastavalmistunut Josefin Silén laulaa hyvin, mutta ainakin näkemässäni esityksessä kaikki ei ollut ihan kohdallaan. Hän oli ikään kuin roolinsa vieressä, ei sen sisällä. 

Vaikka Silén on raikas, uusi kyky, ehkä traagiseen rooliin olisi sopinut paremmin hieman kokeneempi näyttelijä.

Musikaalissa on paljon joukkokohtauksia, joissa on myös tanssia. Adrienne Åbjörnin koreografiat perustuvat tässä musikaalissa paljon pyörähdyksiin. Ylhäältä parvelta nähtynä kaikki se pyöriminen alkoi jo vähän kyllästyttää, suoraan sanoen.

Erityismaininta täytyy antaa musikaalin käsiohjelmalle. Se on erittäin hyvin toimitettu, siinä on paljon informaatiota vielä kotonakin luettavaksi. Hieno muisto teatterielämyksestä!

Tämä musikaaliversio nähdään nyt ensimmäistä kertaa Suomessa. Onnellisia saavat olla he, joilla on liput kevään esityksiin!

Näin Notre Damen kellonsoittajan 16.1.2020. Sain esitykseen lehdistölipun.