Laadukas murhatarina Englannista on perinteinen musikaali

 

Mikael Saari esittää tyhjätasku Monty Navarroa ja Tuomas Uusitalo useita D'Ysquith-serkkuja, muun muassa rikasta jaarlia. KUVAT: JUKKA KONTKANEN/SEINÄJOEN KAUPUNGINTEATTERI

Murhan ja rakkauden käsikirja herrasmiehille.

Suomen kantaesitys Seinäjoen kaupunginteatterin tuotantona Törnävän kesäteatterissa Seinäjoella 9.7.2022.
Käsikirjoitus ja laulujen sanat Robert L. Freedman, sävellys ja laulujen sanat Steven Lutvak. Suomennos Mikko Koivusalo.
Ohjaus Mikko Kouki. Musiikin tuotanto ja laulujen harjoitus Jussi Vahvaselkä. Lavastus Jani Uljas, puvustus Elina Vättö, koreografia Jouni Prittinen, kampaus ja maskit Petriina Suomela.
Rooleissa mm. Mikael Saari, Tuomas Uusitalo, Linda Hämäläinen, Reeta Vestman, Sonja Pajunoja, Antti LJ Pääkkönen, Arne Nylander.
Esityksiä 20.8.2022 saakka.
*********

Seinäjoen kaupunginteatteri jatkaa tänä kesänä kulttuuritekojaan tuomalla Suomen kantaesitykseen jo kolmatta kertaa peräkkäin Broadway-musikaalin.
A Gentleman's Guide to Love and Murder sai ensi-iltansa Broadwaylla New Yorkissa syksyllä 2013, ja sitä esitettiin yhtäjaksoisesti runsaat pari vuotta. Musikaali on kerännyt useita palkintoja, muun muassa parhaan musikaalin Tony-palkinnon vuonna 2014.

Murhan ja rakkauden käsikirja herrasmiehille sai ensi-iltansa lauantaina 9. heinäkuuta Seinäjoen Törnävän kesäteatterissa Mikko Koukin tarkasti rytmitettynä ohjauksena.

Musikaalin suomennos on edelliskesien tapaan Mikko Koivusalon, ja se on viimeisen päälle tehty! Varsinkin laulujen sanoja kuunnellessa huomaa, kuinka nokkelia käännökset ovat.

Monty Navarro kirjoittaa elämäntarinaansa vankilassa ja kertoo, miten tähän on tultu.

Tarina alkaa Englannista 1909, kun Montague ”Monty” Navarro kuulee, että hän ei olekaan hiljattain kuolleen yksinhuoltajasiivoojan tyhjätasku poika, vaan aatelista D’Ysquith-sukua.

Perimysjärjestyksessä hänen edellään on 8 sukulaista, jotka nuorimies päättää murhata tullakseen rikkaaksi lordiksi.
Sukulaiset ovat erikoista porukkaa, niin kuin sukulaiset tuppaavat olemaan.

Montyn kuvioissa pyörii sukulaisten lisäksi kaunis ja turhamainen rakastajatar, sì bella Sibella, jonka kanssa Montyn sydämestä kilpailee yksi D’Ysquith-serkuista.

Monty (Mikael Saari) ja Sibella (Linda Hämäläinen) taistelevat rakkauden
ja kunnian/rahanhimon ristiaallokossa.

Edelliskesinä Seinäjoen kaupunginteatteri ehti totuttaa katsojat ylihyviin musikaaleihin.

Spamalot (2019) ja Something Rotten (2021) olivat niin riemastuttavan hauskoja, että katsojat nauraa räkättivät mahat kippurassa. Molempien musiikissa oli useita kappaleita, jotka jäivät soimaan päähän esityksen jälkeen.

Näin ei ole laita tänä kesänä, eikä vertailulta voi välttyä, valitettavasti.
Esitys hymyilyttää, mutta kaipasin enemmän irrottelua ja hulluttelua.

Murhan ja rakkauden käsikirja herrasmiehille on kuitenkin viimeisen päälle huolellinen ja laadukas esitys, onhan kyseessä kaupunginteatterin tuotanto.
Näyttelijät ovat varmoja ammattilaisia, jotka osaavat myös laulaa hyvin.

Musikaalin ensemble laulaa vahvasti.

Jani Uljaan suunnittelema lavastus on pelkistetympi ja väreiltään tylsempi kuin minä olen tottunut häneltä näkemään. Ilahduttavia yksityiskohtia ovat puhuvat/laulavat taulut ja ihana, ruusuin koristeltu keinu.
Elina Vättö on suunnitellut hienot, aikakauden mukaiset puvut ja Petriina Suomela kampaukset ja maskit. Myös äänet ja kaikki muu ylöspano on ensiluokkaista.

Vaikka musikaalikomediasta on kyse, mikään naurupommi tämä ei ole.
Enkä olisi ensi-iltaesityksen jälkeen osannut hyräillä yhtäkään kappaletta. Mieleen jäi ylipäätään vain, että esityksessä oli yksi kaunis rakkausballadi, kappale nimeltä Sibella. 

Yksi D'Ysquith-serkuista, pappi Ezekiel (Tuomas Uusitalo) ja Monty (Mikael Saari) vaarallisessa kellotornissa.

Musikaalikomedian koomisuus syntyy pitkälti siitä, että Tuomas Uusitalo näyttelee kaikkiaan yhdeksää D’Ysquith-suvun jäsentä. Hän tuskin ehtii lavalta pois yhdestä ovesta, kun astelee jo sisään toisesta ovesta uudessa roolissa. Puvut, hatut, puhetapa ja olemus muuttuvat sekunneissa. Huikeaa työtä!

Erinomainen roolityö on myös Monty. Valloittava Mikael Saari näyttelee tarkasti. Jo pelkkä kulmakarvan kohotus ja ilmeettömät ilmeet kertovat paljon.

Suuren vaikutuksen tekee kaunisääninen ja uskottavasti hepsankeikka-Sibellaa näyttelevä Linda Hämäläinen.

Tasaisesta ensemblesta nostan esiin Arne Nylanderin, jonka basso säväyttää, ja Sonja Pajunojan, joka näytteli muutama vuosi sitten pääroolia Suomen suurimman teatterin eli Helsingin kaupunginteatterin historian suurimpiin tuotantoihin kuuluvassa Pienessä merenneidossa.

Phoebe D'Ysquith (Reeta Vestman) tavoittelee Montyn (Mikael Saari) sydäntä.

Erikoisesta aiheestaan huolimatta Murhan ja rakkauden käsikirja herrasmiehille on perinteinen musikaali.

Johtuneeko aristokraattisista henkilöhahmoista, silkkipytyistä näyttämöllä vai musiikin luonteesta, mutta mieleeni tulivat väkisinkin My Fair Lady ja Laitakaupungin lordi -musikaalit. Jos tykkää sellaisesta, hiukan pompöösistä, kannattaa suunnata tänä kesänä Törnävälle.

Lyhennelmä tästä ensi-iltakritiikistäni on julkaistu kaupunkilehti Vaasan printtilehdessä 13.7. ja verkkosivulla 14.7.2022. Sain ensi-iltaan lehdistölipun.

Pienen merenneidon visuaalisuus häikäisee

Pienessä merenneidossa nähdään vauhtia, värikästä merenkansaa, hienoja nukkeja ja hyvää näyttelijäntyötä. Punainen Sebastian-rapu (Tero Koponen) auttaa merenneito Arielia (Sonja Pajunoja) elämänkäänteissä.
KUVA: ROBERT SEGER

Pieni merenneito. Musikaalin käsikirjoitus Dough Wright, musiikki Alan Menken, laulujen sanat Howard Ashman ja Glenn Slater.
Suomen kantaesitys Helsingin kaupunginteatterissa 29.8.2019. Ohjaus Samuel Harjanne, kapellimestari Risto Kupiainen, koreografia Gunilla Olsson-Karlsson, lavastus Peter Ahlqvist, puvustus Pirjo Liiri-Majava, lavastus Peter Ahlqvist, valosuunnittelu William Iles, äänisuunnittelu Kai Poutanen, videosuunnittelu Toni Haaranen, naamioinnin ja kampausten suunnittelu Milja Mensonen, nuket Paul Vincett ja Becky Johnson. Rooleissa mm. Sonja Pajunoja, Martti Manninen, Tero Koponen, Sanna Saarijärvi, Mikko Vihma ja Tuukka Leppänen.
Musikaali sai ensi-iltansa Broadwaylla vuonna 2008. Se perustuu Disneyn Pieni merenneito -animaatioelokuvaan (1989) ja H.C. Andersenin satuun vuodelta 1837.
******************************************************************************

Suomen kantaesityksensä Helsingin kaupunginteatterissa 29. elokuuta saanut musikaali Pieni merenneito on kauttaaltaan niin upea elämys, että sanat eivät melkein riitä kertomaan.
Tarina on merenneito Arielista, joka haluaa tulla ihmiseksi ja myy äänensä merinoidalle, jotta saa jalat pyrstönsä tilalle. Ihmisten ilmoilla mykkä Ariel rakastuu komeaan prinssi Erikiin, ja vaikeuksien voittamisen jälkeen he saavat toisensa ja Ariel saa äänensä takaisin.
Esitys on häikäisevän visuaalinen. Varsinkin vedenalainen maailma on hieno. Suuri osa merenkansaa on nukkeja, jotka on suunniteltu ja osin valmistettu Englannissa. Ariel ”ui” lentäen ilman halki, ja myös lennätyskoneisto on Englannista.
Pirjo Liiri-Majava on suunnitellut loisteliaan, värikkään puvustuksen, Peter Ahlqvist upean, yksityiskohtia pulppuavan lavastuksen ja Toni Haaranen vaikuttavat videoprojisoinnit. Merenkansa liikehtii koko ajan kuin vesi heitä heiluttelisi, ja merenneitojen pyrstöt elävät omaa elämäänsä.
Henkeäsalpaava, silmiähivelevän kaunis esitys on samalla Helsingin kaupunginteatterin historian kallein tuotanto.

Pienessä merenneidossa sivutaan esimerkiksi luonnon kunnioittamista, rakkautta ja sisarkateutta, mutta ennen kaikkea teemana on oman paikan löytäminen maailmassa ja tulla hyväksytyksi sellaisena kuin on.
Jo ensimmäisestä laulusta Päällä maan käy ilmi, että Ariel haluaa ihmisten maailmaan, hän ei mielestään kuulu vedenalaiseen valtakuntaan. Myös Erik haluaisi mielummin olla tavallinen merimies kuin prinssi, jonka kuuluu hallita valtakuntaa.
Nuoria katsojia viehättänee komea prinssi ja kaunis merenneito, josta tulee prinsessa. Martti Manninen ja Sonja Pajunoja laulavat ja näyttelevät taitavasti hieman yksiulotteiset roolinsa. He ovat pari myös oikeassa elämässä.
Varttuuneempi katsoja taas samaistuu enemmän Ursula-merinoitaan, joka on toki julma, mutta hänen sanoistaan kuultaa myös elämänkokemus. Ursula on mustekala, ja hänen alati luikertelevista lonkeroistaan katsoja ei tahdo saada silmiään irti. Sanna Saarijärvi revittelee mehevästi elämänsä roolissa.

Ursula-merinoita (Sanna Saarijärvi) on ilmestys, josta katsoja ei saa silmiään irti.
KUVA: ROBERT SEGER

Ohjaaja Samuel Harjanne on muutenkin onnistunut sekä tarinankuljetuksessa että henkilöohjauksessa, sillä näyttelijät loistavat rooleissaan.
Tosin tuntuu epäloogiselta, että Ariel ei pysty puhumaan prinssille, koska hänellä ei ole ääntä, mutta huoneensa yksinäisyydessä hän puhkeaa silti laulamaan tunteistaan pariinkin otteeseen.
Tällöin on ymmärrettävä musikaalien lajipiirteisiin kuuluva seikka: jotkut laulut kuvaavat henkilön ajatuksia, ne soivat ikään kuin hänen päässään.
Musikaalin taikaa on, että katsoja pystyy kuulemaan ne.

Disneyn animaatioelokuvaan perustuvaa tarinaa on kasvatettu musikaaliksi muun muassa lisäämällä lauluja.
Arielin siskojen shoop-shoop-laulu Lääpällään ja elokuvastakin tuttu, Oscarilla palkittu Under the Sea, joka musikaalin uudessa suomennoksessa on saanut nimekseen Jää syvyyksiin, ovat show’ta parhaimmillaan.
Keittiökohtaus taas on pitkitetty, irrallinen ja aivan erityylinen kuin muu tarina. Kohtauksessa chef Louis (mainio Tuomas Uusitalo) laulaa herkullisista kalaruuista ja yrittää saada kiikkiin ja pataan Arielin ystävän, Sebastian-ravun (erinomainen Tero Koponen). Toki se tuo huumoria romanttiseen tarinaan, kun rapu vilistää karkuun pakkomielteistä keittiömestaria.
Pienen merenneidon lippuja on jo myyty ja varattu yhteensä 42 000 kappaletta, joten kannattaa pitää kiirettä, jos haluaa päästä osalliseksi yhdestä tämän näytäntövuoden puhutuimmasta esityksestä.

Sain ensi-iltaan lehdistölipun.
Tämä arvostelu julkaistiin sanomalehdissä Pohjalainen ja Ilkka 3.9.2019.