tiistai 17. joulukuuta 2019

Mitkä ovat operetin ja musikaalin erot? – Operettiharvinaisuus tulee Vaasaan

Giudittan pääroolissa vuorottelevat Mari Palo ja Riikka Hakola.
KUVA: MARKKU PIHLAJA


Operetti oli aikanaan suosittu teatteritaiteen laji, mutta nykyään niitä ei juurikaan ammattiteattereissa nähdä.
Vaasan kaupunginteatterissa on kuitenkin tammikuussa viisi esitystä Franz Lehárin viimeiseksi jääneestä operetista Giuditta.
Tilaisuus on harvinainen, sillä tämä operetti on nähty hyvin harvoin Suomessa, ja siihen on tietyt syynsä.

Kapellimestari Jonas Rannila kuvailee, että Giuditta on siirtymäteos opereteista musikaaleihin.
Millaisesta teoksesta on kyse, ja mitkä ovatkaan operetin ja musikaalin erot? Entä yhtäläisyydet?

Kuumat suudelmat
on huulillain,
sorjan vartalon
lahjaksi sain…

Giuditta on tarina lumoavasta espanjattaresta nimeltään Giuditta. Hän on naimisissa Manuelen kanssa, mutta kokee avioliittonsa kahlitsevaksi. Hän karkaa muukalaislegioonaan kuuluvan kapteenin, Octavion kanssa Pohjois-Afrikkaan. Kun Octavio määrätään rintamalle sotilastehtäviin, hän joutuu jättämään Giudittan. Tämä ryhtyy paikallisen yökerhon Alcazarin laulajaksi ja tanssijaksi, ja hänestä tuleekin varsinainen vetonaula. Kun Octavio palaa, saavatko he toisensa?
Tarinassa seurataan myös subrettiparin eli hedelmäkauppias Pierrinon ja hänen ystävättärensä, kalakauppias Anitan tarinaa.
Tapahtumat sijoittuvat kuumaan Espanjaan ja vielä kuumempaan Pohjois-Afrikkaan, ja rakkautta, intohimoa ja erotiikkaa on tarina tulvillaan.

Vaasassa operetti toteutetaan Vaasan kaupunginteatterin, Vaasan kaupunginorkesterin, Vaasan Oopperan ja helsinkiläisen Opera Boxin yhteistyönä.
Opera Box teki Giudittan Aleksanterinteatteriin Helsinkiin helmikuussa tänä vuonna. Helsingin Sanomien arvostelussa kriitikko Veijo Murtomäki arvioi esityksen vuoden operettitapaukseksi (hs.fi 23.2.2019).
Vaasassa nähdään osittain samoja, osittain eri solisteja kuin Helsingissä.
Pääroolissa Giudittana vuorottelevat Mari Palo ja Riikka Hakola. Octavion roolissa laulaa Vaasassa Heikki Halinen. Pierrinona on operetin tuottaja Ville Salonen ja Anitana Emilia Vesalainen-Pellas. Yökerho Alcazarin omistajana nähdään Mika Nikander.

Lehdistötilaisuudessa tiistaina Vaasassa Ville Salonen iloitsi siitä, että Vaasassa operettiin saatiin isompi orkesteri (Vaasan kaupunginorkesteri) ja isompi kuoro (Vaasan Oopperan kuoro) kuin Helsingissä.
Teoksen ohjaa Vaasaan Marianna Metsälampi. Hän oli ohjaaja Ville Saukkosen assistenttina Helsingin-produktiossa ja toteuttaa teoksen Saukkosta mukaillen.
Mika Nikander nähdään androgyyninä yökerhon omistajana.
KUVA: MARKKU PIHLAJA
Giuditta-operetin syntyvaiheet ovat kiinnostavat. Tuottaja Salonen kertoo, että Lehár sävelsi teoksen vuonna 1933, ja se kantaesitettiin Wienissä tammikuussa 1934. Lehár olisi halunnut sen esitettäväksi Milanon kuuluisassa oopperatalossa La Scalassa, mutta Mussolini kielsi sen. Ensimmäistä tuotantoa Giudittasta esitettiin Wienissä yli 40 kertaa.
Operetti palasi ohjelmistoon vuonna 1938, mutta esitykset loppuivat lyhyeen, kun natsit miehittivät Itävallan ja esitykset kiellettiin. Monet operetin tekijöistä ja esittäjistä olivat juutalaisia.

Suomessa Giuditta esitettiin heti tuoreeltaan 1930-luvun puolivälissä, mutta sen jälkeen sitä ei ole nähty. Miksi ei?
– Tässä on tenori Octavion rooli erittäin haastava. Hänellä on peräti kuusi aariaa laulettavanaan, ja rooli on raskas. Siihen eivät kaikki pysty, mutta onneksi me olemme löytäneet Heikki Halisen, sanoo Salonen.
– Lisäksi tässä on erittäin iso orkestraatio, tämä on tehty isolle orkesterille. Tänne Vaasaan olemme saaneet sovitettua sen hiukan pienemmälle orkesterille, täydentää kapellimestari Jonas Rannila.
Giudittaa on mainittu Lehárin oopperamaisimmaksi operetiksi esimerkiksi juuri ison orkestraation takia.

Kapellimestari Rannilla kuitenkin kuvailee Giudittaa aivan eri tavalla.
– Minusta tämä on siirtymäteos opereteista musikaaleihin. Tämä oli Lehárin viimeinen operetti, ja muutenkin operettien aika alkoi olla ohi. Seuraavaksi aikajanalla tulevat amerikkalaiset musikaalit. Lisäksi tässä on myös paljon tanssia, niin kuin musikaaleissakin. Onhan päärooli Giuditta yökerhoesiintyjä.

Yllä kerrottuja asioita selvisi Vaasan kaupunginteatterin avoimessa Giuditta-operetin esittelytilaisuudessa tiistaina.
*****************
Mutta pysähdytäänpä nyt hieman pohtimaan operetin ja musikaalin eroja ja yhtäläisyyksiä. Monille ne ovat itsestäänselviä. Silti niitä on kiinnostava pohtia.

Operetti on Euroopassa syntynyt teatteritaiteen laji. Se syntyi niin kutsutuista koomisista oopperoista (opera buffa Italiassa, opera-comique Ranskassa), jotka puolestaan syntyivät vastapainoksi vakaville oopperoille (opera seria).
Operetti syntyi 1800-luvun Ranskassa ja Itävallassa. Ranskassa suurin operettisäveltäjä oli Jacques Offenbach, jonka suurmenestyksestä Orfeus Manalassa kaikki muistavat sen huipennuksen, cancanin (ja ne tanssitytöt).
Itävallassa suosioon nousseita operettisäveltäjiä oli useita. Johann Strauss nuorempi sävelsi esimerkiksi operetit Lepakko ja Mustalaisparoni. Myös hänen kuuluisin valssinsa, Tonava kaunoinen, on peräisin operetista, nimittäin Indigosta.
Franz Lehár sävelsi Giudittan lisäksi muun muassa Iloisen lesken, ja Emmerich Kálmán esimerkiksi Mustalaisruhtinattaren.

Musikaali taas on Yhdysvalloissa 1900-luvun alussa syntynyt teatteritaiteen laji. Se syntyi eurooppalaisen ja afrikkalais-amerikkalaisen kulttuuriperinnön sekoituksena.
Musikaalilla on erittäin laajat juuret sekä musiikillisesti, tanssillisesti että teatterin esitysperinteen kantilta katsottuna. Musikaaleissa on vaikutteita esimerkiksi jazzmusiikista, kansantansseista ja vaudevillen tyyppisistä esityksistä. Vain muutamia juuria mainitakseni.

Yksi musikaalin juurista on eurooppalainen operettiperinne.
Tästä päästäänkin siihen, mitä yhteistä opereteilla ja musikaaleilla on.
Molemmat toimivat kahdella tasolla: osa tarinasta kerrotaan laulaen, osa dialogia puhuen. Esimerkiksi oopperassa puhuttua dialogia ei tavallisesti ole, vaan kaikki lauletaan. Niin tosin tehdään Andew Lloyd Webberin läpisävelletyissä musikaaleissakin.

Opereteissa on tavallisesti pääparina romanttinen tai dramaattinen pari, kuten Giudittassakin, ja heidän vastaparinaan hiukan pienemmissä rooleissa on subrettipari, jonka tehtävä on tuoda komiikkaa näyttämölle ja keventää kerrontaa.
Monissa musikaaleissa on samankaltainen roolijako: pääpari ja kakkospari. Näin on esimerkiksi musikaaleissa Kiss Me Kate (Suutele minua Kati), Guys and Dolls (Enkeleitä Broadwaylla) ja My Fair Lady (vaikkakaan tulevaa Mrs Doolittleä ei tarinassa näytetä, hänestä vain puhutaan).
Erona on se, että opereteissa päähenkilöt ovat usein yläluokkaa, prinsessoja, paroneita, herttuoita ja kreivittäriä. Musikaaleissa päähenkilöt ovat tavallista keskiluokkaa, joilla on jokin ammatti. Niin kuin on muuten Giudittassakin.

Giudittassa päähenkilö sekä laulaa että tanssii. Kuvassa Mari Palo.
KUVA: MARKKU PIHLAJA
Operetissa on yleensä tanssia, niin kuin musikaalissakin. Molemmissa tanssitaan seuratansseja, kuten valssia, polkkaa ja foxtrotia. Varsinkin alkuaikojen musikaalit muistuttivat paljonkin operetteja.
Kun musikaali on jatkanut kehittymistään ja kun uusia operetteja ei enää tehdä, tanssillisesti operetti ja musikaali eroavat nykyään paljonkin toisistaan.
Musikaalitanssin kulmakivinä ovat nykypäivänä jazztanssi monine alalajeineen ja erityisesti steppaus ja katutanssit.

Opereteissa tanssiosuudesta huolehtii usein erillinen tanssiryhmä, ja tanssinumeroilla ei välttämättä ole kovin paljon annettavaa itse tarinalle. Tanssit ovat ikäänkuin silmäkarkkia, välikohtauksia.
Musikaaleissa taas kaikki tanssivat, myös pääroolien esittäjät, ja tanssilla on oleellinen merkitys tanssijan tunnelman kuvaamisessa ja tarinan viemisessä eteenpäin.
Siinä mielessä Giuditta todella on siirtymä, että siinä myös päähenkilö Giuditta tanssii.

Musiikillisesti operetti on kevyempää kuin ooppera, joskin yksittäiset aariat saattavat olla yhtä vaikeita laulettavia molemmissa. Musiikin sävy ja tempo ovat kuitenkin kepeitä operetissa. Musikaaleihin verrattuna operettimusiikki on silti jäykkää ja juhlavaa. Operetti vaatii klassisesti koulutetun, kantavan äänen ja laajan äänialan. Operettia ei yleensä lauleta mikrofoniin, siis vahvistettuna.
Musikaalissa ”kukin laulaa äänellään”, ja laulajien äänet vahvistetaan sähköisesti.

Musikaalien libretto, siis kirjallinen esitysmuoto, on syntynyt oopperan ja operetin librettojen esikuvia seuraten. Libretto tarkoittaa näytelmätekstiä, jossa on mukana myös laulujen sanat, mutta ei scorea eli ei nuotteja, ei partituuria.
Moni musikaalilibretto alkaa alkusoitolla, jonka aikana ei lauleta, aivan kuten operetitkin. Tällaisia musikaaleja ovat esimerkiksi My Fair Lady ja Sugar, jota parhaillaan esitetään Vaasan kaupunginteatterissa.

Ja on totta, kuten kapellimestari Rannila mainitsi, että 30-luvun puolivälissä operettien aika alkoi olla jo ohi. Sen sijaan amerikkalaiset musikaalit, jotka olivat kypsyneet 1920-luvulla juonellisiksi esityksiksi, alkoivat saada suosiota. Musikaalielokuvat, kuten Fred Astairen ja Ginger Rogersin tähdittämät, lisäsivät lajin suosiota.
Kun teatterimusikaalien kulta-aika alkoi 1940-luvun alussa, operettiperinteen vaikutteet olivat vielä nähtävissä, mutta pikkuhiljaa ne hiipuivat taka-alalle.

Lisää musikaalien historiasta voi lukea esimerkiksi:
Bordman, Gerald: American Musical Theatre. A Chrinicle.
Knapp, Raymond: The American Musical.
Mast, Gerald: Can’t Help Singin’. The American Musical on Stage and Screen.

tiistai 10. joulukuuta 2019

Yllätysmusikaali Vaasaan ensi keväänä

Logo: Eero Laurila


Kyllä täytyy hattua nostaa ylioppilasteatteri Rampille, joka rohkenee tehdä Vaasaan Suomen ja koko Pohjoismaiden kantaesityksen musikaalista Toxic Avenger.
Ramppi tiedotti Toxic Avengerista maanantaina. Ensi-ilta on 4.4.2020.
On rohkeaa vetäistä kantaesitys täyspitkästä musikaalista Suomessa. Vieläpä suht tuntemattomasta kulttimusikaalista, olkoonkin, että se on nähty West Endissä. Yleensä kantaesityksiin ei ole sisua ja rahkeita kuin ammattiteattereilla.

Musikaaleja on erilaisia, ihan niin kuin puhenäytelmiäkin. Jotkut ovat komedioita, jotkut hiukan raskaampaa tarinaa, jotkut ovat romanttisia, jotkut rajuja.
Minä satun rakastamaan niin sanotun kultakauden musikaaleja, niitä klassikoita.
Tunnustan, etten ollut kuullutkaan koko Toxic Avengerista ennen maanantaita.

Pikahaku internetissä ja pari videota Youtubessa paljastavat, että kyseessä on rockmusikaali, jossa on pitkälti samaa henkeä Rocky Horror Show’ssa.
Okei, sehän passaa!
Ramppi teki viime vuonna Rocky Horrorin, ja se sai hurjan suosion Vaasassa. Nyt asialla on jälleen sama ohjaaja, Pyry Keto, joka myös kääntää Toxic Avengerin suomeksi.

Rampin tiedotteessa Pyry Keto kertoo törmänneensä Toxic Avengeriin viime kesänä tutustuessaan 2000-luvulla ensi-iltansa saaneisiin musikaaleihin:
Toxic Avengerissa kiehtoi hävytön ja normeista poikkeava tyyli sekä tarttuvat rock-biisit. Musikaalissa on samanlainen vinksahtanut maailma kuin viime vuoden Rocky Horror Show'ssa. Hain musikaalin suomennosoikeuksia alkusyksystä musikaalin oikeuksien valvojilta Isosta-Britanniasta, ja kunnolla produktion valmistelu aloitettiin marraskuussa.”

Toxic Avengerin tarina sijoittuu kuvitteelliseen Tromavillen kaupunkiin New Jerseyn osavaltioon. Kiusattu nörtti, Melvin, putoaa myrkyllistä jätettä sisältävään ämpäriin, ja muuttuu sen vaikutuksesta supervahvaksi vihreäksi mutantiksi, Toksiseksi mieheksi. Hän rakastuu sokeaan kirjastotyöntekijään, Sarahiin. Samaan aikaan kaupungin korruptoitunut pormestari haluaa Melvinin hengiltä, sillä tämä on saanut tietää liikaa pormestarin salaisista operaatioista koko kaupungin tuhoksi…

Musikaali perustuu samannimiseen, kulttimaineeseen nousseeseen elokuvaan, joka sai ensi-iltansa vuonna 1984. Elokuvan tarina muokattiin musikaaliksi kymmenen vuotta sitten, jolloin se sai ensi-iltansa Off-Broadwaylla. Lontoon West Endissä ensi-ilta oli 2017, ja sitä on sen jälkeen esitetty mm. Saksassa, Alankomaissa ja Itävallassa.

Rampin tiedotteessa musikaalia kuvataan häikäilemättömäksi, ronskiksi, härskiksi ja hulvattoman hauskaksi rock-spektaakkeliksi.
Musikaalin on kirjoittanut Joe DiPietro ja sen kappaleet on säveltänyt David Bryan, joka tunnetaan Bon Jovi -yhtyeen kosketinsoittajana. Yhdessä he ovat kirjoittaneet laulujen sanat.
Sama parivaljakko on kirjoittanut ja säveltänyt myös musikaalin Memphis, joka sai ensi-iltansa Broadwaylla niin ikään vuonna 2009 ja joka palkittiin Tony-palkinnolla muun muassa Vuoden parhaana musikaalina. Ihan arvostettu tekijätiimi siis!

Toxic Avengerin lavantakainen työryhmä on jo koossa, mutta näyttelijöitä haetaan avoimilla pääsykokeilla, jotka järjestetään ensi maanantaina 16.12. kello 17 Rampin tiloissa Vaasassa. Musikaaliin etsitään seitsemää näyttelijää, joiden tulee olla yli 18-vuotiaita.

Musikaalia esitetään Vaasassa Ritzissä huhtikuun alusta toukokuun alkuun.
Tuottajana toimii Eemu Laurila, joka tuotti muun muassa Hairspray-musikaalin Rampille kesällä 2019.

sunnuntai 8. joulukuuta 2019

Vaasan historiasta naisen silmin



Sannah Nedergård ja Ksenia Timoshenko tekevät napakymppiroolit
arkana Hildana ja rohkeana Hellinä Wasa Teaterin näytelmässä Bomullsängeln.
KUVA: FRANK A. UNGER
Bomullsängeln.
Kantaesitys Wasa Teaterissa 29.11.2019. Susanna Alakosken romaanin mukaan dramatisoinut Annina Enckell. Ohjaus Ulrika Bengts, lavastus Milja Salovaara, puvut Linn Wara, musiikki Peter Hägerstrand, valot Joonas Tikkanen, äänet Tim Stratton, koreografia Soile Ojala.
Rooleissa mm. Johan Aspelin, Viktor Idman, Sannah Nedergård, Tove Qvickström, Ksenia Timoshenko.
********************

Wasa Teaterin katsomossa kuului olevan ilahduttavan paljon suomenkielisiä katsojia, kun olin lauantaina katsomassa Bomullsängeln-näytelmää. Se kertoo Vaasan puuvillatehtaan naisista, puuvillaenkeleistä.
1850-luvun lopulla perustettu puuvillatehdas oli Vaasassa suuri ja merkittävä työnantaja. Sinne tuli paljon väkeä töihin sekä suomenkieliseltä että ruotsinkieliseltä Pohjanmaalta.
Siksi on ilahduttavaa, että myös suomenkieliset katsojat löytävät tiensä WT:n katsomoon, kun esitetään näytelmää, joka liittyy suoraan Vaasan historiaan. Monen nykyvaasalaisen isoäiti, äiti, täti tai muu tuttu on käynyt Puuvillassa töissä.

Bomullsängelnin päähenkilö on Hilda, uskovainen tyttö, joka on arka ja tottelevainen. Hänen paras ystävänsä on rohkea Helli, joka haluaa perustaa ammattiyhdistyksen puuvillaenkeleille ja on muutenkin kovaan ääneen työväen asialla. Naiset ottavat välillä ankarasti yhteen, mutta ystävyys säilyy silti hyvänä läpi vuosikymmenten.
Naisten välinen ystävyys ja solidaarisuus onkin tämän näytelmän kantavin teema. Jokainen elää elämäänsä tavallaan ja parhaansa mukaan. Ja vaikkei ystävä aina ymmärrä, hän pysyy ystävänä silti.

Tarinassa Hilda ja Helli tulevat vuonna 1923 maalta Vaasaan, töihin Puuvillaan. Palkka on pieni ja asumisolot ankeat Kapernaumissa Palosaarella. Tehtaalla pomot ovat miehiä, joilta ei sympatiaa heru. Ankarissa oloissa naiset tukeutuvat toisiinsa ja syntyy yhteisöjä, joissa kaikki tietävät kaikkien asiat.
Hilda rakastuu tehtaalla asentajana työskentelevään Arvoon, joka on myös uimahyppääjä. Heille syntyy kaksi lasta, Greta ja Jonni, joille Helli on yhtä läheinen kuin oma äiti.
Paikallisväriä on ripoteltu tekstiin: Arvo käy hyppäämässä Hietasaaren uimatornista, ja Hildan tytär Greta saa töitä tarjoilijana Hietalahden Villasta.

Hilda (Sannah Nedergård) rakastuu Arvoon (Viktor Idman).
KUVA: FRANK A. UNGER

Ulrika Bengtsin ohjaama näytelmä on kaksijakoinen: ensimmäisessä näytöksessä valaistaan Hildan lapsuutta takaumien kautta, kuvataan työn raskautta, rakastumista ja Gretan syntymää.
Toisessa näytöksessä mukana on yhtäkkiä kertoja, joka on aikuinen Greta. Äkkiä loikitaan vuosia harppauksilla eteenpäin aina siihen saakka, kunnes Hildan lapset ovat lähteneet kotoa.
Silti pienet yksityiskohdat ovat niitä, jotka jäävät katsojan mieleen ja liikuttavat.

Kertojan tuleminen mukaan vasta toisessa näytöksessä on hiukan outo ratkaisu. Ihan kuin olisi siirrytty toiseen näytelmään. Tulee myös sellainen olo, että dramatisoinnissa on tullut kiire. Kertojalle on helppo lykätä tekstiä puhuttavaksi, jos jotain olleellista ei pystytä kohtauksilla näyttämään.
Näytelmä on syntynyt poikkeuksellisella tavalla: dramaturgi Annina Enckell on kirjoittanut näytelmää samaan aikaan, kun kirjailija Susanna Alakoski on kirjoittanut romaania, johon näytelmä perustuu. Bomulsängeln-romaani ilmestyi tämän vuoden elokuussa.

Päärooleissa Sannah Nedergård Hildana ja Ksenia Timoshenko Hellinä ovat napakymppejä. Ilmeet, olemukset, äänenkäyttö kuvaavat osuvasti kahta täysin eriluonteista naista.
Muilla näyttelijöillä on useita eri rooleja. Mieleen jäävät erityisesti Tove Qvisckström modernina, omapäisenä Greta-tyttärenä ja Viktor Idman notkeana uimahyppääjä-Arvona.
Hyvin muuntautumiskykyinen Johan Aspelin saa nilkistä tehtaan pikkupomon roolista paljon irti, kun taas Hietalahden Villan hovimestari on maneerien kasautuma.

Milja Salovaaran suunnittelema lavastus on viitteellinen. Minun makuuni se on liian paljas.
Esimerkiksi tehdas tehdään siten, että muutama köysi riippuu katosta, ja niitä sitten kiskotaan ja pyöritetään ankaraa työtä markkeeraten. Lavalla on myös muutama puuvillasäkki, jotka ovat esimerkiksi pöydänjalkoja, sänkyjä ja sohvia.
Peter Hägestrandin musiikki ja Tim Strattonin suunnittelema äänimaailma täydentävät oivasti lavastusta ja luovat tunnelmaa.

Bomullsängeln-näytelmän lavastus on melko viitteellinen. Katosta riippuvat köydet kuvaavat puuvillatehdasta.
KUVA: FRANK A. UNGER
Bomullsängeln jatkaa oivasti Wasa Teaterin traditiota esittää draamoja paikallisista tai ainakin pohjalaisista aiheista. 
Vaasan ja pohjalaisten historiaa on kuvattu esimerkiksi näytelmissä Två ljus i fönstret (kantaesitys 14.11.2009) ja Colorado Avenue (kantaesitys 25.9.1999). Noissa näytelmissä aiheena olivat suuret, koko kansakuntaa liikuttaneet aiheet, kuten siirtolaisuus ja kansalaissota.
Bomullsängeln zoomaa lähemmäs ja tuo hienosti esiin naisten näkökulmaa teollisuus-Suomessa.
Näytelmä on myös sukua Vaasan kaupunginteatterissa 9 vuotta sitten nähdylle Ruukinkuja-näytelmälle, joka kertoi niin ikään Puuvillan työntekijöistä ja elämästä Vaasan Palosaarella.

Kirjailija Susanna Alakoski on kertonut, että hän tarttui Vaasan Puuvilla -aiheeseen, koska hänen oma isoäitinsä työskenteli siellä, muttei koskaan kertonut työstään.
Sama tilanne saattaa olla monella muullakin. Tämän näytelmän nähtyään ymmärtää paremmin, millaista puuvillaenkelin työ oli. Toivottavasti myös nuoret löytävät katsomoon ja oppivat arvostamaan suvun äitien töitä.
Näytelmään on tekstitys suomeksi. Tekstityskoneita saa teatterin aulasta ilmaiseksi.

Näin esityksen 7.12.2019. Sain esitykseen lehdistölipun.