Uuden kotimaisen musikaalin
kantaesitys Vaasassa syksyllä

Sarah Nedergård nähdään syksyn uutuusmusikaalin pääroolissa Wasa Teaterissa.
KUVA: FRANK A. UNGER/ WASA TEATER

Uusi, kotimainen musikaali tapaa olla Tapaus isolla kirjaimella. Niiden perään haikaillaan vuolaasti mediassakin aina silloin tällöin.

2000-luvulla kotimaisia uutuusmusikaaleja on totuttu näkemään etenkin Turun ja Tampereen teattereissa, mutta osataan Pohjanmaallakin.

Nimittäin Vaasan ruotsinkielinen ammattiteatteri, Wasa Teater, tuo syksyllä ensi-iltaan jälleen upouuden kotimaisen musikaalin.

Viime vuosina Wasa Teaterin kantaesitysmusikaalit ovat olleet huumoriryhmä KAJ:n käsialaa. Ensimmäinen oli Gambämark, joka veti lähes 23 000 katsojaa näytäntövuonna 2018–19.
Viime näytäntövuonna 2021–22 KAJ:n Botnia Paradise -musikaali teki Wasa Teaterin kaikkien aikojen yksittäisen näytelmän katsojaennätyksen ja keräsi 27 500 katsojaa.

Nyt asialla ovat muut tekijät.

Balladi ennakkomaistiaisena

Vänd om min längtan perustuu nykyisen teatterinjohtajan, kirjailijanakin tunnetun Ann-Luise Bertellin samannimiseen romaaniin, ja Bertell kirjoittanut myös musikaalin käsikirjoituksen. 

Musikaalin ohjaa norjalainen laulaja, näyttelijä Erik-André Hvidsten, joka on näytellyt musikaaleissa niin Helsingin, Turun kuin Vaasankin ruotsinkielisissä teattereissa, Ruotsin ja Norjan musikaalinäyttämöiden lisäksi.

Musiikin on säveltänyt Thomas Enroth ja sovittanut Nils-Petter Ankarblom. Laulut on sanoittanut ruotsalainen Åsa Jinder.

Ennakkotietojen mukaan musikaalissa on laajasti erityyppisiä musiikkityylejä.

Teatteri on vastikään julkaissut videon, jossa musikaalissa esiintyvä näyttelijä, muusikko Marcus Lytts esittää upean, voimakkaan balladin Skuggan av den jag är.
Siitä tulee epäilemättä yksi musikaalin mieleenpainuvimmista sävelmistä.

Voit kuunnella sen tästä linkistä: Skuggan av den jag är

Monia koskettava siirtolaistarina

Vänd om min längtan -romaani on suomennettu nimellä Ikävän jälkeen. Tammi julkaisi sen keväällä 2022.

Kirja on Bertellin oman suvun tarinoihin perustuvan trilogian aloitusosa. Tänä näytäntövuotena Wasa Teaterissa on pyörinyt trilogian toiseen osaan perustuva näytelmä Heiman, joka on kirjana suomennettu nimellä Oma maa. Romaani on ollut mm. Finlandia- ja Runeberg-palkintoehdokkaana.

Vänd om min längtan kertoo Maria Alinasta, joka lähtee Pohjanmaalta, Vöyriltä, siirtolaiseksi Kanadaan. Hän muuttaa sodan jälkeen takaisin juurilleen, mutta hänen tyttärensä jää Atlantin taa.
Vanhana muistisairaus vinouttaa Maria Alinan elämää.
Kaipaus ja suru ovat tarinassa vahvasti läsnä. Kantavana teemana on myös puhumattomuus, ihmisen sydämeensä kätkemät asiat, ja mikä vaikutus vaikenemisella on.

Vankkaa osaamista näyttämöllä

Näyttämöllä nähdään useista musikaaleista pohjalaisilla näyttämöillä tutut Markus Lytts, Carola Sarén, Maria Udd, Filip Ohls ja Isa Lindgren-Backman sekä muun muassa Thomas Lundin.

Pääroolissa Maria Alinana on Sarah Nedergård, joka tänä näytäntövuonna säteilee Vaasan kaupunginteatterissa Mariana musikaalissa West Side Story.
Kirjoitukseni West Side Storysta voit lukea tästä linkistä: West Side Story tässä blogissa

Vänd om min längtan saa kantaesityksensä Wasa Teaterin suurella näyttämöllä 16.9.2023, ja esitykset jatkuvat toukokuulle 2024.

Musikaaliesityksiin tulee suomenkielinen tekstitys.

Farssit ja komedia piristävät talven pimeydessä Pohjanmaalla

 

Vaasan kaupunginteatterissa esitetään farssia Puhtaana käteen.
Merkittävissä rooleissa nähdään Petteri Hautala, Antti Peltola ja Toni Ikola.
Kuva: Linus Lindholm/Vaasan kaupunginteatteri

Pohjalaisteatterit panostavat nauruun tänä talvena. Ja hyvä niin!

Synkässä maailmantilanteessa, kun Ukrainassa käydään sotaa ja kotimaassa riittää huolia erilaisten hinnannousujen takia, ilta teatterissa farssin tai komedian parissa piristää ihmeesti.

Vaasan kaupunginteatterissa pyörii brittifarssi Puhtaana käteen, Wasa Teaterissa ja Seinäjoen kaupunginteatterissa nähdään Suomen kantaesitykset uusista teksteistä. Wasa Teaterin farssi Man får väl ställa upp on alun perin Ruotsista, Seinäjoen Groan ups on englantilainen näytelmä.

Tässä minun arvioitani kaikista kolmesta huvituksesta.

Sosiaaliasiahenkilö (Tiia Ollikainen) pyrkii sisään, mutta Visa Muikku (Toni Ikola) ja Erkki Lehtinen (Antti Peltola)
viivyttävät sitä parhaansa mukaan farssissa Puhtaana käteen.
Kuva: Linus Lindholm/Vaasan kaupunginteatteri

Puhtaana käteen on vuoden naurupommi

Puhtaana käteen. Ensi-ilta Vaasan kaupunginteatterissa 17.11.2022.

Käsikirjoitus Michael Cooney, käännös ja päivitys Tiina Puumalainen, ohjaus Riku Innamaa, puvustus Timajami Varamäki, lavastus Maria Antman. Rooleissa mm. Antti Peltola, Toni Ikola, Tiia Ollikainen, Petteri Hautala, Maija Andersson.

Esityksiä 13.5.2023 saakka.

*******

Vaasan kaupunginteatteri juhlii tänä näytäntövuonna 80-vuotista taivaltaan.

Juhlavuoden yksi vetonaula on ehdottomasti englantilaisen Michael Cooneyn kirjoittama farssi Cash on Delivery, jota Vaasassa esitetään nimellä Puhtaana käteen.

Marraskuussa ensi-iltaan tullutta farssia ehtii vielä hyvin katsomaan, sillä esityksiä on toukokuun puoliväliin asti.

Tätä näytelmää on 2000-luvun aikana esitetty Suomessa useissakin teattereissa, myös nimillä Ilmasta rahaa ja Hätä ei lue lakia.

Suomen kantaesitys tästä farssista on ollut syksyllä 2000 Seinäjoen kaupunginteatterissa, jonne sen ohjasi Tiina Puumalainen.

Vaasassa nähtävään versioon Puumalainen on tehnyt käännökseen päivityksen ja paikallistuksen. Tapahtumat sijoittuvat nyt Vaasaan, ja kohelluksen katalysaattori on Pohjanmaan hyvinvointialueen sosiaaliasiahenkilö.

Tekstin dramatisointi on onnistunut niin hyvin, että voisi luulla tämän olevan ehta kotimainen farssi eikä peräisin lajityypin kehdosta, Englannista.

Puhtaana käteen -farssissa kohellus ja sanoilla leikkiminen viedään niin pitkälle kuin mahdollista. Rytmi on tärkeä, ja se pysyy hyvin. Loppua kohden vauhti on aikamoinen. Tämä farssi on katsojalle todellista naurun juhlaa.

Erkki Lehtinen (Antti Peltola) on merkinnyt lääkärikirjaan muistilaput,
mitä sairauksia hän on jo käyttänyt tekosyinä saadakseen erilaisia sosiaalitukia ja -avustuksia.
Kuva: Linus Lindholm/Vaasan kaupunginteatteri

Huumoria sosiaalituista

Tarinan aiheena ovat sosiaaliturvan porsaanrei’ät. Voi kuulostaa tylsältä, mutta siitä saa monet naurut, kuinka hyvinvointivaltiomme huolehtii kansalaisistaan.

Päähenkilö Erkki Lehtinen on tehnyt tukien huijaamisesta itselleen kokopäivätyön. Hän on hakenut kaiken maailman avustuksia ja niiden lisäosia kuviteltujen vuokralaistensa nimissä.

Kaikki on mennyt hyvin, kunnes ovelle ilmestyy Pohjanmaan hyvinvointialueen erikoisyksikön sosiaaliasiahenkilö Birgitta Jaatinen. Hän tarvitsisi pari allekirjoitusta papereihinsa. Mutta niiden saaminen osoittautuukin hankalammaksi kuin voisi kuvitella.

Sanavalmis Erkki keksii Jaatiselle valheita valheiden perään ja vetää mukaan juonitteluunsa Vertti-setänsä ja ihan oikean vuokralaisensa, Visa Muikun.

Erkki Lehtinen (Antti Peltola) ja Visa Muikku (Toni Ikola) yrittävät hillitä Vertti-setää (Petteri Hautala).
Asiallinen sosiaaliasiahenkilö (Tiia Ollikainen) hieman ryttääntyy tämän asiakaskäyntinsä aikana.
Kuva: Linus Lindholm/ Vaasan kaupunginteatteri

Huikeaa näyttelijäntyötä

Puhtaana käteen pursuaa erikoisia persoonia ja on kauttaaltaan huikeaa näyttelijäntyötä.

Varsinkin vieraileva freelance-näyttelijä, lukuisista tv-sarja- ja elokuvarooleistakin tuttu Antti Peltola on Erkin rooliin todellinen löytö. Erkki on nokkela kaveri, joka yrittää viimeiseen asti pelastaa oman nahkansa. Peltolan pokka pitää ja suu suoltaa paljon puppua pikakiväärin nopeudella. Pitkät raajat tuovat oivasti lisävauhtia koheltamiseen.

Yhtä vakuuttava on Tiia Ollikainen byrokraattisena sosiaalitanttana. Näyttelijä on yhtä perusteellisesti ja tarkasti paneutunut rooliinsa kuin roolihenkilö tukikaavakkeisiinsa.

Valloittava on myös Toni Ikola hiukan nössönä vuokralaisena Visa Muikkuna, joka muuttuu tarinan kuluessa täydellisesti. Ikola on viime aikoina usein nähty pienemmissä rooleissa. Hienoa, että hän pääsee nyt esille revittelemään kunnolla isossa roolissa.

Toinen Vaasan kaupunginteatterin pitkäaikainen luottonäyttelijä, Timo Luoma tekee jälleen kerran huipputyötä empaattisena ja erikoisena seksiterapeuttina.

Farssissa naurattaa nokkelan sanailun lisäksi fyysinen, tarkasti ajoitettu temppuilu. Tätä huumorin lajia toteuttaa varsinkin Petteri Hautala, jonka esittämä iäkäs Vertti-setä on hiukan toisissa maailmoissa koko ajan.

Toinen vieraileva näyttelijä on Samu Loijas, jonka hautausurakoitsijan hahmo jää varmasti mieleen. Maija Andersson ilmentää hyvin aviokriisiä potevan vaimon turhautumista.

Ohjaaja Riku Innamaa on saanut farssin kovan tempon kohdalleen. Tiukempaa ohjausta olisin toivonut Saana Rautavaaran ja Sarah Nedergårdin rooleihin. Kumpikin ylinäyttelee ja puhuu ärsyttävän teennäisesti.

Näytelmä tapahtuu Erkki Lehtisen olohuoneessa, jossa on farssille tyypilliseen tapaan useita ovia eri huoneisiin ja ulos. Maria Antmanin suunnittelema lavastus on yksinkertainen, mutta toimiva. Oleellinen elementti lavastuksessa on vesi, ja sen kanssa pelataan hienosti.

Timjami Varamäen suunnittelemat puvut tekevät vaikutuksen. Ne kertovat osaltaan roolihahmoista kaiken oleellisen, sukkia ja kenkiä myöden. Varamäki on saanut innoituksen näihin pukuihin 1980-luvun englantilaisesta pukeutumistyylistä, mutta tuonut puvut kuitenkin nykyaikaan. Toivottavasti nuoren freelancer-pukusuunnittelijan töitä nähdään vielä paljon jatkossakin Vaasassa.

***************************************************************************************************

Yhdistykset vetävät yhtä köyttä

Eri yhdistysten aktiivit näyttelevät suoraselkäisiä kansalaisia, kun kotiseutuyhdistyksen kattojärjestön pomo (Carola Sarén) tulee vierailulle. 
Kuva: Frank A. Unger/Wasa Teater

Man får väl ställ upp. Suomen kantaesitys Wasa Teaterissa 12.11.2022.

Käsikirjoitus ja ohjaus Adde Malmberg, lavastus Pia Enroth, puvustus Karoliina Koiso-Kanttila. Näyttelijät Johan Aspelin, Jonas Bergqvist, Lina Ekblad, Susanne Marins, Tove Qvickström ja Carola Sarén.

Esityksiä 1.4.2023 saakka.

*********

Wasa Teaterin tämän talven farssi on uudehko teksti Ruotsista. Man får väl ställa upp sai ensi-iltansa Tukholmassa Riksteaternissa vuonna 2019, ja se on kiertänyt ympäri Ruotsia.

Farssin on kirjoittanut ruotsalainen stand up -koomikko, näyttelijä ja ohjaaja Adde Malmberg, joka myös ohjasi näytelmän Wasa Teateriin.
Marraskuussa ensi-iltaan tullutta farssia esitetään aprillipäivään saakka.

Näytelmän aiheena on yhdistystoiminta, joka monelle ihmiselle on henki ja elämä meillä Suomessakin. Tapahtumat sijoittuvat kotiseututalolle, jossa toimii monenlaisia yhdistyksiä. Eri yhdistysten aktiivit ovat ristiin toistensa yhdistysten jäseniä, ja yhteishenki on hyvä, kaveria ei jätetä.

Siihen viittaa näytelmän nimi, Man får väl ställa upp. Sitä on vaikea suoraan suomentaa, mutta se viittaa esimerkiksi siihen, että täytyy olla toisen (yhdistyksen) tukena ja auttaa erilaisissa tempauksissa.

Näytelmän nimi on sanaleikki, sillä ”ställa upp” tarkoittaa sanakirjan mukaan mm. panna esille, järjestää näytteille, asentaa, ja antaa ottaa osaa kilpailuun.
Kaikkia näitä tapahtuu näytelmässä.

Nalle (Jonas Bergqvist) rassaa moottoripyöräänsä, kun taiteilija (Tove Qvickström) ja viulisti (Jonas Aspelin)
yrittävät maanitella häntä siirtämään sen syrjään tärkeän vierailun ajaksi.
Kuva: Frank A. Unger/Wasa Teater

Yhden aktiivin varassa

Kuten Vaasan kaupunginteatterin Puhtaana käteen -farssissa, Wasa Teaterin farssissakin on kyse huijauksesta.

Kuvitteellisen Svanbyn kotiseututalolla toimii monia yhdistyksiä. Sara (Lina Ekblad) on puuhanainen kotiseutuyhdistyksessä.
Hän on huijannut kotiseutuyhdistysten kattojärjestöä ja kaunistellut yhdistyksensä jäsenmäärää, koska on halunnut enemmän rahaa yhdistyksensä toimintaan.

Nyt valtakunnallisen kattojärjestön pomo (Carola Sarén) on tulossa tarkastuskäynnille, koska Svanbyn kotiseutuyhdistys vaikuttaa olevan kovin esimerkillinen ja hyvin toimiva. Ehkä sieltä saadaan esimerkkejä toiminnan viriämiseen myös muissa kotiseutuyhdistyksissä?

Svanbyn kerhotalossa toimii monia muitakin yhdistyksiä, joissa on suurin piirtein yksi aktiivi per yhdistys.
Urheiluseuran yliaktiivinen Lena (Susanne Marins) ei meinaa pysyä hetkeäkään paikallaan, hän on tulossa ja menossa koko ajan.
Moottoripyöräyhdistyksen Nalle (Jonas Bergqvist) rassaa harrikkaansa keskellä kerhotalon salia, mikä rassaa muiden yhdistysihmisten hermoja.
Kennelyhdistyksen tiloissa haukkuu vihainen koira. Kulttuuriväkeä edustavat viulisti Wollmar (Johan Aspelin) ja hössöttävä taiteilija Anne-Maj (Tove Qvickström).

Epätoivoinen Sara tarvitsee muiden apua peittääkseen huijauksensa ja saadakseen asiat näyttämään hyvältä.
Muiden yhdistysten aktiiveilla on omiakin murheita hoidettavana, mutta täytyyhän sitä lopulta auttaa kaveria.

Wasa Teaterin farssi on roolitettu talon ykköskaartilla, Carola Sarén (etualalla) etunenässä.
Taustalla Susanne Marins, Lina Ekblad ja Johan Aspelin.
Kuva: Frank A. Unger/Wasa Teater

Enempäänkin olisi mahdollisuuksia

Näytelmän aihepiiri on herkullinen ja teksti on helposti samastuttava. Kukapa meistä ei kuuluisi yhteen tai useampaankin yhdistykseen ja joutuisi välillä vastentahtoisesti asettumaan kaikkien edun mukaisesti yhdistyksen käytettäväksi.

Juoni ei kuitenkaan ole niin hauska kuin lähtökohta antaa ymmärtää. Lisäksi tapahtumia ei viedä ohjauksellisesti niin pitkälle kuin olisi voinut. Hauskuus jää vähän puolitiehen.

Komiikka perustuu tässä esityksessä paljon repliikkien toistelemiseen ja kompasteluun lattialle levitettyihin pyöränosiin.

Toiston lisäksi tekstissä olisi voinut olla hulluttua ja hullunkurisuutta paljon enemmän. Farssin tapaan ovista tullaan ja mennään, mutta tämä ei jaksa naurattaa.

Näyttelijät tekevät parhaansa. Rooleihin on koottu Wasa Teaterin komedianäyttelijöiden ykköskaarti.

Näkemässäni esityksessä erityisen hyvin näyttelivät yhteen monipuolinen Susanne Marins ja armoitettu komedienne Carola Sarén. He osaavat tasapainoilla huumorin aallonharjalla ja lukevat toisiaan pelkän kulmakarvan asennosta.

Myös Johan Aspelinilla on herkullinen rooli ressukka-viulistina, joka haaveilee pääsystä esiintymään Leipzigin kamarimusiikkifestivaaleille. Henkensä pitimiksi suuren taiteilijan on opetettava piskuisen kunnan kansalaisopistossa sähköbassoa.

****************************************************************************************************

Komedia onkin ihmissuhdedraama

Jani Johansson, Mika Piispa, Antti LJ Pääkkönen, Katriina Sinisalo ja Mari Pöytälaakso näyttelevät ekaluokkalaisia 80-luvun loppupuolella.
Kuva: Jukka Kontkanen/Seinäjoen kaupunginteatteri

Groan ups – Komedia kypsymisestä. Suomen kantaesitys Seinäjoen kaupunginteatterissa 12.11.2022.

Käsikirjoitus Henry Lewis, Jonathan Sayer ja Henry Shields. Suomennos Mikko Koivusalo. Ohjaus Olka Horila, lavastus Juho Lindström, puvustus Riikka Aurasmaa, kampaus ja maskeeraus Johanna Uusitontti.
Rooleissa Katriina Sinisalo, Jani Johansson, Mari Pöytälaakso, Mika Piispa, Antti L.J. Pääkkönen, Henrik Hammarberg ja Sanni Lehto.

Esityksiä 22.4.2023 saakka.
********************
Seinäjoen kaupunginteatterin kantaesitystä Groan ups markkinoidaan komediana, onhan sen alaotsikkona Komedia kypsymisestä.

Odotuksia komediasta vahvistaa tunnettu tekijäjoukko. Näytelmä on saman käsikirjoittajakolmikon kynästä kuin Näytelmä joka menee pieleen ja Tämä on ryöstö!
Nämä hulvattomat komediat on vastikään nähty Seinäjoen kaupunginteatterissa (2019 ja 2021).

Groan ups ei kuitenkaan ole puhdasverinen komedia, vaan pikemminkin ihmissuhdedraama, jossa toki on hauskojakin kohtauksia, mutta pohjasävy vetää vakavaksi.

Tämänkin näytelmän nimessä on sanaleikkiä. "Groan" tarkoittaa suomeksi voihkimista, huokailua, tyytymätöntä mutinaa. Se lausutaan samalla tavalla kuin aikuisia merkitsevä ilmaus "Grown ups".
Ja elämäänsä tyytymättömistä ja turhautumistaan huokailevista aikuisista tässä lopulta onkin kyse.

Marraskuussa ensi-iltansa saanutta näytelmää esitetään huhtikuun loppupuolelle saakka.

Ensimmäisessä näytöksessä leikitellään hauskasti lavastuksen mittasuhteilla.
Kuva: Jukka Kontkanen/Seinäjoen kaupunginteatteri

Kolme osaa

Groan ups on oppitunti aikuiseksi kasvamisesta ja siitä, kuinka nuoruuden tapahtumilla saattaa olla pitkälle elämään ulottuvat seuraukset.
Teemoina ovat muun muassa koulukiusaaminen, oman identiteetin löytyminen ja elämässä menestyminen, mitä se sitten lopulta onkaan.
Näytelmä jakautuu kolmeen osaan.

Ensimmäisessä osassa eletään 1980-luvun loppua. Hallavuoren koulun ala-astelaiset kertovat opettajalle, miten viettivät viikonloppuaan ja mitä kaikkea noloa vanhemmat puuhasivat.

Luokassa on jokaiselle tuttuja tyyppejä omilta kouluajoilta, kuten tunnollinen hikipinko Krista (Mari Pöytälaakso), mämmäri Simo (Antti LJ Pääkkönen), joka joutuu kiusatuksi, tyhjäpää Tuuli (Katriina Sinisalo) ja rauhaton ilveilijä Severi (Jani Johansson).

Olka Horilan ohjauksessa näyttelijäntyö on tasaisen hyvää kauttaaltaan, ja jokainen katsoja löytänee porukasta oman samaistumisenkohteensa.

Tapahtumat sijoittuvat luokkahuoneeseen. Jotta aikuiset näyttelijät saataisiin vaikuttamaan 7-vuotiailta lapsilta, lavastuksessa leikitellään upeasti mittasuhteilla. Juho Lindström on suunnitellut esimerkiksi ylisuuret pulpetit ja tavattoman korkean opettajanpöydän.

Ysiluokan teinien ongelmia pohtivat Krista (Mari Pöytälaakso) ja Tuuli (Katriina Sinisalo).
Kuva: Jukka Kontkanen/ Seinäjoen kaupunginteatteri

Toisessa osassa luokassa vietetään ysiluokan bileitä. Kuiskuttelun ja kiherryksen aiheita ovat ekat suudelmat ja ihastukset.

Katsojalle tulee väkisinkin nostalgian puuskia, kun katsoo yläastelaisten pukeutumista, kampauksia ja meikeillä pelaamista. Riikka Aurasmaan suunnittelemat puvut ja Johanna Uusitontin suunnittelemat kampaukset vievät katsojan aikamatkalle.

Nelikymppiseksi varttuneet entiset luokkatoverit Arttu (Mika Piispa), Severi (Jani Johansson)
ja Krista (Mari Pöytälaakso) iloitsevat jälleennäkemisestä.
Kuva: Jukka Kontkanen/Seinäjoen kaupunginteatteri

Kolmannessa osassa nelikymppiseksi varttuneet tämän päivän aikuiset viettävät koko koulun juhlaa, isoa luokkakokousta.
Nyt nähdään, mitä kenestäkin on tullut ja kuka on menestynyt elämässään – vai onko?
Kiinnostavaa on, että ne piirteet, jotka oli nähtävissä jo 7-vuotiaissa, ovat ihmisissä vielä 40-vuotiaanakin.
Kiinnostavaa on sekin, että vaikka oltaisiin oltu kuinka läheisiä kouluaikana, sen jälkeen jotkut ovat vieraantuneet kauas kavereistaan, toiset taas entisestään lähentyneet. 

Joitakin ei voisi kouluaika enää vähempää kiinnostaa, toiset taas eivät pysty päästämään siitä irti.

Ja edelleen sitä haluaisi tehdä vaikutuksen siihen lapsuuden- ja nuoruudenihastukseen.
Se on hellyttävää, mutta samalla kovin traagista.

Arvioni Puhtaana-käteen farssista on julkaistu lyhyempänä versiona maakuntalehti Ilkka-Pohjalaisessa 19.11.2022 ja kaupunkilehti Vaasassa 23.11.2022.