Korona-pelko tyhjensi katsomoa Turussa

Marketta Tikkanen on valloittava nimihenkilö Turun kaupunginteatterin Amélie-musikaalissa.
KUVA: OTTO-VILLE VÄÄTÄINEN

Amélie.

Suomen kantaesitys 13.9.2019 Turun kaupunginteatterissa. Libretto Craig Lucas, laulujen sanat Daniel Messé ja Nathan Tysen, sävellys Daniel Messé, suomennos Mikko Koivusalo. Ohjaus ja koreografia Reija Wäre, musiikin sovitus ja harjoitus Jussi Vahvaselkä. Lavastus Jani Uljas, pukusuunnittelu Erika Turunen, valosuunnittelu Kalle Ropponen, äänisuunnittelu Iiro Laakso videosuunnittelu Sanna Malkavaara. Rooleissa mm. Marketta Tikkanen, Mikael Saari, Kirsi Tarvainen, Lasse Lipponen, Jouni Innilä.

*****************

Olipa epätodellinen ja hämmentynyt olo Turun kaupunginteatterin suuren näyttämön katsomossa torstai-iltana 12.3. 

Kun Amélie-musikaali oli alkamassa ja katsomon ovet suljettiin, seitsemällä ensimmäisellä tuolirivillä istui yhteensä kuusi katsojaa.

Vasta 8. riviltä lähtien oli yleisöä, mutta eivät loputkaan rivit täynnä olleet. Suuren puolen katsomossa on 15 penkkiriviä.

Valojen himmentyessä luikahdin 10. rivin reunapaikalta huippupaikalle 6. rivin keskelle, ja sain rauhassa olla siinä.

Säälin näyttelijöitä: on varmaan epäkiitollista näytellä, kun eturivissä istuu kolme ihmistä, ja sen jälkeen on monta penkkiriviä tyhjää. Väliaplodit laulujen jälkeen olivat väistämättä laimeat.

Väliajalla ihmisiä pyydettiin siirtymään katsomon etuosaan, mutta yllättävän harva noudatti pyyntöä. Suomalainen on kuuliainen. Jos on lippu ostettu 14. riville, niin siellä sitten istutaan, vaikka edessä olisi monta riviä tyhjiä penkkejä.

Samana päivänä Suomen hallitus linjasi, että kaikki yli 500 ihmisen tilaisuudet perutaan. 

Turun kaupunginteatteri tiedotti iltapäivällä, että illan esitys näytellään normaalisti.

Lipun ostaneet tekivät omat päätöksensä, ja arvioisin, että noin puolet katsojista perui tulonsa teatteriin.

Minulla kävi tuuri, että ehdin nähdä Amélien torstai-iltana. Huomisen eli lauantain Amélie-iltanäytös on peruttu.

Eri teattereilla näyttää olevan erilainen käytäntö korona-viruksen uhatessa suomalaisia yhä pahemmin. 

Jotkut teatterit ovat peruneet kaikki kevään näytökset, jotkut peruvat osan esityksistä, ja jotkut rajoittavat talossa olevien ihmisten määrän (katsojat mukaan lukien) 500 henkilöön. Tältä näyttää nyt perjantaina puoliltapäivin.

Tunnin kuluttua tai huomenna tilanne saattaa olla jo toinen.

Jos on ostanut lipun johonkin kevään esitykseen johonkin teatteriin, kannattaa seurata teatterin omaa tiedotusta ja toimia sen mukaan.

Osa kulttuuri- ja muista tapahtumista voidaan siirtää esimerkiksi syksyyn, mutta teatterissa tämä ei oikein toimi. Ensi näytäntövuosi on jo suunniteltu, uutta ohjelmistoa pukkaa esiin, ja osaa musikaaleista ja näytelmistä harjoitellaan jo.

Jos esitykset tältä keväältä perutaan, ne menevät sitten todella ohi.

Suomi ei tietenkään ole ainoa maa, jonka teattereita korona koskee.

Broadwaylla teattereita suljetaan myös, ja show’t ovat ohi 12. ainakin huhtikuuta saakka.

***************

Amélie-musikaalissa on kyse henkisten lukkojen avaamisesta.
Ja potrettien ottamisesta valokuva-automaatissa.
KUVA: OTTO-VILLE VÄÄTÄINEN

Entäpä itse esitys Turussa? 

Muistan nähneeni Amélie-elokuvan, johon musikaali perustuu, ja muistan, ettei se tehnyt minuun minkäänlaista vaikutusta, vaikka sitä aikanaan kovasti hypetettiin. En siis odottanut paljoakaan.

Tarina ei tälläkään kertaa kietonut minua pauloihinsa. Musiikista en saanut minkäänlaista otetta, yksikään biisi ei jäänyt soimaan päähän.

Onneksi musikaalit ovat kuitenkin niin runsas taidemuoto, että katsottavaa ja seurattavaa on silti, vaikka tarina ei kosketakaan.

Pääosan esittäjät ovat erinomaisia. 

Marketta Tikkanen on aito ja uskottava Améliena, omassa maailmassaan elävänä, muita ihmisiä karttelevana nuorena naisena. Hän ilmeikkäitä kasvojaan katselin mielikseni, ja laulaminen oli nautittavaa kuultavaa.

Mikael Saari on myös uskottava ujona pornokaupan työntekijänä. Toinen rooli Elton Johnina on vaikuttava ja hauska. Staran maneerit ovat kohdallaan, vaikka loppu meni ehkä hiukan överiksi.

Kirsi Tarvainen tekee lyhyen, mutta mieleenjäävän roolin Amélien äitinä.
KUVA: OTTO-VILLE VÄÄTÄINEN

Kirsi Tarvainen tekee ammattitaidolla sekä Amélien äidin että ravintolan pitäjän roolit. En itse asiassa tajunnut, että Tarvainen oli myös äidin roolissa, ennen kuin luin käsiohjelmasta. Eleet, ilmeet ja habitus ovat näissä kahdessa niin erilaiset.

Amélie-musikaalin kaikki henkilöhahmot ovat jotenkin lukossa, kuvailee ohjaaja Reija Wäre käsiohjelmassa. Jostain syystä samastuin eniten taiteilija Dufayeliin (Jouni Innilä) ja hänen henkiseen lukkoonsa. Hän on 20 vuotta maalannut samaa teosta, kopiota Auguste Renoir’n Soutajien aamiaisesta. Minusta siinä on jotain riipaisevan traagista. Taiteilija, joka ei uskalla tehdä omanlaistaan taidetta. Ennen kuin Amélie muuttaa kaiken, tietenkin.

Erityismaininnan ansaitsee monessa roolissa urakoiva Lasse Lipponen. Hänen notkea puutarhatonttunsa on kerta kaikkiaan riemastuttava!

Amélie on jo neljäs tänä näytäntövuonna näkemäni musikaali, jossa nähdään nukkeja lavalla (ks. edellinen postaus Notre Damen kellonsoittajasta). Jättiläiskokoinen Pörri-kultakala on oikein söpö. Nukketeatteri musikaaleissa on selvästi nyt trendi!

Taiteilija Dufayel (Jouni Innilä) ja Amélie (Marketta Tikkanen) keskustelvat taiteesta.
KUVA: OTTO-VILLE VÄÄTÄINEN

Lavastaja Jani Uljas on luonut Amélie-musikaaliin kauniita näyttömökuvia. Haluaisin itsekin asua samanlaisessa vihreässä talossa kuin Amélie. Ja taiteilija Dufayelin ateljeeta olisin katsellut vaikka kuinka kauan. Kaunista harmoniaa. Erika Turusen suunnittelemat puvut sopivat upeasti kokonaisuuteen.

Kaiken kaikkiaan kelpo esitys, vaikka tarina ei juuri minua koskettanutkaan.

Näin Amélien 12.3.2020. Sain esitykseen lehdistölipun.

Notre Damen kellonsoittaja sykähdyttää

Petrus Kähkönen kiipeilee lavasteissa Quasimodona.
Marjatta Kuivaston suunnittelema Notre Damen kellonsoittajan lavastus on upea.
KUVA: HEIKKI JÄRVINEN/ TAMPEREEN TEATTERI

Notre Damen kellonsoittaja.

Suomen kaksoisensi-ilta 13. ja 14.9.2019 Tampereen Teatterissa. Sävellys Alan Menken, libretto Peter Parnell, laulujen sanat Stephen Schwartz, suomennos Mikko Koivusalo. Ohjaus Georg Malvius, kapellimestari Martin Segerstråle, lavastus Marjatta Kuivasto, puvustus Ellen Cairns, koreografia Adrienne Åbjörn, valot Raimo Salmi.

Rooleissa mm. Petrus Kähkönen, Josefin Silén, Ilkka Hämälinen, Lari Halme.

****************

Samaan aikaan, kun teatterit ympäri Suomea vuorotellen kertovat ensi syksyn musikaaleistaan, kevään näytäntökausi pyörii vielä täysillä.

Esimerkiksi Tampereen Teatterissa esitetään Notre Damen kellonsoittaja -musikaalia vielä pari kuukautta, 2.5. saakka. Lähes jokainen kevään esitys on loppuunmyyty, kuten syksylläkin. Tämä kertoo huimasta suosiosta.

Notre Damen kellonsoittaja on hyvin perinteikäs musikaali. Tarinasta on tehty monia näyttämöversioita.

Tampereella nähtävä Alan Menkenin säveltämä musikaali perustuu Victor Hugon romaaniin (1831) ja sen pohjalta Disney-yhtiön tekemän animaatioelokuvan (1996) lauluihin. Libreton on kirjoittanut Peter Parnell ja laulujen sanat Stephen Schwartz.

Musikaali ei siis ole näyttämöversio animaatioelokuvasta. Esimerkiksi loppuratkaisu on erilainen kuin elokuvassa.

Tampereella esitys alkaa oikeastaan ennen kuin se alkaakaan, sillä Marjatta Kuivaston suunnittelema upea lavastus levittäytyy katsomon puolelle. Siinä on ihailemista jo ennen kuin ensimmäinen alkulaulun sointu kajahtaa.

Gargoilit ja lasimaalausikkunat koristavat katsomoa parvella.
KUVA: ANNE LAURILA

Istuin parvekkeella, mikä olikin oiva paikka, sillä aivan lähietäisyydellä kaksi gargoilia eli otuksenmuotoista kivipatsasta kurkotti parvekkeen reunan yli permannon suuntaan.

Koko parven reuna on koristeltu, ja parvella on myös isoja, upeita, koristeellisia ikkunoita, joissa on lasimaalaukset.

Katsoja pääsee lavastuksen avulla välittömästi keskiaikaisen katedraalin tunnelmaan. Musikaalin tapahtumathan sijoittuvat Pariin Notre Damen katedraaliin 1400-luvun lopulla.

Tämä on hienoimpia lavastuksia, mitä olen konsanaan musikaaleissa nähnyt!

Musikaali alkaa vaikuttavalla kuorolaulukohtauksella. Tampere Cappella -kuoro on sijoitettu koko esityksen ajaksi parvelle, puolet oikealle, puolet vasemmalle reunalle.

Vaikka kuorossa oli vain 11 laulajaa siinä esityksessä, jonka minä näin, syntyi vaikutelma paljon paljon suuremmasta kuorosta. Kuoro on puettu kivipatsaiksi, joita näkee kirkoissa.

Ellen Cairnsin suunnittelemat musikaalin puvut ovat kauttaaltaan tosi hienot ja onnistuneet.

Esityksen alussa päähenkilöt esitellään nukkeina. Tänä näytäntövuonna nukketeatteri näyttää todella tulleen musikaalilavoille, sillä nukkeja on myös esimerkiksi Helsingin Kaupunginteatterin Pieni merenneito -musikaalissa ja Wasa Teaterin Viulunsoittaja katolla -musikaalissa. Ja kaikissa näissä esityksissä nuket ovat aivan erilaisia, ja niillä on erilainen funktio!
Tampereen Teatterin versiossa nuket korostivat mielestäni esityksen teatterillisuutta. Siis sitä, että me näyttelijät kerromme nyt teille katsojille tällaisen tarinan.

Notre Damen kellonsoittaja kertoo Quasimodosta, kyttyräselkäisestä pojasta, joka on pakotettu elämään Notre Damen katedraalin yläkerroksissa, poissa ihmisten silmistä. Hänen ainoita ystäviään ovat gargoilit, kiviset patsaat.

Patsaiden muuttuminen välillä eläviksi olennoiksi tuokin huumoria muuten aika synkkään tarinaan.

Josefin Silén esittää mustalaistyttö Esmeraldaa ja Petrus Kähkönen Quasimodoa, yhtä kolmesta miehestä, jotka rakastuvat Esmeraldaan. Takana kivipatsaita, jotka välillä heräävät eloon.
KUVA: HEIKKI JÄRVINEN/TAMPEREEN TEATTERI

Quasimodon pakottaa yksinäisyyteen hänen isäntänsä Frollo, arkkidiakoni, ankara kirkon mies. Hän on opettanut Quasimodolle, että tämä on vammainen, ruma hirviö. Koska Quasimodo ei tapaa muita ihmisiä, hän uskoo Frolloa.

Molemmat miehet rakastuvat mustalaistyttö Esmeraldaan, joka laulaa ja tanssii juhlissa, jotka järjestetään kirkon edustalla. Quasimodo katsoo juhlia tornistaan ja haluaisi kuulua muiden ihmisten joukkoon, jotka nauravat ja pitävät hauskaa, ja hän lähteekin sinne.

Siellä on myös juuri sotatantereelta palannut kapteeni Phoebus, Frollon käskyläinen, joka hänkin rakastuu Esmeraldaan.

Viime näytäntövuonna HKT:n Kinky Bootsin Charliena esiintynyt Petrus Kähkönen tekee nyt erilaisen roolin Quasimodona. Vaikka on rooleissa paljon samaakin, nuoren miehen epävarmuutta ja oman paikkansa löytämistä maailmassa.

Kähkönen laulaa upeasti. Varsinkin laulujen loppujen pitkät vokaalit saavat kylmät väreet tanssimaan katsojan selkäpiissä.

Tässä musikaalissa päähenkilöllä ei ole tanssia ollenkaan, sen sijaan hän kiipeilee ketterästi lavasteissa.

Näyttelemisessä on tehty sellainen ratkaisu, että kivipatsaille puhuessaan Kähkönen artikuloi normaalisti, mutta ihmisille puhuessaan hän artikuloi kuin vammautunut. Oikeastaan hän kuullostaa silloin Rölliltä, mikä vie katsojan ajatukset hetkellisesti pois musikaalista. 

Kaiken kaikkiaan Kähkönen valloittaa katsojan lapsenomaisen nuoren miehen roolissaan.

Frollo (Ilkka Hämäläinen) käskyttää ja alistaa Quasimodoa (Petrus Kähkönen).
KUVA: HEIKKI JÄRVINEN/TAMPEREEN TEATTERI

Frollon roolissa on oopperalaulaja Ilkka Hämäläinen. Hän tekee vaikuttavasti ja varmasti diktaattorin roolin. Nimenomaan äänenkäytössä on hieno kontrasti Frollon ja Quasimodon välillä.

Notre Damen musiikki on melko klassista ylipäätään, latinaksi laulavine kirkkokuoroineen ja oopperamaisine aarioineen. 

Joten jos tykkää oopperamaisista musikaaleista, Notre Dame sykähdyttää varmasti.

Lari Halme on kapteeni Phoebus, joka on ensirakastajan rooli. Raamikas Halme selviää siitä hyvin, vaikkei enää kovin nuori olekaan.

Lari Halme näyttelee kapteeni Phoebusta, joka myös rakastuu Esmeraldaan.
KUVA: HEIKKI JÄRVINEN/TAMPEREEN TEATTERI

Entä millainen on Esmeralda, johon kolme miestä käy kuumana?

Göteborgissa musiikkiteatteritaitoja opiskellut, vastavalmistunut Josefin Silén laulaa hyvin, mutta ainakin näkemässäni esityksessä kaikki ei ollut ihan kohdallaan. Hän oli ikään kuin roolinsa vieressä, ei sen sisällä. 

Vaikka Silén on raikas, uusi kyky, ehkä traagiseen rooliin olisi sopinut paremmin hieman kokeneempi näyttelijä.

Musikaalissa on paljon joukkokohtauksia, joissa on myös tanssia. Adrienne Åbjörnin koreografiat perustuvat tässä musikaalissa paljon pyörähdyksiin. Ylhäältä parvelta nähtynä kaikki se pyöriminen alkoi jo vähän kyllästyttää, suoraan sanoen.

Erityismaininta täytyy antaa musikaalin käsiohjelmalle. Se on erittäin hyvin toimitettu, siinä on paljon informaatiota vielä kotonakin luettavaksi. Hieno muisto teatterielämyksestä!

Tämä musikaaliversio nähdään nyt ensimmäistä kertaa Suomessa. Onnellisia saavat olla he, joilla on liput kevään esityksiin!

Näin Notre Damen kellonsoittajan 16.1.2020. Sain esitykseen lehdistölipun.