Katrinan karu elämä kauniina esityksenä

Katrina-musiikkiteatteriesityksen alkukuva on harmoninen. Erica Backin esittämä Katrina kerii elämänsä lankaa ja haikailee jonnekin muualle kuin tylsälle Pohjanmaalle. Ahvenanmaalaisten kuoro on vielä alussa sivustakatsoja.
KUVA: TIINA TAHVANAINEN

Katrina. Esitys Vaasan kaupunginteatterissa 15.1.2026. Käsikirjoitus Sally Salmisen romaanin pohjalta Carina Karlsson ja Ida Kronholm. Ohjaus Ida Kronholm, kapellimestari Anna-Maria Helsing. Musiikki Jack Mattsson, koreografi Soledad Howe, pukusuunnittelu Matilda Karlström, lavastussuunnittelu Maria Antman, valot Pernille Plantener-Holst. Rooleissa mm. Erica Back, Leonarde Brändström, Philip Björkqvist. Orkesteri: Vaasan kaupunginorkesteri.

**************

Ahvenanmaalta kotoisin oleva kirjailija Sally Salminen (1906-76) osallistui ruotsalais-suomalaisen romaanikilpailuun ja voitti sen romaanillaan Katrina. Vuonna 1936 julkaistusta kirjasta tuli kansainvälinen menestys. Sittemmin romaani painui unohduksiin, mutta tällä vuosikymmenellä siitä on nähty useita näyttämöversioita.

Vaasassa vieraili tammikuussa ahvenanmaalaisen kulttuuriyhdistyksen esitys kahdella näytöksellä. Ne olivatkin näillä näkymin viimeiset esitykset tästä produktiosta, jonka elinkaari alkoi vuonna 2024.

Kulttuuriyhdistys Katrina on tehnyt erinomaista työtä valmistaessaan Katrina-musiikkiteatteriesityksen. Esitys on raikas, visuaalinen elämys, jonka kruunaavat innokkaat ja taitavat esiintyjät.

Pohjanmaalta Ahvenanmaalle

Tarinan päähenkilö Katrina on kotoisin Pohjanmaalta. Hän rakastuu nuorena tyttönä ahvenanmaalaiseen merimieheen Johaniin ja lähtee tämän mukaan Ahvenanmaalle.

Katrinan ensimmäinen kohtaaminen uuden kotiseutunsa kanssa on suuri pettymys. Johanin lupaama hieno kartano onkin pahainen, kylmä ja pieni mökki, jonka emännäksi Katrina ryhtyy. Aikaa myöten Katrinan kunnostama pikkumökki on hänen rakas kotinsa.

Katrina myös ymmärtää nopeasti, että hänen miehensä Johan on laiskuri, joka ei kykene elättämään itseään ja perhettään. Johan ottaa pestin toisensa perään laivoilla, ja Katrina tekee maissa kovasti töitä antaakseen lapsilleen tulevaisuuden. Hän köyhä ja näkee välillä nälkääkin, mutta hän on vahva ja ylpeä nainen, eikä epäröi edes haastaa kylän vahvinta miestä, kapteeni Nordkvistiä. Nordkvistin työläiset tekevät työnsä ruokapalkalla, mutta Katrina uskaltaa vaatia oikeaa rahaa.

Katrina elää koko loppuelämänsä Ahvenanmaalla, eikä palaa Pohjanmaalle. Lopulta meri vie Johanin ja maailma melkein kaikki lapset.

Hyvin tiivistetty käsikirjoitus

Produktio on tehty pitkälti ahvenanmaalaisin voimin.

Käsikirjoituksen Katrina-musiikkiteatteriesitykseen ovat tehneet ohjaaja Ida Kronholm, joka on myös ohjannut esityksen, ja ahvenanmaalainen runoilija/kirjailija Carina Karlsson.

Käsikirjoituksessa on oivallisesti tiivistetty monisatasivuinen romaani esitykseksi, joka tuo esiin raskaan työn raatajan, mökinmuijan Katrinan elämän taitekohdat.

Ainoastaan alussa on tarinassa otettu liian suuri loikka, kun toisen laulun jälkeen ollaankin yhtäkkiä siirrytty Pohjanmaalta Ahvenanmaalle, mutta sitä ei artikuloida mitenkään.

Musiikin on säveltänyt ahvenanmaalainen säveltäjä Jack Mattsson. Musiikki siivittääkin tarinaa mainiosti. Mukana on esimerkiksi pari virttä, kauniita balladeja ja merimieslaulujen tyyppisiä sävellyksiä.

Merimieslaulut esittää tietenkin merimies Johan, ahvenanmaalainen baritoni Leonarde Brändström, joka on oivallinen valinta rooliinsa. Letkeästi ja elastisesti liikkuva Brändström tekee Johanista iloisen, huolettoman, rehvastelevan luonnonlapsen, joka on tyytyväinen ahkeraan vaimoonsa ja kasvavaan lapsilaumaan. Mutta vastuuta Johan ei osaa kantaa.

Pääroolissa Katrinana esiintyy närpiöläinen mezzosopraano Erica Back, joka vetää roolinsa Närpiön murteella. Back on aivan upea laulaja, jonka ääni on kaunis ja miellyttävä. Esityksen aluksi tuntui, että Back on kovin ilmeetön, mutta tarinan edetessä hänestä löytyi monia tunteita.

Kauttaaltaan hienossa esityksessä oli kaksi todella koskettavaa kohtausta: Katrina rakentaa arkkua kuolleelle lapselleen ja Katrinan oma kuolema.

Ida Kronholm oli rakentanut näistä visuaalisesti upeat ja viipyilevyydessään ihon alle menevät, vahvat kohtaukset. Itse asiassa Katrinan kuolema oli kenties kaunein koskaan näkemäni kuolinkohtaus näyttämöllä.

Musiikkiteatteriesityksen mieleenjäävimpiä kohtauksia oli se, jossa Katrina (Erica Back, keskellä) rakentaa itse pienenä kuolleelle lapselleen arkun.
KUVA: TIINA TAHVANAINEN

Upea koreografia, hieno lavastus

Koreografi, ahvenanmaalainen Soledad Howe oli suunnitellut erikoisia, kauniita tanssikuvioita. Esimerkiksi alussa, kun Katrina ja Johan rakastuvat, he tanssivat yhdessä kylkimyyryä niin, että he ovat toisissaan kiinni vain kyljestä, kasvot eri suuntaan, eivätkä kosketa toisiaan muuten.

Toisen näytöksen alussa mainiosti laulaneelle, 20 laulajan kuorolle oli suunniteltu näyttävä koreografia, jossa kuorosta muodostunut massa liikkui tiiviinä muodostelmana näyttämön ympäri. Yksinkertainen, mutta erittäin vaikuttava kuvio!

Esityksen oli lavastanut sekä Vaasan kaupunginteatterissa että Wasa Teaterissa useasti vieraillut Maria Antman. Lavastuksen pääelementtinä olivat pitkät, ohuet verhot tai lakanat. Ne muuntuivat esimerkiksi nyrkkipyykiksi pyykkirannassa, aalloiksi ja omenapuuksi. Ne myös rajasivat tiloja ja elivät hulmuten omaa elämäänsä näyttämöllä. Verhoihin/lakanoihin pystyi rakentamaan myös vaihtelevan valaistuksen. Kaunista!

Sen sijaan Matilda Karlströmin suunnittelemista puvuista en tykännyt. Sekä esiintyjien että kuorolaisten pukujen alaosat olivat farkkukangasta. Viittaus farkkujen alkuperään, työläisten vaatteisiin on tietenkin selvä. Mutta varsinkin Katrinan farkkuhameessa oli kummallinen, mielestäni ruma leikkaus. Toisessa näytöksessä muilla paitsi Katrinalla oli yllään kummallinen, pitsillä päällystetty yöpaita. Se hämmensi enemmän kuin miellytti.

Kaiken kaikkiaan Katrina-musiikkiteatteriesitys oli mieleenjäävä. Sivurooleissa ahvenanmaalaisten harrastajanäyttelijöiden ja kuorolaisten innokkuus oli ihastuttavaa, ja siihen kutoutui hienosti ammattilaisten, niin näyttelevien laulajien kuin Vaasan kaupunginorkesterinkin tinkimätön taito.

Sain esitykseen lehdistölipun.

 

Vihdoinkin arvostusta rouva Runebergille

Tiia Ollikainen tekee selkeän, upean roolisuorituksen Fredrika Runeberginä, joka jää miehensä Johan Ludvigin (Jorma Tommila) varjoon.
KUVA: LINUS LINDHOLM/ VAASAN KAUPUNGINTEATTERI

Fredrika R. Käsikirjoitus Heini Tola ja Anneli Kanto. Ohjaus Heini Tola, lavastus- ja pukusuunnittelu Maria Antman, äänisuunnittelu Niklas Nybom, valosuunnittelu Olli Haakana. Rooleissa Tiia Ollikainen, Jorma Tommila, Saana Rautavaara ja Antti Peltola. Ensi-ilta Vaasan kaupunginteatterissa 23.2.2023.

********************************************
Vaasan kaupunginteatterissa viime torstaina ensi-iltansa saanut puhenäytelmä Fredrika R. on perinteistä draamaa.
Se ei kuitenkaan ole kuivaa ja vanhanaikaista, vaan mennyttä ja nykypäivää oivaltavasti yhdistävää. Eikä huumoria ja hulluttelua, teatterin perusmausteitakaan, ole unohdettu.
Visuaalisuus on erittäin minimalistista, minkä vuoksi tekstiä kuuntelee sitäkin tarkemmin.
Esityksiä on kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä eli Julia-salissa 12.5.2023 saakka.

Edelläkävijänainen

Fredrika R. kertoo kansallisrunoilijaksi kohotetun Johan Ludvig Runebergin vaimosta, Fredrika Runebergistä, o.s. Tengström.
Tyttönimeä korostetaan näytelmässä monta kertaa, ikään kuin sen alleviivaamiseksi, että Fredrikalla oli oma henkilöllisyys.
Hän oli oma yksilönsä, vaikka muut aikalaiset ja jälkipolvet näkivät hänet aina vain Runebergin vaimona. Fredrika jäi kuuluisan miehensä varjoon, vaikka hänellä oli meriittejä omastakin takaa.

Molemmat olivat syntyisin Pietarsaaresta, minkä voi kuvitella olevan yksi syy, miksi tätä näytelmää esitetään juuri Vaasan kaupunginteatterissa. Onhan kaupunkien välillä vain noin 100 kilometriä, ja pohjalainen mentaliteetti yhdistää.

Näytelmässä tuleekin ilmi molempien puolisoiden itsepäisyys ja voimakas oma tahto, mutta myös sivistys ja kulttuurin merkityksen ymmärtäminen ja vaaliminen.

Pääosan elämästään Runebergit elivät kuitenkin etelässä, Helsingissä ja Porvoossa.
Näytelmässä käydään läpi heidän elämänsä, etenkin Fredrikan.
Jo lapsesta lähtien Fredrikalla oli palava halu oppia tietämään kaikesta kaiken. Hän oppi lukemaan 5-vuotiaana ja luki kaiken, minkä käsiinsä sai. Erittäin epätavallista tyttölapselle 1800-luvun alun Suomessa, vaikka säätyläistyttö olikin.
Hän myös kirjoitti itse, mutta salaa, sillä kirjoittava nainen oli kummajainen. Aikaa myöten hänestä tuli merkittävimpiä varhaisia naiskirjailijoita ja ensimmäisiä romaanikirjailijoita Suomessa.Hän oli myös naisten oikeuksien puolestapuhuja.

Sivistys ja se, että Fredrika sekä osasi lukea että kirjoittaa, olivat niitä asioita, joihin Johan Ludvig hänessä ihastui, ainakin näytelmässä. Naimisiin mentyään mies ei kieltänyt Fredrikalta kirjoittamista, vaan osoitti tukensa sille.

Mutta kun lapsia tuli kuin liukuhihnalta, mies huiteli, missä ja kenen helmoissa sattui, ja kaikki kodin- ja lastenhoito jäi vaimolle, hänellä ei ollut enää aikaa kirjoittaa.
Fredrikalle kirjoittaminen oli elinehto, henkireikä, ja kun kun se halu piti tukahduttaa, hän alkoi sairastella.
Fredrika R. onkin yhtä paljon näytelmä voimakkaasta naisesta ja naisten oikeudesta ilmaista itseään kuin avioliittokuvaus.

Tiia Ollikainen esittää kuulaasti Fredrika Runebergin monien tunteiden kirjoa näytelmässä Fredrika R.
KUVA: LINUS LINDHOLM/VAASAN KAUPUNGINTEATTERI

Tasaisia näyttelijäsuorituksia

Fredrika R. perustuu historiallisiin faktoihin. Näytelmä keskittyy paljon tunteisiin, joita nuo oikeat tapahtumat nostattivat. Niitähän emme voi todella tietää, eli se on fiktiota.

Näyttelijät ovat hyvin tasaisia ja onnistuvat rooleissaan. Tiia Ollikainen loistaa älykkäänä, kunnianhimoisena ja humaanina, solidaarisena Fredrikana.
Jorma Tommila esittää upeasti Johan Ludvigin elämänkaaren. Yleensä yrmeitä pahisrooleja vetävä Tommila on ilo silmälle nuorena, avoimena, hymyilevänä runoilijanalkuna. Ja kun Vänrikki Stoolin tarinat on julkaistu, hän esiintyy lähes rocktähden elkein. Tommila tuo tarkasti esiin myös vanhan Runebergin itsekkyyden ja sokeuden omille virheilleen.

Antti Peltolalla on 17 roolia, tuomarista toimittajaan ja jopa hevoseen. Hän esittää myös Suomen Suuria Miehiä, kuten Snellmannia ja Topeliusta.

Roolin vaihto käy kätevästi pyörähtämällä kävelyvauhdissa. Tuo kohtaus on hienosti toteutettu, samoin suurmiesten kinastelu keskenään, rooleissa siis vain yksi näyttelijä. Ei voi kuin ihailla!

Ja Peltolan hevonen on aivan yliveto, upea kevennys paikoin ahdistavaankin tarinaan.

Saana Rautavaara urakoi suunnilleen saman verran rooleja kuin Peltola, muun muassa Runebergin kaikki naisystävät. Hän selviää niistä kaikista hienosti. Paras veto, missä olen nähnyt Rautavaaraa Vaasassa tähän asti!
Sivurooleissa on hienosti yhdistetty nykypäivää, kuten mikrofoneja ja paparazzeja 1800-luvun maailmaan.

Visuaalisuus minimalistista

Näytelmässä on tekstiä valtavan paljon, ja jossain vaiheessa katsoja alkaa puutua. Ohjaaja Heini Tola olisi voinut tiivistää 2,5-tuntista esitystä.

Tai kerrontaa olisi voinut edes selkiyttää esimerkiksi niin, että vuosiluvut, ajan kuluminen olisi osoitettu visuaalisesti, eikä sanallisesti selittämällä toistuvasti, mitä vuotta nyt eletään ja mikä on ajan henki.

Maria Antmanin suunnittelema lavastus ja puvustus ovat minimalistiset. Näyttämöllä on koko ajan neljä puulaatikkoa, jotka muuttuvat milloin miksikin. Vaatteitakin on vain muutamia. Se on hyvä vastapaino sille, että teksti on aikamoista tykitystä ja vaatii katsojalta keskittymistä.

Vaasassa nähdään on vasta toinen esitys Anneli Kannon ja Heini Tolan kirjoittamasta näytelmästä Fredrika R. Ensi kerran tätä näytelmää on esitetty vuonna 2007 Teatteri Avoimissa Ovissa Helsingissä.

Mutta enpä ihmettelisi, vaikka näytelmä saisi vauhtia Vaasasta ja singahtaisi muihinkin teattereihin.
Tarinat vahvoista naisista kiinnostavat aina. Ja valitettavasti, vaikka asiasta kuinka paljon puhuttaisiin, aina tulee uusia, fiksuja naisia, jotka joutuvat taistelemaan oikeuksiensa ja oman äänensä puolesta, kun miehet polkevat ja alistavat heitä. Ja se on yhtä puhuttelevaa näytelmänä joka kerta.

Sain ensi-iltaesitykseen lehdistölipun.