Nunnuuden ylistys

Teppo Järvinen on lavastanut Nunnia ja konnia Vaasan kaupunginteatteriin.
Näyttämö on melko paljas, mutta Olli Haakanan upea valosuunnittelu tulee hyvin esiin.
KUVA: LINUS LINDHOLM/ VAASAN KAUPUNGINTEATTERI 

Cheri ja Bill Steinkellner, Glann Slater ja Alan Menken: Nunnia ja konnia.
Suomennos Jussi Vahvaselkä, Kristina Vahvaselkä ja Heikki Sankari. Suomennoksen sovitus Tiina Puumalainen ja Sauli Perälä. Ohjaus Tiina Puumalainen, kapellimestari Sauli Perälä, koreografia Osku Heiskanen, lavastus Teppo Järvinen, pukusuunnittelu Emilia Eriksson, äänisuunnittelu Heikki Järvi, valosuunnittelu Olli Haakana, maskit ja kampaukset Maija Hauta-Aho.
Rooleissa mm. Milla Kangas, Raisa Vattulainen, Oiva Nuojua ja Toni Ikola.

Ensi-ilta Vaasan kaupunginteatterissa 9.9.2023.
Näin esityksen 13.4.2024. Sain lehdistölipun.
Viimeiset esitykset 27.4.2024.

***************

Nunnien rooliasut ovat taas käytössä Vaasan kaupunginteatterissa, kun kuluneen talven ajan on esitetty musikaalia Nunnia ja konnia. Vielä on kaksi esitystä jäljellä!

Viimeksi nunnia taidettiin nähdä Vaasassa lavalla musikaalissa The Sound of Music syksyllä 2020, kunnes koronapandemia sulki hetkeksi avatut teatterit.

Nunnia ja konnia on disco-musiikin kultakauteen 1970-luvun lopulle sijoittuva musikaali, joka svengaa ja hauskuuttaa yhden illan, mutta kovin paljon syvällisiä se ei saa miettimään.

Musikaali perustuu Whoopi Goldbergin tähdittämään elokuvaan Sister Act (1992), joka suomennettiin samalla nimellä kuin sittemmin musikaalikin.

Eli ensin oli elokuva, josta tehtiin musikaali. Se sai ensiesityksensä Lontoon West Endissä vuonna 2009 ja Broadwaylla 2011.

Suomen ensiesitys oli pohjoismainen kantaesitys Samppalinnan kesäteatterissa Turussa kesällä 2016. Se oli muuten tästä musikaalista ensimmäinen versio, jossa tekijänoikeuksien hallitsijat eivät edellyttäneet, että pääosan esittäjän pitää olla afroamerikkalainen näyttelijä. Roolin teki Turussa Maria Lund.

Näin Nunnia ja konnia edellisen kerran syksyllä 2019 Kokkolan kaupunginteatterissa. Se oli niin tuoreessa muistissa, että väkisin tuli vertailtua, kun istuin Vaasan kaupunginteatterin katsomossa.

Voit lukea arvioini Kokkolan kaupunginteatterin versiosta täältä. 

Kangas on loistava Deloris

Tarina kertoo Deloris Van Cartierista, kapakkalaulajatteresta, joka haaveilee läpimurrosta ja suurista lavoista. Hänen rakastajansa Curtis on ilkea konna. Eräänä iltana Deloris saa tarpeekseen Curtisista ja aikoo jättää hänet. Pahaksi onnekseen hän sattuu näkemään Curtisin tekemän murhan.

Deloris ryntää poliisiasemalle, jossa poliisina on Ricky, vanha tuttu kouluajoilta. Ricky ottaa Delorisin todistajansuojeluohjelmaan ja piilottaa hänet nunnaluostariin.

Delorisilla on vaikeuksia sopeutua nunnaluostariin, ja yhteenotot abbedissan kanssa ovat väistämättömiä. Muut nunnat ihaileva välitöntä ja iloluontoista Delorisia.

Koska hän on ammatiltaan muusikko, hän alkaa johtaa nunnakuoroa ja saa siitä irti ennenkuulumattomia sävyjä. Kohta nunnakuoro treenaakin tärkeään tapahtumaan, kun itse paavi on tulossa vierailulle.

Deloris (Milla Kangas) hakee suojaa poliisilaitokselta nähtyään murhan.
Poliisi Ricky (Oiva Nuojua) on valmiina auttamaan.
KUVA: LINUS LINDHOLM/ VAASAN KAUPUNGINTEATTERI

Delorisin roolissa Vaasan kaupunginteatterissa vierailee Milla Kangas, joka näytteli Vaasassa viimeksi näytäntökaudella 2012–13. Tuolta kaudelta hän jäi mieleen Oliver!-musikaalin upeana Nancynä.

Ja yhtä upea hän on Delorisinakin. Kankaan laulu on kerrassaan hienoa kuultavaa, ja hän on hyvin luonteva rempseänä Delorisina.

Milla Kangas (kesk. punaisessa mekossa) loisti Oliver!-musikaalissa
Vaasan kaupunginteatterissa runsaat 10 vuotta sitten.
KUVA: SAMI HEISKANEN/ VAASAN KAUPUNGINTEATTERI

Nunnia ja konnia on rakennettu perinteisen integraatiomusikaalin tapaan niin, että laulut vievät tarinaa eteenpäin. Jokaisella merkittävällä roolihahmolla on oma soololaulu, ja monia lauluista kuullaan vielä uusintoina eli repriiseinä kokonaan tai lyhennelminä. Monet soolot ovat balladinomaisia toivelauluja, mutta mukana on reipastahtisia tenholauluja, jotka korostavat ryhmän yhteenkuuluvuutta.

Esimerkiksi Sä näytät taivaan (Take Me to Heaven) kuullaan Delorisin laulamana aloitusbiisinä, jonka hän vetää yökerhon shownumerona. Tässä discobiisissä Deloris esittelee, mitä kaikkea hän osaa. 
Sama kappale kuullaan ensimmäisen näytöksen viimeisenä kappaleena, tällä kertaa nunnien esittämänä, ja se svengaa kuin hirvi. Tämä kappale ja sitä edeltävä Laulaa saa (Raise Your Voice) ja toisessa näytöksessä kuultava Sisaruus (Sister Act) ovat oikeita nunnuuden ylistyksiä.

Oiva Nuojua näyttelee Ricky-poliisia.
KUVA: LINUS LINDHOLMA/ VAASAN KAUPUNGINTEATTERI

Deloresiin rakastuvana Ricky-poliisina nähdään Oiva Nuojua, joka on usein saanut/joutunut esittämään vastaavankaltaisia rakastuneen nuorenmiehen rooleja. Tällä kertaa ohjaaja Tiina Puumalainen ei ole saanut ohjattua Nuojuaa parhaimpaansa. Rickyn häslääminen ja säätäminen menee ylinäyttelemiseksi ja on kiusallista katsottavaa.

Näinä päivinä, kun kaikenlaisesta kiusaamisesta puhutaan ja kirjoitetaan paljon, tarinassa särähtää korvaan se, että poliisia pilkataan kouluaikaisella haukkumanimellä Hiki-Ricky. Tulee sääli poliisimiestä, joka yrittää taistella liikanimestä irti, mutta asia ei lopullisesti ratkea kumminkaan.

Sen sijaan Toni Ikola on aivan täydellinen Curtis-konnana. Niin ilkeä, niin julma! Usein nallekarhumaisen nössöissä rooleissa ollut Ikola ottaa Curtisista kaiken irti. Ja soololaulu, Tunnen naiseni (When I Find My Baby), sujuu erinomaisesti!

Toni Ikola näyttelee konnapomo Curtisia.
KUVA: LINUS LINDHOLM/ VAASAN KAUPUNGINTEATTERI

Kaunista musiikkia

Tämän musikaalin on säveltänyt Alan Menken, joka tunnetaan myös monien Disney-piirrettyjen musiikin säveltäjänä. Hän on säveltänyt muun muassa Pienen merenneidon, Aladdinin ja Notre Damen kellonsoittajan elokuvamusiikit ja näyttämömusikaalimusiikit.

Nunnissa ja konnissa parhaiten Menkenin säveltämäksi tunnistaa mielestäni kappaleen Toisin mun elämän aion kirjoittaa (The Life I Never Led). Siitä tulee heti mieleen Pienen merenneidon tai Aladdinin musiikki. Kappaleen esittää itseään ja lauluääntään etsivä noviisi Maria Robert. Saana Rautavaara tulkitsee hyvin tämän epävarman nuoren, joka Delorisin avulla löytää elämälleen suunnan.

Abbedissana nähdään Raisa Vattulainen, joka välillä on ankara, muttei ankaruudessaan uskottava, välillä sydämellinen, muttei oikein uskottava siinäkään. Laulaa hän kyllä osaa!

Huomasin yllätyksekseni, että Kokkolan kaupunginteatterissa roolin tehnyt Liisu Aurasmaa on jäänyt karismallaan niin voimakkaasti mieleeni, että en löytänyt yhteistä virettä Vattulaisen kanssa.

Raisa Vattulainen esittää abbedissaa ja Milla Kangas abbedissan kanssa yhteenottavaa Delorisia.
KUVA: LINUS LINDHOLM/ VAASAN KAUPUNGINTEATTERI

Koreografian on tehnyt vanha kehäkettu Osku Heiskanen. Discokappaleissa on heiskasmaisia, näyttäviä kävelyitä, Travolta-liikkeitä ja pyörähdyksiä. Heiskanen taitaa show’n tekemisen, ja tässä se nähdään. 

Kaiken kaikkiaan kapellimestari Sauli Perälän johtama erinomainen orkesteri, todella hyvät lauluvoimat ja näyttävä koreografia saavat katsojat hyvälle tuulelle.

Lavastus on pettymys

Lavastukseen olen pettynyt. Suuri näyttämö on suhteellisen paljas. Olli Haakanan valosuunnittelu on upeaa ja pelastaa paljon.

Näyttämön etuosat laskevat välillä alas kellariin ja nousevat taas ylös. Tällä keinolla lavastaja Teppo Järvinen on hakenut ”tanssivaa” lavastusta. Ideana on, että kun edellinen kohtaus päättyy, toinen on jo alkamassa eri kohdassa näyttämöä. Tällä kertaa kellarista noustiin niin monta kertaa, että tehokeino alkoi ärsyttää.

Toinen ärsytys syntyi siitä, että Järvinen oli kierrättänyt West Side Story -musikaalissa näytäntövuonna 2022–23 lavasteena olleet ”tiili”seinät ja kimalleverhon tähän musikaaliin. Järvinen lavasti myös Westiksen Vaasaan.

Ainakin seinät ja kimalleverho näyttivät samalta kuin Westiksessä. Jos ne eivät olleet täsmälleen samoja lavasteita, ne olivat samaa kuvastoa kuin edellisvuonna. Sanoisin, että nämä on nyt nähty.

Ymmärrän, että Vaasan kaupungin säästövaatimusten takia kaupunginteatterikin joutuu miettimään lavastusbudjettiaan tarkasti. Mutta silti – Oliko arveltu, että ei yleisö mitään huomaa? Se on katsojien aliarvioimista.

Farssit ja komedia piristävät talven pimeydessä Pohjanmaalla

 

Vaasan kaupunginteatterissa esitetään farssia Puhtaana käteen.
Merkittävissä rooleissa nähdään Petteri Hautala, Antti Peltola ja Toni Ikola.
Kuva: Linus Lindholm/Vaasan kaupunginteatteri

Pohjalaisteatterit panostavat nauruun tänä talvena. Ja hyvä niin!

Synkässä maailmantilanteessa, kun Ukrainassa käydään sotaa ja kotimaassa riittää huolia erilaisten hinnannousujen takia, ilta teatterissa farssin tai komedian parissa piristää ihmeesti.

Vaasan kaupunginteatterissa pyörii brittifarssi Puhtaana käteen, Wasa Teaterissa ja Seinäjoen kaupunginteatterissa nähdään Suomen kantaesitykset uusista teksteistä. Wasa Teaterin farssi Man får väl ställa upp on alun perin Ruotsista, Seinäjoen Groan ups on englantilainen näytelmä.

Tässä minun arvioitani kaikista kolmesta huvituksesta.

Sosiaaliasiahenkilö (Tiia Ollikainen) pyrkii sisään, mutta Visa Muikku (Toni Ikola) ja Erkki Lehtinen (Antti Peltola)
viivyttävät sitä parhaansa mukaan farssissa Puhtaana käteen.
Kuva: Linus Lindholm/Vaasan kaupunginteatteri

Puhtaana käteen on vuoden naurupommi

Puhtaana käteen. Ensi-ilta Vaasan kaupunginteatterissa 17.11.2022.

Käsikirjoitus Michael Cooney, käännös ja päivitys Tiina Puumalainen, ohjaus Riku Innamaa, puvustus Timajami Varamäki, lavastus Maria Antman. Rooleissa mm. Antti Peltola, Toni Ikola, Tiia Ollikainen, Petteri Hautala, Maija Andersson.

Esityksiä 13.5.2023 saakka.

*******

Vaasan kaupunginteatteri juhlii tänä näytäntövuonna 80-vuotista taivaltaan.

Juhlavuoden yksi vetonaula on ehdottomasti englantilaisen Michael Cooneyn kirjoittama farssi Cash on Delivery, jota Vaasassa esitetään nimellä Puhtaana käteen.

Marraskuussa ensi-iltaan tullutta farssia ehtii vielä hyvin katsomaan, sillä esityksiä on toukokuun puoliväliin asti.

Tätä näytelmää on 2000-luvun aikana esitetty Suomessa useissakin teattereissa, myös nimillä Ilmasta rahaa ja Hätä ei lue lakia.

Suomen kantaesitys tästä farssista on ollut syksyllä 2000 Seinäjoen kaupunginteatterissa, jonne sen ohjasi Tiina Puumalainen.

Vaasassa nähtävään versioon Puumalainen on tehnyt käännökseen päivityksen ja paikallistuksen. Tapahtumat sijoittuvat nyt Vaasaan, ja kohelluksen katalysaattori on Pohjanmaan hyvinvointialueen sosiaaliasiahenkilö.

Tekstin dramatisointi on onnistunut niin hyvin, että voisi luulla tämän olevan ehta kotimainen farssi eikä peräisin lajityypin kehdosta, Englannista.

Puhtaana käteen -farssissa kohellus ja sanoilla leikkiminen viedään niin pitkälle kuin mahdollista. Rytmi on tärkeä, ja se pysyy hyvin. Loppua kohden vauhti on aikamoinen. Tämä farssi on katsojalle todellista naurun juhlaa.

Erkki Lehtinen (Antti Peltola) on merkinnyt lääkärikirjaan muistilaput,
mitä sairauksia hän on jo käyttänyt tekosyinä saadakseen erilaisia sosiaalitukia ja -avustuksia.
Kuva: Linus Lindholm/Vaasan kaupunginteatteri

Huumoria sosiaalituista

Tarinan aiheena ovat sosiaaliturvan porsaanrei’ät. Voi kuulostaa tylsältä, mutta siitä saa monet naurut, kuinka hyvinvointivaltiomme huolehtii kansalaisistaan.

Päähenkilö Erkki Lehtinen on tehnyt tukien huijaamisesta itselleen kokopäivätyön. Hän on hakenut kaiken maailman avustuksia ja niiden lisäosia kuviteltujen vuokralaistensa nimissä.

Kaikki on mennyt hyvin, kunnes ovelle ilmestyy Pohjanmaan hyvinvointialueen erikoisyksikön sosiaaliasiahenkilö Birgitta Jaatinen. Hän tarvitsisi pari allekirjoitusta papereihinsa. Mutta niiden saaminen osoittautuukin hankalammaksi kuin voisi kuvitella.

Sanavalmis Erkki keksii Jaatiselle valheita valheiden perään ja vetää mukaan juonitteluunsa Vertti-setänsä ja ihan oikean vuokralaisensa, Visa Muikun.

Erkki Lehtinen (Antti Peltola) ja Visa Muikku (Toni Ikola) yrittävät hillitä Vertti-setää (Petteri Hautala).
Asiallinen sosiaaliasiahenkilö (Tiia Ollikainen) hieman ryttääntyy tämän asiakaskäyntinsä aikana.
Kuva: Linus Lindholm/ Vaasan kaupunginteatteri

Huikeaa näyttelijäntyötä

Puhtaana käteen pursuaa erikoisia persoonia ja on kauttaaltaan huikeaa näyttelijäntyötä.

Varsinkin vieraileva freelance-näyttelijä, lukuisista tv-sarja- ja elokuvarooleistakin tuttu Antti Peltola on Erkin rooliin todellinen löytö. Erkki on nokkela kaveri, joka yrittää viimeiseen asti pelastaa oman nahkansa. Peltolan pokka pitää ja suu suoltaa paljon puppua pikakiväärin nopeudella. Pitkät raajat tuovat oivasti lisävauhtia koheltamiseen.

Yhtä vakuuttava on Tiia Ollikainen byrokraattisena sosiaalitanttana. Näyttelijä on yhtä perusteellisesti ja tarkasti paneutunut rooliinsa kuin roolihenkilö tukikaavakkeisiinsa.

Valloittava on myös Toni Ikola hiukan nössönä vuokralaisena Visa Muikkuna, joka muuttuu tarinan kuluessa täydellisesti. Ikola on viime aikoina usein nähty pienemmissä rooleissa. Hienoa, että hän pääsee nyt esille revittelemään kunnolla isossa roolissa.

Toinen Vaasan kaupunginteatterin pitkäaikainen luottonäyttelijä, Timo Luoma tekee jälleen kerran huipputyötä empaattisena ja erikoisena seksiterapeuttina.

Farssissa naurattaa nokkelan sanailun lisäksi fyysinen, tarkasti ajoitettu temppuilu. Tätä huumorin lajia toteuttaa varsinkin Petteri Hautala, jonka esittämä iäkäs Vertti-setä on hiukan toisissa maailmoissa koko ajan.

Toinen vieraileva näyttelijä on Samu Loijas, jonka hautausurakoitsijan hahmo jää varmasti mieleen. Maija Andersson ilmentää hyvin aviokriisiä potevan vaimon turhautumista.

Ohjaaja Riku Innamaa on saanut farssin kovan tempon kohdalleen. Tiukempaa ohjausta olisin toivonut Saana Rautavaaran ja Sarah Nedergårdin rooleihin. Kumpikin ylinäyttelee ja puhuu ärsyttävän teennäisesti.

Näytelmä tapahtuu Erkki Lehtisen olohuoneessa, jossa on farssille tyypilliseen tapaan useita ovia eri huoneisiin ja ulos. Maria Antmanin suunnittelema lavastus on yksinkertainen, mutta toimiva. Oleellinen elementti lavastuksessa on vesi, ja sen kanssa pelataan hienosti.

Timjami Varamäen suunnittelemat puvut tekevät vaikutuksen. Ne kertovat osaltaan roolihahmoista kaiken oleellisen, sukkia ja kenkiä myöden. Varamäki on saanut innoituksen näihin pukuihin 1980-luvun englantilaisesta pukeutumistyylistä, mutta tuonut puvut kuitenkin nykyaikaan. Toivottavasti nuoren freelancer-pukusuunnittelijan töitä nähdään vielä paljon jatkossakin Vaasassa.

***************************************************************************************************

Yhdistykset vetävät yhtä köyttä

Eri yhdistysten aktiivit näyttelevät suoraselkäisiä kansalaisia, kun kotiseutuyhdistyksen kattojärjestön pomo (Carola Sarén) tulee vierailulle. 
Kuva: Frank A. Unger/Wasa Teater

Man får väl ställ upp. Suomen kantaesitys Wasa Teaterissa 12.11.2022.

Käsikirjoitus ja ohjaus Adde Malmberg, lavastus Pia Enroth, puvustus Karoliina Koiso-Kanttila. Näyttelijät Johan Aspelin, Jonas Bergqvist, Lina Ekblad, Susanne Marins, Tove Qvickström ja Carola Sarén.

Esityksiä 1.4.2023 saakka.

*********

Wasa Teaterin tämän talven farssi on uudehko teksti Ruotsista. Man får väl ställa upp sai ensi-iltansa Tukholmassa Riksteaternissa vuonna 2019, ja se on kiertänyt ympäri Ruotsia.

Farssin on kirjoittanut ruotsalainen stand up -koomikko, näyttelijä ja ohjaaja Adde Malmberg, joka myös ohjasi näytelmän Wasa Teateriin.
Marraskuussa ensi-iltaan tullutta farssia esitetään aprillipäivään saakka.

Näytelmän aiheena on yhdistystoiminta, joka monelle ihmiselle on henki ja elämä meillä Suomessakin. Tapahtumat sijoittuvat kotiseututalolle, jossa toimii monenlaisia yhdistyksiä. Eri yhdistysten aktiivit ovat ristiin toistensa yhdistysten jäseniä, ja yhteishenki on hyvä, kaveria ei jätetä.

Siihen viittaa näytelmän nimi, Man får väl ställa upp. Sitä on vaikea suoraan suomentaa, mutta se viittaa esimerkiksi siihen, että täytyy olla toisen (yhdistyksen) tukena ja auttaa erilaisissa tempauksissa.

Näytelmän nimi on sanaleikki, sillä ”ställa upp” tarkoittaa sanakirjan mukaan mm. panna esille, järjestää näytteille, asentaa, ja antaa ottaa osaa kilpailuun.
Kaikkia näitä tapahtuu näytelmässä.

Nalle (Jonas Bergqvist) rassaa moottoripyöräänsä, kun taiteilija (Tove Qvickström) ja viulisti (Jonas Aspelin)
yrittävät maanitella häntä siirtämään sen syrjään tärkeän vierailun ajaksi.
Kuva: Frank A. Unger/Wasa Teater

Yhden aktiivin varassa

Kuten Vaasan kaupunginteatterin Puhtaana käteen -farssissa, Wasa Teaterin farssissakin on kyse huijauksesta.

Kuvitteellisen Svanbyn kotiseututalolla toimii monia yhdistyksiä. Sara (Lina Ekblad) on puuhanainen kotiseutuyhdistyksessä.
Hän on huijannut kotiseutuyhdistysten kattojärjestöä ja kaunistellut yhdistyksensä jäsenmäärää, koska on halunnut enemmän rahaa yhdistyksensä toimintaan.

Nyt valtakunnallisen kattojärjestön pomo (Carola Sarén) on tulossa tarkastuskäynnille, koska Svanbyn kotiseutuyhdistys vaikuttaa olevan kovin esimerkillinen ja hyvin toimiva. Ehkä sieltä saadaan esimerkkejä toiminnan viriämiseen myös muissa kotiseutuyhdistyksissä?

Svanbyn kerhotalossa toimii monia muitakin yhdistyksiä, joissa on suurin piirtein yksi aktiivi per yhdistys.
Urheiluseuran yliaktiivinen Lena (Susanne Marins) ei meinaa pysyä hetkeäkään paikallaan, hän on tulossa ja menossa koko ajan.
Moottoripyöräyhdistyksen Nalle (Jonas Bergqvist) rassaa harrikkaansa keskellä kerhotalon salia, mikä rassaa muiden yhdistysihmisten hermoja.
Kennelyhdistyksen tiloissa haukkuu vihainen koira. Kulttuuriväkeä edustavat viulisti Wollmar (Johan Aspelin) ja hössöttävä taiteilija Anne-Maj (Tove Qvickström).

Epätoivoinen Sara tarvitsee muiden apua peittääkseen huijauksensa ja saadakseen asiat näyttämään hyvältä.
Muiden yhdistysten aktiiveilla on omiakin murheita hoidettavana, mutta täytyyhän sitä lopulta auttaa kaveria.

Wasa Teaterin farssi on roolitettu talon ykköskaartilla, Carola Sarén (etualalla) etunenässä.
Taustalla Susanne Marins, Lina Ekblad ja Johan Aspelin.
Kuva: Frank A. Unger/Wasa Teater

Enempäänkin olisi mahdollisuuksia

Näytelmän aihepiiri on herkullinen ja teksti on helposti samastuttava. Kukapa meistä ei kuuluisi yhteen tai useampaankin yhdistykseen ja joutuisi välillä vastentahtoisesti asettumaan kaikkien edun mukaisesti yhdistyksen käytettäväksi.

Juoni ei kuitenkaan ole niin hauska kuin lähtökohta antaa ymmärtää. Lisäksi tapahtumia ei viedä ohjauksellisesti niin pitkälle kuin olisi voinut. Hauskuus jää vähän puolitiehen.

Komiikka perustuu tässä esityksessä paljon repliikkien toistelemiseen ja kompasteluun lattialle levitettyihin pyöränosiin.

Toiston lisäksi tekstissä olisi voinut olla hulluttua ja hullunkurisuutta paljon enemmän. Farssin tapaan ovista tullaan ja mennään, mutta tämä ei jaksa naurattaa.

Näyttelijät tekevät parhaansa. Rooleihin on koottu Wasa Teaterin komedianäyttelijöiden ykköskaarti.

Näkemässäni esityksessä erityisen hyvin näyttelivät yhteen monipuolinen Susanne Marins ja armoitettu komedienne Carola Sarén. He osaavat tasapainoilla huumorin aallonharjalla ja lukevat toisiaan pelkän kulmakarvan asennosta.

Myös Johan Aspelinilla on herkullinen rooli ressukka-viulistina, joka haaveilee pääsystä esiintymään Leipzigin kamarimusiikkifestivaaleille. Henkensä pitimiksi suuren taiteilijan on opetettava piskuisen kunnan kansalaisopistossa sähköbassoa.

****************************************************************************************************

Komedia onkin ihmissuhdedraama

Jani Johansson, Mika Piispa, Antti LJ Pääkkönen, Katriina Sinisalo ja Mari Pöytälaakso näyttelevät ekaluokkalaisia 80-luvun loppupuolella.
Kuva: Jukka Kontkanen/Seinäjoen kaupunginteatteri

Groan ups – Komedia kypsymisestä. Suomen kantaesitys Seinäjoen kaupunginteatterissa 12.11.2022.

Käsikirjoitus Henry Lewis, Jonathan Sayer ja Henry Shields. Suomennos Mikko Koivusalo. Ohjaus Olka Horila, lavastus Juho Lindström, puvustus Riikka Aurasmaa, kampaus ja maskeeraus Johanna Uusitontti.
Rooleissa Katriina Sinisalo, Jani Johansson, Mari Pöytälaakso, Mika Piispa, Antti L.J. Pääkkönen, Henrik Hammarberg ja Sanni Lehto.

Esityksiä 22.4.2023 saakka.
********************
Seinäjoen kaupunginteatterin kantaesitystä Groan ups markkinoidaan komediana, onhan sen alaotsikkona Komedia kypsymisestä.

Odotuksia komediasta vahvistaa tunnettu tekijäjoukko. Näytelmä on saman käsikirjoittajakolmikon kynästä kuin Näytelmä joka menee pieleen ja Tämä on ryöstö!
Nämä hulvattomat komediat on vastikään nähty Seinäjoen kaupunginteatterissa (2019 ja 2021).

Groan ups ei kuitenkaan ole puhdasverinen komedia, vaan pikemminkin ihmissuhdedraama, jossa toki on hauskojakin kohtauksia, mutta pohjasävy vetää vakavaksi.

Tämänkin näytelmän nimessä on sanaleikkiä. "Groan" tarkoittaa suomeksi voihkimista, huokailua, tyytymätöntä mutinaa. Se lausutaan samalla tavalla kuin aikuisia merkitsevä ilmaus "Grown ups".
Ja elämäänsä tyytymättömistä ja turhautumistaan huokailevista aikuisista tässä lopulta onkin kyse.

Marraskuussa ensi-iltansa saanutta näytelmää esitetään huhtikuun loppupuolelle saakka.

Ensimmäisessä näytöksessä leikitellään hauskasti lavastuksen mittasuhteilla.
Kuva: Jukka Kontkanen/Seinäjoen kaupunginteatteri

Kolme osaa

Groan ups on oppitunti aikuiseksi kasvamisesta ja siitä, kuinka nuoruuden tapahtumilla saattaa olla pitkälle elämään ulottuvat seuraukset.
Teemoina ovat muun muassa koulukiusaaminen, oman identiteetin löytyminen ja elämässä menestyminen, mitä se sitten lopulta onkaan.
Näytelmä jakautuu kolmeen osaan.

Ensimmäisessä osassa eletään 1980-luvun loppua. Hallavuoren koulun ala-astelaiset kertovat opettajalle, miten viettivät viikonloppuaan ja mitä kaikkea noloa vanhemmat puuhasivat.

Luokassa on jokaiselle tuttuja tyyppejä omilta kouluajoilta, kuten tunnollinen hikipinko Krista (Mari Pöytälaakso), mämmäri Simo (Antti LJ Pääkkönen), joka joutuu kiusatuksi, tyhjäpää Tuuli (Katriina Sinisalo) ja rauhaton ilveilijä Severi (Jani Johansson).

Olka Horilan ohjauksessa näyttelijäntyö on tasaisen hyvää kauttaaltaan, ja jokainen katsoja löytänee porukasta oman samaistumisenkohteensa.

Tapahtumat sijoittuvat luokkahuoneeseen. Jotta aikuiset näyttelijät saataisiin vaikuttamaan 7-vuotiailta lapsilta, lavastuksessa leikitellään upeasti mittasuhteilla. Juho Lindström on suunnitellut esimerkiksi ylisuuret pulpetit ja tavattoman korkean opettajanpöydän.

Ysiluokan teinien ongelmia pohtivat Krista (Mari Pöytälaakso) ja Tuuli (Katriina Sinisalo).
Kuva: Jukka Kontkanen/ Seinäjoen kaupunginteatteri

Toisessa osassa luokassa vietetään ysiluokan bileitä. Kuiskuttelun ja kiherryksen aiheita ovat ekat suudelmat ja ihastukset.

Katsojalle tulee väkisinkin nostalgian puuskia, kun katsoo yläastelaisten pukeutumista, kampauksia ja meikeillä pelaamista. Riikka Aurasmaan suunnittelemat puvut ja Johanna Uusitontin suunnittelemat kampaukset vievät katsojan aikamatkalle.

Nelikymppiseksi varttuneet entiset luokkatoverit Arttu (Mika Piispa), Severi (Jani Johansson)
ja Krista (Mari Pöytälaakso) iloitsevat jälleennäkemisestä.
Kuva: Jukka Kontkanen/Seinäjoen kaupunginteatteri

Kolmannessa osassa nelikymppiseksi varttuneet tämän päivän aikuiset viettävät koko koulun juhlaa, isoa luokkakokousta.
Nyt nähdään, mitä kenestäkin on tullut ja kuka on menestynyt elämässään – vai onko?
Kiinnostavaa on, että ne piirteet, jotka oli nähtävissä jo 7-vuotiaissa, ovat ihmisissä vielä 40-vuotiaanakin.
Kiinnostavaa on sekin, että vaikka oltaisiin oltu kuinka läheisiä kouluaikana, sen jälkeen jotkut ovat vieraantuneet kauas kavereistaan, toiset taas entisestään lähentyneet. 

Joitakin ei voisi kouluaika enää vähempää kiinnostaa, toiset taas eivät pysty päästämään siitä irti.

Ja edelleen sitä haluaisi tehdä vaikutuksen siihen lapsuuden- ja nuoruudenihastukseen.
Se on hellyttävää, mutta samalla kovin traagista.

Arvioni Puhtaana-käteen farssista on julkaistu lyhyempänä versiona maakuntalehti Ilkka-Pohjalaisessa 19.11.2022 ja kaupunkilehti Vaasassa 23.11.2022.