Xanadu on kepeä kesämusikaali

Mikael Saari esittää Kaliforniassa 1980-luvulla asuvaa kuvataiteilijaa, joka rakastuu naiseen,
joka onkin ikinuori muusa (Natalil Lintala) Kreikan Olympokselta.
KUVA: JUKKA KONTKANEN/ SEINÄJOEN KAUPUNGINTEATTERI

Douglas Carter Beane, Jeff Lynne, John Farrar: Xanadu.
Suomennos Mikko Koivusalo, ohjaus Pauliina Salonius, koreografia Jyri Numminen, musiikkin tuotanto ja laulujen harjoitus Pekka Siistonen, lavastus Juho Lindström, puvustus Timjami Varamäki, äänisuunnittelu Sami Lust, kampaukset ja maskit Aliina Ilonen. Rooleissa mm. Natalil Lintala, Mikael Saari, Antti Reini, Annina Rubinstein, Eeva Markkinen.Seinäjoen kaupunginteatterin tuotanto, Suomen kantaesitys 8.7.2023 Törnävän kesäteatterissa.

***********

Seinäjoen kaupunginteatteri tekee huimaa kulttuurityötä: Jo neljättä kertaa peräkkäin Törnävänsaarella esitetään kesämusikaalia, joka on Suomen kantaesitys.

Ja se, että näitä musikaaleja esitetään kesäteatteriesityksenä, ei vähennä tai himmennä mitenkään teosten merkitystä. Kaikki tuotannot on tehty teatteriammattilaisten voimin ja kauttaaltaan laadukkaina esityksinä.

Tämän kesän teos on Xanadu, 1980-luvun Kaliforniaan sijoittuva popmusikaali. Se sai ensiesityksensä Broadwaylla vuonna 2007. Teatterimusikaali perustuu samannimiseen elokuvaan vuodelta 1980. Siitä muistetaan erityisesti Olivia Newton-Johnin laulama tunnusbiisi Xanadu, joka kohosi aikansa hitiksi.

Musikaalin käsikirjoitus on Douglas Carter Beanen, ja musiikin ja laulujen sanat ovat tehneet Electric Light Orchestrasta (ELO) tuttu Jeff Lynne sekä John Farrar.

Klassinen rakkaustarina

Musikaali alkaa Kreikan Olympos-vuorelta, jossa asuu jumalia ja muusia. Päähenkilö on muusa nimeltä Kleio, joka ihmishahmoksi muuntautuneena tutustuu ja rakastuu nuoreen kuvataiteilijaan, Sonny Maloneen 1980-luvun Kaliforniassa.

Myös Sonny rakastuu muusaan, jota hän luulee tavalliseksi tytöksi nimeltä Kira.

Sonny haluaa muuttaa kovan liikemiehen Danny Maguiren omistaman, hylätyn teatteritilan rullaluistindiscoksi. Teatterin nimi on Xanadu. Kira auttaa Sonnya toteuttamaan haaveensa.

Kleion isä, ylijumala Zeus on kieltänyt muusia rakastumasta ihmiseen, tavalliseen kuolevaiseen. Nyt Kleioa uhkaa kauhea kohtalo, joutuminen Manalaan.

Niinpä hän jättää Sonnyn ja päättää palata takaisin Olympokselle anomaan anteeksiantoa Zeukselta.

Tarinassa on merkittävä rooli Kleion sisaruksilla. Muusia on kaikkiaan yhdeksän. 
Tai no, näyttämöllä on seitsemän, mutta pari rouvaa katsomosta suostutellaan olemaan muusia myös. Heidän ei onnekseen tarvitse nousta lavalle.

Lopulta kaikki käy hyvin ja nuoret saavat toisensa.

Xanadun tarina on kliseinen, mutta sopii silti hyvin kesäteatteriesitykseksi.
KUVA: JUKKA KONTKANEN/ SEINÄJOEN KAUPUNGINTEATTERI

Juonen peruskuvio on siis hyvin kliseinen: tyttö ja poika rakastuvat, riitaantuvat, toinen jättää toisen, mutta vaikeuksien jälkeen he saavat toisensa.

Kliseisyys ei kuitenkaan häiritse ollenkaan. Tällainen kepeä, hyvän mielen tarina ryyditettynä menevällä musiikilla sopii kesämusikaaliksi mainiosti.

Katsojan ei tarvitse alkaa miettiä tarinaan kätkeytyvää sanomaa, eikä ottaa kantaa mihinkään. Saa vain nauttia ja jammailla mukana.

Upea puvustus

Musikaalin kepeyttä kuvaavat hyvin lavastuksen runsaat, vaaleanpunaiset hattarapilvet. Niiden kontrastina Juho Lindströmin suunnittelemassa lavastuksessa näkyvät 1980-luvun muotivärit, musta ja sähkönsininen.

Lavastus on melko staattinen, perusnäyttämökuva pysyy samana koko ajan. Eikä lavastukseen ole kätketty senkaltaisia kikkoja ja yllätyksiä kuin edellisvuosina on nähty. Minulle lavastus oli pettymys.

Perusnäyttämökuva pysyy suunnilleen samanlaisena koko musikaalin ajan,
mutta näyttämöllä nähdään erilaisia hahmoja, kuten Meduusa ja kyklooppi.
KUVA: JUKKA KONTKANEN/ SEINÄJOEN KAUPUNGINTEATTERI

Sen sijaan Timjami Varamäen suunnittelemat puvut ovat mielestäni kerrassaan upeat! Puvustus on täysin linjassa musikaalin muiden osa-alueiden, kuten hyvin toteutetun musiikin ja upean laulamisen kanssa. 

Kiinnitin huomiota Varamäen taitoihin Vaasan kaupunginteatterissa viime kaudella nähdyssä Puhtaana käteen -farssissa ja toivoin, että hänen töitään nähtäisiin pohjalaisnäyttämöillä jatkossakin – ja nyt nähdään.

Ikinuoret muusat on puettu kukin omaan, voimakassävyiseen väriinsä, mutta antiikin naisten asuja muistuttavissa mekoissa on yhteisenä värinä kulta.

Kullakin muusalla on oma tunnusvärinsä, mutta jokaisen puvussa on sipaisu kultaa,
joka sitoo heidät yhteen, kertoo, että he ovat sisaruksia.
KUVA: JUKKA KONTKANEN/ SEINÄJOEN KAUPUNGINTEATTERI

Kun tullaan nykyaikaan, 1980-luku näkyy pukeutumistyylissä: Valkoiset tennissukat, revityt farkkushortsit, säärystimet, ja lookin kruunaa otsan yli sidottu bandana-huivi.

Voimakas värien käyttö näyttää olevan Varamäen tavaramerkki, ja hyvä niin. Erityisesti minua ihastuttivat voimakkaasti kimaltelevat, eriväriset asut ja rullaluistimet monissa kohtauksissa. Ne ovat musikaaleille tyypillistä bling-blingiä.

Hämmentäviä ohjauksellisia ratkaisuja

Tämänkin musikaalin suomennos on Mikko Koivusalon tekemä, kuten Törnävän edellisetkin kesämusikaalit. Jälleen mukana on nokkelia ratkaisuja, kuten muusa/muusi -sanojen taivutuksella leikkimistä. Ja laulujen sanat ovat niin kohdallaan melodian kanssa, että niitä ei käännöksiksi lainkaan mielläkään.

Xanadun on ohjannut Seinäjoen kaupunginteatterin taiteellinen johtaja Pauliina Salonius. Kokonaisuus soljuu hyvin, mutta muutama asia minua ihmetytti näkemässäni esityksessä.

Muusat puhuvat ja elehtivät kauttaltaan erittäin teennäisesti, ylinäytellen. Luonnollisempi puhetapa ja vähemmän yliampuvat eleet olisivat riittäneet hyvin. Käyhän dialogissa ja puvustuksessa hyvin ilmi, että nämä sisarukset ovat yliluonnollisia olentoja.

Kun tarinassa on takaumakohtaus 1940-luvulle upeine asuineen, siirtymä ei ole kovin selkeä. Minulta kesti hetken, ennen kuin tajusin, että näyttämöllä oli samaan aikaan nuori ja vanha Danny. Jos esitys olisi sisätilassa, tuo kohtaus olisi epäilemättä toteutettu valaistuksen keinoin toimivammin kuin valoisassa kesäillassa ulkona.

Takaumakohtaus oli hämmentävä, mutta sen puvut upeita.
KUVA: JUKKA KONTKANEN/ SEINÄJOEN KAUPUNGINTEATTERI

Tässä esityksessä on myös runsaasti kohtauksia, joissa osallistetaan yleisöä, varsinkin ensimmäisessä näytöksessä. Se on hauska keino, kun sitä käytetään säästellen, mutta nyt yleisön joukkoon tuleminen toistuvasti menee kosiskeluksi, jota näkee yleensä vain harrastajavoimin tehdyissä kyläkesäteattereissa. Katsojien huomio kiinnittyy väärään asiaan, tarinan sijasta kanssakatsojiin.

Ongelmallisia ovat myös viittaukset paikallisuuteen, esimerkiksi Sepsi ja Kurikka. Pohjalaisviittaukset eivät oikein toimi ulkopaikkakuntalaisille, jotka eivät ymmärrä vitsiä. Lisäksi ne toimivat brechtiläisittäin, etäännyttävät katsojaa ja estävät uppoutumista tarinaan. Miksi 1980-luvun nuori kalifornialainen puhuu yhtäkkiä Suomen kansallispelistä, pesäpallosta?

Loistavat näyttelijät loistavat laulutaidoillaan

Musikaalin näyttämöllä nähdään huikeita esiintyjiä. Heikkoa lenkkiä ei ole.

Onkin ilahduttavaa huomata aina uudelleen, kuinka paljon Suomessa on kehitytty musikaalinäyttelemisessä tällä vuosituhannella. Nykyään osataan laulaa, tanssia ja näytellä yhtä aikaa, eikä pinnistely näy millään osa-alueella, vaan kaikki käy kuin luonnostaan.

Natalil Lintala on kaunis muusa ja laulaa erinomaisesti.
KUVA: JUKKA KONTKANEN/ SEINÄJOEN KAUPUNGINTEATTERI

Natalil Lintala Kleio-muusana laulaa kerrassaan upeasti. Yhtä ihanasti soivat toisten muusien ja useissa muissa rooleissa esiintyvien Annina Rubinsteinin, Eeva Markkisen ja Katriina Sinisalon sekä Hely Nylundin äänet. Ja mikä parasta, kaikkien äänet soivat hyvin yhteen.

Rubinstein ja Markkinen nähtiin muutama kesä sitten Törnävän Spamalot-musikaalissa ja Sinisalo kahdessa edellisessä Törnävä-musikaalissa, Something Rotten – Jotain mätää ja Murhan rakkauden käsikirja herrasmiehille.

Eeva Markkinen ja Annina Rubinstein ovat armoitettuja musikaalinäyttelijöitä.
Spamalotista tutun kaksikon tiimityöstä saa nauttia jälleen Törnävällä.
KUVA: JUKKA KONTKANEN/ SEINÄJOEN KAUPUNGINTEATTERI

Naisääniä täydentävät upeasti Mikael Saari Sonnyna sekä useita rooleja urakoivat Ville Mäkinen ja Jyri Numminen.

Saari oli myös viime kesän musikaalin Murhan rakkauden käsikirja herrasmiehille pääroolissa.

Numminen on tehnyt myös kekseliäät koreografiat tähän discopoppi-musikaaliin, jossa jorataan muun muassa Travolta-liikkein. Nummisen koreografioita nähtiin myös musikaaleissa Spamalot ja Something Rotten – Jotain mätää.

Tämän kesän ”tähtinäyttelijäksi” on valittu Antti Reini, joka näyttelee Zeusta ja Danny Maguirea. Reini on kertonut haastatteluissa, että hän ei ole ennen tehnyt musikaalia eikä kesäteatteriakaan, ja haluaa nyt kokeilla molempia.

Yllättäen kokenut näyttelijä vaikutti hieman jännittävän ensimmäisessä näytöksessä, mutta rentoutui ja löysi oman tyylinsä paremmin toisessa näytöksessä. Reini ei varsinaisesti ole valovoimaisin näkemäni näyttelijä, mutta hänellä on rouheaa karismaa ja vetää osansa varsin kelvollisesti.

ELO-yhtyeen musiikki saa jalan vipattamaan

Xanadun musiikki on samaa kuin elokuvassa, johon teatteriversio perustuu, mutta sinne on lisätty myös muita ELO-yhtyeen biisejä, muun muassa Evil Woman (Paha nainen). Pekka Siistonen on tehnyt erinomaiset sovitukset ja taustanauhat, elävää orkesteria ei lavalla nähdä.

Koko illan odotetuin numero on tietysti nimibiisi Xanadu, mutta myös ensimmäisen näytöksen päättävä Et mennä saa (Don’t Walk Away) kohoaa upeaksi anthemiksi kohtauksessa, jossa Kleio/Kira on jättänyt Sonnyn.

Xanadun esitykset jatkuvat 18.8. saakka.

Xanadun esitykset jatkuvat 18.8. saakka. Törnävän katsomo on katettu,
mutta näyttelijät esiintyvät taivasalla.
KUVA: ANNE LAURILA

Ensi kesänä Törnävän valtaa Tootsie. Sekin teatterimusikaali perustuu samannimiseen kasarielokuvaan, jonka tähtenä oli Dustin Hoffman.

Tootsie ei ole Törnävällä Suomen kantaesitys, sillä se nähdään Lahden kaupunginteatterissa, jossa ensi-ilta on 6.9.2023. Lahteen Tootsien suomentaa Mikko Koivusalo. Koreografina on Jyri Numminen ja puvustajana Riikka Aurasmaa, jolta on nähty upeita musikaalipuvustuksia Seinäjoella. Lahteen Tootsien ohjaa Tommi Kainulainen.

Näin Xanadun 21.7.2023, ja sain esitykseen lehdistölipun.

Laadukas murhatarina Englannista on perinteinen musikaali

 

Mikael Saari esittää tyhjätasku Monty Navarroa ja Tuomas Uusitalo useita D'Ysquith-serkkuja, muun muassa rikasta jaarlia. KUVAT: JUKKA KONTKANEN/SEINÄJOEN KAUPUNGINTEATTERI

Murhan ja rakkauden käsikirja herrasmiehille.

Suomen kantaesitys Seinäjoen kaupunginteatterin tuotantona Törnävän kesäteatterissa Seinäjoella 9.7.2022.
Käsikirjoitus ja laulujen sanat Robert L. Freedman, sävellys ja laulujen sanat Steven Lutvak. Suomennos Mikko Koivusalo.
Ohjaus Mikko Kouki. Musiikin tuotanto ja laulujen harjoitus Jussi Vahvaselkä. Lavastus Jani Uljas, puvustus Elina Vättö, koreografia Jouni Prittinen, kampaus ja maskit Petriina Suomela.
Rooleissa mm. Mikael Saari, Tuomas Uusitalo, Linda Hämäläinen, Reeta Vestman, Sonja Pajunoja, Antti LJ Pääkkönen, Arne Nylander.
Esityksiä 20.8.2022 saakka.
*********

Seinäjoen kaupunginteatteri jatkaa tänä kesänä kulttuuritekojaan tuomalla Suomen kantaesitykseen jo kolmatta kertaa peräkkäin Broadway-musikaalin.
A Gentleman's Guide to Love and Murder sai ensi-iltansa Broadwaylla New Yorkissa syksyllä 2013, ja sitä esitettiin yhtäjaksoisesti runsaat pari vuotta. Musikaali on kerännyt useita palkintoja, muun muassa parhaan musikaalin Tony-palkinnon vuonna 2014.

Murhan ja rakkauden käsikirja herrasmiehille sai ensi-iltansa lauantaina 9. heinäkuuta Seinäjoen Törnävän kesäteatterissa Mikko Koukin tarkasti rytmitettynä ohjauksena.

Musikaalin suomennos on edelliskesien tapaan Mikko Koivusalon, ja se on viimeisen päälle tehty! Varsinkin laulujen sanoja kuunnellessa huomaa, kuinka nokkelia käännökset ovat.

Monty Navarro kirjoittaa elämäntarinaansa vankilassa ja kertoo, miten tähän on tultu.

Tarina alkaa Englannista 1909, kun Montague ”Monty” Navarro kuulee, että hän ei olekaan hiljattain kuolleen yksinhuoltajasiivoojan tyhjätasku poika, vaan aatelista D’Ysquith-sukua.

Perimysjärjestyksessä hänen edellään on 8 sukulaista, jotka nuorimies päättää murhata tullakseen rikkaaksi lordiksi.
Sukulaiset ovat erikoista porukkaa, niin kuin sukulaiset tuppaavat olemaan.

Montyn kuvioissa pyörii sukulaisten lisäksi kaunis ja turhamainen rakastajatar, sì bella Sibella, jonka kanssa Montyn sydämestä kilpailee yksi D’Ysquith-serkuista.

Monty (Mikael Saari) ja Sibella (Linda Hämäläinen) taistelevat rakkauden
ja kunnian/rahanhimon ristiaallokossa.

Edelliskesinä Seinäjoen kaupunginteatteri ehti totuttaa katsojat ylihyviin musikaaleihin.

Spamalot (2019) ja Something Rotten (2021) olivat niin riemastuttavan hauskoja, että katsojat nauraa räkättivät mahat kippurassa. Molempien musiikissa oli useita kappaleita, jotka jäivät soimaan päähän esityksen jälkeen.

Näin ei ole laita tänä kesänä, eikä vertailulta voi välttyä, valitettavasti.
Esitys hymyilyttää, mutta kaipasin enemmän irrottelua ja hulluttelua.

Murhan ja rakkauden käsikirja herrasmiehille on kuitenkin viimeisen päälle huolellinen ja laadukas esitys, onhan kyseessä kaupunginteatterin tuotanto.
Näyttelijät ovat varmoja ammattilaisia, jotka osaavat myös laulaa hyvin.

Musikaalin ensemble laulaa vahvasti.

Jani Uljaan suunnittelema lavastus on pelkistetympi ja väreiltään tylsempi kuin minä olen tottunut häneltä näkemään. Ilahduttavia yksityiskohtia ovat puhuvat/laulavat taulut ja ihana, ruusuin koristeltu keinu.
Elina Vättö on suunnitellut hienot, aikakauden mukaiset puvut ja Petriina Suomela kampaukset ja maskit. Myös äänet ja kaikki muu ylöspano on ensiluokkaista.

Vaikka musikaalikomediasta on kyse, mikään naurupommi tämä ei ole.
Enkä olisi ensi-iltaesityksen jälkeen osannut hyräillä yhtäkään kappaletta. Mieleen jäi ylipäätään vain, että esityksessä oli yksi kaunis rakkausballadi, kappale nimeltä Sibella. 

Yksi D'Ysquith-serkuista, pappi Ezekiel (Tuomas Uusitalo) ja Monty (Mikael Saari) vaarallisessa kellotornissa.

Musikaalikomedian koomisuus syntyy pitkälti siitä, että Tuomas Uusitalo näyttelee kaikkiaan yhdeksää D’Ysquith-suvun jäsentä. Hän tuskin ehtii lavalta pois yhdestä ovesta, kun astelee jo sisään toisesta ovesta uudessa roolissa. Puvut, hatut, puhetapa ja olemus muuttuvat sekunneissa. Huikeaa työtä!

Erinomainen roolityö on myös Monty. Valloittava Mikael Saari näyttelee tarkasti. Jo pelkkä kulmakarvan kohotus ja ilmeettömät ilmeet kertovat paljon.

Suuren vaikutuksen tekee kaunisääninen ja uskottavasti hepsankeikka-Sibellaa näyttelevä Linda Hämäläinen.

Tasaisesta ensemblesta nostan esiin Arne Nylanderin, jonka basso säväyttää, ja Sonja Pajunojan, joka näytteli muutama vuosi sitten pääroolia Suomen suurimman teatterin eli Helsingin kaupunginteatterin historian suurimpiin tuotantoihin kuuluvassa Pienessä merenneidossa.

Phoebe D'Ysquith (Reeta Vestman) tavoittelee Montyn (Mikael Saari) sydäntä.

Erikoisesta aiheestaan huolimatta Murhan ja rakkauden käsikirja herrasmiehille on perinteinen musikaali.

Johtuneeko aristokraattisista henkilöhahmoista, silkkipytyistä näyttämöllä vai musiikin luonteesta, mutta mieleeni tulivat väkisinkin My Fair Lady ja Laitakaupungin lordi -musikaalit. Jos tykkää sellaisesta, hiukan pompöösistä, kannattaa suunnata tänä kesänä Törnävälle.

Lyhennelmä tästä ensi-iltakritiikistäni on julkaistu kaupunkilehti Vaasan printtilehdessä 13.7. ja verkkosivulla 14.7.2022. Sain ensi-iltaan lehdistölipun.

Ei mitään mätää Jotain mätää -musikaalissa

 

William Shakespeare (Christoffer Strandberg, keskellä) ottaa kaiken irti tähteydestään. Something Rotten! - Jotain mätää -musikaalissa leikitellään aidontyylisillä renessanssiasuilla ja modernilla lookilla.
KUVAT: JUKKA KONTKANEN/Seinäjoen kaupunginteatteri

Something Rotten! – Jotain mätää.

Suomen kantaesitys Seinäjoen kaupunginteatterin tuotantona Törnävän kesäteatterissa Seinäjoella 10.7.2021.

Käsikirjoitus John O’Farrell ja Karey Kirkpatrick, sävellys ja laulujen sanat Wayne ja Karey Kirkpatrick.
Ohjaus Pekka Laasonen, musiikin tuotanto ja kapellimestari Pekka Siistonen, koreografia Jyri Numminen. Lavastus Jani Uljas, puvustus Riikka Aurasmaa, kampaukset ja maskit Petriina Suomela.
Rooleissa mm. Marko Maunuksela, Antti L.J. Pääkkönen, Jani Karvinen, Christoffer Strandberg, Reeta Vestman ja Irina Isberg.

Esityksiä 21.8. saakka.

***********

Törnävän kesäteatterissa sai lauantaina ensi-iltansa Suomessa ennennäkemätön musikaalikomedia Something Rotten! – Jotain mätää.

Se sai ensiesityksensä Broadwaylla kuusi vuotta sitten.
Tämä on toinen kerta, kun Seinäjoen kaupunginteatteri tuo kantaesitykseen huippumusikaalin kesäteatterina.
Something Rotten – Jotain mätää on täysin samassa linjassa pari vuotta sitten nähdyn, ällistyttävän koomisen Spamalotin kanssa.
Jotain mätää on kauttaaltaan laadukasta ammattilaistasoa, viihdyttävä ja huippuhauska musikaali vahvalla Shakespeare-twistillä.

Pekka Laasosen ohjauksessa tusina näyttelijöitä vaihtaa lennossa rooleja ja laulaa ja tanssii upeasti Jyri Nummisen vauhdikkaiden koreografioiden mukaan.
Esimerkiksi stepaten tehty kaksintaistelu on huippunumero!

Riikka Aurasmaan suunnittelemassa puvustuksessa on hienoja yksityiskohtia. Korostettu kalukukkaro koristaa kaikkien miesroolien vaatteita.

Pekka Siistonen on jälleen sovittanut ja tuottanut erittäin hyvin toimivan musiikin, joka tulee ”nauhalta”.
Riikka Aurasmaan suunnittelemat puvut ovat huikeat. Kiinnostavine yksityiskohtineen ne ovat tärkeä osa visuaalista nautintoa.
Jani Uljas on suunnitellut teoksen henkeen erinomaisesti sopivan lavastuksen, jossa voi nähdä viitteitä Shakespearen The Globe -teatteriin. Siinäkään ei ollut (eikä sen rekonstruktiossa nykyisin ole) kattoa, kuten ei Törnävän näyttämölläkään.

Peruslavastus muistuttaa Shakespearen näyttelijäseurueen The Globe -teatteria Lontoossa.
Lavastuksen on suunnitellut Jani Uljas.

Suurimmat kiitokset ansaitsee kuitenkin musikaalikääntämisen huippuammattilainen, Mikko Koivusalo.
Hän on keksinyt nokkelat suomennokset englannin sanaleikeille ja erilaisille viittauksille, joita dialogissa ja lauluissa on runsaasti.
Tämä musikaali on kielellisistä ilotulitusta alusta loppuun!

Christoffer Strandberg (keskellä) irrottelee nahkahousuisena William Shakespearena, näytelmäkirjoittajien starana.
Ruune Perä (Antti L.J. Pääkkönen, oik.) yrittää päästä hänen tasolleen. Taustalla Pyry Smolander.

Musikaalin nimi viittaa William Shakespearen Hamlet-näytelmään, jossa väitetään olevan jotain mätää Tanskanmaalla: Something is rotten in the state of Denmark (Hamlet 1. näytös, 4. kohtaus).
Shakespeare, näytelmäkirjailijoiden stara, on merkittävässä roolissa tässä tarinassa, joka sijoittuu 1500-luvun lopun Lontooseen.
TV:n monista viihdeohjelmista tuttu Christoffer Strandberg irrottelee roolissaan hulvattomana Shakespearena. Väkijoukot palvovat häntä (We love you!), ja hän ottaa huomiosta kaiken irti.
Muut roolihahmot on puettu 1500-luvun tyyliin, mutta Wille Suuri tepastelee lavalla nahkahousuissa ja pitkävartisissa saappaissa.
Musiikillisesti Shakespeare on rock, kun muut laulavat ja tanssivat esimerkiksi valssin tai foksin tahtiin.

Antti L.J. Pääkkönen esittää pikkuveljeä, Ruune Perää, ja Jani Karvinen isoveli Retu Perää, jolla on vaimo Bea. Häntä näyttelee Irina Isberg.

Tarinan päähenkilöt ovat kuitenkin veljekset, jotka haluaisivat tehdä yhtä hyviä ja suosittuja näytelmiä kuin Shakespeare.
Television Lidl-mainoksista tuttu Jani Karvinen esittää Retu Perää, jonka elämässä moni asia on vähän retuperällä.
Hänen veljensä on Ruune Perä (Antti L.J. Pääkkönen), jolta tulee tekstiä kuin Runebergiltä.
Molemmat sopivat rooleihinsa tismalleen. Pääkkösen habituksesta tulee aina välillä mieleen Ohukainen eli Stan Laurel, mikä on komedialle vain eduksi.
Tarinaan on luotu musikaaleille tyypillinen ”sankaripari” ja ”subrettipari”.
Retulla on tomera vaimo, telkkarin Salatuista elämistäkin tuttu Irina Isberg (ent. Vartia), ja Ruune puolestaan rakastuu puritaanin kapinalliseen tyttäreen Portiaan, jota esittää Reeta Vestman. Huippunaisia rooleissaan!

Portia (Reeta Vestman) ja Ruune (Antti L.J. Pääkkönen) jakavat rakkauden runouteen
ja Shakespearen teksteihin.

Koreografi Jyri Numminen ja Henrik Hammarberg ovat mukana ensemblessa, samoin kuin pari vuotta sitten Spamalotissa, ja tekevät nytkin useita rooleja hauskasti ja tyylikkäästi. Varsinkin Hammarberg naurattaa yleisöä sanoissaan sekoilevana puritaani-isänä.

Henrik Hammarberg (keskellä) naurattaa sanoissaan sekoilevana puritaani-isänä.

Retu turvautuu ennustaja Nostradamukseen (upeasti laulava tangokuningas Marko Maunuksela) kuullakseen, millainen näytelmä kannattaisi tehdä.
Ennustaja kertoo, että uusi tyylilaji, musikaali, on seuraava teatterihitti.
Retun mielestä tämä on outoa. Ettäkö yleisö katsoisi ilman syytä laulamaan ja tanssimaan ryhtyviä näyttelijöitä? Ihan hullua!
Seuraa aivan upea, 9-minuuttinen showstopper-numero, jossa Nostradamus selittää, mikä oikeastaan on musikaali ja miksi siinä on taikaa. Kohtauksessa viitataan useisiin nykypäivän katsojille tuttuihin musikaaleihin, kuten Cats, Chicago ja A Chorus Line.

 Nostradamus (Marko Maunuksela, vas.) kertoo Retu Perälle (Jani Karvinen, oik.) tanssityttöjen avustamana, miksi musikaaleissa on taikaa. Musikaali-nimisessä showstopper-numerossa on viittauksia useisiin nykymusikaaleihin. Tanssin mallia on otettu esimerkiksi A Chorus Linesta.

Retu alkaa työstää musikaalia, jossa on prinssi, joka syö tanskalaisia voileipiä, smörrebrödejä. Se ei innosta pikkuveljeä eikä veljesten näyttelijäryhmää ollenkaan.
Seuraa ällistyttävän hauskaa sekoilua, johon liittyy jatkuvaa sanailua ja väärinymmärryksiä, valepukuinen Shakespeare sekä paljon puhetta munista ja munakkaasta.
Lopulta käy niin kuin musikaaleissa kuuluukin: kaikki selviää, rakkaus voittaa ja unelmista tulee totta.

Jotain mätää -esitys sisältää useita viittauksia eri musikaaleihin.

Something Rotten! pilailee pilke silmäkulmassa Shakespearella, tähtikultilla ja varsinkin – erittäin perusteellisesti – musikaaleilla.

Kautta koko show’n viitataan useisiin musikaaliklassikoihin, kuten Viulunsoittaja katolla ja The Sound of Music, sekä genren uudempiin teoksiin, kuten Kinky Boots, Spamalot ja Päiväni murmelina.

Yksi lisähupi onkin siinä, että katsoja yrittää bongata kaikki eri musikaalit, joihin viitataan dialogissa, musiikissa, tansseissa tai pukujen kautta.

Tarinassa viitataan myös lukuisin Shakespearen näytelmiin, ja näitäkin voi bongailla. Niistä on napattu esimerkiksi nimiä monille roolihenkilöille.

Esimerkiksi Retu Perän nimi on alkuperäisesityksessä Nick Bottom. Tämän niminen roolihahmo, aasipäinen kutoja, esiintyy Shakespearen Kesäyön unessa (näytelmästä on useita suomennoksia).

Mutta vaikka katsoja ei tuntisi musikaaleja tai ei ole lukenut tai nähnyt Shakespearen näytelmiä, tästä esityksestä voi silti nauttia täysin siemauksin. Katsottavaa ja hauskuutta riittää lähes 3-tuntisessa show’ssa yllin kyllin.

Katsojien toivotaan käyttävän kasvosuojaa Törnävän kesäteatterissa. Teatterin katsomo on katettu.

Lyhennelmä tästä ensi-iltakritiikistä on julkaistu Vaasan kaupunkilehti Ikkunan verkkosivulla 13.7. ja printtilehdessä 14.7.2021.

Seinäjoen Evita häikäisee visuaalisuudellaan

 

Ensemblen esittämä Argentiinan aristokraatit ja kenraalit kuuntelevat ja paheksuvat Peroneita. Juan Peronina Esa Ahonen, Chenä Marko Maunuksela ja Evana Helena Rängman.
KUVAT: JUKKA KONTKANEN

Evita.

Ensi-ilta Seinäjoen kaupunginteatterissa 19.9.2020.
Laulujen sanat Tim Rice, sävellys Andrew Lloyd Webber. Ohjaus Tuomas Parkkinen, suomennos Mikko Koivusalo, koreografia Jukka Haapalainen, kapellimestari Timo Ristilä, lavastussuunnittelu Marjatta Kuivasto, pukusuunnittelu Leena Rintala, äänisuunnittelu Sakari Kiiski, valosuunnittelu Hannu Raja-aho, kampaukset ja maskit Johanna Uusitontti.
Rooleissa mm. Helena Rängman, Marko Maunuksela, Esa Ahonen, Petra Pääkkönen, Jari Jaakonaho.

***************

Tuomas Parkkisen ohjauksessa Seinäjoen kaupunginteatterin syksyn musikaalissa korostuvat vastakohtaisuudet. Evitan puitteet ovat kauniit ja sykähdyttävät, kun musikaalin tarinassa on rumuutta ja raadollisuutta.

Köyhä tyttö maaseudulta lähtee kunnianhimoisena pääkaupunkiin, etenee urallaan sänkykamarien kautta, ryhtyy radionäyttelijäksi ja lopulta kohtaa miehen, joka avaa hänelle ovet valtaan ja vaurauteen, Argentiinan presidentin puolisoksi. 

Tarina perustuu tositapahtumiin. Eva Duarten eli Evita Peronin tarina vain ei ole kovin kaunis tai onnellinen, vaikka tuhkimotarina onkin.

Eva Duarte (Helena Rängman) matkustaa maalta kaupunkiin. Bussi on tehty hauskasti vain ratilla, jota pitelee Che (Marko Maunuksela) ja tangolla, josta matkustajat pitävät kiinni. 

Vastakohtaisuus kiehtoo Evassa. Onko hän Santa Evita, suurisydäminen hyväntekijä, kansan ääni, työläisten, naisten ja köyhien puolestapuhuja, millaisena hän itsensä näkee?

Vai onko hän vallanhimoinen, juonitteleva oman edun tavoittelija, joka pistää hyväntekeväisyysrahoja omiin taskuihinsa?
Ratkaisu Evan todellisesta luonteesta jää katsojan päätettäväksi.

Käsikirjoittaja Tim Ricen ideasta syntyneen Evita-musikaalin tapahtumat sijoittuvat 1940- ja 50-luvun Argentiinaan. Melko kaukana ollaan, mutta ohjaaja Parkkinen on mediassa puhunut aiheen ajankohtaisuudesta.
Tämän päivän populistipoliitikot eri puolilla maailmaa lupaavat yhtä hyvää ja kahta kaunista, mutta kuinka puhtaita jauhoja heillä on pussissaan? Entäpä Yhdysvaltain nykyinen presidentti? Donald Trumpia moni pitää häikäilemättömänä, itsekkäänä ja tyhmänä. Silti moni häntä ihailee, uskoo häneen ja on valmis äänestämään vielä toiseksikin kaudeksi Valkoisen talon valtiaaksi.

Tampereen teattereissa paljon näytellyt Helena Rängman vierailee Evitan pääroolissa. Hän laulaa enimmäkseen hyvin, tanssii upeasti ja tuo näyttelemisessään esiin roolinsa ristiriitaisuuden.
Välillä laulukohtaukset menevät nasaaliääniseksi rääkymiseksi. En ole varma, onko se näyttelijän taidonnäyte vai taidonpuute. Joka tapauksessa nämä kohtaukset kertovat minulle Evan rahvaanomaisuudesta kaiken hienostelun keskellä.

Ensi-illassa Rängman keräsi väliaplodeja varsinkin tanssikohtauksissa, kuten pienessä pätkässä irlantilaista tanssia ja tankotanssikohtauksessa, jossa hän lauloi pää alaspäin tangosta roikkuessaan.

Evan (Helena Rängman) vastaparina on kaksi miestä, Juan Peron (Esa Ahonen)
ja Che (Marko Maunuksela).

Voimakkaan naisen vastaparina musikaalissa on kaksi miestä.

Pökkelömäinen, virallinen, omasta asemastaan ja arvostaan ylpeä kenraali Juan Peron ja notkeasti habitustaan muuttava, rohkea ja röyhkeä jokamies Che. Molemmat nähdään Seinäjoella erinomaisina suorituksina.
Esa Ahonen laulaa hienosti Juan Peronin kankeahkon, vaimon varjoon jäävän, julman sotilaan roolin.

Chen roolissa vierailee vuoden 2010 tangokuningas Marko Maunuksela. Hän laulaa roolin varmasti ja flirttailee yleisön kanssa.

Che ärsyttää Evaa totuudenpuhumisellaan ja kommenteillaan ja on silminnäkijä Evan monissa elämänvaiheissa, bussikuskina, tarjoilijana, teloittajana, joka paikkaan ehtivänä apupoikana.

Chellä on paljon laulettavaa, mutta Maunuksela hallitsee roolin ja musiikin suvereenisti.

Petra Pääkkönen esittää Juan Peronin rakastajatarta, Helena Rängman tulevaa vaimoa.

Suomenkielisessä Mamma Mia! -musikaalissa Helsingissä muutama vuosi sitten yhdessä pääroolissa loistanut Petra Pääkkönen esittää Seinäjoella pienen roolin Juan Peronin rakastajattarena, jonka Eva heittää ulos. Pääkkösen ainoa soololaulu on kaunista kuultavaa.

Seinäjoen Evita häikäisee visuaalisuudellaan.
On ilahduttavaa, että ensemble on tarpeeksi iso, jotta suuret joukkokohtaukset näyttävät hyvältä ja laulu kajahtaa komeasti.

Jukka Haapalaisen koreografioimat joukkokohtaukset ovat komeaa katsottavaa.
Ensemble on ilahduttavan iso. Keskellä Helena Rängman Eva Peronina.

Koreografi Jukka Haapalainen, suomen menestynein kilpatanssija ja Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelman tuomari, on ottanut kaiken irti musikaalin lattarimusiikista ja tanssijoiden elastisuudesta. Lanteet pyörivät ja jalkatyö on tarkkaa niin nopeissa kuin hitaissakin rytmeissä. Mieleen jäävät varsinkin kiihkeät joukkokohtaukset, kuten lauluissa Buenos Aires, Uus Argentiina ja Seteleitä sataa.

Marjatta Kuivaston suunnittelema lavastus käyttää hyväksi teatterin uusittua näyttämötekniikkaa. 

Lattian osat nousevat ja laskevat oman koreografiansa mukaan esimerkiksi kohtauksessa, jossa Juan Peron pudottelee kilpailijoitaan pois. Nokkela oivallus on ollut lavastaa huone ”kellarikerrokseen”, joka nousee näkyviin lattian alta.

Marjatta Kuivaston suunnittelemassa lavastuksessa hyödynnetään uutta näyttämötekniikkaa. Esimerkiksi näyttämön lattian alta nousee "kellarikerros", työväen huone,
jonka katolla Eva pitää radiopuhetta.

Leena Rintalan suunnittelemat puvut ovat kerrassaan upeat. Evan tunnusvärit ovat punainen ja valkoinen, ja puvut muuttuvat komeammiksi ja kimaltavammiksi sitä mukaa, kun Eva vaurastuu.
Punaisella värjätään myös kohtaukset, joissa Peronien vastustajia eliminoidaan. Karmaisevan hienoa valosuunnittelua!

Seinäjoen kaupunginteatterissa on uusittu myös äänentoistojärjestelmä, ja sen ansiosta Andrew Lloyd Webberin sävelet saavuttavat katsojan samankuuloisina, istuipa tämä missä kohtaa katsoamoa tahansa.

Läpisävelletyn musikaalin musiikki on vaativaa, mutta Seinäjoella siitä selvitään upeasti.

Kaiken kaikkiaan Evita on mahtipontinen, paatoksellinen, oopperankaltainen  musikaali, jossa ei huumori kuki. Sellaisena se Seinäjoellakin nähdään.

Mahtipontisuuden kulminaatio on toisen näytöksen aloituskappale, tämän musikaalin kuuluisin biisi Don’t Cry For Me, Argentina.

Mikko Koivusalon suomennoksena sen nimi on Kyyneleet pois, Argentiina. Paremmin se tunnetaan edelleen nimellä Et itkeä saa, Argentiina, jota Seija Simola lauloi 70-luvun lopulla.

Alkuperäinen laulu kahmi aikoinaan Britanniassa palkintoja ja oli yksi 1970-luvun lopun soitetuimpia kappaleita.

Päivän sana on korona, ja se on otettu Seinäjoen kaupunginteatterissa hyvin huomioon. Teatterin verkkosivulla on selkeät ohjeet katsojille lippua ostaessa, teatteriin tultaessa ja katsomossa ollessa.

Olin ensi-illassa ja sain lehdistölipun esitykseen.

Knoppitietoa Evitasta

• Säveltäjä Andrew Lloyd Webber ja sanoittaja Tim Rice julkaisivat Evitan musiikin LP-levynä vuonna 1976 mainostaakseen tulevaa teatterimusikaalia. Don’t Cry For Me, Argentina nousi heti listahitiksi. 
• Kun musikaali sitten sai ensi-iltansa Lontoossa 21.6.1978, ihmiset ryntäsivät ostamaan lippuja, koska halusivat kuulla tuon tunnetun kappaleen esitettävän livenä. Show pyöri Lontoossa lakkaamatta lähes 8 vuotta, yli 3 000 esitystä.
• Ensimmäinen Evitan roolin esittäjä Lontoossa oli Elaine Paige, joka singahti tästä roolista musikaalitaivaan suureksi tähdeksi. Hän näytteli sittemmin esimerkiksi Grizabellan roolin Andrew Lloyd Webberin seuraavassa musikaalissa Cats.
• Alkuperäisen käsikirjoituksen mukaan musikaalin avauskohtaus tapahtuu argentiinalaisessa elokuvateatterissa, jossa näytös keskeytetään, koska leviää suruviesti Eva Peronin kuolemasta. Seinäjoen versiossa sama viesti tulee teatteriin näyttelijöiden pukuhuoneeseen, kun he ovat valmistautumassa esitykseen.
• Maailman parhaisiin kuuluva latinopop-tähti Ricky Martin näytteli Chen roolia yhdeksän kuukauden ajan 2012–13, kun Evitaa esitettiin New Yorkin Broadwaylla.
• Seinäjoen kaupunginteatteri on kuudes ammattiteatteri Suomessa, joka ottaa Evitan ohjelmistoonsa. Ennen Seinäjokea musikaali on nähty Kemin kaupunginteatterissa (1986), Tampereen Teatterissa (1994), Helsingin kaupunginteatterissa (2006), Åbo Svenka Teaterissa (2008) ja Tampereen Työväen Teatterissa (2014).
• Kun Eva Peron kuoli, Argentiinassa oli suuri maansuru. Massiivisten hautajaisten jälkeen kansan ihmeteltäväksi asetettiin julkisesti näytteille Evitan 600 hattua ja 400 pukua.