Vaasan historiasta naisen silmin

Sannah Nedergård ja Ksenia Timoshenko tekevät napakymppiroolit
arkana Hildana ja rohkeana Hellinä Wasa Teaterin näytelmässä Bomullsängeln.
KUVA: FRANK A. UNGER

Bomullsängeln.

Kantaesitys Wasa Teaterissa 29.11.2019. Susanna Alakosken romaanin mukaan dramatisoinut Annina Enckell. Ohjaus Ulrika Bengts, lavastus Milja Salovaara, puvut Linn Wara, musiikki Peter Hägerstrand, valot Joonas Tikkanen, äänet Tim Stratton, koreografia Soile Ojala.

Rooleissa mm. Johan Aspelin, Viktor Idman, Sannah Nedergård, Tove Qvickström, Ksenia Timoshenko.

********************

Wasa Teaterin katsomossa kuului olevan ilahduttavan paljon suomenkielisiä katsojia, kun olin lauantaina katsomassa Bomullsängeln-näytelmää. Se kertoo Vaasan puuvillatehtaan naisista, puuvillaenkeleistä.

1850-luvun lopulla perustettu puuvillatehdas oli Vaasassa suuri ja merkittävä työnantaja. Sinne tuli paljon väkeä töihin sekä suomenkieliseltä että ruotsinkieliseltä Pohjanmaalta.

Siksi on ilahduttavaa, että myös suomenkieliset katsojat löytävät tiensä WT:n katsomoon, kun esitetään näytelmää, joka liittyy suoraan Vaasan historiaan. Monen nykyvaasalaisen isoäiti, äiti, täti tai muu tuttu on käynyt Puuvillassa töissä.

Bomullsängelnin päähenkilö on Hilda, uskovainen tyttö, joka on arka ja tottelevainen. Hänen paras ystävänsä on rohkea Helli, joka haluaa perustaa ammattiyhdistyksen puuvillaenkeleille ja on muutenkin kovaan ääneen työväen asialla. Naiset ottavat välillä ankarasti yhteen, mutta ystävyys säilyy silti hyvänä läpi vuosikymmenten.

Naisten välinen ystävyys ja solidaarisuus onkin tämän näytelmän kantavin teema. Jokainen elää elämäänsä tavallaan ja parhaansa mukaan. Ja vaikkei ystävä aina ymmärrä, hän pysyy ystävänä silti.

Tarinassa Hilda ja Helli tulevat vuonna 1923 maalta Vaasaan, töihin Puuvillaan. Palkka on pieni ja asumisolot ankeat Kapernaumissa Palosaarella. Tehtaalla pomot ovat miehiä, joilta ei sympatiaa heru. Ankarissa oloissa naiset tukeutuvat toisiinsa ja syntyy yhteisöjä, joissa kaikki tietävät kaikkien asiat.

Hilda rakastuu tehtaalla asentajana työskentelevään Arvoon, joka on myös uimahyppääjä. Heille syntyy kaksi lasta, Greta ja Jonni, joille Helli on yhtä läheinen kuin oma äiti.

Paikallisväriä on ripoteltu tekstiin: Arvo käy hyppäämässä Hietasaaren uimatornista, ja Hildan tytär Greta saa töitä tarjoilijana Hietalahden Villasta.

Hilda (Sannah Nedergård) rakastuu Arvoon (Viktor Idman).
KUVA: FRANK A. UNGER

Ulrika Bengtsin ohjaama näytelmä on kaksijakoinen: ensimmäisessä näytöksessä valaistaan Hildan lapsuutta takaumien kautta, kuvataan työn raskautta, rakastumista ja Gretan syntymää.

Toisessa näytöksessä mukana on yhtäkkiä kertoja, joka on aikuinen Greta. Äkkiä loikitaan vuosia harppauksilla eteenpäin aina siihen saakka, kunnes Hildan lapset ovat lähteneet kotoa.

Silti pienet yksityiskohdat ovat niitä, jotka jäävät katsojan mieleen ja liikuttavat.

Kertojan tuleminen mukaan vasta toisessa näytöksessä on hiukan outo ratkaisu. Ihan kuin olisi siirrytty toiseen näytelmään. Tulee myös sellainen olo, että dramatisoinnissa on tullut kiire. Kertojalle on helppo lykätä tekstiä puhuttavaksi, jos jotain olleellista ei pystytä kohtauksilla näyttämään.

Näytelmä on syntynyt poikkeuksellisella tavalla: dramaturgi Annina Enckell on kirjoittanut näytelmää samaan aikaan, kun kirjailija Susanna Alakoski on kirjoittanut romaania, johon näytelmä perustuu. Bomulsängeln-romaani ilmestyi tämän vuoden elokuussa.

Päärooleissa Sannah Nedergård Hildana ja Ksenia Timoshenko Hellinä ovat napakymppejä. Ilmeet, olemukset, äänenkäyttö kuvaavat osuvasti kahta täysin eriluonteista naista.

Muilla näyttelijöillä on useita eri rooleja. Mieleen jäävät erityisesti Tove Qvisckström modernina, omapäisenä Greta-tyttärenä ja Viktor Idman notkeana uimahyppääjä-Arvona.

Hyvin muuntautumiskykyinen Johan Aspelin saa nilkistä tehtaan pikkupomon roolista paljon irti, kun taas Hietalahden Villan hovimestari on maneerien kasautuma.

Milja Salovaaran suunnittelema lavastus on viitteellinen. Minun makuuni se on liian paljas.

Esimerkiksi tehdas tehdään siten, että muutama köysi riippuu katosta, ja niitä sitten kiskotaan ja pyöritetään ankaraa työtä markkeeraten. Lavalla on myös muutama puuvillasäkki, jotka ovat esimerkiksi pöydänjalkoja, sänkyjä ja sohvia.

Peter Hägestrandin musiikki ja Tim Strattonin suunnittelema äänimaailma täydentävät oivasti lavastusta ja luovat tunnelmaa.

Bomullsängeln-näytelmän lavastus on melko viitteellinen. Katosta riippuvat köydet kuvaavat puuvillatehdasta.
KUVA: FRANK A. UNGER

Bomullsängeln jatkaa oivasti Wasa Teaterin traditiota esittää draamoja paikallisista tai ainakin pohjalaisista aiheista. 

Vaasan ja pohjalaisten historiaa on kuvattu esimerkiksi näytelmissä Två ljus i fönstret (kantaesitys 14.11.2009) ja Colorado Avenue (kantaesitys 25.9.1999). Noissa näytelmissä aiheena olivat suuret, koko kansakuntaa liikuttaneet aiheet, kuten siirtolaisuus ja kansalaissota.

Bomullsängeln zoomaa lähemmäs ja tuo hienosti esiin naisten näkökulmaa teollisuus-Suomessa.

Näytelmä on myös sukua Vaasan kaupunginteatterissa 9 vuotta sitten nähdylle Ruukinkuja-näytelmälle, joka kertoi niin ikään Puuvillan työntekijöistä ja elämästä Vaasan Palosaarella.

Kirjailija Susanna Alakoski on kertonut, että hän tarttui Vaasan Puuvilla -aiheeseen, koska hänen oma isoäitinsä työskenteli siellä, muttei koskaan kertonut työstään.

Sama tilanne saattaa olla monella muullakin. Tämän näytelmän nähtyään ymmärtää paremmin, millaista puuvillaenkelin työ oli. Toivottavasti myös nuoret löytävät katsomoon ja oppivat arvostamaan suvun äitien töitä.

Näytelmään on tekstitys suomeksi. Tekstityskoneita saa teatterin aulasta ilmaiseksi.

Näin esityksen 7.12.2019. Sain esitykseen lehdistölipun.