Nunnuuden ylistys

Teppo Järvinen on lavastanut Nunnia ja konnia Vaasan kaupunginteatteriin.
Näyttämö on melko paljas, mutta Olli Haakanan upea valosuunnittelu tulee hyvin esiin.
KUVA: LINUS LINDHOLM/ VAASAN KAUPUNGINTEATTERI 

Cheri ja Bill Steinkellner, Glann Slater ja Alan Menken: Nunnia ja konnia.
Suomennos Jussi Vahvaselkä, Kristina Vahvaselkä ja Heikki Sankari. Suomennoksen sovitus Tiina Puumalainen ja Sauli Perälä. Ohjaus Tiina Puumalainen, kapellimestari Sauli Perälä, koreografia Osku Heiskanen, lavastus Teppo Järvinen, pukusuunnittelu Emilia Eriksson, äänisuunnittelu Heikki Järvi, valosuunnittelu Olli Haakana, maskit ja kampaukset Maija Hauta-Aho.
Rooleissa mm. Milla Kangas, Raisa Vattulainen, Oiva Nuojua ja Toni Ikola.

Ensi-ilta Vaasan kaupunginteatterissa 9.9.2023.
Näin esityksen 13.4.2024. Sain lehdistölipun.
Viimeiset esitykset 27.4.2024.

***************

Nunnien rooliasut ovat taas käytössä Vaasan kaupunginteatterissa, kun kuluneen talven ajan on esitetty musikaalia Nunnia ja konnia. Vielä on kaksi esitystä jäljellä!

Viimeksi nunnia taidettiin nähdä Vaasassa lavalla musikaalissa The Sound of Music syksyllä 2020, kunnes koronapandemia sulki hetkeksi avatut teatterit.

Nunnia ja konnia on disco-musiikin kultakauteen 1970-luvun lopulle sijoittuva musikaali, joka svengaa ja hauskuuttaa yhden illan, mutta kovin paljon syvällisiä se ei saa miettimään.

Musikaali perustuu Whoopi Goldbergin tähdittämään elokuvaan Sister Act (1992), joka suomennettiin samalla nimellä kuin sittemmin musikaalikin.

Eli ensin oli elokuva, josta tehtiin musikaali. Se sai ensiesityksensä Lontoon West Endissä vuonna 2009 ja Broadwaylla 2011.

Suomen ensiesitys oli pohjoismainen kantaesitys Samppalinnan kesäteatterissa Turussa kesällä 2016. Se oli muuten tästä musikaalista ensimmäinen versio, jossa tekijänoikeuksien hallitsijat eivät edellyttäneet, että pääosan esittäjän pitää olla afroamerikkalainen näyttelijä. Roolin teki Turussa Maria Lund.

Näin Nunnia ja konnia edellisen kerran syksyllä 2019 Kokkolan kaupunginteatterissa. Se oli niin tuoreessa muistissa, että väkisin tuli vertailtua, kun istuin Vaasan kaupunginteatterin katsomossa.

Voit lukea arvioini Kokkolan kaupunginteatterin versiosta täältä. 

Kangas on loistava Deloris

Tarina kertoo Deloris Van Cartierista, kapakkalaulajatteresta, joka haaveilee läpimurrosta ja suurista lavoista. Hänen rakastajansa Curtis on ilkea konna. Eräänä iltana Deloris saa tarpeekseen Curtisista ja aikoo jättää hänet. Pahaksi onnekseen hän sattuu näkemään Curtisin tekemän murhan.

Deloris ryntää poliisiasemalle, jossa poliisina on Ricky, vanha tuttu kouluajoilta. Ricky ottaa Delorisin todistajansuojeluohjelmaan ja piilottaa hänet nunnaluostariin.

Delorisilla on vaikeuksia sopeutua nunnaluostariin, ja yhteenotot abbedissan kanssa ovat väistämättömiä. Muut nunnat ihaileva välitöntä ja iloluontoista Delorisia.

Koska hän on ammatiltaan muusikko, hän alkaa johtaa nunnakuoroa ja saa siitä irti ennenkuulumattomia sävyjä. Kohta nunnakuoro treenaakin tärkeään tapahtumaan, kun itse paavi on tulossa vierailulle.

Deloris (Milla Kangas) hakee suojaa poliisilaitokselta nähtyään murhan.
Poliisi Ricky (Oiva Nuojua) on valmiina auttamaan.
KUVA: LINUS LINDHOLM/ VAASAN KAUPUNGINTEATTERI

Delorisin roolissa Vaasan kaupunginteatterissa vierailee Milla Kangas, joka näytteli Vaasassa viimeksi näytäntökaudella 2012–13. Tuolta kaudelta hän jäi mieleen Oliver!-musikaalin upeana Nancynä.

Ja yhtä upea hän on Delorisinakin. Kankaan laulu on kerrassaan hienoa kuultavaa, ja hän on hyvin luonteva rempseänä Delorisina.

Milla Kangas (kesk. punaisessa mekossa) loisti Oliver!-musikaalissa
Vaasan kaupunginteatterissa runsaat 10 vuotta sitten.
KUVA: SAMI HEISKANEN/ VAASAN KAUPUNGINTEATTERI

Nunnia ja konnia on rakennettu perinteisen integraatiomusikaalin tapaan niin, että laulut vievät tarinaa eteenpäin. Jokaisella merkittävällä roolihahmolla on oma soololaulu, ja monia lauluista kuullaan vielä uusintoina eli repriiseinä kokonaan tai lyhennelminä. Monet soolot ovat balladinomaisia toivelauluja, mutta mukana on reipastahtisia tenholauluja, jotka korostavat ryhmän yhteenkuuluvuutta.

Esimerkiksi Sä näytät taivaan (Take Me to Heaven) kuullaan Delorisin laulamana aloitusbiisinä, jonka hän vetää yökerhon shownumerona. Tässä discobiisissä Deloris esittelee, mitä kaikkea hän osaa. 
Sama kappale kuullaan ensimmäisen näytöksen viimeisenä kappaleena, tällä kertaa nunnien esittämänä, ja se svengaa kuin hirvi. Tämä kappale ja sitä edeltävä Laulaa saa (Raise Your Voice) ja toisessa näytöksessä kuultava Sisaruus (Sister Act) ovat oikeita nunnuuden ylistyksiä.

Oiva Nuojua näyttelee Ricky-poliisia.
KUVA: LINUS LINDHOLMA/ VAASAN KAUPUNGINTEATTERI

Deloresiin rakastuvana Ricky-poliisina nähdään Oiva Nuojua, joka on usein saanut/joutunut esittämään vastaavankaltaisia rakastuneen nuorenmiehen rooleja. Tällä kertaa ohjaaja Tiina Puumalainen ei ole saanut ohjattua Nuojuaa parhaimpaansa. Rickyn häslääminen ja säätäminen menee ylinäyttelemiseksi ja on kiusallista katsottavaa.

Näinä päivinä, kun kaikenlaisesta kiusaamisesta puhutaan ja kirjoitetaan paljon, tarinassa särähtää korvaan se, että poliisia pilkataan kouluaikaisella haukkumanimellä Hiki-Ricky. Tulee sääli poliisimiestä, joka yrittää taistella liikanimestä irti, mutta asia ei lopullisesti ratkea kumminkaan.

Sen sijaan Toni Ikola on aivan täydellinen Curtis-konnana. Niin ilkeä, niin julma! Usein nallekarhumaisen nössöissä rooleissa ollut Ikola ottaa Curtisista kaiken irti. Ja soololaulu, Tunnen naiseni (When I Find My Baby), sujuu erinomaisesti!

Toni Ikola näyttelee konnapomo Curtisia.
KUVA: LINUS LINDHOLM/ VAASAN KAUPUNGINTEATTERI

Kaunista musiikkia

Tämän musikaalin on säveltänyt Alan Menken, joka tunnetaan myös monien Disney-piirrettyjen musiikin säveltäjänä. Hän on säveltänyt muun muassa Pienen merenneidon, Aladdinin ja Notre Damen kellonsoittajan elokuvamusiikit ja näyttämömusikaalimusiikit.

Nunnissa ja konnissa parhaiten Menkenin säveltämäksi tunnistaa mielestäni kappaleen Toisin mun elämän aion kirjoittaa (The Life I Never Led). Siitä tulee heti mieleen Pienen merenneidon tai Aladdinin musiikki. Kappaleen esittää itseään ja lauluääntään etsivä noviisi Maria Robert. Saana Rautavaara tulkitsee hyvin tämän epävarman nuoren, joka Delorisin avulla löytää elämälleen suunnan.

Abbedissana nähdään Raisa Vattulainen, joka välillä on ankara, muttei ankaruudessaan uskottava, välillä sydämellinen, muttei oikein uskottava siinäkään. Laulaa hän kyllä osaa!

Huomasin yllätyksekseni, että Kokkolan kaupunginteatterissa roolin tehnyt Liisu Aurasmaa on jäänyt karismallaan niin voimakkaasti mieleeni, että en löytänyt yhteistä virettä Vattulaisen kanssa.

Raisa Vattulainen esittää abbedissaa ja Milla Kangas abbedissan kanssa yhteenottavaa Delorisia.
KUVA: LINUS LINDHOLM/ VAASAN KAUPUNGINTEATTERI

Koreografian on tehnyt vanha kehäkettu Osku Heiskanen. Discokappaleissa on heiskasmaisia, näyttäviä kävelyitä, Travolta-liikkeitä ja pyörähdyksiä. Heiskanen taitaa show’n tekemisen, ja tässä se nähdään. 

Kaiken kaikkiaan kapellimestari Sauli Perälän johtama erinomainen orkesteri, todella hyvät lauluvoimat ja näyttävä koreografia saavat katsojat hyvälle tuulelle.

Lavastus on pettymys

Lavastukseen olen pettynyt. Suuri näyttämö on suhteellisen paljas. Olli Haakanan valosuunnittelu on upeaa ja pelastaa paljon.

Näyttämön etuosat laskevat välillä alas kellariin ja nousevat taas ylös. Tällä keinolla lavastaja Teppo Järvinen on hakenut ”tanssivaa” lavastusta. Ideana on, että kun edellinen kohtaus päättyy, toinen on jo alkamassa eri kohdassa näyttämöä. Tällä kertaa kellarista noustiin niin monta kertaa, että tehokeino alkoi ärsyttää.

Toinen ärsytys syntyi siitä, että Järvinen oli kierrättänyt West Side Story -musikaalissa näytäntövuonna 2022–23 lavasteena olleet ”tiili”seinät ja kimalleverhon tähän musikaaliin. Järvinen lavasti myös Westiksen Vaasaan.

Ainakin seinät ja kimalleverho näyttivät samalta kuin Westiksessä. Jos ne eivät olleet täsmälleen samoja lavasteita, ne olivat samaa kuvastoa kuin edellisvuonna. Sanoisin, että nämä on nyt nähty.

Ymmärrän, että Vaasan kaupungin säästövaatimusten takia kaupunginteatterikin joutuu miettimään lavastusbudjettiaan tarkasti. Mutta silti – Oliko arveltu, että ei yleisö mitään huomaa? Se on katsojien aliarvioimista.

Huippuballadeja, pettymyksiä ja miettimisen aihetta –
Vänd om min längtan Wasa Teaterissa

Vänd om min längtan -musikaali kertoo siirtolaiseksi Kanadaan lähtevän,
mutta takaisin kotiin Pohjanmaalle palaavan Marian (Sarah Nedergård) tarinan.
KUVA: FRANK A. UNGER/WASA TEATER

Ann-Luise Bertell, Thomas Enroth, Åsa Jinder, Nils-Petter Ankarblom: Vänd om min längtan. 
Ohjaus Erik-André Hvidsten, kapellimestari Ralf Nyqvist, lavastus Anders Karls, koreografia Karoliina Lahdenperä, puvustus Karoliina Koiso-Kanttila, valosuunnittelu Kristoffer Svenn, äänisuunnittelu Stefan Backas, maskit ja peruukit Fia Derghokasian. 

Rooleissa Sarah Nedergård, Markus Lytts, Carola Sarén, Maria Udd, Filip Ohls, Thomas Lundin, Isa Lindgren-Backman, Lilli Sukula-Lindblom, Jon Henriksen ja Ester Rudnäs.

Kantaesitys 16.9.2023 Wasa Teaterissa Vaasassa.
Näin esityksen 22.3.2024.
Viimeinen esitys 4.5.2024.

***************

Wasa Teater kuuluu Suomen kolmen suuren ruotsinkielisen ammattiteatterin joukkoon. Muut ovat Åbo Svenska Teater ja Svenska Teatern i Helsingfors.

Wasa Teater ei jää piiruakaan jälkeen kahdesta muusta: Jo usean vuoden ajan se on kantaesittänyt uusia, kotimaisia musikaaleja ja puhenäytelmiä, jotka ovat löytäneet yleisönsä ja joita on tultu katsomaan myös kauempaa, niin ympäröivästä maakunnasta kuin muualta Suomesta.

Näin on tänäkin näytäntövuonna.

Paranna ikäväni

Viime syyskuussa kantaesityksensä saanut Vänd om min längtan -musikaali perustuu Wasa Teaterin teatterinjohtajan, kirjailija Ann-Luise Bertellin samannimiseen romaaniin (2016).

Suomeksi nimi tarkoittaa ”Paranna ikäväni”, mutta romaani on suomennettu nimellä Ikävän jälkeen (2022).

Minun mielestäni ”Paranna ikäväni” kertoo juuri naulan kantaan siitä, mistä tarinassa on kyse. Nuo sanat toistuvat useaan kertaan musikaalissa sekä tekstissä että laulussa.

Vänd om min längtan -musikaalissa seurataan Vöyrin metsäkulmalla asuvan, Kanadaan siirtolaiseksi lähtevän ja kuitenkin Vöyrille palaavan Marian elämää lapsuudesta vanhuuteen.

Tarina alkaa, kun Maria on vanha. Häntä näyttelee Lilli Sukula-Lindblom. Maria kärsii muistisairaudesta, ja häntä hoidetaan vanhainkodissa Vöyrillä.

Eräänä päivänä hänen luonaan vierailee nainen, Lidia Paulson (Isa Lindgren-Backman), joka sanoo olevansa Marian tytär. Maria on dementoitunut, hän ei saa sanaa suustaan, eikä tunnista vierasta naista, joka sinnikkäästi tivaa häneltä, muistaako äiti Lidiaa.

Musikaalissa on kehystarina, jossa seurataan Mariaa vanhana (Lilli Sukula-Lindblom).
Häntä tulee Amerikasta tapaamaan tytär Lidia (Isa Lindgren-Backman).
KUVA: FRANK A. UNGER/WASA TEATER

Sitten siirrytään takaumana Marian muistoihin. Köyhään lapsuuteen, kun isä (Jon Henriksen) kuolee tapaturmassa hevosen kanssa. Äiti (Maria Udd) menee uudelleen naimisiin, mutta isäpuoli (Thomas Lundin) on ilkeä. Hän muuttuu sitä ilkeämmäksi, mitä enemmän lapsia siunaantuu taloon.

Nuoren Marian (Sarah Nedergård) turva on isoveli Harald (Markus Lytts), joka lähtee Kanadaan ja lähettää lopulta matkalipun myös Marialle.

Toisessa näytöksessä seurataan Marian elämää Kanadassa, ihastumista ja naimisiin menoa Eddien (Jon Henriksen) kanssa, työtä pesulassa, Lidia-tyttären syntymää, avioeroa ja paluuta kotimaahan ilman tytärtä.

Tarinalla on vastineensa tosielämässä, se perustuu osittain Ann-Luise Bertellin äidinäidin elämäntarinaan.

Tekstitys suomeksi

Wasa Teaterissa on viime vuosina nähty useita näytelmiä, joissa on puhuttu eri murteita ruotsinkieliseltä Pohjanmaalta, varsinkin Vöyrin murretta. Tämä on saattanut rajata pois suomenkielistä, mutta ruotsia jotenkin osaavaa yleisöä, joka on kuitenkin tärkeä kohderyhmä teatterille.

Tällä kertaa musikaalissa puhutaan vain yleisruotsia, johtuneeko norjalaisesta ohjaajasta vai mistä. Joka tapauksessa selkeä yleisruotsi tekee musikaalista nautittavan myös suomenkielisille katsojille. Tarinan seuraamista helpottaa suunnattomasti sekin, että saatavilla on suomenkielinen tekstitys.

Ohjaus ontuu hieman

Erik-André Hvidstenin ohjaus kulkee sujuvasti, ja rooleihin on löydetty juuri oikeanlaiset näyttelijät. Kaksi asiaa ohjauksessa tökkäsi kuitenkin silmääni.

Kesken Marian lapsuus- ja nuoruustarinan Lidia kärrää toistuvasti vanhan, pyörätuolissa istuvan Marian näyttämölle ja kyselee tältä epätoivoisena, eikö äiti tunne häntä.
Tällaiset häiritsevät keskeytykset muuten juohevasti juoksevassa tarinassa ärsyttävät, koska asia tuli jo alkukohtauksessa selväksi, eikä näissä kärräämiskohtauksissa tarina etene mitenkään.
Tuntui siltä, että Lidiaa esittävä, upeasti laulava Isa Lindgren-Backman itsekin oli turhautunut, koska hän ei saanut roolistaan irti kohtaus kohtaukselta mitään uutta.

Petyin ohjaukseen myös musikaalin musiikillisessa huippukohdassa, niin sanotussa kello 11:n numerossa, jossa nuori ja vanha Maria sekä Lidia laulavat yhdessä laulun Inte se tillbaka.
Tällainen naisia, sukupolvia ja muistoja yhdistävä, upea voimaballadi olisi ansainnut huikean komean ylöspanon. Sellaista ei nähty, vaan kolme naista seisoa tönöttivät etunäyttämöllä. Ja lauloivat kyllä upeasti.

Sarah Nedegård tekee upeaa työtä nuorena Mariana. Hän on näyttämöllä lähes koko ajan ja laulaa kuin enkeli.
KUVA: FRANK A. UNGER/WASA TEATER

Painettua käsiohjelmaa ei pidä vähätellä

Tässä kohtaa on muuten mainittava suurensuuri pettymys siitä, että Wasa Teater on luopunut painettujen käsiohjelmien tekemisestä.

Mielestäni musikaalien käsiohjelmia ei tulisi vähätellä!
Niistä katsoja saa yleensä arvokasta lisätietoa katsomiskokemuksensa laajentamiseksi. Käsiohjelma jää myös mukavaksi muistoksi teatterissa käymisestä, ja sitä on kiva näyttää ystävillekin, että olin katsomassa tällaista.
On myös tosi kätevää kesken esityksen pikaisesti vilkaista käsiohjelmasta, mikä onkaan tuon ja tuon uskottavan näyttelijän nimi.
Lisäksi musikaalien käsiohjelmissa kerrotaan yleensä kaikkien laulunumeroiden nimet.

Wasa Teater on tässä kohtaa siirtynyt digiaikaan, mikä on mielestäni väärä veto, kun tiedetään, että teatterissa käy erityisesti vanhempaa ikäpolvea. Heitä ei todellakaan kiinnosta skannata mitään QR-koodia saadakseen lukea ohjaajan tervehdyksen ja nähdäkseen näyttelijöiden nimet.
Minä skannasin, mutta valitettavasti en löytänyt digitaalisesta käsiohjelmasta minkäänlaista listaa musikaalin musiikkinumeroista.
Niinpä en olisi tiennyt tuon kehumani Inte se tillbaka -voimaballadinkaan nimeä, jollei se löytyisi Youtubesta.

Pääset kuuntelemaan laulun tästä:

https://www.youtube.com/watch?v=hMFedzIJBtM

Nedergård ja Lytts loistavat

Sarah Nedergård tekee jälleen kerran hienoa työtä musikaalin pääroolissa. Aiemmin hänet on nähty muun muassa Vaasan kaupunginteatterin The Sound of Music -musikaalin Mariana ja West Side Storyn Mariana.

Vänd om min längtanin Mariana Nedergård näyttelee ryhtiä myöden uskottavasti niin ilkeää isäpuolta pelkäävää pikkutyttöä, komeaan Eddieen suinpäin rakastuvaa nuorta naista kuin itsensä löytänyttä, hehkuvanpunaiseen jakkupukuun pukeutunutta nuorta naista.

Yhtä upean elämänkaaren piirtää esiin Markus Lytts Harald-isoveljenä, joka iloisesta velikullasta muuttuu viinaanmeneväksi raukaksi.

Markus Lytts kuuluu Wasa Teaterin näyttelijäkunnan kantaviin voimiin. Mies taipuu monenlaisiin rooleihin ja laulaa upeasti.
KUVA: FRANK A. UNGER/WASA TEATER

Jo mainittujen lisäksi muutkin näyttelijät hoitavat tonttinsa moitteettomasti. Erityisesti haluan mainita, että onpa mukava nähdä taas taitava tanssiva näyttelijä Filip Ohls Vaasassa. Hän oli ennen koronapandemiaa kiinnitettynä Vaasan kaupunginteatterissa.

Thomas Enrothin säveltämässä musikaalissa on oikeaoppisen musikaalin tapaan oma laulunsa kullakin merkittävällä roolihahmolla. Monet niistä ovat melko hidastempoisia balladeja.

Haraldin laulu, Skuggan av den jag är, on mielestäni tämän musikaalin upein biisi.
Tämänkään kappaleen nimeä en tietäisi, jollei Wasa Teater olisi ladannut sitä Youtubeen:

https://www.youtube.com/watch?v=w9p2BjvKHX0

Musiikillinen lowpoint, suorastaan pohjanoteeraus, on pesulakohtauksen discobiisi. Energinen, mutta tyylitön renkutus on täysin irti tarinan ajankohdasta ja myös muusta musikaalin musiikista!

Kiitoksen ansaitsee orkesteri, joka soittaa suvereenin Ralf Nyqvistin johdolla. Hyvältä kuulostava kokonaisuus, tätä yhtä kappaletta lukuun ottamatta, mutta se taas ei ole orkesterin vika.

Paljas lavastus

Anders Karlsin suunnittelema lavastus on kovin yksinkertainen musikaaliksi.
Näyttämöä hallitsee valtava, kallellaan oleva taulun tai peilin kehys. Suuren osan tarinaa näyttämöllä ei muuta olekaan.
Kehys toimii myös sänkynä ja puuna, josta Marian pikkuveli putoaa ja kuolee.
Rakennelma symboloi muistojen kehystä, eikä se ole ihan ehjä, niin kuin eivät muistot tai niitä kertovat ihmisetkään.

Paljaan lavastuksen pelastaa Kristoffer Svennin suunnittelema valosuunnittelu. Valot maalaavat tunnelmaa eri väreillä ja rytmillä ja poimivat spottiin voimakkaasti esiin henkilöhahmoja tarinan käännekohdissa.

Marian (Sarah Nedergård) ja Eddien (Jon Henriksen) hääyötango on hieno, niin lauluna kuin koreografiana.
KUVA: FRANK A. UNGER/WASA TEATER

Koska musiikki on monessa kohdin hidasta ja balladinomaista, kuten jo mainitsin, ja sitä lauletaan seisoa pönöttäen, läheskään kaikessa musiikissa ei valitettavasti ole liikettä.

Karoliina Lahdenperä on kuitenkin suunnitellut kerrassaan hienon koreografian kuumaan tangoon, joka kuvaa Marian ja Eddien hääyötä.

Musikaalin aiheet, siirtolaisuus, perheväkivalta ja sukupolvien välinen kuilu, koskettavat tietysti monia katsojia.
Mutta vielä laajemmin koskettaa musikaalin teema: ikuinen kaipuu jonnekin muualle tai jotakuta tai jotakin muuta kohtaan. Sen myötä ihminen on aina hiukan rikkinäinen ja joskus surullinenkin.

Vänd om min längtan -musikaalissa kaivataan jonnekin muualle, pois köyhästä kodista, mutta toisaalta kaivataan kotiinkin. On myös kaipuu kuulua jollekin toiselle, äidinkaipuu ja kaipuu tulla hyväksytyksi ja muistetuksi.

Kaipuu kiemurtelee ja koukeroi pitkin tarinaa, ja – mikä parasta – saa katsojan pohtimaan myös omaa ikäväänsä. Mutta mihin? Sen vuoksi suosittelen tätä musikaalia, esityskautta on vielä runsas kuukausi jäljellä.