Viulunsoittaja katolla on aina ajankohtainen

Muistaa sen tytön pienen voinhan?
Muistaa sen pojan pienen voin.
Milloin mä vanhenin,
he milloin varttui noin? 

Näin alkaa monien tuntema laulu Nousee päivä, laskee päivä.  Harva muistaa, että laulu on peräisin teatterin näyttämöltä, musikaalista Viulunsoittaja katolla.
Musikaalin hääkohtauksesta laulu on ponkaissut monien suomalaistenkin parien hääohjelmaan.

Viulunsoittaja katolla -musikaalin huippukohta on vanhimman tyttären häät, joita vietetään juutalaisten perinteiden mukaisesti, kunnes ne ikävästi keskeytetään. Kuva Wasa Teaterin versiosta syksyltä 2019.
KUVA: FRANK A. UNGER

FAKTA:

Viulunsoittaja katolla

Käsikirjoitus Joseph Stein, musiikki Jerry Brock, laulujen sanat Sheldon Harnick.

Musikaalin kantaesitys oli Broadwaylla 22.9.1964. 

Sitä esitettiin Broadwaylla aikanaan ennätyksellisen pitkään, 

yhtäjaksoisesti yli 3 200 esitystä, lähes 8 vuotta.

Suomen ja koko Euroopan kantaesitys oli Helsingin kaupunginteatterissa 17.2.1966. 

Sitä esitettiin Helsingissä yhtäjaksoisesti 6 näytäntövuotta, ja sen näki runsaat 316 000 katsojaa.

Suomen suosituin musikaali, kiertänyt eniten ammattiteattereita.

On myös suosittu harrastaja- ja kesäteatterien ohjelmistossa.

Ennen tätä syksyä Viulunsoittajaa esitettiin Wasa Teaterissa viimeksi näytäntövuonna 1990-91. 

Vaasan kaupunginteatterissa sitä ei ole esitetty koskaan, mutta kaupunginteatterin edeltäjässä, 

Vaasan Suomalaisessa Teatterissa se pyöri vuosina 1969-71. 

Seinäjoen kaupunginteatterissa Viulunsoittajaa on esitetty niin ikään

kahtena näytäntövuonna 2003-2005. 

Kokkolan kaupunginteatterissa musikaali riemastutti näytäntövuonna 1977-78.

Viulunsoittaja katolla on Wasa Teaterin 100-vuotisjuhlanäytelmä, jonka ensi-ilta on 21.9.2019.

Viulunsoittaja katolla -musikaalissa kuvataan monessa musiikkinumerossa 1900-luvun alun juutalaisia perinteitä. Yksi niistä on hääkohtauksen pullotanssi, jossa nuoret miehet tanssivat tasapainotellen pulloa päänsä päällä. Juuri tämä tanssi herätti runsaasti ihmetystä ja ihailua musikaalin kantaesityksessä Broadwaylla vuonna 1964. Kuva Helsingin kaupunginteatterin Viulunsoittajasta vuodelta 2012.
KUVA: TAPIO VANHATALO

Viulunsoittaja katolla on Suomessa eniten esitetty musikaali.
Siitä on nähty ammattiteattereissa yli 50 erilaista versiota, ja se on myös harrastaja- ja kesäteatterien suosikkiohjelmistoa.
Monissa teattereissa sitä on esitetty useita kertoja, esimerkiksi Tampereen Työväen Teatterissa se on nähty 1960-, 70-, 90- ja 2010-luvuilla.
Syyskuussa Viulunsoittaja tulee pitkästä aikaa Pohjanmaalle, kun se saa ensi-iltansa 21.9. Wasa Teaterin 100-vuotisjuhlanäytelmänä.
Vaikka teos on tuttu ja loppuratkaisukin monen tiedossa, tämä musikaali kiinnostaa katsojia. Minkä takia?

Musikaalin kaunis musiikki ja tutut kappaleet ovat tietenkin yksi syy. Musiikki antaa myös hyviä mahdollisuuksia näyttäville tanssinumeroille.
Suurin syy Viulunsoittajan suosioon on kuitenkin musikaalin lämminhenkisessä tarinassa, jossa on huumoria ja monta teemaa ja joka tuntuu olevan ikuisesti ajankohtainen.
Eri aikoina, eri puolilla maailmaa pienen, köyhän Anatevkan kylän väki ja heidän kohtalonsa koskettavat teatterien katsojia. Kyläläisten yhteenkuuluvuus, naapuriapu ja yhteiset kokemukset tuntuvat ulottuvan näyttämöltä katsomon viimeiselle riville asti.

Tarina tarjoaa katsojille runsaasti samastumiskohteita.
Päähenkilönä on köyhä maitomies Tevje, joka painaa pitkää päivää ja jolla on teräväkielinen vaimo Golde. Jo tästä asetelmasta moni löytää itsensä.

Helsingin kaupunginteatterissa nähtiin Viulunsoittaja katolla -musikaalin Euroopan kantaesitys 17.2.1966. Sitä esitettiin yhtäjaksoisesti huikeat kuusi näytäntövuotta. Näytäntövuonna 2012-13 nähtiin Helsingin kaupunginteatterin viimeisin versio Viulunsoittajasta. Riitta Havukainen ja Esko Roine esittivät Goldea ja Tevjeä.
KUVA: TAPIO VANHATALO

Pariskunnalla on viisi tytärtä, joille Tevjen pitäisi perinteiden mukaan löytää hyvät, mielellään varakkaat aviomiehet. Siitähän kaikki vanhemmat haaveilevat, että lapsilla olisi turvattu tulevaisuus.
Mutta tyttäretpä haaveilevatkin komeista nuorista miehistä ja rakkaudesta, niin kuin nuorten kuuluukin.
Rakkaus onkin yksi musikaalin teemoista. Tarinassa lauletaan niin naimakauppojen järjestämisestä, rakastumisesta kuin järjestetyn avioliiton rakkaudestakin.
Koko musikaalin huippukohta on häät, rakkauden juhla.

Musikaalin aloituslaulu kertoo perinteistä, siitä, miten Anatevkassa on eletty ja asuttu, pukeuduttu ja käyttäydytty maailman sivu. Näin meillä on aina tehty -ajattelua on katsojan helppo ymmärtää.
Tevjen neuvo on, että ilman perinteitä elämä on yhtä kiikkerää kuin viulunsoittajana katolla.

Mutta kaikki muuttuu, ja yksi musikaalin teemoista onkin muutos ja sen hyväksyminen.
Tevjen tyttäret rakastuvat yksi kerrallaan ja valitsevat itse puolisonsa, mikä Tevjen on hankala niellä. Kuinka vaikeaa onkaan ymmärtää nykynuoria!
Suuria muutoksia tapahtuu Tevjen perheen lisäksi myös hänen ympärillään koko yhteiskunnassa. Anatevkalaiset ovat juutalaisia, jotka ovat vähemmistöryhmä Venäjään kuuluvassa Ukrainassa 1900-luvun alkuvuosina, johon Viulunsoittajan tarina sijoittuu.
Venäläiset sotilaat tekevät uhkaavia hyökkäyksiä, ja lopulta juutalaiset pakotetaan lähtemään ja jättämään kotinsa. Muutos rikkoo perheitä ja naapurisuhteita ja ottaa koville.

Moni suomalainen katsoo tätä musikaalia kyynelsilmin muistaen Karjalan evakot ja heidän asuttamisensa toisen maailmansodan jälkeen. Vieläkin tehdään matkoja juurille rajan taa. Yhtymäkohtia löytyy myös anatevkalaisten ja tämän päivän pakolaisten välillä.
Evakkoon lähtemisen teema onkin tuttu monessa valtiossa, eri kansojen ja heimojen keskuudessa.
Se on myös yksi syy Viulunsoittajan maailmanlaajuiseen suosioon.

Monet luulevat, kaikki musikaalit ovat hömppää, tarinaltaan kevyttä höttöä.
Musikaaleissa käsitellään kuitenkin myös vakavia asioita, kuten puhenäytelmissäkin.
Ennakkoluulot ja rasismi ovat teemana Viulunsoittajan lisäksi esimerkiksi Vaasan ylioppilasteatteri Rampin tämän kesän Hairspray-musikaalissa.
Niin kauan kuin erilaisia vähemmistöjä sorretaan missä tahansa maailman kolkassa, Viulunsoittaja pysyy ajankohtaisena.
Wasa Teaterin lisäksi Viulunsoittaja keikkuu katolla tänä syksynä myös esimerkiksi Lontoon West Endissä. Britanniasta on juuri kantautunut uutisia, että hyökkäykset juutalaisyhteisöjä kohtaan ovat kasvaneet.

Lähteet: TINFOn Ilona-esitystietokanta sekä
Gerald Bordman: American Musical Theatre. A Chronicle. Expanded edition 1986.

Tämä essee julkaistiin sanomalehti Pohjalaisessa 14.8.2019.

Pienen merenneidon visuaalisuus häikäisee

Pienessä merenneidossa nähdään vauhtia, värikästä merenkansaa, hienoja nukkeja ja hyvää näyttelijäntyötä. Punainen Sebastian-rapu (Tero Koponen) auttaa merenneito Arielia (Sonja Pajunoja) elämänkäänteissä.
KUVA: ROBERT SEGER

Pieni merenneito. Musikaalin käsikirjoitus Dough Wright, musiikki Alan Menken, laulujen sanat Howard Ashman ja Glenn Slater.
Suomen kantaesitys Helsingin kaupunginteatterissa 29.8.2019. Ohjaus Samuel Harjanne, kapellimestari Risto Kupiainen, koreografia Gunilla Olsson-Karlsson, lavastus Peter Ahlqvist, puvustus Pirjo Liiri-Majava, lavastus Peter Ahlqvist, valosuunnittelu William Iles, äänisuunnittelu Kai Poutanen, videosuunnittelu Toni Haaranen, naamioinnin ja kampausten suunnittelu Milja Mensonen, nuket Paul Vincett ja Becky Johnson. Rooleissa mm. Sonja Pajunoja, Martti Manninen, Tero Koponen, Sanna Saarijärvi, Mikko Vihma ja Tuukka Leppänen.
Musikaali sai ensi-iltansa Broadwaylla vuonna 2008. Se perustuu Disneyn Pieni merenneito -animaatioelokuvaan (1989) ja H.C. Andersenin satuun vuodelta 1837.
******************************************************************************

Suomen kantaesityksensä Helsingin kaupunginteatterissa 29. elokuuta saanut musikaali Pieni merenneito on kauttaaltaan niin upea elämys, että sanat eivät melkein riitä kertomaan.
Tarina on merenneito Arielista, joka haluaa tulla ihmiseksi ja myy äänensä merinoidalle, jotta saa jalat pyrstönsä tilalle. Ihmisten ilmoilla mykkä Ariel rakastuu komeaan prinssi Erikiin, ja vaikeuksien voittamisen jälkeen he saavat toisensa ja Ariel saa äänensä takaisin.
Esitys on häikäisevän visuaalinen. Varsinkin vedenalainen maailma on hieno. Suuri osa merenkansaa on nukkeja, jotka on suunniteltu ja osin valmistettu Englannissa. Ariel ”ui” lentäen ilman halki, ja myös lennätyskoneisto on Englannista.
Pirjo Liiri-Majava on suunnitellut loisteliaan, värikkään puvustuksen, Peter Ahlqvist upean, yksityiskohtia pulppuavan lavastuksen ja Toni Haaranen vaikuttavat videoprojisoinnit. Merenkansa liikehtii koko ajan kuin vesi heitä heiluttelisi, ja merenneitojen pyrstöt elävät omaa elämäänsä.
Henkeäsalpaava, silmiähivelevän kaunis esitys on samalla Helsingin kaupunginteatterin historian kallein tuotanto.

Pienessä merenneidossa sivutaan esimerkiksi luonnon kunnioittamista, rakkautta ja sisarkateutta, mutta ennen kaikkea teemana on oman paikan löytäminen maailmassa ja tulla hyväksytyksi sellaisena kuin on.
Jo ensimmäisestä laulusta Päällä maan käy ilmi, että Ariel haluaa ihmisten maailmaan, hän ei mielestään kuulu vedenalaiseen valtakuntaan. Myös Erik haluaisi mielummin olla tavallinen merimies kuin prinssi, jonka kuuluu hallita valtakuntaa.
Nuoria katsojia viehättänee komea prinssi ja kaunis merenneito, josta tulee prinsessa. Martti Manninen ja Sonja Pajunoja laulavat ja näyttelevät taitavasti hieman yksiulotteiset roolinsa. He ovat pari myös oikeassa elämässä.
Varttuuneempi katsoja taas samaistuu enemmän Ursula-merinoitaan, joka on toki julma, mutta hänen sanoistaan kuultaa myös elämänkokemus. Ursula on mustekala, ja hänen alati luikertelevista lonkeroistaan katsoja ei tahdo saada silmiään irti. Sanna Saarijärvi revittelee mehevästi elämänsä roolissa.

Ursula-merinoita (Sanna Saarijärvi) on ilmestys, josta katsoja ei saa silmiään irti.
KUVA: ROBERT SEGER

Ohjaaja Samuel Harjanne on muutenkin onnistunut sekä tarinankuljetuksessa että henkilöohjauksessa, sillä näyttelijät loistavat rooleissaan.
Tosin tuntuu epäloogiselta, että Ariel ei pysty puhumaan prinssille, koska hänellä ei ole ääntä, mutta huoneensa yksinäisyydessä hän puhkeaa silti laulamaan tunteistaan pariinkin otteeseen.
Tällöin on ymmärrettävä musikaalien lajipiirteisiin kuuluva seikka: jotkut laulut kuvaavat henkilön ajatuksia, ne soivat ikään kuin hänen päässään.
Musikaalin taikaa on, että katsoja pystyy kuulemaan ne.

Disneyn animaatioelokuvaan perustuvaa tarinaa on kasvatettu musikaaliksi muun muassa lisäämällä lauluja.
Arielin siskojen shoop-shoop-laulu Lääpällään ja elokuvastakin tuttu, Oscarilla palkittu Under the Sea, joka musikaalin uudessa suomennoksessa on saanut nimekseen Jää syvyyksiin, ovat show’ta parhaimmillaan.
Keittiökohtaus taas on pitkitetty, irrallinen ja aivan erityylinen kuin muu tarina. Kohtauksessa chef Louis (mainio Tuomas Uusitalo) laulaa herkullisista kalaruuista ja yrittää saada kiikkiin ja pataan Arielin ystävän, Sebastian-ravun (erinomainen Tero Koponen). Toki se tuo huumoria romanttiseen tarinaan, kun rapu vilistää karkuun pakkomielteistä keittiömestaria.
Pienen merenneidon lippuja on jo myyty ja varattu yhteensä 42 000 kappaletta, joten kannattaa pitää kiirettä, jos haluaa päästä osalliseksi yhdestä tämän näytäntövuoden puhutuimmasta esityksestä.

Sain ensi-iltaan lehdistölipun.
Tämä arvostelu julkaistiin sanomalehdissä Pohjalainen ja Ilkka 3.9.2019.