sunnuntai 21. huhtikuuta 2024

Nunnuuden ylistys

Teppo Järvinen on lavastanut Nunnia ja konnia Vaasan kaupunginteatteriin.
Näyttämö on melko paljas, mutta Olli Haakanan upea valosuunnittelu tulee hyvin esiin.
KUVA: LINUS LINDHOLM/ VAASAN KAUPUNGINTEATTERI 


Cheri ja Bill Steinkellner, Glann Slater ja Alan Menken: Nunnia ja konnia.
Suomennos Jussi Vahvaselkä, Kristina Vahvaselkä ja Heikki Sankari. Suomennoksen sovitus Tiina Puumalainen ja Sauli Perälä. Ohjaus Tiina Puumalainen, kapellimestari Sauli Perälä, koreografia Osku Heiskanen, lavastus Teppo Järvinen, pukusuunnittelu Emilia Eriksson, äänisuunnittelu Heikki Järvi, valosuunnittelu Olli Haakana, maskit ja kampaukset Maija Hauta-Aho.
Rooleissa mm. Milla Kangas, Raisa Vattulainen, Oiva Nuojua ja Toni Ikola.

Ensi-ilta Vaasan kaupunginteatterissa 9.9.2023.
Näin esityksen 13.4.2024. Sain lehdistölipun.
Viimeiset esitykset 27.4.2024.

***************

Nunnien rooliasut ovat taas käytössä Vaasan kaupunginteatterissa, kun kuluneen talven ajan on esitetty musikaalia Nunnia ja konnia. Vielä on kaksi esitystä jäljellä!

Viimeksi nunnia taidettiin nähdä Vaasassa lavalla musikaalissa The Sound of Music syksyllä 2020, kunnes koronapandemia sulki hetkeksi avatut teatterit.

Nunnia ja konnia on disco-musiikin kultakauteen 1970-luvun lopulle sijoittuva musikaali, joka svengaa ja hauskuuttaa yhden illan, mutta kovin paljon syvällisiä se ei saa miettimään.

Musikaali perustuu Whoopi Goldbergin tähdittämään elokuvaan Sister Act (1992), joka suomennettiin samalla nimellä kuin sittemmin musikaalikin.

Eli ensin oli elokuva, josta tehtiin musikaali. Se sai ensiesityksensä Lontoon West Endissä vuonna 2009 ja Broadwaylla 2011.

Suomen ensiesitys oli pohjoismainen kantaesitys Samppalinnan kesäteatterissa Turussa kesällä 2016. Se oli muuten tästä musikaalista ensimmäinen versio, jossa tekijänoikeuksien hallitsijat eivät edellyttäneet, että pääosan esittäjän pitää olla afroamerikkalainen näyttelijä. Roolin teki Turussa Maria Lund.

Näin Nunnia ja konnia edellisen kerran syksyllä 2019 Kokkolan kaupunginteatterissa. Se oli niin tuoreessa muistissa, että väkisin tuli vertailtua, kun istuin Vaasan kaupunginteatterin katsomossa.

Voit lukea arvioini Kokkolan kaupunginteatterin versiosta täältä


Kangas on loistava Deloris

Tarina kertoo Deloris Van Cartierista, kapakkalaulajatteresta, joka haaveilee läpimurrosta ja suurista lavoista. Hänen rakastajansa Curtis on ilkea konna. Eräänä iltana Deloris saa tarpeekseen Curtisista ja aikoo jättää hänet. Pahaksi onnekseen hän sattuu näkemään Curtisin tekemän murhan.

Deloris ryntää poliisiasemalle, jossa poliisina on Ricky, vanha tuttu kouluajoilta. Ricky ottaa Delorisin todistajansuojeluohjelmaan ja piilottaa hänet nunnaluostariin.

Delorisilla on vaikeuksia sopeutua nunnaluostariin, ja yhteenotot abbedissan kanssa ovat väistämättömiä. Muut nunnat ihaileva välitöntä ja iloluontoista Delorisia.

Koska hän on ammatiltaan muusikko, hän alkaa johtaa nunnakuoroa ja saa siitä irti ennenkuulumattomia sävyjä. Kohta nunnakuoro treenaakin tärkeään tapahtumaan, kun itse paavi on tulossa vierailulle.

Deloris (Milla Kangas) hakee suojaa poliisilaitokselta nähtyään murhan.
Poliisi Ricky (Oiva Nuojua) on valmiina auttamaan.

KUVA: LINUS LINDHOLM/ VAASAN KAUPUNGINTEATTERI

Delorisin roolissa Vaasan kaupunginteatterissa vierailee Milla Kangas, joka näytteli Vaasassa viimeksi näytäntökaudella 2012–13. Tuolta kaudelta hän jäi mieleen Oliver!-musikaalin upeana Nancynä.

Ja yhtä upea hän on Delorisinakin. Kankaan laulu on kerrassaan hienoa kuultavaa, ja hän on hyvin luonteva rempseänä Delorisina.

Milla Kangas (kesk. punaisessa mekossa) loisti Oliver!-musikaalissa
Vaasan kaupunginteatterissa runsaat 10 vuotta sitten.

KUVA: SAMI HEISKANEN/ VAASAN KAUPUNGINTEATTERI

Nunnia ja konnia on rakennettu perinteisen integraatiomusikaalin tapaan niin, että laulut vievät tarinaa eteenpäin. Jokaisella merkittävällä roolihahmolla on oma soololaulu, ja monia lauluista kuullaan vielä uusintoina eli repriiseinä kokonaan tai lyhennelminä. Monet soolot ovat balladinomaisia toivelauluja, mutta mukana on reipastahtisia tenholauluja, jotka korostavat ryhmän yhteenkuuluvuutta.

Esimerkiksi Sä näytät taivaan (Take Me to Heaven) kuullaan Delorisin laulamana aloitusbiisinä, jonka hän vetää yökerhon shownumerona. Tässä discobiisissä Deloris esittelee, mitä kaikkea hän osaa. 
Sama kappale kuullaan ensimmäisen näytöksen viimeisenä kappaleena, tällä kertaa nunnien esittämänä, ja se svengaa kuin hirvi. Tämä kappale ja sitä edeltävä Laulaa saa (Raise Your Voice) ja toisessa näytöksessä kuultava Sisaruus (Sister Act) ovat oikeita nunnuuden ylistyksiä.

Oiva Nuojua näyttelee Ricky-poliisia.
KUVA: LINUS LINDHOLMA/ VAASAN KAUPUNGINTEATTERI

Deloresiin rakastuvana Ricky-poliisina nähdään Oiva Nuojua, joka on usein saanut/joutunut esittämään vastaavankaltaisia rakastuneen nuorenmiehen rooleja. Tällä kertaa ohjaaja Tiina Puumalainen ei ole saanut ohjattua Nuojuaa parhaimpaansa. Rickyn häslääminen ja säätäminen menee ylinäyttelemiseksi ja on kiusallista katsottavaa.

Näinä päivinä, kun kaikenlaisesta kiusaamisesta puhutaan ja kirjoitetaan paljon, tarinassa särähtää korvaan se, että poliisia pilkataan kouluaikaisella haukkumanimellä Hiki-Ricky. Tulee sääli poliisimiestä, joka yrittää taistella liikanimestä irti, mutta asia ei lopullisesti ratkea kumminkaan.

Sen sijaan Toni Ikola on aivan täydellinen Curtis-konnana. Niin ilkeä, niin julma! Usein nallekarhumaisen nössöissä rooleissa ollut Ikola ottaa Curtisista kaiken irti. Ja soololaulu, Tunnen naiseni (When I Find My Baby), sujuu erinomaisesti!

Toni Ikola näyttelee konnapomo Curtisia.
KUVA: LINUS LINDHOLM/ VAASAN KAUPUNGINTEATTERI

Kaunista musiikkia

Tämän musikaalin on säveltänyt Alan Menken, joka tunnetaan myös monien Disney-piirrettyjen musiikin säveltäjänä. Hän on säveltänyt muun muassa Pienen merenneidon, Aladdinin ja Notre Damen kellonsoittajan elokuvamusiikit ja näyttämömusikaalimusiikit.

Nunnissa ja konnissa parhaiten Menkenin säveltämäksi tunnistaa mielestäni kappaleen Toisin mun elämän aion kirjoittaa (The Life I Never Led). Siitä tulee heti mieleen Pienen merenneidon tai Aladdinin musiikki. Kappaleen esittää itseään ja lauluääntään etsivä noviisi Maria Robert. Saana Rautavaara tulkitsee hyvin tämän epävarman nuoren, joka Delorisin avulla löytää elämälleen suunnan.

Abbedissana nähdään Raisa Vattulainen, joka välillä on ankara, muttei ankaruudessaan uskottava, välillä sydämellinen, muttei oikein uskottava siinäkään. Laulaa hän kyllä osaa!

Huomasin yllätyksekseni, että Kokkolan kaupunginteatterissa roolin tehnyt Liisu Aurasmaa on jäänyt karismallaan niin voimakkaasti mieleeni, että en löytänyt yhteistä virettä Vattulaisen kanssa.

Raisa Vattulainen esittää abbedissaa ja Milla Kangas abbedissan kanssa yhteenottavaa Delorisia.
KUVA: LINUS LINDHOLM/ VAASAN KAUPUNGINTEATTERI

Koreografian on tehnyt vanha kehäkettu Osku Heiskanen. Discokappaleissa on heiskasmaisia, näyttäviä kävelyitä, Travolta-liikkeitä ja pyörähdyksiä. Heiskanen taitaa show’n tekemisen, ja tässä se nähdään. 

Kaiken kaikkiaan kapellimestari Sauli Perälän johtama erinomainen orkesteri, todella hyvät lauluvoimat ja näyttävä koreografia saavat katsojat hyvälle tuulelle.


Lavastus on pettymys

Lavastukseen olen pettynyt. Suuri näyttämö on suhteellisen paljas. Olli Haakanan valosuunnittelu on upeaa ja pelastaa paljon.

Näyttämön etuosat laskevat välillä alas kellariin ja nousevat taas ylös. Tällä keinolla lavastaja Teppo Järvinen on hakenut ”tanssivaa” lavastusta. Ideana on, että kun edellinen kohtaus päättyy, toinen on jo alkamassa eri kohdassa näyttämöä. Tällä kertaa kellarista noustiin niin monta kertaa, että tehokeino alkoi ärsyttää.

Toinen ärsytys syntyi siitä, että Järvinen oli kierrättänyt West Side Story -musikaalissa näytäntövuonna 2022–23 lavasteena olleet ”tiili”seinät ja kimalleverhon tähän musikaaliin. Järvinen lavasti myös Westiksen Vaasaan.

Ainakin seinät ja kimalleverho näyttivät samalta kuin Westiksessä. Jos ne eivät olleet täsmälleen samoja lavasteita, ne olivat samaa kuvastoa kuin edellisvuonna. Sanoisin, että nämä on nyt nähty.

Ymmärrän, että Vaasan kaupungin säästövaatimusten takia kaupunginteatterikin joutuu miettimään lavastusbudjettiaan tarkasti. Mutta silti – Oliko arveltu, että ei yleisö mitään huomaa? Se on katsojien aliarvioimista.

Ei kommentteja: