Neljä ystävää tekee kunniaa kellaribändeille

Neljä ystävää -musikaalin päärooleissa ovat hyvin yhteen pelaavat Jules Ahokas, Juuso Suihkonen, Noora Seppälä ja Roope Lappalainen. KUVA: AAPO VIRTANEN/ RAMPPI

Pyry Keto: Neljä ystävää. Ohjaus Pyry Keto. Perustuu Klamydia-yhtyeen musiikkiin. Musiikin ohjaus ja sovitus Ilmari Moisio. Koreografia Emma Takalo. Tuottaja Vilma Tyrväinen. Pukusuunnittelu Anni Koivisto ja Ross Saarela.

Rooleissa mm. Jules Ahokas, Roope Lappalainen, Noora Seppälä, Juuso Suihkonen, Mai Smeds, Laura Kollár ja Erja Honkamaa.

Kantaesitys 14.6.2024 Vaasan ylioppilasteatteri Rampissa. Esityspaikkana Bock's Corner Villagen sisäpiha. Sain lehdistölipun. Viimeinen esitys oli 17.8.2024.

***************

Vaasan ylioppilasteatteri Ramppi tekee sen taas! Tämän kesän kesämusikaali Neljä ystävää on hauska, menevä road trip -tarina ja hyvin kirjoitettu draama. 

Tarinan tapahtumat sijoittuvat Vaasaan, Viroon ja sille välille. Päärooleissa on erinomaisia harrastajanäyttelijöitä, jotka osaavat myös laulaa.

Musiikki on kokonaan vaasalaisen punkrockbändin Klamydian kappaleita, osin sovitettuina, mutta musikaali ei kerro Klamydia-yhtyeen tarinaa.
Fiktiivinen stoori voisi olla minkä tahansa autotallista ponnistaneen bändin tarina. Musikaali tekeekin kunniaa niille yhtyeille, jotka eivät koskaan nouse suureen suosioon ja joita harva muistaa enää lopettamisen jälkeen.

Vaikka kyse ei olekaan Klamydian tarinasta, yhtyeen laulujen myötä punk-asenne, keskisormi pystyssä, kulkee läpi esityksen, varsinkin päähenkilöiden asenteissa.

 

Jules Ahokas on habitukseltaan kuin nuori Ismo Alanko. Neljä ystävää -musikaali perustuu Klamydia-yhtyeen musiikkiin, mutta on kunnianosoitus kaikille autotalleista ponnistaneille bändeille.
KUVA: AAPO VIRTANEN/RAMPPI

Sopii muillekin kuin Klamydia-faneille

Kun musikaalin alkusoiton ensimmäiset sävelet lähtevät soimaan, Klamydian musiikin fanit pääsevät heti oikeaan tunnelmaan. Osa yleisöstä lieneekin Klamydian ihailijoita, joille kyllä tarjotaan herkkua korvien täydeltä.

Mutta vaikka ei yhtään tuntisi Klamydian musiikkia tai pitäisi punk-meiningistä, musikaalia pystyy mainiosti seuraamaan, kunhan kuuntelee sanoja. Klamydian biiseissä on tunnetusti paljon sanomaa.

Musikaalissa kuullaan yli 50 biisiä, tosin osa vain osittain. Laulut eivät ole mitään välinumeroita, vaan ne liittyvät kiinteästi juoneen ja vievät tarinaa eteenpäin. Kannattaa siis kuunnella myös, mitä biiseissä sanotaan.

 

Heikin (Roope Lappalainen) elämä on joutunut vähän sivuraiteille,
mutta vanhat bändikaverit tukevat parhaansa mukaan.
KUVA: AAPO VIRTANEN/RAMPPI

Huutoniemen kumihoususankarit

Tarina kertoo neljästä ystävästä, joilla oli Vaasassa yhteinen bändi nimeltä Huutoniemen kumihoususankarit. Kymmenen vuotta sitten lopettaneen yhtyeen jäsenet elävät kukin tahoillaan. Bändin hajoaminen oli aikoinaan kova kolaus kullekin.

Risto (Jules Ahokas) on saamaton pitkäaikaistyötön, joka soittelee vielä kolmekymppisenäkin autotallissa. Vaimon (Laura Kollár) palkalla eletään, kun Risto on henkisesti jäänyt nuoren rokkikukon tasolle.

Allan (Juuso Suihkonen) on sutki kiinteistönvälittäjä, jonka sisällä asuu villi, pikkutuhma eläin.

Jallu (Noora Seppälä) on automekaanikkona Seinäjoella ja täysin kyllästynyt elämään kauppalassa, jossa ei tapahdu mitään. Työn vastapainoksi ainoat huvit ovat pizzan mättääminen ja lärvien vetäminen. Vaasalaistarina pistelee punk-henkisesti seinäjokisia halvalla 6–0.

Jallu (Noora Seppälä) on kyllästynyt elämäänsä automekaanikkona Seinäjoella.
KUVA: AAPO VIRTANEN/RAMPPI

Heikki (Roope Lappalainen) on muuttanut Tampereelle, tullut liian nuorena isäksi, ja elämä on lähtenyt sivuraiteille kaikin tavoin.

Risto menee kuitenkin lupaamaan, että bändi kootaan yhteen ja tekee vielä yhden keikan Virossa. ”Eihän elämä miltään maistu, jollei välillä kohella”, kuten Risto toteaa Paskatauti-laulussa. Hän houkuttelee mukaan muut bändin vanhat jäsenet, ja matka etelänaapuriin alkaa. Reissulla sitten sattuu ja tapahtuu kaikenlaista.

 

Helsingissä Huutoniemen kumihoususankarit tapaavat
yhtyeen entisen managerin Marjon (Erja Honkamaa), jolla on nykyisin oma ravintola.
KUVA: AAPO VIRTANEN/RAMPPI

Vahvat pääroolit

Neljä ystävää -musikaalia kannattelee hurmaava nelikko. Päärooleihin yhtyeen jäseninä on löydetty juuri sopivat näyttelijät.

Tampereen ylioppilasteatterista vieraileva Jules Ahokas on kuin ilmetty Hassisen Koneen Ismo Alanko nuorena. Hulmuavia hiuksia, eleitä, koko habitusta myöden. Hän laulaa hyvin, mutta ennen kaikkea roolityö on nautittavaa katsottavaa.

Minulle oli yllätys Noora Seppälän jättiläisaskelin kasvanut varmuus näyttämöllä. Vielä pari vuotta sitten päärooli Vuonna 85 -näytelmässä oli hiukan haparoiva suoritus, niin laulullisesti kuin näyttelijäntyönä. Nyt Seppälä on kuin aivan eri ihminen. Laulu sujuu erittäin hyvin, ja hän on todella uskottava sovittelevana kitaristi-Jalluna, järjen äänenä.

Vuonna 85 -musikaalin toisen pääroolin teki Roope Lappalainen, joka tämän kesän musikaalissa näyttelee Heikki-reppanaa. Rooli on aivan erilainen kuin voisi häneltä odottaa. Lappalaisen nimi kannattaa panna mieleen, jos ei sitä vielä ole tehnyt. Miehellä on upea lauluääni, luonteva ote näyttelemiseen ja karismaa kuin entisajan tangokuninkailla!

Juuso Suihkonen on jälleen saanut hänelle istuvan koheltajaroolin – tai hän tekee roolistaan koheltajan. Ne hetket, kun hän ei päästele täysillä, ovat hyvää näyttelijäntyötä.

Muut näyttelijät ovat selvästi avustavissa rooleissa. Laura Kollár Riston vaimona ja Erja Honkamaa Marjo-managerina tukevat laulullisesti ja muutenkin upeasti päänelikkoa. Muista sivurooleista nostaisin esiin Ross Saarelan ja Ida Saaren, jotka vaihtavat lennossa sujuvasti pikkuroolista toiseen.

 

Laura Kollár näyttelee Riston (Jules Ahokas) vaimoa, joka on kyllästynyt Riston rokkenrollin täyttämään elämään.
KUVA: AAPO VIRTANEN/RAMPPI

Monipuolisia sovituksia

Musikaalin musiikki on siis kokonaan vaasalaisen punkrockbändin Klamydian kappaleita, monet täysin uudelleen sovitettuina.

Joka biisi ei ole suoraa punk-luukutusta, vaan esityksessä kuullaan Klamydiaa myös valssina, salsana, humppana ja balladeina. Esimerkiksi Rakas hullu -kappaleen hidas sovitus on niin koskettava, että se nostaa käsivarren ihokarvat pystyyn.

Moniin lauluihin on sovitettu hienoa stemmalaulua. Esimerkiksi Miljoonan kilsan tennarit -kappaleesta kuullaan upea versio!

Roope Lappalainen vetää sydämeenkäyvästi myös Pienen pojan elämää, joka on sovitettu kahden aikatason lauluksi.

Sovitukset eri tyylilajeihin ovat antaneet mahdollisuuksia myös koreografi Emma Takalolle tehdä erilaisia tanssikuvioita biiseihin. Visuaalisesti upein on mielestäni kohtaus, jossa Heikki-ressukan ympäröivät mustat demonit, jotka mellestävät hänen mielessään. Tanssillisesti, vaatetuksen puolesta, ohjauksellisesti aivan napakymppi!

Esitykset ovat Bock's Cornerissa, epätasaisella sisäpihalla, joka ei ole paras mahdollinen tanssialusta. Näyttämön etualalle rakennettu koroke helpottaa sekä tanssimista että yleisön näkemistä.

Monipuolinen Ramppi-aktiivi Ilmari Moisio on tänä kesänä tehnyt sovitukset Klamydian biiseihin,
jotka kuullaan Neljä ystävää -musikaalissa.
KUVA: AAPO VIRTANEN/RAMPPI

Biisien sovitukset ja musiikin ohjauksen on tehnyt Ilmari Moisio, jonka saumaton yhteistyö ohjaaja Pyry Kedon aisaparina on tehnyt tästä musikaalista hyvin etenevän draaman.

Käsikirjoitukseen Keto on oivallisesti löytänyt Klamydian todella laajasta tuotannosta sellaiset kappaleet, joissa on sanomaa ja jotka kuljettavat tarinaa sopivissa kohdissa eteenpäin. Varsinkin toinen näytös on musiikillisesti rikas ja huipentaa kunkin päähenkilön tarinan hienosti.

Ainoa kappale, jonka merkitystä ja sanomaa en tässä draamassa ymmärtänyt, oli Pyyntö. Klamydian laulaja ja biisintekijä Vesku Jokinen on tehnyt useita kappaleita, jotka kertovat lapsesta tai lapsuudesta tai asioista lapsen näkökulmasta. Pyyntö on sellainen, eikä se mielestäni sopinut asiayhteyteen Rampin musikaalissa.

Kokonaisuudessa on mielestäni liikaa biisejä kaiken kaikkiaan. Niitä olisi voinut karsia reippaalla kädellä pois, jolloin musikaalin kolmetuntinen kesto olisi lyhentynyt. Karsiminen olisi myös tuonut kirkastanut draamaa ja tuonut Klamydian tuotannon helmet paremmin esiin.

Musikaalissa on useita kohtauksia, jotka toimisivat upeasti sisänäyttämöllä, jossa voidaan pelata valaistuksella ja black outeilla. Valitettavasti kesäteatterin ulkonäyttämöllä esimerkiksi eri aikatasoissa liikkuminen ja kohtausten vaihdot eivät aina ole kovin sujuvia.

Käsikirjoittaja ja ohjaaja Pyry Keto olisi voinut karsia biisejä pois, mutta musikaalin tarina etenee sujuvasti. Musiikkia on käytetty taitavasti luomaan tunnelmallisia kohtauksia.
KUVA: AAPO VIRTANEN/RAMPPI

Haaveet elättää

Musikaalissa on nelihenkinen livebändi (Joni Pieniluoma, Aurora Meltoranta, Vilho Huntus, Onni Tuomala), jotka soittavat antaumuksella.
Ensi-illassa esityksen miksaus ei ollut ihan kohdallaan, sillä välillä bändi peitti täysin laulajan, jolloin sanoista ei saanut selvää. Välillä taas kitara tuli korviasärkevän lujaa ja peitti alleen muun bändin.

Klamydian runsaasta tuotannosta musikaalissa kuullaan todella paljon kappaleita. Haaveet elättää -biisi tavallaan tiivistää Neljä ystävää -musikaalin. Ovathan haaveet juuri musikaaligenren perusydin. Musikaalit vannovat sen nimiin, että haaveet voivat onnistua, ja sinusta voi tulla mitä vaan, kun unelmat käyvät toteen.

Käsikirjoittaja ja ohjaaja Pyry Kedon haaveena oli vuosikausia tehdä musikaali, joka perustuu Klamydian musiikkiin. Nyt se on tehty, ja se onnistui hyvin.
Toivottavasti tämä musikaali nähdään jonain päivänä vielä ammattilaisvoimin jonkun teatterin sisänäyttämöllä. Neljä ystävää ansaitsisi sen!

Tämä arvioni on julkaistu lyhyempinä versioina maakuntalehti Ilkka-Pohjalaisen verkkosivulla 15.6.2024 ja Vaasa-kaupunkilehdessä printtinä 19.6.2024.