maanantai 21. lokakuuta 2019

Nunnat hakkaavat konnat mennen tullen


Nunnat tanssivat ja laulavat riemukkaasti Delorisin (Isa Lindgren-Backman, vasemmalla) johdolla.
Abbedissa (Liisu Aurasmaa, edessä) ei ole kovin tyytyväinen.
KUVA: PÄIVI KARJALAINEN
Nunnia ja konnia. Musikaalin käsikirjoitus Cheri Steinkellner ja Bill Steinkellner, musiikki Alan Menken, laulujen sanat Glenn Slater. Lisämateriaali Douglas Carter Beane.
Ensi-ilta Kokkolan kaupunginteatterissa 31.8.2019. Ohjaus Kimmo Virtanen, koreografia Jari Saarelainen, lavastus Alisha Davidow, pukusuunnittelu Tua Hautamäki, valosuunnittelu Veli-Matti Ersta, äänisuunnittelu Marko Ahokangas, kapellimestari Mikko Pellinen.
Rooleissa mm. Isa Lindgren-Backman, Liisu Aurasmaa, Hanna Vähäniemi, Outi Kärpänen, Jani Honkaselkä.

Musikaali sai ensi-iltansa Broadwaylla vuonna 2011. Heikki Sankarin sekä Kristiina ja Jussi Vahvaselän suomentamana se sai Pohjoismaiden kantaesityksensä Samppalinnan kesäteatterissa Turussa kesällä 2016. Musikaali perustuu samannimiseen elokuvaan vuodelta 1992.
**********************

Nunnia ja konnia -musikaalia esitetään tänä näytäntövuonna kahdessa teatterissa, Kokkolan ja Lahden kaupunginteattereissa.
Lahdesta en tiedä, mutta Kokkolassa musikaali on vetänyt niin hyvin, että siitä on tulossa kaupunginteatterin katsotuin esitys 10 vuoteen (Yle 18.10.2019).
Tähän mennessä on myyty tai varattu jo 7 000 lippua. Viikonloppunakin kaikki kolme esitystä olivat loppuunmyytyjä. Katsomossa on noin 200 paikkaa.

Tarina kertoo kapakkalaulaja Deloris Van Cartieristä, joka seurustelee Curtis-nimisen gansterin kanssa. Deloris sattuu näkemään, kun Curtis surmaa erään miehen, ja hän juoksee peloissaan kertomaan siitä poliisilaitokselle. Poliisi on ollut ilkeän Curtisin jäljillä jo pitkään. Poliisi päättää, että Deloris on piilotettava nunnaluostariin, jotta hän pysyy hengissä ja pystyy todistamaan Curtisia vastaan oikeudessa.
Luostarissa Deloris saa vastaansa ankaran abbedissan, koska hänen on vaikea sopeutua luostarin sääntöihin. Hän alkaa johtaa luostarin naiskuoroa ja saa sen laulamaan enkelten äänellä. Näin hän voittaa sisarten luottamuksen ja ystävyyden.
Nunnakuorosta tulee huikean suosittu, rahaa virtaa kirkon kolehtihaaviin, ja itse paavikin on tulossa ihmettä katsomaan. Samaan aikaan Curtis etsii Delorisia. Kun Curtis on kannoilla, poliisi-Ricky vie Delorisin pois luostarista ja piilottaa omaan kotiinsa.
Lopulta kaikki selviää: riidat sovitaan ja sisaruutta vannotaan, paha saa palkkansa, paavi saa konserttinsa, ja Deloris saa kunnon miehen.

Kaikesta näkee, että Nunniin ja konniin on Kokkolassa satsattu paljon.
Lavalla on teatterin koko yhdeksän hengen näyttelijäkunta ja viisi avustajaa. Päärooliin on palkattu vierailija, Kokkolasta kotoisin oleva, mutta pitkään Vaasassa vaikuttanut Isa Lindgren-Backman.
Monen oppilaitoksen yhteistyönä orkesteriin on saatu peräti 14 soittajaa, mikä on pienelle teatterille tosi iso bändi.

Kaikesta näkee valitettavasti myös sen, että ollaan pienessä maakuntateatterissa.
Tekemisen taso ei yllä ihan huipulle.
Näkemäni lauantai-illan esityksen aluksi lähes kaikki näyttelijät vetivät roolinsa överiksi. Toiseen näytökseen mennessä oli rauhoituttu, ja loppu sujui alkua paremmin.
Silti yleisö vaikuttaa olevan esityksen puolella, kun oman kylän väki heiluu lavalla.

Isa Lindgren-Backman täyttää leveään elämään tottuneen Delorisin raamit hyvin. Hän laulaa ja tanssii upeasti, mutta sopeutumisvaikeudet luostarissa menivät vähän maneeriseksi ylireagoinniksi ja käsien heilutteluksi.
Yksi illan huippuhetkistä on balladina alkava, mutta nopeatempoiseksi tenholauluksi muuttuva kappale, jossa nunnat pyytävät Delorisilta siunausta heidän esiintymiselleen paavin edessä (Bless Our Show*).  Sen Lindgren-Backman laulaa koskettavasti.

Nunnien näyttelijät hakkaavat konnien näyttelijät mennen tullen, noin kuvaannollisesti.
Riitasointuisesta rääkymisestä kehitytään kauniisti laulavaksi kuoroksi, ja samalla roolihahmojen epävarmuus ja sokea tottelevaisuus muuttuu itsevarmuudeksi ja oman äänen löytämiseksi, sekä kuvaannollisesti että fyysisesti. Tämän kehityskaaren naiset tuovat hienosti esiin.
Varsinkin Hanna Vähäniemi ja Outi Kärpänen osoittavat monipuolisuuttaan, mutta myös Eija Kyllösen räppäävä nunna ja yksinkertaisen, silmät selällään toljottavan nunnan roolin tekevä Emma Tikkakoski jäävät mieleen.
Seinäjoen kaupunginteatterista tänä syksynä Kokkolaan siirtynyt Liisu Aurasmaa on puolestaan suvereeni abbedissa, joka lopulta löytää Delorisin kanssa yhteisen sävelen.

Liisu Aurasmaa abbedissana ja Tuomo Kemppainen Monsignor O'Harana kokevat monenlaisia tunteita tarinan aikana.
KUVA: PÄIVI KARJALAINEN

Miesnäyttelijöistä antaisin puhtaat paperit vain poliisin roolin näyttelevälle Jani Honkaselälle.
Hän esittää tavallista, työtään tekevää ja asiakkaaseensa ihastuvaa miestä vähäeleisesti ja aidosti. Hänen soolossaan pilkahtaa myös halu olla hiukan tyylikkäämpi, coolimpi, sellainen, jota naiset haluavat (I Could Be That Guy*). Hieno suoritus!

Jani Honkaselkä tekee aidosti ja vähäeleisesti tavallisen miehen roolin poliisi-Rickynä.
KUVA: PÄIVI KARJALAINEN

Tuomo Kemppaisen vauhdikas Monsignor meni lauantaina hiukan yliyrittämiseksi, mutta hänelläkin on hetkensä.
Sen sijaan Tomi Turunen Curtisina sekä Niko Karjalainen, Tommi Kekarainen ja Kimmo Järvelä hänen gangsterikavereinaan näyttelevät kuin pahaisessa kesäteatteriesityksessä.
Ihmettelen kovasti, mitä tällä ilmaisulla on haettu.
Luontevat katsekontaktit ovat hukassa, ja liioitellun karski puhe kuullostaa juuri siltä, liioittelulta. Ensin hauskalta tuntuva poskillelyömis-temppu toistetaan pari kertaa liikaa, ja hauskuus haihtuu ilmaan.
Illan limbo on kuolinkohtaus, jossa ammuttu gangsteri vilkuttaa yleisölle kiekaisten ”hei, hei”, tai jotain sen kaltaista.
Vaikka kuinka tehdään ”kevyttä” musikaalia, sekin voidaan tehdä uskottavasti ja aidosti hauskasti. Mutta ei tällä tavalla.

Musikaalin musiikki on pitkälti 80-luvun diskorytmejä. Jari Saarelainen on käyttänyt koreografiassaan runsaasti juuri tuon ajan Travolta-liikkeitä. Tanssit sujuvat sulavasti.

Ison orkesterin salimiksauksessa oli lauantaina lieviä ongelmia. Laulusta ei kaikin ajoin saanut selvää, ja orkesterin soundi paikoin puuroutui. Toki se voi johtua salin akustiikastakin. Nuorille muusikoille kokopitkän musikaalin pultissa istuminen ilta illan jälkeen lienee opettavainen kokemus.

Kokkolassa nunnat ja konnat joraavat näillä näkymin helmikuun 22. päivään asti.

* Käytän tässä laulujen alkuperäisiä nimiä, koska en tiedä suomenkielisiä nimiä, eikä niitä ollut käsiohjelmalipareessakaan.

Näin esityksen 19.10.2019. Sain esitykseen lehdistölipun.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti