Romeo+Julia – verkkariversio nuorille

Huom! Tämä teksti sisältää juonipaljastuksia. Jos haluat säästyä niiltä, hyppää yli.

Oliver Kollberg Romeona ja Anna Victoria Eriksson Juliana
Vaasan kaupunginteatterin modernissa Shakespeare-sovituksessa.
KUVA: LINUS LINDHOLM

William Shakespeare: Romeo+Julia.

Ensi-ilta 16.11.2019 Vaasan kaupunginteatterissa. Käännös Lauri Sipari. Ohjaus ja koreografia Jakob Höglund. Lavastus ja puvut Sven Haraldsson. Sävellys, musiikin sovitus ja taustanauhat Stefan Johansson.

Rooleissa mm. Anna Victoria Eriksson, Oliver Kollberg, Heidi Kirves, Toni Ikola, Anna Lemmetti-Vieri, Timo Luoma, Miika Alatupa.

**********

William Shakespearen ikoniset rakastavaiset, Romeo ja Julia nähdään verkkareissa Vaasan kaupunginteatterissa lauantaina ensi-iltansa saaneessa näytelmässä.

Keltaiset verkkarit pukevat päälleen Julian perhe ja Capuletien kannattajat. Team Romeo verhoutuu vihreisiin verryttelyhousuihin ja -takkeihin.

Kolmen raidan urheilumerkki saa niin rajua mainosta koko näytelmän ajan, että käsiohjelmassa pitäisi mielestäni lukea: ”Näytelmä sisältää tuotesijoittelua.”

Nuorten veronalaisten traaginen rakkaustarina on ohjaaja Jakob Höglundin mukaan suunnattu nuorille. Toivon sydämestäni, että heitä rientää sankoin joukoin katsomoon nauttimaan tästä väkevästä tarinasta, joka on poikinut lukuisia lauluja, elokuvia ja kirjoja. 

Se on myös pohjana West Side Story -musikaalissa. 

Romeo+Julian kieli on kaunista ja runollista, kiitos Lauri Siparin käännöksen, mutta ylöspano moderni. Siinä on jännää kontrastia.

Some-palstoilla ja paikallisissa lehdissä näytelmää on jo hehkutettu.

Minä en hullaantunut. Taidan olla liian vanha, väärää kohderyhmää.

Jakob Höglundin ja Rasmus Arikan tekemässä sovituksessa Romeon vanhemmat ja muutama muukin alkuperäisrooli on tapettu, eli heitä ei ole näytelmässä ollenkaan. 

Sen sijaan kertojana toimiva kuoro on säilytetty. Kuoro kertoo heti aluksi näytelmän lopputuloksen: nuoret rakastavaiset kuolevat.

Kun katsojan ei tarvitse jännittää, miten tässä käy, huomio kiinnittyy siihen, miten tämä toteutetaan.

Näytelmää hallitsee yksi ainoa lavastuselementti, valkoset portaat. Ne ovat Julian koti, kirkon alttari, valkokangas, Capuletien hautakammio, mitä milloinkin.

Portailla myös tanssitaan, ja niitä kuljetaan päästä päähän, kuin kiemurtelevaa tietä. Kätevä, monikäyttöinen lavaste!

Alussa näyttelijät kiipeävät portaille samaan aikaan, kun yleisö hakeutuu paikoilleen katsomoon. Odotellaan.
Osa näyttelijöistä makaa, osa istuu portailla kuin saunassa, kukin hiljaa ajatuksissaan.
Odotellaan. Ja vieläkin odotellaan.

Alku on liian pitkä. Katsojan uteliaisuus ja ai-kun-kiva-ajatukset muuttuvat jo alkumetreillä pitkästyneisyydeksi: alkais jo.

Näytelmää hallitsee yksi ainoa lavastuselementti, valkoiset portaat. Ne ovat monikäyttöiset.
Portailla istuen myös tanssitaan, niin kuin 1950-luvun hand jivessä.
KUVA: LINUS LINDHOLM

Myöhemmissä kohtauksissa istuvista, seisovista, makaavista ja tanssivista näyttelijöistä rakentuu portaille kauniita asetelmia.

Visuaalisesti kaunista on myös se, kun rakastavaiset kietoutuvat katosta lavalle putoavaan saippuavaahtoon. 

Muuta syytä en keksikään, miksi vaahtoa on käytetty, kuin että se on kaunista. Mitä lisäarvoa tällainen tehokeino tuo tarinaan?

Ehkä se on symboli: rakastuneen olo on kevyt kuin kupliva saippuvaahto. Tai rakkaus on kuin saippuakupla, katoaa yhtä helposti.

Kiinnostavaa on seurata väliajalla, miten näyttämöhenkilökunta siivoaa vaahtoa pois.

Romeo ja Julia ilakoivat taivaasta satavassa saippuavaahdossa.
KUVA: LINUS LINDHOLM 

Saippuavaahdossa ilakoiminen ja tappeleminen korostavat sitä, että esitys on voimakkaasti fyysistä, suorastaan urheilullista ilmaisua.
Julian imettäjä (Heidi Kirves) käyttelee ahkerasti kaulassaan olevaa pilliä. Hän on kuin valmentaja, komennotkin yhtä rivakoita. Hän käskyttää Juliaa (Anna Victoria Eriksson) tekemään esimerkiksi punnerruksia ja leuanvetoja.

Näytelmässä myös juostaan paljon, paikoillaan ja eteenpäin. Ehkä se on urheilullista, mutta se näyttää hermostuttavalta säntäilyltä.

Kontrastia 1500-luvulla kirjoitettuun näytelmätekstiin on haettu myös sillä, että mukaan on sovitettu siirappisia rakkauslauluja 1960–90-luvuilta.

Biisivalinnat ovat minusta hiukan outoja, sillä näitä tanssittiin 80-luvun diskossa illan viimeisinä hitaina. Ihmettelen, tuntevatko nykynuoret näitä biisejä.

Rakastumisen hetkellä Romeo ja Julia laulavat Can’t Help Falling in Love (Elvis Presley), vihkimiskohtauksessa soi Forever Young (Alphaville), ja kuolinkohtauksessa Romeo (Oliver Kollberg) laulaa I Will Always Love You (Dolly Partonin 60-luvun kappale, josta Whitney Houston teki hitin 90-luvulla).

Osa lauluista toimii ja sopii yhteyteen, mutta esimerkiksi Julian esittämä I Just Called to Say I Love You (Stevie Wonder) tuntuu päälleliimatulta ja aivan väärältä tähän näytelmään.

Musiikin tahtiin myös tanssitaan, esimerkiksi portailla istumalla ja vain käsiä käyttämällä. Niin kuin 50-luvun hand jiveä. Ja sitten on sitä moneen kertaan nähtyä oman kehon taputtelua (rintakehä, reidet) ja käsien läpsyttelyä.

Kiinnostavaa on pohtia näytelmän seksuaalisia vihjauksia, kun kerran rakastavaisista puhutaan. Juliahan on isänsä (Toni Ikola) kertoman mukaan vasta 13-vuotias. Äiti (Anna Lemmetti-Vieri) sanoo, että hän oli Julian iässä jo Julian äiti.

No, 1500-luvulla seksielämä kai alkoi varhain, kuoltiinhan keskimäärin jo ehkä 45-vuotiaana.

Nyky-yhteiskunnan käsitysten mukaan tässä on kuitenkin kyse alaikäisen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Mercutio (Ville Seivo) vieläpä kannustaa siihen, hänen puheensa ovat täynnä seksuaalista vihjailua, ja hän kehottaa ystäväänsä Romeota nauttimaan tytöistä.

Minusta on erikoista, että kilpakosija, kreivi Paris (Miika Alatupa) on tehty elkeiltään kovin naismaiseksi, varsinkin loppua kohden. 

Onkohan tämä jonkinlainen kommentti keskusteluun, jota käydään oikeudesta oman sukupuolen määrittämiseen ja sen ilmaisuun? Että jos mies on naismainen, se ei tarkoita, että hän on homoseksuaali, vaan hän voi aidosti olla rakastunut teinityttöön. Sitäkö tällä halutaan sanoa?

Rakastunut Julia tuskailee mielialojen heittelehtiessä parvekkeella.
Romeo haikailee hänen peräänsä muiden Team Montaguen jäsenten antamasta suojasta.
KUVA: LINUS LINDHOLM

Minua koskettivat eniten pelkistetyt kohtaukset, joissa paljas näyttelijäntyö, roolin tulkinta, on ytimessä. Siis kohtaukset ilman saippuavaahtoa, rakkauslauluja, urheilusymboliikkaa, videoprojisointeja ja muita kikkoja.

Anna Victoria Eriksson on huikean hyvä rakkaudesta riutuvana teinityttönä. Hän kuvaa uskottavasti mielialojen heittelehtimistä, uhmakasta kiukuttelua ja nuoren yletöntä hellyyttä.

Oliver Kollbergin Romeolla on kaksi vahvaa tunnetta: toivo ja epätoivo. Ne vaihtelevat nuoressa ensirakastajassa, joka on rakastunut rakastuneena olemiseen. Myönnän, etten oikein päässyt ponnaripäisen Romeon makuun.

Ensemble tekee kauttaaltaan vahvaa työtä. Heistä huokuu yhdessä tekemisen riemu ja varma ammattitaito.

Punaväri roiskuu komeasti, kun epätoivoinen Romeo (Oliver Kollberg) surmaa Tybaltin (Oiva Nuojua).
Taistelukoreografiat on suunnitellut Ville Seivo.
Taustalla tässä kohtauksessa Capuletien joukkoon kuulunut Lasse Lorenz.
KUVA: LINUS LINDHOLM

Lilla Teaternin johtajaksi siirtynyt Jakob Höglund on Vaasan-vierailuillaan ollut erittäin pidetty ohjaaja. Työryhmä näyttää ylpeänä sen, mitä taitava ohjaaja saa heistä irti.

Valitettavasti tässä esityksessä se kosketti minua vain lyhyinä välähdyksinä.

Näin ennakkoesityksen 15.11.2019. Sain siihen lehdistölipun.