Ristus notta naurattaa

Millainen isä, sellainen tytär, silmälaseja myöten, vai kuinka? Kekkosen tytär -näytelmässä tilanteet vaihtuvat nopeasti. Kuvassa Vladimir (Topi Kohonen), Maija (Anna Lemmetti-Vieri), Kata (Emmi Kangas)
ja Sutinen (Jari Hietanen).
KUVA: LINUS LINDHOLM

Kekkosen tytär.

Kantaesitys Vaasan kaupunginteatterissa 15.2.2020. Käsikirjoitus Taina Latvala, dramatisointi Outi Rossi. Ohjaus ja lavastus Erik Kiviniemi, pukusuunnittelu Kati Ala-Hiiro.

Rooleissa Emmi Kangas, Anna Lemmetti-Vieri, Jari Hietanen, Ville Härkönen, Topi Kohonen ja Anna Pukkila.
*****************

Lapualaasia pistetähän ny halavalla Vaasan kaupunkinteatteris. Ketkä pistää?
No, lapualaaset.

Lapualaislähtöisen kirjailijan Taina Latvalan neljäs Vaasan kaupunginteatterille kirjoittama tilausnäytelmä Kekkosen tytär sai kantaesityksensä lauantai-iltana.

Nykypäivän Lapualle sijoittuvan näytelmän on ohjannut kaupunginteatterista hiljattain eläkkeelle jäänyt johtaja Erik Kiviniemi, jonka omat sukujuuret ulottuvat Lapualle.

Kun kerran Lapuasta on kyse, tarinassa viitataan niin Kosolaan kuin Jäätteenmäkeenkin ja puhutaan leviää, mutta pieteetillä. Murretta osaamaton pysyy hyvin kärryillä.

Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään lapualaisten sisäpiirin juttu. Ehei, osansa pilkkakirveen tasaiseen tahtiin käyvistä iskuista saavat lapualaisten lisäksi kaikki kepulaiset ja hiukan kokoomuslaisetkin sekä ennakkoluuloiset, ahdasmieliset maalaisjuntit.

Näytelmässä tölväistään myös politiikan maailmaa ylipäätään, niin kunnanvaltuuston kuin valtakunnan tasolla: taulukauppoja, lehmänkauppoja, mediapeliä, hyvä veli -verkostoa, kiipijöitä ja kähmijöitä.

Latvalan kynästä on lähtenyt niin terävää tekstiä, että katsomo hörähteli ainakin ensi-illassa vähän väliä. Ja Kiviniemi on ohjauksessa ollut napakka. Pallo pomppii ilmassa koko ajan, ja katsojan kiinnostus pysyy yllä loppukohtaukseen saakka.

Näytelmän ennakkojutuissa viitattiin siihen, että Kekkosen tytär voisi olla jopa farssi, mutta tämä on kyllä ihan puhdas komedia. 

Tahti ei ylly niin villiksi, eivätkä teot ja juonenkäänteet niin hulvattomiksi, että farssin kriteerit täyttyisivät.

Hauskan tekstin alta voi löytää ikuisia teemoja, kuten toisen ihmisen kunnioittaminen ja oman itsensä löytäminen.

Anna Lemmetti-Vieri tekee Maijasta höpsön mummon, joka ihailee
presidentti Kekkosta ja pukeutuu kuin Sylvi Kekkonen.
KUVA: LINUS LINDHOLM

Kekkosen tytär kertoo lapualaisesta leskirouvasta Maija Vähä-Peltolasta, jolla alkaa olla muistivaikeuksia. Mutta presidentti Kekkosen vierailun Lapualla hän muistaa hyvin ja puhuu Kekkosesta taukoamatta vieläkin.

Maijaa käy auttelemassa kotihoitaja, Venäjältä Suomeen muuttanut Vladimir, jonka henkilöhistoriasta paljastuu kiinnostavia yksityiskohtia.

Maijalla on kaksi tytärtä, 60-luvulla syntynyt Katariina ja 70-luvulla syntynyt Leena. Molemmat ovat hyvinkoulutettuja, fiksuja naisia, jotka erinäisten henkilökohtaisten sotkujen ja ongelmien takia asuvat nyt väliaikaisesti äitinsä luona suvun vanhassa kotitalossa.

Nurkissa häärivät myös Katan ex-sulhanen Pertti, joka havittelee Lapuan kaupunginjohtajan pestiä, ja sukulaismies Sutinen, joka on oikea Isä Aurinkoinen. Hän tuntee kaikki, osaa ja tietää kaiken parhaiten ja junailee kunnan, kepun ja muidenkin asioita oman mielensä mukaan.

Maija paljastaa Katalle, että tämä saattaa olla Kekkosen tytär, ja Sutinen alkaa tehdä Katasta presidenttiehdokasta. Siitähän pyörähtää käyntiin peli, joka saa hurjat mittasuhteet.

Anna Lemmetti-Vieri joutuu jälleen kerran näyttelemään vanhan akan roolia, mutta Maijasta hän tekee lämpimän, hieman höpsön mummon, josta ei voi olla tykkäämättä.

Emmi Kangas irrottelee Katan roolissa. Ajoitukset ovat kohdallaan, ja muodonmuutos sohvaperunasta presidenttiehdokkaaksi on kerrassaan upea.

Kati Ala-Hiiron pukusuunnittelun helmiä ovat Katan pikkumusta ja villasukkien käyttäminen, niin kuin maalaistaloon sopiikin.

Leena (Anna Pukkila) on ahdistunut ja burn outissa. Hän tulee lepäämään lapsuudenkotiinsa,
mutta joutuukin keskelle hullunmyllyä.
KUVA: LINUS LINDHOLM

Anna Pukkila tekee takakireän Leenan hiukan yksipuolisesti. Hän on ahdistunut alusta loppuun. Katsojalle jää tunne, että Leenasta löytyisi joitain muitakin tunteita kuin Pukkila antaa ilmi.

Jari Hietanen on tyylilleen uskollinen Sutisen roolissa. Mitä enemmän muut puhuvat totta, sitä enemmän Sutinen hermostuu, ja Hietasen ääni kohoaa ja koko mies tärisee. Ville Härkönen on uskottava Perttinä, niljakkaana ketkuna. Topi Kohonen tekee tyylikkäästi Vladimirin roolin.

******************

Taina Latvalasta on tullut neljän näytelmän myötä melkeinpä kaupunginteatterin ”talon kirjailija”. Kerta kerralta näytelmät ovat kehittyneet. Hänen kuvaamansa pohjalaiset ihmiset ja aiheet ovat kiinnostaneet katsojia, ja yleisöä on tullut maakunnastakin Vaasaan teatteriin.

Mielestäni maakuntateatterin yksi tehtävä onkin tuoda näyttämölle paikallisia ja alueellisia aiheita.

Kiinnostuneena odotan, miten paikallisuus näkyy marraskuussa aloittaneen uuden teatterinjohtajan, Seppo Välisen kaudella tulevina näytäntövuosina.

Näin Kekkosen tyttären kantaesityksen 15.2.2020. Sain esitykseen lehdistölipun.