Mitkä ovat operetin ja musikaalin erot? – Operettiharvinaisuus tulee Vaasaan

Giudittan pääroolissa vuorottelevat Mari Palo ja Riikka Hakola.
KUVA: MARKKU PIHLAJA

Operetti oli aikanaan suosittu teatteritaiteen laji, mutta nykyään niitä ei juurikaan ammattiteattereissa nähdä.

Vaasan kaupunginteatterissa on kuitenkin tammikuussa viisi esitystä Franz Lehárin viimeiseksi jääneestä operetista Giuditta.

Tilaisuus on harvinainen, sillä tämä operetti on nähty hyvin harvoin Suomessa, ja siihen on tietyt syynsä.

Kapellimestari Jonas Rannila kuvailee, että Giuditta on siirtymäteos opereteista musikaaleihin.

Millaisesta teoksesta on kyse, ja mitkä ovatkaan operetin ja musikaalin erot? Entä yhtäläisyydet?

Kuumat suudelmat

on huulillain,

sorjan vartalon

lahjaksi sain…

Giuditta on tarina lumoavasta espanjattaresta nimeltään Giuditta. Hän on naimisissa Manuelen kanssa, mutta kokee avioliittonsa kahlitsevaksi. Hän karkaa muukalaislegioonaan kuuluvan kapteenin, Octavion kanssa Pohjois-Afrikkaan. Kun Octavio määrätään rintamalle sotilastehtäviin, hän joutuu jättämään Giudittan. Tämä ryhtyy paikallisen yökerhon Alcazarin laulajaksi ja tanssijaksi, ja hänestä tuleekin varsinainen vetonaula. Kun Octavio palaa, saavatko he toisensa?

Tarinassa seurataan myös subrettiparin eli hedelmäkauppias Pierrinon ja hänen ystävättärensä, kalakauppias Anitan tarinaa.

Tapahtumat sijoittuvat kuumaan Espanjaan ja vielä kuumempaan Pohjois-Afrikkaan, ja rakkautta, intohimoa ja erotiikkaa on tarina tulvillaan.

Vaasassa operetti toteutetaan Vaasan kaupunginteatterin, Vaasan kaupunginorkesterin, Vaasan Oopperan ja helsinkiläisen Opera Boxin yhteistyönä.

Opera Box teki Giudittan Aleksanterinteatteriin Helsinkiin helmikuussa tänä vuonna. Helsingin Sanomien arvostelussa kriitikko Veijo Murtomäki arvioi esityksen vuoden operettitapaukseksi (hs.fi 23.2.2019).

Vaasassa nähdään osittain samoja, osittain eri solisteja kuin Helsingissä.

Pääroolissa Giudittana vuorottelevat Mari Palo ja Riikka Hakola. Octavion roolissa laulaa Vaasassa Heikki Halinen. Pierrinona on operetin tuottaja Ville Salonen ja Anitana Emilia Vesalainen-Pellas. Yökerho Alcazarin omistajana nähdään Mika Nikander.

Lehdistötilaisuudessa tiistaina Vaasassa Ville Salonen iloitsi siitä, että Vaasassa operettiin saatiin isompi orkesteri (Vaasan kaupunginorkesteri) ja isompi kuoro (Vaasan Oopperan kuoro) kuin Helsingissä.

Teoksen ohjaa Vaasaan Marianna Metsälampi. Hän oli ohjaaja Ville Saukkosen assistenttina Helsingin-produktiossa ja toteuttaa teoksen Saukkosta mukaillen.

Mika Nikander nähdään androgyyninä yökerhon omistajana.
KUVA: MARKKU PIHLAJA

Giuditta-operetin syntyvaiheet ovat kiinnostavat. Tuottaja Salonen kertoo, että Lehár sävelsi teoksen vuonna 1933, ja se kantaesitettiin Wienissä tammikuussa 1934. Lehár olisi halunnut sen esitettäväksi Milanon kuuluisassa oopperatalossa La Scalassa, mutta Mussolini kielsi sen. Ensimmäistä tuotantoa Giudittasta esitettiin Wienissä yli 40 kertaa.

Operetti palasi ohjelmistoon vuonna 1938, mutta esitykset loppuivat lyhyeen, kun natsit miehittivät Itävallan ja esitykset kiellettiin. Monet operetin tekijöistä ja esittäjistä olivat juutalaisia.

Suomessa Giuditta esitettiin heti tuoreeltaan 1930-luvun puolivälissä, mutta sen jälkeen sitä ei ole nähty. Miksi ei?

– Tässä on tenori Octavion rooli erittäin haastava. Hänellä on peräti kuusi aariaa laulettavanaan, ja rooli on raskas. Siihen eivät kaikki pysty, mutta onneksi me olemme löytäneet Heikki Halisen, sanoo Salonen.

– Lisäksi tässä on erittäin iso orkestraatio, tämä on tehty isolle orkesterille. Tänne Vaasaan olemme saaneet sovitettua sen hiukan pienemmälle orkesterille, täydentää kapellimestari Jonas Rannila.

Giudittaa on mainittu Lehárin oopperamaisimmaksi operetiksi esimerkiksi juuri ison orkestraation takia.

Kapellimestari Rannilla kuitenkin kuvailee Giudittaa aivan eri tavalla.

– Minusta tämä on siirtymäteos opereteista musikaaleihin. Tämä oli Lehárin viimeinen operetti, ja muutenkin operettien aika alkoi olla ohi. Seuraavaksi aikajanalla tulevat amerikkalaiset musikaalit. Lisäksi tässä on myös paljon tanssia, niin kuin musikaaleissakin. Onhan päärooli Giuditta yökerhoesiintyjä.

Yllä kerrottuja asioita selvisi Vaasan kaupunginteatterin avoimessa Giuditta-operetin esittelytilaisuudessa tiistaina.

*****************

Mutta pysähdytäänpä nyt hieman pohtimaan operetin ja musikaalin eroja ja yhtäläisyyksiä. Monille ne ovat itsestäänselviä. Silti niitä on kiinnostava pohtia.

Operetti on Euroopassa syntynyt teatteritaiteen laji. Se syntyi niin kutsutuista koomisista oopperoista (opera buffa Italiassa, opera-comique Ranskassa), jotka puolestaan syntyivät vastapainoksi vakaville oopperoille (opera seria).

Operetti syntyi 1800-luvun Ranskassa ja Itävallassa. Ranskassa suurin operettisäveltäjä oli Jacques Offenbach, jonka suurmenestyksestä Orfeus Manalassa kaikki muistavat sen huipennuksen, cancanin (ja ne tanssitytöt).

Itävallassa suosioon nousseita operettisäveltäjiä oli useita. Johann Strauss nuorempi sävelsi esimerkiksi operetit Lepakko ja Mustalaisparoni. Myös hänen kuuluisin valssinsa, Tonava kaunoinen, on peräisin operetista, nimittäin Indigosta.

Franz Lehár sävelsi Giudittan lisäksi muun muassa Iloisen lesken, ja Emmerich Kálmán esimerkiksi Mustalaisruhtinattaren.

Musikaali taas on Yhdysvalloissa 1900-luvun alussa syntynyt teatteritaiteen laji. Se syntyi eurooppalaisen ja afrikkalais-amerikkalaisen kulttuuriperinnön sekoituksena.

Musikaalilla on erittäin laajat juuret sekä musiikillisesti, tanssillisesti että teatterin esitysperinteen kantilta katsottuna. Musikaaleissa on vaikutteita esimerkiksi jazzmusiikista, kansantansseista ja vaudevillen tyyppisistä esityksistä. Vain muutamia juuria mainitakseni.

Yksi musikaalin juurista on eurooppalainen operettiperinne.

Tästä päästäänkin siihen, mitä yhteistä opereteilla ja musikaaleilla on.

Molemmat toimivat kahdella tasolla: osa tarinasta kerrotaan laulaen, osa dialogia puhuen. Esimerkiksi oopperassa puhuttua dialogia ei tavallisesti ole, vaan kaikki lauletaan. Niin tosin tehdään Andew Lloyd Webberin läpisävelletyissä musikaaleissakin.

Opereteissa on tavallisesti pääparina romanttinen tai dramaattinen pari, kuten Giudittassakin, ja heidän vastaparinaan hiukan pienemmissä rooleissa on subrettipari, jonka tehtävä on tuoda komiikkaa näyttämölle ja keventää kerrontaa.

Monissa musikaaleissa on samankaltainen roolijako: pääpari ja kakkospari. Näin on esimerkiksi musikaaleissa Kiss Me Kate (Suutele minua Kati), Guys and Dolls (Enkeleitä Broadwaylla) ja My Fair Lady (vaikkakaan tulevaa Mrs Doolittleä ei tarinassa näytetä, hänestä vain puhutaan).

Erona on se, että opereteissa päähenkilöt ovat usein yläluokkaa, prinsessoja, paroneita, herttuoita ja kreivittäriä. Musikaaleissa päähenkilöt ovat tavallista keskiluokkaa, joilla on jokin ammatti. Niin kuin on muuten Giudittassakin.

Giudittassa päähenkilö sekä laulaa että tanssii. Kuvassa Mari Palo.
KUVA: MARKKU PIHLAJA

Operetissa on yleensä tanssia, niin kuin musikaalissakin. Molemmissa tanssitaan seuratansseja, kuten valssia, polkkaa ja foxtrotia. Varsinkin alkuaikojen musikaalit muistuttivat paljonkin operetteja.

Kun musikaali on jatkanut kehittymistään ja kun uusia operetteja ei enää tehdä, tanssillisesti operetti ja musikaali eroavat nykyään paljonkin toisistaan.

Musikaalitanssin kulmakivinä ovat nykypäivänä jazztanssi monine alalajeineen ja erityisesti steppaus ja katutanssit.

Opereteissa tanssiosuudesta huolehtii usein erillinen tanssiryhmä, ja tanssinumeroilla ei välttämättä ole kovin paljon annettavaa itse tarinalle. Tanssit ovat ikäänkuin silmäkarkkia, välikohtauksia.

Musikaaleissa taas kaikki tanssivat, myös pääroolien esittäjät, ja tanssilla on oleellinen merkitys tanssijan tunnelman kuvaamisessa ja tarinan viemisessä eteenpäin.

Siinä mielessä Giuditta todella on siirtymä, että siinä myös päähenkilö Giuditta tanssii.

Musiikillisesti operetti on kevyempää kuin ooppera, joskin yksittäiset aariat saattavat olla yhtä vaikeita laulettavia molemmissa. Musiikin sävy ja tempo ovat kuitenkin kepeitä operetissa. Musikaaleihin verrattuna operettimusiikki on silti jäykkää ja juhlavaa. Operetti vaatii klassisesti koulutetun, kantavan äänen ja laajan äänialan. Operettia ei yleensä lauleta mikrofoniin, siis vahvistettuna.

Musikaalissa ”kukin laulaa äänellään”, ja laulajien äänet vahvistetaan sähköisesti.

Musikaalien libretto, siis kirjallinen esitysmuoto, on syntynyt oopperan ja operetin librettojen esikuvia seuraten. Libretto tarkoittaa näytelmätekstiä, jossa on mukana myös laulujen sanat, mutta ei scorea eli ei nuotteja, ei partituuria.

Moni musikaalilibretto alkaa alkusoitolla, jonka aikana ei lauleta, aivan kuten operetitkin. Tällaisia musikaaleja ovat esimerkiksi My Fair Lady ja Sugar, jota parhaillaan esitetään Vaasan kaupunginteatterissa.

Ja on totta, kuten kapellimestari Rannila mainitsi, että 30-luvun puolivälissä operettien aika alkoi olla jo ohi. Sen sijaan amerikkalaiset musikaalit, jotka olivat kypsyneet 1920-luvulla juonellisiksi esityksiksi, alkoivat saada suosiota. Musikaalielokuvat, kuten Fred Astairen ja Ginger Rogersin tähdittämät, lisäsivät lajin suosiota.

Kun teatterimusikaalien kulta-aika alkoi 1940-luvun alussa, operettiperinteen vaikutteet olivat vielä nähtävissä, mutta pikkuhiljaa ne hiipuivat taka-alalle.

Lisää musikaalien historiasta voi lukea esimerkiksi:

Bordman, Gerald: American Musical Theatre. A Chrinicle.

Knapp, Raymond: The American Musical.

Mast, Gerald: Can’t Help Singin’. The American Musical on Stage and Screen.