Iällä ei ole merkitystä – Wasa Teaterin Tårtljus on koskettava näytelmä äideistä ja tyttäristä
![]() |
Tove Qvickström esittää pääosaa, Stinaa näytelmässä Tårtljus. Sekä Qvickström että muut näyttelijät ovat näyttämöllä koko näytelmän keston ajan. KUVA: FRANK A. UNGER |
Suomen kantaesitys Wasa Teaterissa 14.9.2024. Näin esityksen 28.9. Viimeinen esitys 26.10.2024.
**************************
**************************
Juuri nyt kannattaa käydä Wasa Teaterissa katsomassa Suomen kantaesitys Tårtljus-näytelmästä. Jäljellä on enää kolme esitystä, viimeiset tulevana lauantaina 26.10.
Amerikkalaisen näytelmäkirjoittajan Noah Haidlen näytelmä Birthday Candles, ruotsiksi Tårtljus eli kakkukynttilät, on kerrassaan hurmaava.
Tarina kertoo Stina Askolinista (Tove Qvickström), joka vanhenee näytelmän alun 17-vuotiaasta näytelmän lopun 107-vuotiaaksi.
Ensin hän on teinityttö, joka harjoittelee koulunäytelmän vuorosanojaan ja haaveilee suuresta maailmasta. Äiti (Lina Ekblad) tekee hänelle syntymäpäiväkakkua ja opettaa samalla kakun perusreseptin tyttärelleen.
Sitten äiti haihtuu pois, ja äkkiä Stina onkin morsian.
Pian hän on tyttären ja poikalapsen äiti, leipoo itse omat syntymäpäiväkakkunsa ja yrittää sietää ylimielistä puolisoaan.
Pian hän on tyttären ja poikalapsen äiti, leipoo itse omat syntymäpäiväkakkunsa ja yrittää sietää ylimielistä puolisoaan.
Aika kuluu, ja kohta Stinan poika esittelee hermostuneen miniäkokelaan (Tuuli Heinonen), joka tulee Stinan syntymäpäiville.
Pian Stina onkin eronnut ja mummo, jolta pojantytär kyselee neuvoja ja haaveilee suuresta maailmasta. Hänelle Stina opettaa äitinsä kakkureseptin.
Pian Stina onkin eronnut ja mummo, jolta pojantytär kyselee neuvoja ja haaveilee suuresta maailmasta. Hänelle Stina opettaa äitinsä kakkureseptin.
![]() |
Tuuli Heinonen (vas. edessä) esittää hermostunutta miniää, joka tulee Stinan (Tove Qvickström, edessä oik.) syntymäpäiville ja möläyttelee hölmöjä. KUVA: FRANK A. UNGER |
Syntymäpäivästä syntymäpäivään
Näytelmä etenee Stinan syntymäpäivästä syntymäpäivään, ja vuodet vaihtuvat melkeinpä näyttelijöiden ympäripyörähdyksellä.
Vuodesta toiseen Stinan syntymäpäivän muistaa hänen nuoruusaikainen ystävänsä ja naapurinsa Kennet, joka antaa Stinalle syntymäpäivälahjaksi kultakalan näytelmän alussa.
Kultakalalla on tärkeä symbolinen merkitys näytelmässä.
Kultakalalla on tärkeä symbolinen merkitys näytelmässä.
Samoin kuin kultakala kiertää kehää pyöreässä maljassaan, niin kiertää näytelmätekstikin ja henkilöhahmojen elämäntilanteet ympäri ja ympäri.
Samoja repliikkejä toistellaan. Lapset kysyvät samoja neuvoja vanhemmiltaan tai kuittailevat samalla tavalla vanhemmilleen. Ja lapset pohtivat samoja asioita kuin Stina elämänsä eri vaiheissa: mikä minusta tulee isona, kelpaanko, löydänkö rakkautta, jne.
Näytelmä kestää Wasa Teaterissa 90 minuuttia ilman väliaikaa, ja sinä aikana päähenkilö Stina vanhenee 90 vuotta. Vanheneminen tehdään eleettömästi, hiustyyleillä, ryhdillä ja eleillä, ilmeillä.
Se korostaa näytelmän sanomaa: Iällä ei oikeastaan ole merkitystä, koska meissä on kaikissa myös aikaisemmat minät: lapsi, nuori, nuori aikuinen, keski-ikäinen, jne.
Näytelmässa pohditaan moneen kertaan: Olenko heittänyt elämäni hukkaan?
Toisaalta käy selväksi, että jokaisella on omanlaisensa elämänpolku, kestääpä se lyhyen tai pitkän aikaa. Ja se on hyvä niin.
Oleellisempi kysymys mielestäni onkin se toinen, jonka näytelmä esittää: Huomaanko sen kaiken hyvän, mitä minulla juuri nyt on? Sitä kannattaa miettiä ja siitä kiittää esimerkiksi joka vuosi syntymäpäivänä.
Tällaiset pohdiskelevat hetket ja koko näytelmän tematiikka on oivallista katsottavaa äideille yhdessä tyttärien kanssa.
Loistava ensemble
Wasa Teaterin ensemble tekee jälleen kerran tiivistä ja hyvää yhteistyötä. Tove Qvickström kannattelee loistavasti tarinaa eteenpäin, ja muut näyttelijät vaihtavat henkilöhahmosta toiseen.
Ilahduttavaa on nähdä Johan Fagerudd pitkästä aikaa Wasa Teaterin näyttämöllä, ja tällä kertaa roolissa, joka ei ole niin itsekäs ja ylimielinen kuin useat hänen aikaisemmat roolinsa. Täydet pisteet usean sivuroolin hoitamisesta saa Tuuli Heinonen, joka tekee jokaisen roolihahmonsa riemastuttavasti ja täysin eri tavalla kuin muut hahmot.
Pia Enrothin lavastus on kekseliäs. Keskellä on oikea uuni, jossa paistuu oikea kakku, ja keittiön tiski, joka muuntuu moneksi.
Sivuilla, erilaisista esineistä kyhättyjen "väliverhojen" takana, istuvat vuoroaan odottavat näyttelijät, jotka samalla muuntautuvat roolista toiseen.
Kristoffer Svennin valosuunnittelulla on tärkeä osa juuri tässä näytelmässä, sillä valoilla nostetaan näyttelijöitä esiin hämärältä sivunäyttämöltä. Lisäksi lamput, jotka syttyvät kuin kakkukynttilät, ovat hieno idea.
Tämä koskettava näytelmä pitää ehdottomasti suomentaa ja saada kiertoon myös suomenkielisille näyttämöille! Wasa Teaterissa näytelmään on saatavissa suomenkielinen tekstitys.
Sain esitykseen lehdistölipun.